Tiedätkö, mikä on maailman kamalin lause?
“Siis vitsit hei toi sun juttus on ihan sairaan hyvä, ja sä oot kyllä ihan uskomattoman kova ja rohkea mimmi – sä tuut kyllä vielä pääsemään pitkälle. Mutta hei me ootetaan ja katotaan nyt miten toi sun juttus kehittyy, niin palataan sitten asiaan. Kyl sä klaaraat ton vielä eteenpäin, kiva seurata täältä miten toi menee.”
Ni. Toi.
* * *
No surprise, kävin taas aamulla kävelemässä meren rannalla ja jostain kumpusi ajatus. Aloin puhua kameralle uskosta. Tästä aamuisen oivalluksen jakamisesta Snapchatiin on nyt tullut tapa.
Vaikka taas vähän huonolaatuisena, niin laitettakoon video nähtävillesi myös Youtubeen jos et ole vielä Snapchatissa. On pakko jakaa se kanssasi, sillä se on tunnustukseni; rehellisintä, mitä taas pitkään aikaan sinulle uskaltanut sanoa.
Yksi ajatus kävelyllä johti toiseen, ja muistin nähneeni pyskologi Maaret Kallion tämänviikkoisen kirjoituksen kilteistä tytöistä. Oli pakko mennä etsimään se, sillä en ollut ehtinyt vielä lukea sitä. Tyttönä minä saatan olla tänä päivänä seikkailuineni “kiltistä” aika kaukana, mutta oletin Maaretin pohtineen asiaa tapansa mukaan ajatuksia herättävällä tavalla. Sitä en ollut tiennyt, että ”kiltin” sijaan Maaret puhuikin “reippaasta tytöstä”.
Oho, hänhän puhuikin minusta ja samasta aiheesta, josta olin juuri videokameralle kertonut.
* * *
Minä olen Maija, reipas tyttö. Perheen vanhimmainen lapsi, joka on pärjännyt aina ja kaikessa ilman sen kummempaa tökkimistä. “Maija pärjää”, on ollut niin minun kuin muiden ympärilläni olleiden ihmisten mantra, ja uskoni itseen maailman vahvimpia. Ja kaikki sen tietävät! Kehuvat, kun aina vaan selviän ja tiukoistakin paikoista putoan jaloilleni.
Pitkälle tuolla mantralla pääsikin; sain huippukoulutuksen, oman firman ja aika kivalta ulospäin näyttävän elämän. Reipas Maija saa sen mitä haluaa!
Mutta sitten koettivat vaikeat vuodet, eikä minä enää pärjännytkään. Tapahtui iso asia: Reippaasta tytöstä tuli rehellinen tyttö.
Jos et tiedä mistä puhun, lue vaikka tämä blogini: Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää.
* * *
Arvaapa kuinka monta kertaa minä olen tuon kuullut tuon maailman ärsyttävimmän lauseen viime aikoina? Olen juuri aloittanut asiantuntijayrittäjänä. Täynnä intoa, uskoa, intohimoa ja osaamista. Vain yksi puuttuu; muiden tuki. Älä ymmärrä väärin, kyllä ympärilläni on paljon minuun uskovia ihmisiä, mutta, kuten tuo vihaamani lause ehkä auttaa ymmärtää, minua tykätään enemmän seurata sivusta ja kannustaa sieltä.
Olenko liian vahva? Pelottava? Hämääkö ulkokuoreni, vaikka tämänkin blogin sivuille, lukemattomiin kertomuksiini, on kiteytyy kaiken rohkeuden ja reippauden takana se todellinen nainen, joka tietää olevansa vajaa ilman muita? Nainen, joka on rehellinen ja sanoo, ettei pärjää ilman muita.
Vai onko minun todella tarkoitus vain pärjätä yksin?
Videollani pohdin uskoa – itsevarmuutta ja -luottamusta. Onpa sitten reipas tyttö tai poika tai vaikka vähän vähemmänkin reipas, ihminen tarvitsee uskoa itseensä sekä omaa tahtoa ja kykyä selvitä asioista itsenäisesti.
Mutta sitten jossain kohtaa oma usko ei enää riitä.
Ei yksinkertaisesti riitä.
Jotta tapahtuisi ihmeitä.
