Olen ollut viime päivinä surullinen. Masentunutkin, vaikken haluaisikaan liittää tuota sanaa itseni yhteyteen, sen verran rankka ilmaisu se on. Pää on pyörällä, sillä tulin vasta takaisin Amerikasta, jossa vietin toista kuukautta ystäväperheeni au pairina.
Niin, au pairina aikuisiällä. Niinkin voi tapahtua.
Mutta se ei ole se pointti, vaan se on, että takasin tultuani mikään ei ole oikein tuntunut olevan ennallaan tai paikallaan.
Monenlaisista syistä johtuen olen ihan aikuinen nainen, mutten ole omaa perhettä saanut. Enkä ehkä koskaan tule saamaankaan, siihenkin on jo myönnyttävä. Mutta sekään ei ole se pointti, vaan se on, että reissun jälkeen elämä niin kuin ennen ei ole tuntunut elämältä. Amerikassa sain ensimmäistä kertaa aikuisiälläni kokea millaista perhe-elämä on.
Sen, kun on lapsia ja puoliso ja käydään kaupassa ja nahistellaan ja halataan.
* * *
Merkittävä kokemus. Intensiivinen jakso elämää. Huomiota vaativat lapset, yhdessä perheen kanssa vietetyt lämpimät hetket ja koetut muistot. Ja nyt Suomi. Hiljaisuus omassa pienessä yksiössä. Seinän takaa kuuluva kolina ja naapurin nauru. Tietokoneen naputtavat näppäimet ja illan hämärässä vähitellen näkymättömiin katoava olohuoneen nurkka, jota tuijotan. Ei ole pikkutötteröä, joka nappaa hihasta ja pyytää leikkiin. Ei ole ruokapöytää, jota siistiä ruokailun jälkeen, ei joulukuusen koristeiden askartelua. Ei ole leikkipuistoa tai kylvyn jälkeen sylissä kylmyyttään tärisevää naperoa, vaan hiljaisuus ja natiseva nojatuoli ja tylsistyminen tekemättömyyden äärellä.
Ja sitten se ohimenevän äkillinen hetki, kun istuu natisevaan nojatuoliin, nappaa kännykän käteen aikeissaan veistää jonkin nasevan päivityksen Instagramiin ja tajuaa, että mitä väliä on sillä, kuinka suosittua blogia kirjoittaa tai mitä työssään saa aikaan tai mitä Instagramiinsa veistelee. Mitä väliä, jos on yksin.
Ei ihmisen kuulu yksin olla. Ihmisen kuuluu olla yhdessä.
Tätä näkymää minä kaipaan: tötteröitäni laittamassa hillovoileipiä Las Vegasin -kotimme keittiössä.
Tiedän. Ruuhkavuodet, kiukuttelevat lapset, nalkuttava puoliso, zero alone-time. Että onhan meillä yksinolijoilla helppoa, kun saamme mennä miten huvittaa. Että kääntöpuoli se on kaikella. Mutta se ei olekaan se pointti. Vaan se on, että minä haluan vain varmistaa muistathan kaiken kiireen ja mekastuksen keskellä pysähtyä kiittämään siitä, ettet ole yksin.
Sillä ei ihmisen kuulu yksin olla. Ihmisen kuuluu kuulua ja olla osa. Ihmisen kuuluu rakastaa ja tulla rakastetuksi. Eikä ole suurempaa rakkautta kuin perhe ja läheiset.
Minä olen tänään kiitollinen siitä, että olen saanut olla osa yhtä upeaa perhettä, sen elämää ja kokea tuon rakkauden. Olla osa ja kuulua.
Sillä se on se pontti.
Jaettu rakkaus. Mikä siunaus on saada kokea se.
Sen minä tajusin tänään. Ihan vain ohimenevän yhtäkkiä, kun tartuin kännykkääni aikeissa veistää jonkin nasevan päivityksen Instagramiin.
