Joskus se, mikä tappaa, yksinkertaisesti tappaa

Aamuni menevät aina silloin tällöin täysin uusiksi. Näin tapahtuu, kun aamukahvin hetkellä eteeni nousee teksti, joka kirvoittaa niin syvän ajatuksen, etten voi olla kirjoittamatta sitä heti ylös. Näin kävi tänään, kun luin Maaret Kallion Helsingin Sanomien kolumnin ”Se, mikä ei tapa, voi rikkoa rajusti”

”Supersankaritarinat häkellyttävät nosteellaan. Haluamme kuulla mahtavia selviytymiskertomuksia, joissa paha on karistettu kannoilta oikealla asenteella ja sitkeällä työllä. Parhaimmillaan vaikeat kokemukset voivat vahvistaa, mutta onko siinä koko totuus? On valheellista luoda mielikuvaa, että toipuminen on pelkkä yksilön valinta ja mielen voimalaji.”, Maaret kirjoittaa ja minä hypin tasajalkaa riemusta: tätä minäkin olen niin useasti koettanut sinulle sanoa!

Tänään aamukahvini äärellä minä jäin pohtimaan: Miksi me ajattelemme, että sankari on se, joka selviytyy? Miksi määrittelemme hyvän elämän virheettömyydeksi ja eheydeksi? Entä, jos kirjoittaisimme koko sankaritarinan käsikirjoituksen uudelleen? Entä jos kertoisimme tarinan, jossa ihminen elää hyvää elämää rikkinäisyydestään tai ”epäonnestaan” huolimatta?

Entäpä jos sankaritarina olisikin se, kuinka ihminen hädässä hakeutuu apuun? Tai se rohkeus, kun ystävä auttaa toista tämän ollessa syvällä; kun tukeudumme toisiimme? Entäpä jos sankaritarina olisikin inhimillinen, rikkinäinen ihminen, joka elää eläämäänsä niillä resurssein, jotka hänellä on? Ihminen, joka ei välttämättä voita, vaan etsii ratkaisuja.

Miksi media kirjoittaa vain kertomuksista, jotka ovat huipentuneet huikeaan päätökseen, häkellyttävään nosteeseen? Miksi me haluamme lukea voitoista, muttemme kohdata inhimillistä heikkoutta?

Siksi minä sanon tänään: ei sankari ole vain voittaja. Ei sankaruus ole yksinomaan selviytymistä. Ei sankaruus ole jokin tavoiteltava päätepiste, voitto tai selviytyminen, joka kirjataan historiankirjoihin. Sankaruus se on elämää. Se on tekoja itselle ja toisille. Sankari olet sinä – juuri siellä missä olet. Ja tämä meidän vain pitäisi ymmärtää.

Joskus se, mikä tappaa, vain yksinkertaisesti tappaa ja jättää jäljen. Aina ei voiteta, ja särötkin kuuluvat hyvään elämään. Säröt kuuluvat sankaruuteen!

sankari

/Ämmä, joka on pohtunut median selviytymistarinoita joskus myös mm. näin ”Mässäilyjuttuja ja jargoninjauhantaa”

Mainokset

5 thoughts on “Joskus se, mikä tappaa, yksinkertaisesti tappaa

  1. Sankari ei aina selviydy, ei voita vaan häviää, vaikka asenne aina muka ratkaisisi. Ei se mitään ratkaise, kun on niin syvissä vesissä, ettei median nostama sankari edes tiedä sellaisesta mitään. Tai mistä me sen tiedämme? Emme mistään. Jokaisella on heikoin kohtansa, ihan jokaisella.
    Olen joskus kirjoittanut jollekulle päättäjälle, että yhteiskunta on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Ja tarkoitin sillä heitä, joilla ei ole varaa ruokaan tai terveydenhoitoon yksityisesti tai ei edes ole varaa ostaa lääkkeitään.
    Mutta itse asiassa, julkisuuden sankarihahmo ei ole mitään sen selviytymisen rinnalla, jota tuo nälässä elävä ihminen suorittaa joka ikinen päivä. Ja heitä on Paljon. He ovat näkymättömiä, joilla on paljon häpeää, uupumusta, tuskin enää edes raivoa. Koska mikään ei auta.
    Jos ihminen uskoisi, että eräs vaihtoehtoinen tapa jatkaa elämää on jälleensyntyminen.. siis uusi elämä uudessa kropassa, ehkäpä voisimme elää toisin, paremmin, huolehtien siitä joka apua tarvitsee. Koska vaihtoehto olisi konkreettinen; syntyä vähäosaiseksi sankariksi. Syntyä maahanmuuttajaksi Suomeen.
    Maailma on parempi kun annat toiselle, arvostat toista, kunnioitat ihmisyyttä, kunnioitat kaikkea elämää. Kun otat apua vastaan, sekin on hyvyyttä. Kunnioita Jumalaa toisessa ihmisessä, eläimessä.
    Ja maailma parani tai sitten ei?

  2. Just niin! Mua niin risoo, että akkainlehdet on edelleen täynnä työlleen omistautuneita, kaikestaselvinneitä superihmisiä ja lukiessa oma persoona pienenee pienenemistään! Suomessa paukutetaan pärjäämisen ihannetta tiiliskivellä päähän edelleen.

    • Olen hyvin samaa mieltä kanssasi, Kata. Tuntuu, että heikkoudesta/vaikeista asioista on tehty nykyään vähän sellaista täydellisyyden tavoittelua ja pinnan kiillotusta. En ehkä nyt osaa oikein pukea sanoiksi sitä mitä tarkoitan, mutta välillä (nykyään tosi harvoin) naisten-/ tai muitakin lehtiä lukiessa tulee olo, että nuo selviytymistarinat ovat sellaisia, joita jokaisen pitäisi tavoitella näyttääkseen täydelliseltä. En tiedä. Mutta niitäkin tarvitaan, toivon vaan, että myös ihmisiä, jotka ovat vielä ns. ”vaiheessa” päästettäisiin ääneen.

  3. Päivitysilmoitus: What Would henkkahyppönen Do? | MaiLife

  4. Päivitysilmoitus: Miten tässä maassa pitää olla ettei saa päälleen tarpeetonta somevihaa? | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s