Ja tässä pisteessä tämä tyttö nyt on.
* * *
Maaretin sanat kolahtivat syvälle rehellisen tyttöön. Onko kukaan tajunnu, että minuakin saa auttaa? En minäkään pärjää yksin. Ei kai minun tarvitsekaan? Ei, sillä tarvitsen nyt ehkä enemmän kuin koskaan sitä, että joku toinen uskoisi minuun ja osoittaisi sen myös toiminnassa.
Reipas tyttö on aika yksinäinen tyyppi. Rehellinen haluaisi olla jotain muuta, sillä kukaan ei ole mitään ilman toista. Vaikka minulla olisinkin maailman vahvin usko ja tahto, tarvitsen silti muiden apua.
Se on rehellisen tytön puhetta. Reippaan tytön tunnustus.
Oletko sinä reipas vai rehellinen ihminen? Millaisia sinun kokemuksesi yksin pärjäämisestä ovat?
Jaksatko sinä pärjätä yksin?
/Ämmäsi, kysyen tänään miten minä voisin auttaa sinua
MaiLife 
Mahtavaa puhetta sinulta Maija taas, mun on taas pitänyt monta kertaa kommentoida jo aikaisemminkin, ja tänpäiväinen tekstisi taas kolahti täällä toiseen samanmoiseen, kilttiin ja reippaaseen tyttöön joka pärjää ja jaksaa, mutta juuri tällä hetkellä miettii omaa jaksamistaan. Minä käyn lataamassa akkujani -arvaa missä- sen samaisen Itämeren etelärannalla täällä Pohjois-Saksassa, kävelen välillä tuntitolkulla ja otan valokuvia siellä kulkiessani, tää on mulle paras tapa rentoutua ja se on samalla todella voimauttavaa.
Palaan noihin ajatuksiisi vielä, tää vain kiiresti heitettynä tänne.
Kunpa saisin liitettyä tähän jonkun kuvankin, että näkisit millainen Itämeren ranta on täällä päässä, nimittäin ihan toisenlainen kuin siellä: loputtoman pitkää hiekkarantaa ja rantatörmiä -mutta tunnelman tekeekin se meri itse ja siellä on joka kerta erilaista kun sinne menee. Sinne muuten olen menossa juuri nytkin työpäivän jälkeen.
Hyvää viikonloppua sinulle!
Marikka
Kiitos, Marika! Meri antaa mulle ainakin valtavasti voimaa. Tai siis sen tuijottelu ☺️
Mitä jos eivät usko, koska et ole uskottava? Täällä on kuitenkin avauduttu aika lailla kaiken maailman romahduksista ja muista yhdentekevistä yksityisasioista. Vaikuttaa erittäin sekavalta. Uuden projektin alettua hyvin nopeasti kirjoittajan itsensä mieleen näyttää väistämättä astuvan epäilys. Mikään ei ikinä kestä – aina on jotain uutta, joka loppuu lyhyeen. Jos et pysty sitoutumaan juuri mihinkään, miksi yksikään yritys uskoisi siihen, että sitoutuisit heihin? Ja jos oma blogisi on mielestäsi joku referenssi, niin kannattaa ehkä katsoa peiliin. Ei kovin ammattimaista nimittäin. Itse asiassa voisin kuvitella käyttäväni tätä ’älä toimi näin sosiaalisessa mediassa’ -esimerkkikeissinä.
Osut hyvään ytimeen, Liitu, tietystä näkökulmasta katsottuna. Tätä olenkin paljon pohtinut, ja itse asiassa juuri tänään kävin samansuuntaista keskustelua. Digitaalinen jälki on vahva, sitä todella täytyy pohtia. Tämä blogihan lähti liikkeelle hyvin erilaisessa elämäntilanteessa, jossa tällaista ei niin paljon tarvinnut pohtia, ja siitä jäi tämä impulsiivinen tapa kertoa tapahtumista, mikä ei välttämättä enää palvele parhaalla tavalla. Siksi minä olen suunnannutkin enemmän myös noiden fyysisten seikkailujen suuntaan, ne kun ovat musta yksinkertaisesti hauskoja juttuja. Ja olet oikeassa, tämä on kokonaisuudessaan hyvä esimerkkikeissi toiminnasta somessa – joskin jostakin toisesta näkökulmasta katsottuna toivon ettei vain huono esimerkki, sillä edelleen seison kaikkien juttujeni takana enkä katso että tämä työ on ollut yhdentekevää. Sillä on ollut merkitystä minulle ja monelle.