Tämän nasevan Instagram-päivityksen minä laitoin tänään. Tapasin perheen äitiä lounaalla (no okei, muistelimme maanantain kunniaksi matkaa keskipäivän drinkkien kera…), ja jotenkin kai palasin takaisin siihen tunteeseen, jonka Amerikassa koin, sillä sitten tämä blogiini nyt piirtynyt ajatus vain iski.
/Ämmä, kysyen mihin perheeseen voisi seuraavaksi tulla au pairiksi
MaiLife 
Voi, miten hyvin osaat kuvata tuota tunnetta! Ja tiedän mistä puhut: sain lapset lähes nelikymppisenä, ehdit tehdä paljon töitä vuosikaudet, oli hienoja dinnereitä, baari-iltoja, harrastuksia, matkoja… Ja niin lattealta kuin se kuulostaakin niin se tunne ja puuhailu perheen kanssa menee kaiken tuon edelle (vaikka vaihtelu tietenkin välillä hyvää tekeekin).Elämä maistuu nimenomaan elämältä! Ja kaiken jälkeen tätä osaa arvostaa. Tarkoitus ei ole dissata sinkkujen elämää vaan todeta se mitä miehenkin kanssa on monesti puhuttu.
Kiitos! Ja uskon, että tuo on totta 😊 Vaikka kyllä ne vapaalle ihmiselle mahdolliset seikkailutkin ovat hienoja. Toinen asia minkä oivalsin itse reissullani oli, että mikään tilanne ei ole lopullinen tai pysyvä, ja siksi juuri nyt kannattaa nauttia niistä asioista, jotka elämässä ovat mahdollisia. Siksi itse ajattelin vielä seikkailla sen minkä ehdin 😉
Juuri näin, sitä on monesti tullut mietittyä että sitä aiempaa vapautta ja mahdollisuutta päättää vain omista asioista ei silloin osannut tarpeeksi sillä hetkellä arvostaa! Aika aikaansa kutakin, ja parasta on tosiaan elää täysillä sitä kulloistakin elämäntilannetta 🙂
Tuu meille! 😀
En tiedä, oletko seurannut Maria Hintikka Liveä, mutta viime viikolla Heidi Suomi kertoi omasta kokemuksestaan, perhehaaveistaan ja elämästään sinkkuna. Se sekä sun kirjoituksesi avaa kyllä näin perheellisen silmiä. Tai itse asiassa kyllä piti vähän räpsytellä…
No tulen minne vaan, kohta saatte ehkä taistella mun palveluiata. En ole seurannut Marjan ohjelmaa. Mielenkiintoista että Heidi on tästä aiheesta puhunut! Ja hienoa, että molemmin puolin pääsemme vaihtamaan ajatuksia niin perheelliset kuin perheettömät.
🙂 Ihana kirjoitus joka puhuu varmaan sekä perheellisille että perheettömille. Ehkä kaikkein upeinta olisi, jos jaksaisimme olla toistemme kanssa tekemisissä myös niiden ruuhkavuosien keskellä. Kuulua toinen toisillemme myös ne yksinäiset ystävät ja perheet lapsineen. Kun omat sukulaiset asuvat ties missä kaukana ei ole huono että olisi aikuisia jotka voisivat joskus käydä roukkumassa sohvan nurkassa vaikka arkenakin.
Kiitos, Nelle! Ja tuo on niin totta. Olen kirjoittanut paljon blogissani erilaisista perspektiiveistä elämään, kun minulla on ollut suuri onni päästä näkemään elämää hyvin erilaisista kulmista. Ja tärkeää olisi juuri se, että me eri elämäntilanteissa olevat pääsisimme jakamaan elämäämme toisten kanssa ja oppia toistemme perspektiiveistä.
