Ihminen on jännä kokonaisuus. En tiedä millä tavoin sinä kuuntelet tai osaat kuunnella omaa kehoasi, mutta minulle on taas viime päivinä konkretisoitunut se, miten tarkkoja ohjeita keho antaa tuntemuksillaan. 

Lokakuun teemani todella on kuunteleminen. Sen lisäksi, että päätin kunnella tarkkaan sinua, olen myös sallinut itselleni kuulla ja tunnustella tarkkaan oman kroppani viestejä. Nimenomaan ”sallinut”, sillä keho on yllättävän helppo sulkea pois tietoisuudestaan kaiken härdellin keskellä, ja sen kuunteleminen saattaa olla jopa ahdistavaa tai pelottavaa. Näin minulle meinasi taas käydä. 

Syksyn vauhti tempaisi niin kovasti mukaansa, että nyt kehoni käskee minut olemaan tarkkana, kuinka sitä kohtelen. Se on pakottanut minut keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, eikä haalimaan liikaa tekemistä tai ajattelemista. Se on pistänyt minut rauhoittamaan tahtia, eikä anna minulle nyt voimia mihinkään ylimääräiseen. 

Kroppani on vetänyt kummalliseen jumiin, lihakset ovat kipeänä ja kireinä, selkääni ja päätäni särkee lihasjumeista johtuen. Jopa minulle tärkeitä päivittäisiä kävelyitä olen joutunut vähentämään – nyt ei liiemmin treenata. Ja kaikki tämä voisi olla todella ahdistavaa minulle, mutta nyt kehoani tarkkaan kuunnellessa, tiedän, että näin on hyvä. Ei oikeastaan ole edes vaihtoehtoja.

Kehosta ei irtoa, mutta eipä kyllä liiemmin päästäkään. Sekin joutuu nyt hidastamaan. Kapasiteetti on rajallinen, ja sitä on kunnioitettava. Siksikin olen rauhoittanut bloggaamista ja keskityn vain tärkeimpiin työtehtäviin kerrallaan.

On oikeastaan aika helpottavaa, kun kuuntelee kehoaan ja alkaa toimia sen ohjeiden mukaan. Ei tee mitään turhaa. Turhan tekeminen on turhaa.

  
Vaikka kroppa jumittaa, kävin vielä päivän päätteeksi pienellä kävelyllä. Mikä upea kuu! Tiedätkö, että jos minä jotain en pelkää, on se pimeä. Pimeys on ihanaa ja se tuntuu minusta turvalliselta. Oli ihana kulkea äsken illan pimeydessä rannalla ja vain tuijottaa kuuta. 

Näin on hyvä. Kehoa kuunnellessa.

/Äm