Typerät tottumukset tappavat sinut

Keskiviikkoaamu. Helsingissä sataa räntää vaakasuoraan. Ahistaa semisti. On pimeää ja pitää lähteä Lahteen. Pitää vapaaehtoisesti matkustaa tunti autossa yhteen Suomen… noh, ei ehkä inspiroivimmista kaupungeista, ja ihan vaan puhtaasta innostuksesta mennä treenaamaan mäkihyppyä, kun on kerran luvannut. Korvauksetta tietysti, panttina oma aika ja vaiva.

Minä otan vastaan hulluja haasteita. Miksi minun pitää tehdä tällaista? Kuka minua vaatii, kun olisi vain helpompi tänäänkin kulkea polkua jonka normaalisti keskiviikkoaamuisin rämpsisin. En minä ole mäkihyppääjä, en minä tähän pysty. Typerä, impulsiivinen ja harkitsematon minä olen kun lupasin. Mutta koska lupasin, on mentävä.

Klikkaa tuosta kun haluat nähdä vähän ahdistusta!

Nyt ahdistuksesta on kaikki semiys karissut. Nyt ahistaa täpöllä, ja jotakuinkin tässä kohtaa sinä pääset mukaan tarinaan; pääset suoraan mäen laelle blogissani, jonka näpytän sinulle seuraavana päivänä.

Torstai-iltana. Näpytän, räntäsade on loppunut, ja minä puhkun intoa edellisen päivän suorituksestani. Olen ylpeä itsestäni, totta kai. Julkaisen blogin ja osaan jo odottaa. Ainahan näitä seuraa:

”Voi vitsit sä oot hurja!”, ”Miten sä teet tuollaista, sä oot niin rohkea?” ”Mä en ikinä pystyisi tuohon.”

Palaute, joka toki aina lämmittää mieltä, saa myös vähän ahdistumaan. Semisti. Käyn keskustelua Facebookissa erään ystäväni kanssa. Hän hokee hurjuuttani ja kertoo, ettei itse ikinä voisi tehdä mitään tällaista, sillä hänellä on korkeanpaikan kammo.

No mut siinähän sulla on selvä raja”, kirjoitan vastineen hänen kommenttiinsa ja jatkan:

”Ihan hirveän tärkeä asia tässä rohkeusjutussa on se, että omia rohkeuden rajojaan ei voi verrata muiden rajoihin. Tai ei ainakaan kannata. Toiset tekee yhdenlaisia juttuja, toiset toisenlaisia, mutta tärkein on, että tutustuu omiin rajoihinsa, on tietoinen niistä, ja uskaltaa toimia niiden puitteissa. …mä vaan toivon, että te rakkaat ihmiset näette tämän mun touhun yli; en mä tässä kalastele papukaijamerkkejä teiltä siihen miten hurja olen, vaan haluan näillä tempauksillani haastaa kaikkia pohtimaan omia rajojaan ja kokeilemaan niitten ylityksiä.

Tottumus on synneistä suurin, ja se, että hokee itselleen ”en mä voi, kun mulla on sitä ja tätä”. Ja toki nämä kehut lämmittävät, mutta ei niillä ole kuitenkaan mulle merkitystä. Merkitystä on sillä, että saa kertoa teille näistä asioista ja antaa kunkin saada sen mitä saa.

Ugh. Sori. Sä olit nyt tällainen mallikappale tällaiselle isolle saarnalle.”

12659591_10153628418004457_118048926_n

Iso saarna, niinpä. Jokin ei jätä minua rauhaan, vaan jään keskustelumme jälkeen pohtimaan asiaa vielä laajemmin. Olisiko ystäväni, kammostaan huolimatta, voinut uskaltaa laskea tuosta mäestä, ainakin yrittää? Ollakseni nyt rehellinen, tuo K6-pikkunyppylä muutamankymmenen sentin korkuisine hyppyreineen kun ei mikään ihan hirveän hurja kuitenkaan ollut.

Mitkä kaikki mahdollisuudet sitä rajaakaan pois elämästään toimimalla kyseenalaistamattomien tottumusten, uskomusten tai ihan vaan viitseliäisyyden takia? Mitä turhat, ehkä typerätkin, tottumukset rajoittavat tekemästä ja löytämästä itsestään?

Voisiko tuo ajatus ”minulla on korkeanpaikan kammo” ollakin vain turha tottumus, jonka on oppinut sanomaan välttääkseensä kokeilemasta?

Minä todella toivon, että sinä näet näiden tempausteni yli. Minun rohkeuteni ei ole mikään arvo sinulle, itsellenikään!

Kyse on siitä, että tutkit itseäsi. Kyse on siitä, että annat itsellesi luvan räjäytellä turhia ja siksi typeriä tottumuksiasi ja kannustaa siihen myös muita. Että pohdit sitä mikä saattaisikin olla sinulle tai jollekin läheisellesi mahdollista jos et rajoittaisi itseäsi tai häntä. Sillä et voi koskaan tietää mitä nousee esiin, kun kokeilet. Kokeileminen on ydin, sillä aina voi kääntyä takaisin.

hyppääjä

Sunnuntai-ilta. Pimeää jo, mutta ei räntää tänään. Edessä uuden viikon kajastus. Suuri saarna, joka on juuri purkautunut blogiin mäkihyppykokemukseni innoittamana. Suuren saarnan viimeinen ajatus, joka pyrkii ulos suusta…

* * *

Minä en kääntynyt, vaan hyppäsin ja lupasin tehdä sen pian uudelleen vieläkin isommasta mäestä. Hyppäsin, sillä sinä olit mielessäni – sillä toivon, että sinä pysähdyt, juuri nyt, ja mietit omia tottumuksiasi. Uskot, että typerät tottumukset tappavat potentiaalisi ja sinä annat tämän tapahtua ihan itse itsellesi.

Koska sä et välttämättä pysähdy ja usko, jos joku ei ensin näytä mallia. Sisälläsi on niin paljon enemmäin kuin annat itsesikään nähdä. Mä tiedän sen.

Kenelle sinä voisit näyttää mallia? Minkä tottumuksesi voisit nyt haastaa? Mitä voisi tulla esiin jos et typerin tottumuksin rajoittaisi itseäsi tai muita kokeilemasta?

Ethän anna typerien tottumusten tappaa sinua?

Rakkaudella, Äm

Mainokset

3 thoughts on “Typerät tottumukset tappavat sinut

  1. Päivitysilmoitus: Your stupid habits will kill you | MaiLife

  2. Osui ja upposi. Olen aina uskonut, että mulla on huono kielipää. Että turha edes opiskella kieliä, kun en opi kunnolla kuitenkaan. Näin plus kolmekymppisenä päätin, että opiskelen espanjaa ihan vain itseni iloksi, vaikken sitten oppisi sanaakaan. Ja kas kummaa, kyllä sitä oppii ilmaisemaan itseään vieraalla kielellä, vaikkei kielipäätä pitänytkään olla.
    Vamos!

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s