Tajuuks kukaan tätä Ämmäenergiaa ja Muijavoimaa?

On pakko tunnustaa, että olen ehkä aiemmin väheksynyt yhtä asiaa. En tarkoita vähäksymistä dissausmielessä, mutta ollut vain yksinkertaisesti tajuamatta tätä:

Ämmäenergiaa ja Muijavoimaa.

Olen tehnyt paljon töitä miesten kanssa ja ystävänikin ovat usein olleet poikia; olen sellainen ämmä äijien joukossa ja aina vähän ajatellut, että miesten kanssa on jotenkin helpompaa ja mielekkäämpaa toimia.

Mutta mitä vielä! Tänä syksynä päästyäni taas kunnolla yrittämisen ja työnteon makuun, olen huomannut mikä valtava naisenergia tässä maassa on. Saan jatkuvasti tavata omilla aloillaan ansioituneita innostuneita ja inspiroivia naisia, joilla on valtava tekemisen meininki. Siis sellainen draivi ja asenne, jota tämä maa nyt tarvitsee.

Katso nyt vaikka uutisia tänään; nuutuneet Hallituksen Herrat harmaissa puvuissaan hilseet olkapäillä työntyvät silmillemme viestien valtavaa epätoivoa ja sekasortoa, kun samalla täällä Suomen kalpeitten kasvojen ja jumittuneen kuoren alla kytee tällainen muutosdraivi.

Ämmäenergia ja Muijavoima, jossa ei keskitytä jauhamiseen, vaan tekemiseen suurella antaumuksella ja rohkeudella toinen toistaan kannustaen! Minä olen tajunnut tänän syksynä, että Suomeen on kasvanut viime vuosina valtava joukko naisia, jotka todella haluavat muuttaa maailmaa tarttumalla asioihin konkreettisesti ja sitkeydellä – ei toinen toistaan alentaen, peläten seurauksia tai juosten pensaaseen piiloon kun menee perseelleen. Se kaikki on niin last season meille. Me olemme tekijöitä, näkijöitä ja toimijoita, joilla on ideoita, ajatuksia, virtaa, ja kykyä toimia sekä vaikuttaa. Ja olla ylpeästi aitoja omia itsejämme. Mikä hienointa, täällä pinnan alla nämä erilaiset naiset yhtyvät erialaisiin kokoonpanoihin puhumaan työstä, Suomen tulevaisuudesta, asenteesta sekä luomaan yhdessä esimerkiksi yrityksiä.

Tajuuks kukaan mitä täällä on?! Tämän Ämmäenergian ja Muijavoiman on päästävä tarttumaan toimeen vieläkin enemmän ja vahvemmin.

mmuijat

Olen ollut onnekas kohtaamisissani. Ihan kuin näitä ämmiä työnnettäisiin jostain eteeni, ja meidät olisi tarkoitus suistaa syviin ja merkityksellisiin keskusteluihin sekä tekemään asioita yhdessä. Toivon voivani tehdä työtä omalta osaltani saadakseni meidän äänemme kuuluviin ja kättemme jäljen näkyviin.

Eilen tapasin monta supermuijaa, ja oli kaikin puolin ihan järjettömän hieno päivä, jonka tuloksista ja seurauksista kuulet sinäkin varmasti pian. Muiden mimmien joukossa kohtasin nämä kaksi: Markkinoinnin Muijat Speakersforumista. He ovat startanneet vasta puheenpalo.fi-medianjossa puhe, tarinan voima sekä puhuja-alan ajankohtaiset ilmiöt ja asiantuntijuus kohtaavat. Sonja (kuvassa vas) ja Susanna ovat päättäneet luoda areenan, jolla puhujat ja esiintyjät kohtaavat sekä voivat jakaa tarinoitaan, ja nyt palavan poltteen lailla tekevät työtä sen eteen, että voivat saada meidän erilaisten puhjien kertomukset koko maailman kuuluviksi. Ja luulenpa, että he aikovat omassa työssään tukea sitä, että ämmät pääsevät ääneen.

Tällai ilman ylisanoja kuvailtuna.

Voit arvata kuinka enrgisoituneena tästä tapaamisesta lähdin. Niin sekaisin Muijavoimasta, että päiväksi minusta taisi tulla feministi…

Iloa, valo ja Ämmäenergiaa viikonloppuusi!

/Ämmä

Ps. Hei, Hallituksen Herra, haluutsä kuulla meitä ? Soita, niin me kyllä tullaan valaisemaan teidät Ämmäenergiallamme!

 

One thought on “Tajuuks kukaan tätä Ämmäenergiaa ja Muijavoimaa?

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.