Myönnettävä se on: olen ollut viime aikoina välillä ihan valtavan stressaantunut. Syksy on ollut kiireinen. Töitä, töitä, töitä ja… töitä. Ei muuta. Paitsi kolotusta selässä ja niskassa. Ja oikeastaan ihan joka puolella kehossa. Huono työasento ja tietokoneen äärellä vietetyt lukemattomat tunnit vaivaavat koko kroppaa.

Töitä ja kipua.

Töitä ja kipua ja väliin jääneitä hiihtokoulukertoja. Muistat varmasti Letskin, sen häiriintyneen projektin, jossa minun pitäisi kaiken muun itseni likoon pistämisen lisäksi opetella hiihtamään? Murtomaata! No, enpä tätä mallia kyllä ehdi päästä edes sormellani sipaisemaan havuja, perkele, katsos kun viime aikoina on täytynyt siirtää muu elämä työn alta pois. Ja mitä urheiluun tulee, energiaa ei tunnu näinä sysimustina marraskuun päivinä riittävän kovaan treeniin, vaikka sitten taas toisaalta juuri se kai synnyttäisi uutta ja nyt hyvin tarpeellista energiaa. Kun vaan lähtisi. Mutta kun siitäkin tulee stressi. Lähtemisestä. Vaikka ostin kävelysauvatkin. Minä, ensimmäistä kertaa elämässäni! Nyt vain pitäisi ehtiä tutustua niihin paremmin. Mutta kun…

Harmittelin tilannettani Hiihtokoutsi-Hannalle. Hanna totesi, että ei minun edes kannata stressata itseäni vielä enemmän ajatuksella, etten jaksa tiukkojen työpäivien jälkeen enää repiä itseäni kovaan treeniin. Sen sijaan hän ehdotti minulle treeniä, jolla voisin koettaa samalla ratkoa niin energiavajettani kuin päätäni.

Käypä katsomassa tästä millaista treeniä hän minulle suositteli.

Ja katso vielä kaupan päälle, mitä on luvassa joulukuussa…

/Ämmä, jolle Letski antaa kuitenkin ehkä kohta siivet, kun onhan tää nyt vaan ihan liian sekopäistä