Ai ni. On taas äitienpäivä – lapsettoman sinkun totuuden hetki

Mitä sinä ajattelet iltaisin, kun menet nukkumaan? Minulla on leikki, on ollut jo lapsesta lähtien: joka ilta painaessani pääni tyynyyn kuvittelen mielessäni tarinan…

* * *

RAKKAUDEN SAARI. Äitienpäivä. Auringonpaiste ja aamukävely.

Ympyrä sulkeutuu. Vuosi sitten kävelin äitienpäivänä uuden kotikaupunginosani rantoja ja tajusin ”Ai ni. Mähän oon lapseton sinkku. Tällä iällä.” kirjoittaen:

”Saarella yksin äitienpäivänä minä kävelen. Ystäväni juhlivat tänään perheineen. Minä en ole äiti. Minulla ei ole omaa perhettä. Olen lapseton sinkku. Tällä iällä. 

Munasolut hapertuvat. Joku suositteli niiden pakastamista. 

Tällä iällä!”

Tiedätkö, elämässä ehkä armottominta on se, että vuodessa ihmisen ikäänkin tulee vuosi lisää. Ja ehkä vieläkin armottomampaa on se, että vuodessa elämässä ei välttämättä tapahdu mitään. Että asiat pysyvät paikoillaan.

Vittu. Mä oon edelleen lapseton sinkku ja kävelen samoja merenrantoja pohtien samoja kysymyksiä kuin vuosi sitten – TÄLLÄ iällä ja NÄILLÄ munasoluilla.

Kuinka paljon munasolut hapertuvat vuodessa?

”Jos elämä olisi kulkenut toisin, saattaisi minulla olla nyt pari suloista lasta ja ihana äitienpäivä. Mutta joskus ihmisen elämä vain kulkee niin, että tulee se totuuden hetki, jossa on todettava, että tätä polkua ei ollut minun tarkoitukseni kulkea. Käykö minulle niin?”

NYT KULJEN POLKUA MERENRANNALLA. Tänään en halua roikkua tietokoneella. Some täynnä kuvia äideistä ja lapsista. Iloa, riemua ja täydellisen onnen hehkutusta. Äitinä nainen on täysi.

Mielessä pyörii viinilasien äärellä kaksi päivää aiemmin käyty keskustelu. Olen sattumalta törmännyt parinkymmenen vuoden jälkeen naiseen, jonka kanssa olemme viettäneet erään 90-luvun kesän Englannissa kielikurssilla.

Hän on ikäiseni. Hän on äiti. Hänellä on tänään äitienpäivä. Kuinka ihmisen elämät, kerran niin samassa vaiheessa, voivatkin kulkea näin toisin? Nuo kaksi huoletonta tyttöä, olisivatko he voineet kuvitella joskus käyvänsä tällaista keskustelua? Pohdintaa viinilasin äärellä siitä kuinka hassua on, että emme kumpikaan voi täysin ymmärtää toistemme elämää ja kokemusta; etten minä voi tietää miltä tuntuu olla äiti, eikä hän sitä mitä lapseton ihminen ajattelee. Niin. Ne eri maailmat. Niistä pitää puhua.

”Totuuden hetki. Se on jännä. Kun sanoo asian ääneen: Voi olla että minun haaveeni äitiydestä eivät koskaan toteudu. Hitot se mitään jännää ole. Se on kamalaa! Mutta karuudessaan myös helpottavaa. On mahdollista että minun elämäni voi muodostua aivan toisenlaiseksi kuin yleisesti odotetaan.

Miltä yleisesti oikeastaan odotetaan ja tarvitseeko minun mennä sen mukaan? 

Voiko näitä asioita valita?”

* * *

Joka ilta ennen nukkumaan menoa minä kuvittelen tarinan. Se on iltasatuni, jossa rakennan eteeni elämän sellaisena kuin sen unelmoin olevan.

Haaveet suurista seikkailuista. Niitähän olen tehnyt, ottanut kaiken mahdollisen irti vapaasta elämästäni ollen onnellisempi kuin koskaan. Ovatko ne tarina, jonka eteeni piirtäen nukahdan iltaisin?

IMG_0629

Vanhan ystävän tapaaminen viinilasin äärellä laittoi pohtimaan, osaisinko minä edes olla äiti. Osaisinko järjestää lasteni kanssa Kuuman Koiran Kahvilan, sellaisen josta löysin mainoksen äietinpäiväkävelylläni…

 

MINULLA ON toinenkin mielikuvitusleikki.