Elämässä voi olla paljon rikkautta myös ilman lapsia. Elämä on niin monimuotoinen. Siitä vain täytyy osata muodostaa itselle paras elämä! 🙂
Lapset on ihania, mutta myös vapaus tehdä mitä haluaa, elää elämää juuri omalla tavallaan on hienoa. Nähdä, kokea, maistaa elämää. Matkustella kaukaisimpiin kolkkiin jne. Nauttia ainutkertaisesta elämästämme. Jolle ei taitane tulla uusintaa 🙂
Näin se juuri on. Edelliseen kommenttiin vastasinkin jo, että mikään tilannehan ei ole lopullinen tai pysyvä, joten kustakin kannattanee nauttia täysillä. Minä ainakin ajattelin vielä seikkailla sen minkä ehdin vielä kun se mahdollista on. Tehdään me kaikki niin ☺️
Olipa kauniisti kirjoitettu. Sitä kaikeen kiireen ja härdellin keskellä unohtaa usein olla kiitollinen. Kiitos, että muistutit! terkuin, Bubble bath time http://rosebath.blogspot.com
Kiitos! Samoin minä; niin helppo on unohtaa olla kiitollinen siitä, että on vapaa menemään ja seikkailemaan. Mutta sekin on ihan hienoa ☺️
Päivitysilmoitus: Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä | MaiLife
Päivitysilmoitus: Onko elämän tärkein tavoiteltava tähtäin lapsi ja perinteinen parisuhde? | MaiLife
Se, että ei ole perhettä ja katsoo kuinka perheellisillä on yhteys, tekemistä ja touhua riittää – voi tuntua kadehdittavalta yhtälöltä. Tietysti on erimielisyyksiä ja riitaakin. Sekin tuntuu kadehdittavalta… ai kun voisin edes riidellä jonkun kanssa. Entä se kun huomaat avioliitossa olevasi yksinäinen.
En pysty samaistumaan perheettömän/lapsettoman yksinäisyyteen, mutta avioeron kokeneena voi kertoa siitä kun sen kaiken menettää. Kun huomaa, että ne ”kaverit” joihin on pitänyt yhteyttä avioliiton aikana eivät pidäkään sinuun yhteyttä yhtään sen enempää kun olet eronnut. Kun huomaat, että … ei minulla olekkaan ystäviä. Kun ei ole sosiaalista elämää vaan olet yksin yksinäisyytesi kanssa työpäivän jälkeen kotona pimenevässä illassa eikä edes valoja viitsi sytyttää kaveriksi. Kun ei jaksa enää pitää yhteyttä edes niihin ”kavereihin” joiden kanssa voisi yrittää jotain tehdä. Kun ei pyydetä mihinkään tapahtumiin. Paras kaverisi on yksinäisyys.
Minulle elämäsi näyttää siltä, että sinulla on paljon ystäviä, yhteistyökumppaneita, tapahtumia, tekemistä, kanava purkaa tunteitasi… se näyttää rikkaalta. Onko kyse siitä, että haluat jakaa tämän kaiken jonkun tärkeän ihmisen kanssa?
Ehkä ilmoittaudun Rushiin. Tosin tuntisin ehkä oloni vielä yksinäisemmäksi niiden kaikkien yksinäisten ihmisten seurassa. Tämäkö minusta on tullut – 40 vuotias mies kaikkien näitten yksinäisten ihmisten seurassa?
Pahoittelut jos kuulostan negatiiviselta. Kiitos kuitenkin kirjoituksistasi… luen niitä mielelläni.
Hei Jake! Kiitos viestistäsi!
Et kuulosta ollenkaan negatiiviselta, ja olen samaa mieltä kanssasi. Tiedän, mistä puhut, vaikka eri näkökulmasta. Luit ilmeisesti jo torstain ja perjantain juttujani, niissä otankin jo vähän kantaa tähän.
Juuri niin: minun elämäni saattaa näyttää siltä, että minulla on paljon kaikkea ja ihmisiä ympärillä. Ja niin onkin – väilillä!
