Tällä viikolla ei ole paljoa tapahtunut. Ainakaan blogissani. Maaliskuun alku, ja fiilis viittaa taas johonkin jännittävään ja uuteen. Olo on sellainen odottavan outo. Vaihteeksi. Mutta se se on:

Odottavan outo.

Kun pää ei tuota tekstiä ja viisaita ajatuksia, käännyn aina blogissani taaksepäin. Se on hauskaa, sillä samalla voi peilata aikaa ja nähdä millaisia muutoksia elämä on mukanaan tuonut. Pysähtyä, ja kiittää edistyksestä. Kiittää myös mukana pysyneistä asioista, vahvistuneista arvoista ja lisääntyneestä ymmärryksestä aiheisiin, jotka tuolloin etäisyyden takana mietityttivät.

Perspektiivi. Uudet näkökulmat. Vaihtoehtoiset tavat ratkaista ongelmia. Nämä asiat ovat pyörineet taas viime päivinä mielessäni. Ja kuinka sattuikaan, löysin tämän. Vuosi sitten kirjoitin sinulle näin:

* * *

Mäkikotkaperspektiivi

Istun ohuella teräksisellä puomilla. Kädet ja jalat tärisevät. Sydän hakkaa. Pää on innostuksesta sekaisin. Mikä mahdollisuus istua täällä! Mieletön kokemus, vaikka samalla puristan puomia rystyset valkoisina peläten, että hetkellä millä hyvänsä saatan huojataa alas.

Edessäni aukeaa sumuinen maisema. Harmaata ja valkoista. Suksiurat, joiden päässä hyppyri; paikka ponnistukselle. Pudotus, jossa pitäisi liitää. Levittää kätensä ja heittäytyä vaaka-asentoon vetäen sukset suoraan mahan alle. Tuntea kehonsa jokainen solu ja niiden sulautuminen ilmalentoon. Heittäytyä sadan kilometrin tuntivauhtiin ja katsoa kun maa lähestyy kovaa vauhtia nenää. Toivoa, että liito kantaa mahdollisimman pitkälle ja pelätä pienintäkin harhaliikettä. Kiepauttaa itsensä pystyasentoon ilman vastustaessa jokaista liikettä ja laskeutua niiaten maan pinnalle. Tuulettaa ja kuulla hurraava kansa. Olla koko maailman mestari tai kohdata karvas häviö. Onnistua tai epäonnistua. Olla juhlittu sankari tai se, jonka kaikki haluavat unohtaa. Kiivetä kerta toisensa jälkeen tuolle samalle puomille ja hypätä. Tuntea vapaus, vauhti ja virtaava adrenaliini. Onnistua tai epäonnistua. Ei koskaan luovuttaa. Olla nimensä arvoinen: mäkikotka, ilmojen kuningas.

Olen aina ajatellut, että hyppääminen on hullujen hommaa. Niinhän se onkin, mutta yhtäkkiä hullu minussa herää. Voisinko minä? Osaisinko minä? Ihan vaan pikkuruisesta mäestä? Yhtäkkiä hyppääminen tuntuu mahdolliselta ja kiehtovalta. Yhtäkkiä haluan lentää ja tuntea sen minkä mäkikotka tuntee.

Myöhemmin illalla sueratessani mäkimontussa joukkuemäkikisaa silmät tarkkana se iski. Ajatus. Minä tiedän miltä tuolla tuntuu. Minä olen nähnyt miltä maisema näyttää mäkikotkan silmin. Kuinka paljon paremmin voinkaan maailmaa hahmottaa ja ymmärtää, kun olen päässyt katsomaan sitä tämän mäen toisesta kulmasta, mäkikotkaperspektiivistä. Ylhäältä. Kuinka paljon se innosti minua kokeilemaan jotain aivan uutta. Jotain sellaista, minkä en koskaan aiemmin kokenut olevan mahdollista.

Sinulle minä toivoisin tänään yhtä asiaa; sitä, että tilaisuuden tarjoutuessa tarttuisit mahdollisuuteen tutkia maailmaa eri näkökulmista, erilaisten etäisyyksien takaa, erilaisista perspektiiveistä. Tekisit jotain outoa, hurjaa, sinulle poikkeuksellista  tai yksinkertaisesti asettuisit hetkeksi toisen ihmisen maailmaan katsomaan miltä siellä voi näyttää. Mitä kaikkea voisitkaan oppia? Millaisia kokemuksia ja ajatuksia saada? Olen valtavan inspiroitunut kokemuksestani Lahdessa. Jos jotain, toivon, että tässä blogissani voisin jatkossa tarjota yhä enemmän tarinoita elämästä erilaisista näkökulmista.

Mäkikotkaperspektiivin lisäksi sain tänään aivan uuden näkökulman erääseen toiseen asiaan, joka muutti ajatteluani ja tulevaa toimintaani suuresti. Kerron siitä sinulle pian, ehkä jo huomenna…

* * *

Vuosi sitten istuin Lahden Salpausselän Suurmäen huipulla, ja näin tämän mäkikotkaperspektiivin. Kirjoitin tuon yllä olevan, ja seuraavana päivänä minä sitten esitin työharjoitteluhakemukseni, josta juontuen tällä viikolla taas oivalsin uuden tavan lähestyä yrittäjän hiljaista työkesää. Täysin totta on se, että tuossa hetkessä, kirjoittaessani tätä mäkikotka-tarinaa minä oivalsin tuon kaiken. Jännää miten nopeasti ja yllättäen uusi perspektiivi tuottaa toimintaa! Ja vuoden päästähän sitten hyppäsinkin jo mäkihypyn.

Mutta elämä, sehän se tänään mietiyttää. Elämä, joka on erilaisia perspektiivejä täynnä. Mahdollisuuksia!

Kaunista lauantaita sinulle, ystäväni!

/Ämmä