”Voisiko se olla tuo?

Tai tuo?

Tai tuo?”

Sitähän minä edelleen vaistomaisesti ulkona kulkiessani teen. Katson yksin liikkuvia miehiä ja mietin voisiko tuo olla Se Oikea.

Totuuden hetki – sitä äitienpäivä minulle on.

Mielikuvitusleikille äitienpäivä taas on huono hetki, sillä kaikki muut liikkuvat ulkona perheittäin. Ei voi kysyä onko se tuo, sillä on selvää, että ei ole. He ovat toistensa. Mielikuvitusleikki päättyy aina tyrmäykseen: Kaikkihan ovat kuitenkin parisuhteessa. Isiä. Ja äitejä. Tällä iällä. Paitsi minä, joka olen tällä iällä lapseton sinkku ja kummajainen. Heprtuva munasolu. Niin minä päässäni kuvittelen. Edelleen.

VOISIKO SE OLLA TUO? Tai tuo? Tai tuo? Punaista äksää ja vihreää sydäntä.

Yksi asia vuodessa on muuttunut: olen siirtänyt mieleikuvitusleikkini kännykkääni. Olen käynyt hetken Tinderissä ymmärtääkseni, ettei mikään sittenkään muutu. En minä edelleenkään osaa etsiä aktiivisesti seurustelukumppaneita tai halua tehdä tästä tavoitteellista työtä. Päämääriä ja palavereja. Jotkut niitä treffeiksikin kutsuvat.

Minä kutsun edelleen prinssiä valkoisella ratsulla kotiovelleni ja painoin jo aikapäivää sitten punaista äksää poistaen Tinderin kännykästä.

Totuuden hetki: suljinko oven kohtalolle?

NYT OVI AVAUTUU. Muistikuvissani. Sama kerrostalo kuin vuosi taaksepäin. Hymähdän. Tuosta ovesta näin äitienpäivän aamuna pariskunnan astuvan ulos.

”Mies ojentaa kättään vähän epävarman näköisenä naiselle. He hymyilevät toisilleen viehkeästi ja nainen kukertaa suustaan ihastuneen ujelluksen. Hiukset ovat pörröllään. Viime yön pikkutunneilla jossain helsinkiläisessä ravintolassa on tainnut syntyä uusi suomalainen rakkaustarina.

Miten ihmiset löytävät toisensa? Miten kaksi randomtyyppiä päätyy perustamaan perheen?”

Miksi minä randomtyyppi seison tällä samalla ovella pohtien samoja asioita. Miksi mikään ei muutu? Totuuden hetki: onko sittenkin niin, että elämän tärkein päämäärä on parisuhde ja perhe – että voin rauhoittua vasta sitten kun ne itsekin tavoitan?

IMG_0612

Tältä minun metsäpolullani näyttää

IMG_0621

Aurinko, meri, purjevene ja rannalla suuteleva pariskunta – Rakkauden Saari.

 

SULOISIA LAPSENTÖTTERÖITÄ METSÄPOLULLA. Taas tuikkaan katseeni johonkin heistä ja kehun ääneen hänen kädessään keikkuvaa pehmonallea. Taas unohdan, ettei Suomessa ole soveliasta jutella vieraille. Äiti katsoo minua kummeksuen:

”Älä puutu meidän perheeseen” -katse.

Minä olen vuoden aikana päässyt puuttumaan yhteen perheeseen. Niin, seikkailu, jonka vain lapseton sinkku voi tehdä: lähteä au pairiksi Amerikkaan. Tälläkin iällä.

”Tiedän. Ruuhkavuodet, kiukuttelevat lapset, nalkuttava puoliso, zero alone-time. Että onhan meillä yksinolijoilla helppoa, kun saamme mennä miten huvittaa. Että kääntöpuoli se on kaikella. Mutta se ei olekaan se pointti. Vaan se on, että minä haluan vain varmistaa sinun muistavan kaiken kiireen ja mekastuksen keskellä pysähtyä kiittämään siitä, ettet ole yksin. Sillä ei ihmisen kuulu yksin olla. Ihmisen kuuluu kuulua ja olla osa. Ihmisen kuuluu rakastaa ja tulla rakastetuksi. Eikä ole suurempaa rakkautta kuin perhe ja läheiset.”