Kirjoitin torstaina, että yksinäisyys on minusta tunne; vaikka on kaksin jonkun kanssa, saattaa olla todella yksin. Minä koin tämän kun asuin Ruotsissa ja elin elämää siellä toisen ihmisen elämä etusijalla vailla omia työyhteisöjä tai töitä. Se on yksinäisin ajanjakso koko elämässäni. Ja sitten vielä kun tulin sieltä täysin romahtaneena ja kaiken menettäneen takaisin Suomeen, huomasin, että moni entinen ystävä jätti minut yksin.
Minä ajattelen, että yksinäisyyttä, sitä tunnetta, ei voi arvottaa. Ja usein juuri sellaiset joilla näennäisesti on Somessahan tämä varsinkin toteutuu, kun voi vain esitellä elämän hienoja hetkiä.
Meillä on itseasiassa, Jake, aivan samanlainen kokemus! Minun kevääni on ollut juuri tuota kuvaamasi kaltaista.
Jos olisin tänä keväänä blogannut päivittäin (kuten aikoinani olen tehnyt), olisit päässyt aika erilaisiin tunnelmiin. Kevääni on ollut täynnä aikamoista epätoivoa, mikä varmasti vielä on korostunut tämän Amerikan-kokemuksen jälkeen. Tällä hetkellähän minulla ei ole juuri töitä ja teen monta duunia vain netin välityksellä vailla työyhteisöä. Ja juu, ei parisuhdetta tai perhettä, mutta sekään ei ole se pointti minun tilanteessani. Päinvastoin, mieluummin olen yksin kuin huonossa suhteessa. Sen olen oppinut tässä viime vuosina. Ja minä tarvitsen toki myös paljon aikaa olla yksin.
Minullehan on suotu varsin vahva ja ongelmanratkaisukykyinen mieli. Minulla on kyky kurkottaa ulos. Itsestäni en ole huolissani, nämä ovat vain vaiheita. Mutta kuten sinäkin sanoit, kaikki meistä eivät ole näin onnekkaita.
Haluan avata tämän asian siksi, että voin vain omalla esimerkilläni osoittaa yksinäisyyden eri muotoja ja sen näkyvyyttä yhteiskunnassa. On paljon helpompi peittää yksinäisyys kuin huudella siitä.
Apua, kuten huomasit, annoit aikamoisen ajattelusykäyksen. Kiitos! Tämän kuitenkin ehkä tärkein vastine ja eteenpäin ajattelu tuolle sinun ajatuksellesi on se, että minusta yksinäisyyttä on monenlaista, eikä se ole toisella ”parempaa” tai ”huonompaa” kuin toisella.
Tämän kaikista tärkein vastine sinulle on kuitenkin tämä: TULE Rushiin! Ei anneta yksinäisyyden nousta pointiksi siinä, vaan yhteisen hauskan ajan viettäminen. Olisipa kiva tutustua sinuun! 🙂
/Äm
Yksi asia mikä piti kirjoittaa oli, että yksinäisyyden kokemusta ei voi eri ihmisten välillä verrata. Ei ole toista syvempää yksinäisyyttä, koska jokaiselle yksinäisyyden kokemus on omanlainen (kuten sanoit ”ei voi arvottaa”). Aivan samalla tapaa ei voi lapsuuden kokemuksia vertailla, että minun lapsuuteni on ollut paljon ikävämpi kuin sinun, joten otappa itseäsi nyt niskasta kiinni. Sen takia onkin loukkaavaa jos joku kehtaakin mennä sanomaan, että sinullahan on kaikki niin hyvin. Niin onkin kun näet pinnan, mutta raapaseppa vähänkin pintaa niin alta paljastuu jotain ihan muuta.
Pointti tässä on, että ainakin itsellä kokemukset niin lapsuuden kuin nykyhetken kanssa kävelevät käsikädessä ja siihen vaikuttaa myös se miten siitä alaspäin painavasta kierteestä pääsee irti. Onneksi on aurinko ja kesä tulossa.