Kiitos, annoit paljon ajateltavaa!
Onneksi olkoon siitä, ettet vetänyt hernettä nenään. Tässä vielä pari lisäajatusta kaupan päälle:
En tiedä, mistä se harhakuvitelma johtuu, että yritysten/yrittäjien pitäisi näyttää tunteensa somessa. Jos todella haluat olla some-asiantuntija – enkä kyllä ole ihan varma siitä, mitä edes haluat – niin eikö tärkeämpää olisi ymmärtää kohderyhmien käyttäytymistä ja sitä kautta tunne-elämää (ja sitä, kuinka siihen vaikutetaan)?
Oma henkilökohtainen näkemykseni on, että some on omanlaisensa media. Tärkeää siellä ei välttämättä ole yrityksen ääni, vaan se, että yritys ymmärtää mediaa – ja tässä tapauksessa niitä, jotka sen muodostavat. Asiantuntijan tehtävä ei ole olla itse äänessä/korostaa itseään (päinvastoin), eikä edes olla asiakkaan ääni – ellei kyse sitten ole sisällöntuotannosta. Mutta jos asiantuntija osaa luoda yritykselle jotain, joka puhuttaa mediaa – ja sen seurauksena saa median kohdeyleisön juoksemaan kauppaan ostoksille – niin ollaan oikeilla jäljillä.
Olen ymmärtänyt, että tarjoat itseäsi yrityksiin jonkinlaiseksi innostajaksi ja tunteiden herättelijäksi. Nyt on taas aika katsoa peiliin ja kysyä: kuinka moni itsensä vakavasti ottava yritys oikeasti haluaa jonkun kentän laidalle huutelemaan? Omaan kokemukseeni perustuen sanoisin, että yritykset ovat valmiita maksamaan henkilölle, joka tekee konkreettisia asioita, jotka tähtäävät liikevoiton kasvuun. Ja jos päästään tuloksiin, he ovat todennäköisesti valmiita käyttämään saman henkilön palveluita myös jatkossa.
Olet nyt ikäsi puolesta työurasi huipulla. Sinulla pitäisi olla jo tarpeeksi kokemusta ollaksesi asiantuntija, etkä ikäsi puolesta toisaalta ole liian vanha, vaan yhä mukana nykymenossa. Mutta mitä teet? Huutelet täällä blogissasi kaiken, mikä mieleen juolahtaa ja luulet sen johtavan johonkin. No, onko johtanut ja jos, niin mihin? 😀
P.S. Luonnollisesti nämä ovat vain omia ajatuksiani – eivät totuuksia.
Hyvää keskustelua ja ajattelua. Ei mulla olekaan tarvetta vetää hernettä nenään, sillä kaikki totuudet eri näkökulmista ovat tervetulleita. Ehkä tämä antaa ajateltavaa jollekin muullekin! Omaa kehittymistäni näissä sinun kommenteissani parhaiten palveleva asia on se, että en selvästi ole osannut vielä kiteyttää sitä mitä minä teen (tai haluan tehdä). Haluan kirjoittaa ja tehdä monikanavaisen toimittajan tehtäviä ja sisällöntuottajan tehtäviä (paljon työstäni tapahtuu siis somessa). Mutta kuten sanottu, jokainen meistä saa ajatella kuten haluaa, se ei saa vetää minun mieltäni matalaksi, päin vastoin! Esim. uskottavuus (mitä se on ja mitä ei) tarkoittaa meille erilaisille ihmisille varmasti eri asioita.
Ja kysymykseesi, onko tämä blogini johtanut mihinkään, vastaus on selvä: se on johtanut siihen kaikkeen mitä minulla tänä päivänä on ja saan tehdä. Muunmuassa konkreettisesti työmielessä, se, että saan nyt kirjoittaa kirjaa (eikä se kerro minusta itsestäni 😀 ), jonka olen saanut työkseni siksi sillä olen osoittanut taitoni kirjoittamisessa.
Mukavaa lauantaita sinulle, hyvä, että saadaan keskustelua täällä aikaan!❤️