Vaikka vuodessa mikään ei välttämättä muutu, saattaa oppia jotain tärkeää. Osaatko kuvitella miten hienoa on, kun joku antaa lapsettoman sinkun puuttua hetkeksi omaan perheeseensä, olla osa? Voiko perheyhteisön kokea vain siten, että on oma biologinen perhe, vai olisiko muitakin malleja? En edelleenkään tiedä mitä ajatella, kun joku äiti sanoo suurinta rakkautta julistaen, etten voisi ikinä tietää, mitä rakkaus on, ellen saa omaa lasta. Olenko minä näin vajaa?

Vaikka vuodessa mikään ei välttämättä muutu, saattavat jotkin asiat kirkastua. Minulle kirkastunut juttu on ristiriita. Tänään, äitienpäivänä, se kirkuu taas kovaan ääneen:

Totuuden hetki: Mitä minä oikeastaan haluan?

”Jos minulla olisi lapsia ja parisuhde, voisinko elää kuten nyt, itseäni toteuttaen ja seikkaillen? Arvot vaakakupissa. Puntarointi, kumpi lopulta on minun elämäni. Syyllisyyden tunne siitä, jos valitsisin toisin: olenko itsekäs selfieyhteiskunnan kierouma, siis nainen, joka elää vain itselleen?

Voiko näitä asioita valita?”

* * *

Kun menen tänään illalla nukkumaan, piirrän silmiini saman mielikuvitustarinan, iltasadun, kuin joka ilta. Totuuden hetki.

Mitä sinä ajattelet iltaisin, kun menet nukkumaan?

Tiedätkö, millainen minun tarinani on…?

 

Rakkaat äidit, kaunista äitienpäivää!

/Äm

Kaikki kursivoidut lainaukset aiemmin julkaistuista kirjoituksistani ”Ai ni. Mähän oon lapseton sinkku. Tällä iällä.” ja ”Ei ihmisen kuulu yksin olla”. Linkkien takaa pääset lukemaan tekstit kokonaisuudessaan.

Mainokset

13 thoughts on “Ai ni. On taas äitienpäivä – lapsettoman sinkun totuuden hetki

  1. Lapseton – tsek, sinkku – tsek, samaistuminen – nope.

    Itse koin valtavan helpotuksen ahdistuksessani, kun totesin että olen yhtä kokonainen ilman lapsia, joita en halua. Aina tulee olemaan ihmisiä joille en ”kelpaa” oli minulla lapsia tai ei. Näille ihmisille toisten tuomitseminen on tärkeämpää kuin elämän eläminen. Heidän mielestään nainen ei ole kokonainen ilman lasta, mutta väitän että tärkeämpää on olla tasapainoinen ja tuomitsematta muita, kuin täyttää sosiaalisen paineen luomia mielikuvia. Jokainen ihminen on tasa-arvoinen ja ihan yhtä pystyvä yhteiskunnan jäsen, oli tällä lapsia tai ei. Toista ei voi omistaa, ei edes sitä lastaan.

    Itse lapsettomana pidän kuitenkin lapsista. Ympärilläni on ystäviä ja sukulaisia joilta voi lainata lapsia yökylään ja suoden näin aikuisille pienen mahdollisuuden hengähtää ja itse pääsee taas olemaan lasten kanssa läsnä. Olemaan läsnäoleva vaihtoehtoinen aikuinen omien vanhempien ohella. Nämäkin ovat tärkeitä, sillä lapset tarvitsevat muitakin aikuisia roolimalleja vanhempiensa lisäksi. Se vain vaatii sen, että uskaltaa itse heittäytyä lasten keskelle ja tavallaan astua vanhempien varpaille tarjoamalla omaa apuaan. Jotkut sen hyväksyvät ja joillekin et ikinä riitä ilman omia lapsia. Itse olen kuitenkin todennut että ketään ei voi pakottaa, eikä pidäkään.

    Elämällä on paljon annettavaa ilman lapsiakin.
    Mutta mikäli elämäntavoitteesi on olla äiti, se vaatii valitettavasti töitä sen tilanteen saavuttamiseksi. Vähän kuin kaikki naistenlehtien dietit aina on; saadaksesi tuloksia tulee vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä.

    Lisäksi joidenkin elämässä tarkoituksena on opetella olemaan itsensä kanssa.