Mainitsit SOMEn ja se on varmasti yksi syy miksi pinta korostuu yhä enemmän siinä mitä ihmiset näkee ja kokee. Miten kaikilla voi olla noin kivaa? Tehdään asioita yksin tai yhdessä, matkustellaan sinne ja tänne, käydään syömässä sitä ja tätä. Jos olet yksinäinen, älä mene SOMEen. Tunnet olevasi vieläkin yksinäisempi.
Ymmärrän tuon sinun Amerikka-kokemuksen. Tai luulen ymmärtäväni. Sitä näkee ja elää jonkun toisen elämää hetken aikaa ja kun siitä toisesta todellisuudesta tulee pois, niin huomaa miten tyhjää oma elämä voi olla. Miten siitä puuttuu niin paljon mitä ehkä tietämättään on kaivannut. Tätäkö sain elämältä? Tämäkö on sen tarkoitus?
Ja miten se onkin niin, että ihminen joka niin pitää itsekseen olemisesta kuitenkin kokee yksinäisyyden niin raskaana? Uskon, että on olemassa paljon ihmisiä, jotka elää parisuhteessa, jotka tarvitsevat aika-ajoin oman tilan – omaa-aikaa. Pienen hetken irti arjesta. Oli se sitten patikointi metsässä tai ihan vaan musiikin kuuntelu ilman mitään häiriötä. Se on kuin ulkomaanmatkalta kotiin palaaminen – aina yhtä ihana palata kotiin.
Yksinäisyys on tabu. Siitä puhuminen aiheuttaa häpeää, surua… ehkä pelkokin. Itse en uskaltaisi julkisesti lähteä puhumaan.
Pidetään Rush:n mielessä – ainakin kohtaisin yhden pelkoni.
Jake, kiitos ja huh! Jokaisesta kirjaimesta olen samaa mieltä. Musta tuntuu, että mulla loppuu nyt kyvykkyys vastata näihin hienoihin ajatuksiisi, siksi haluan jakaa nämä myös muitten lukijoitteni kanssa kohta ❤
Päivitysilmoitus: Ai ni. On taas äitienpäivä – lapsettoman sinkun totuuden hetki | MaiLife
Päivitysilmoitus: Viikonlopun täydellisyys | MaiLife
Päivitysilmoitus: Ikioma lainaperhe | MaiLife
Kiitos! Mukava kuulla, että au pairina voi olla myös aikuisiällä. Joskus 10 vuotta sitten ajattelin, että varmasti olisin jo 25-vuotiaana perheellinen ja unelma työssä. Edelleen etsin sitä unelma työtä. Enkä ole edes kovinkaan vaativa siinä, mutta pikku hiljaan. En ole vielä valitettavasti saavuttanut kumpaakaan. Olen kuitenkin yllättänyt itseni kuinka hyvin olen edennyt urallani. Teen kovasti töitä tällä hetkellä oman onnellisuuden eteen. Voi olla, etten halua itse koskaan lapsia. En kuitenkaan halua olla yksinäinen sen vuoksi näenkin usein ystäviäni, kummilapsiani ja perhettä. Välillä hulluttelen ajatuksella miltä tuntuisi asua suurperheessä edes tätinä. Olen aikuisiällä asunut muutaman kerran (muutaman kuukauden kerralla) siskon perheen luona ja se on ollut aina todella mukavaa. Jos olisin sinkku voisin muuttaa siskoni perheen luo asumaan, jos he sitä vain haluaisivat. Olen kuitenkin onnellisesti avoliitossa, joten se ei tule tapahtumaan.
Päivitysilmoitus: Yksinäisyys on vaikein vamma – kun fyysinen vamma sysäsi mentaaliselle matkalle, syttyi rakkauden kaipuu | MaiLife
Päivitysilmoitus: Arkistojen aarre: Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä | MaiLife
Päivitysilmoitus: ”Löytääkseen merkityksen elämään on rohkeasti kohdattava karuimmatkin kasvonsa” | MaiLife
Päivitysilmoitus: Yksinäinen ei ole olennainen osa mitään merkityksellistä | MaiLife