Las Vegasissa on satanut kaksi päivää. Se on poikkeuksellista, sillä täällä harvemmin sataa näin paljon. Kaupunkia ympäröi tiukka ja korkea vuoristo, joka ei usein päästä sadetta lävitseen.

Mutta sitten kun pilviä painautuu vuorten taakse riittämiin, purkautuvat ne kaupungin ylle. Ja vasta sitten kun pilvet itse päättävät haihtua, aurinko voi rynnätä päällemme ja kirkastaa maailman. Näkymä on upea. Vuorille on satanut kaunista lunta.  Sinä tiedät – minä rakastan vuoria. Niissä on jotain.

Las Vegasissa on aamu. Tänään pilvet ovat päättäneet poistua vierailultaan, ja nyt rakas ystävämme on kylässä. Luulen, että se on jäämässä taas pitkäksi aikaa. Aurinko!

Las Vegasissa on vasta varhainen aamu, mutta minä olen ollut hereillä jo pitkään. Heräsin aamuyöstä puoli neljän aikaan, enkä enää saanut nukuttua. Torkahdin kenties hetkeksi. Nyt silmissä viiraa ja olo on kohmeinen. Mutta kohmeesta huolimatta kaunis. Valtavan kaunis ja valoisa. Mutta kovin hassu. Outo ja silläviissiin.

Mieli pyörii. Pohtii kysymystä ja päätöstä, jonka sinullekin eilen esitin. Kohtalo. Omat kädet. Tämä vuosi. Mitä se tuo tullessaan? Vajaan viikon päästä on aika palata kotiin. En ajattele, että se on huono asia, en että se on hyvä.

Se on kohtalo. Askel yksi. Mennä takaisin Suomeen, ja katsoa miten elämä kääntyy. Ei sen kummempaa. Valintoja. Toisia valintoja. Seuraavia valintoja. Askeleita.

Las Vegasissa on satanut, vuorilla on lunta ja nyt aurinko paistaa. Minä syön eiliseltä illalliselta syömättä jääneen jälkiruokajuustokakun puolikasta. Siitä ajattelen, että se on hyvä asia. Las Vegasissa voi syödä juustokakkua aamiaiseksi sateen jälkeen.

Kohtalon ensimmäinen askel: tee valintoja ja nauti niistä.

Minä olen tehnyt ensimmäiset valinnat. Nautin niistä. Aion nauttia. Tulen nauttimaan.

/Ämmäsi