    • Kiitos Lare, erinomaisia ajatuksia! Mun samaistuminen sun ajatuksiin täydellinen check! Tätä pohdintaa myös itse käyn, vaikkei sitten ehkä tullut tässä tekstissä täysin selville ☺️. Mulla on tosi hyvä näin, kuten kirjoitan tuossa, olen onnellisempi nyt kuin koskaan aiemmin. Minusta elämä koostuu erilaisista vaiheista, joissa jokaisessa voi ottaa kunkin hetken parhaat asiat täysillä irti. Itse olen saanut olla hetken osa yhtä perhettä, se oli hienoa ja herätti ajatukset myös mahdollisista muista perheyhteisöistä kuin ydinperhe ja omat lapset.

      Hyvä kysymys on se, onko elämäntehtävä(ni) olla äiti. Sitä juuri pohdin. Itse en koe niin, että vanhemmuus on välttämättä ainoa päämäärä. Ja kuten sanoit, kaikki lähestyvät tätä aihetta omista kulmistaan, tärkeintä on keskustella ja jakaa ajatuksia eri ”maailmojen” välillä.

  2. Maija, pohdit asiaa hienosti. Itse ajattelen, ettei näitä asioita voi valita. Tai hetkinen, en osaa tähän oikeastaan kuitenkaan vastata… Vaikka kaikilla haaveilla olisi mahdollisuus toteutua, löytäisit parisuhteen ja perustaisitte perheen, voisi kuitenkin käydä niin ettei toivottua perheenlisäystä tulisikaan. Tai sitten saisitte perheenlisäystä ja olisit äiti, mutta parisuhde päättyisi. Olen niin monta kertaa ihmetellyt miten elämä kuljettaa ihmistä omaa polkuaan pitkin. Yhtäkkiä polku vaihtaakin suuntaa, tulee niitä muuttuvia tekijöitä… Olen itse kokenut tyhjän sylin, lapsettomien lauantai on merkityksellinen päivä minulle. Olen kokenut avioliiton onnen kouluaikojeni rakkauden kanssa. Monen mutkan kautta olen tullut äidiksi ja olen kiitollinen siitä. Mutta olen myös kokenut usean vuoden tuskan niistä lapsistani, jotka eivät elävänä selvinneet syliini. Olen joka tapauksessa heistäkin onnellinen ja kiitollinen, tiedän ettei mikään ole itsestään selvää elämässä. Aika nöyränä siis vietin tänään äitienpäivää. Avioliittokin päättyi. Olen kahden lapsen kanssa pieni perhe. Miten kaikki on mennyt näin? Olenko pystynyt vaikuttamaan näihin asioihin? En tiedä. Toivon Maija sinulle jaksamista oman elämänpolkusi kulkemisessa. Elämä on ihmeellistä. Se yllättää lähes aina.

    • No JUST näin! Koskaan ei voi tietää miten elämä menee. Itse toivon juuri tällaista keskustelua ja eri näkökulmien valottamista, jotta voimme jokainen nähdä vähän isompaa kuvaa ja ymmärtää kenties elämää paremmin. Itse tietysti kirjoituksissani kärjistän, eikä ajatteluni ole (näin?) mustavalkoista. Joka hetkessä voi olla onnellinen, ja minä ainakin koen olevani just hyvässä tilanteessa näinkin. Monta asiaa on ”pielessä”, mutta monta ihan tosi hyvin! Kiitos, Saima, että jaoit kokemuksiasi ☺️

  3. Minun perheeseeni saa puuttua! Se juuri on Suomessa raskasta, että oli lapsia tai, sitä eletään aina niin yksin tai oman perheen piirissä. Ihaninta on, kun joku kadulla puhuu lapselleni ja siksi valitsin hänelle yhdeksän kummia, kaikki sellaisia meidän läheisiä, joilla ei ole omia lapsia. Kaikkien syliin lapsi annetaan aina kun nähdään, kaikkien kanssa haluaisin jakaa kaiken tämän.

    • Kiitos, Eekku, ajatuksestasi! YHDEKSÄN kummia, mahtavaa! Tätä minä kaipaisin Suomessa enemmän, että päästäisimme ihmisiä perhe-elämään ydinperheen ulkopuolelta. Itselläni oli hieno kokemus Las Vegasissa (suomalaisen perheen) au pairina ja se opetti meille varmasti puolin ja toisin paljon. Tämä muiden ihmisten elämään puuttumaan päästämättömyys (onpa vaikeasti sanottu 🙂 ) näkyy myös muissa asioissa. Esim yksinäisyyttä laajemmin tänä keväänä pohtiessani olen huomannut, että Suomessa on kovin vaikea osata/uskaltaa/mitä se ikinä onkaan ”puuttua” toisten ihmisten elämään – siis olla kiinnostunut toisista, kysyä mitä kuuluu jne. Vuorovaikutusta, avautumista, liian tiukkojen rajojen rikkomista kaipaan 🙂

  4. Tiputa rimaa! Varmaan sullekin kommentoitu noin. Ei kannata luopua ihanteistaan! Minä löysin ihanan ihmisen rinnalleni 34-vuotiaana ja olen ihanan tytön äiti. Kiitollisena elämästä toivon sydämestäni sinullekin tätä, mikä ihmiselle kuuluu: sylin täysi elämää. Se kuuluukin tehdä kipeää, vaikka elämä muuten olisikin ihan huippua.

    • Kiitos Katariina!Ihanaa, että olet saanut upean perheen! Ja samaa mieltä, ihanteista ei luovuta 🙂 Mutta ehkä ihanteitakin voi olla useita ja eri tilanteissa erilaisia? Vaikka minulla ei tällä hetkellä ole perhettä, koen silti eläväni sylin täydeltä elämää, nyt vain eri tavoin kuin lasten tai puolison kautta. Senkin aika tulee jos tulee.

  5. Voit olla äiti jos niin haluat. Naiselle äitiys on vaihtoehto – miehen kanssa tai ilman. Tietenkin jos esteenä on sairaus tai lapsettomuus, niin se on eri asia, mutta kuitenkin naiselle äitiys on useimmiten mahdollista.

    Naisella on melko hyvät mahdollisuudet valita minkälaiset geenit lapsi saa kunhan sopiva ”luovuttaja” tulee vastaan (pituus, paino, sairaudet, hyvät elämäntavat, hiusten ja silmien väri… lista on loputon). Vaarana on, että luovuttaja tulee vaatimaan isyyttä. Lisäksi on lääketieteeellisesti mahdollista vaikkapa keinohedelmöityksen kautta hankkiutua raskaaksi.

    Yksi tärkeä asia on valmistautua henkisesti yksinhuoltajuuteen ja hyväksyä se, että lapsella ei välttämättä koskaan tule olemaan varsinaista isää. Tässä tapauksessa lapsella tulee olla turvallinen mies lähipiirissä (veli, isoisä, hyvä miespuolinen kaveri) – on lapsi poika tai tyttö. Mieluummin useampia ja varsinkin sellasia, jotka touhuaa lapsen kanssa. Lapselle ja varsinkin pojalle voi olla kova paikka jos ei ole isää (=kokemusta löytyy). Tytöt myös tarvitsevat miehen mallin.

    Paljon muuta tietenkin liittyy aiheeseen ja siitä on keskustelupalstat täynnä mielipiteitten vaihtoa.

    Naiselle äitiys on vaihtoehto. Miehelle ei.

    • Kiitos, Jake. Tätä asiaa minulle on myös ”suositeltu” ja siitä on minulta kyselty: voisinko kuvitella ”hankkivani” (tiedän todella, ettei lapsia noin vain hankita) lapsen itse. Ja kyllä nyt kaikkien teidän todistajien edessä voin todeta, että en ole. Minulla on elämässä paljon muitakin asioita, joita haluan, ja erityisesti tällä hetkellä muut asiat vaativat enemmän huomiota. Toisinsanoen en kai ole niin epätoivoinen vielä, ja olkoonkin, että olen vielä samassa tilanteessa sittenkin kun munasolut ovat jo hapertuneet, luulen omalta kohdaltani, että näin tulee aina olemaan. Lapsi ei ole minulle henkilökohtaisesti elämän suurin tavoite, mutta ymmärrän hyvin naisia, joilla näin on.

      Nostamasi miesnäkökulma taas on hyvin mielenkiintoinen! Olisi kiva kuulla enemmänkin miesten ajatuksia lapsen saamisesta. Onko miehillä samanlaistabiologista kelloa?

  6. Päivitysilmoitus: Miksi hitossa sä pelkäät olla ihminen? | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s