Kaikki tämä massiivinen etukäteisvalmistautuminen 24 tunnin pyöräilykoetokseen (lue sarkasmi…) ja yhtä en ollut osannut ajatella etukäteen ollenkaan: palautuminen.

Hassua oli tänään klo 12 aikaan ajatella, että tasan 24 tuntia taaksepäin lopetin elämäni mielenkiintoisimman 24 tunnin ihmiskokeen. Ja siinä, elettyäni 24 tuntia elämää sairaan (siistin) pyöräilysuorituksen jälkeen totesin, että onhan se 24 tunia aika pitkä aika.

Pitkä aika, mutta muuten olen kyllä kaikissa mittasuhteissa yllättynyt, miten helpolta suoritukseni on tuntunut sen aikana ja sen jälkeen. Perspektiivi on hukkunut; nyt tuntuu, että olisihan sitä varmaan kovempaakin kilometrimäärään pystynyt. Jännä, miten jonkin ennalta isolta tuntuneen asian tehdässään ja siitä suoriutuessaan se alkaakin näyttää kovin pieneltä.

Kovin pieneltä tuntuu kyllä nyt oma pääkin  ja se, että sieltä ei synny tällä hetkellä yhtään ainoaa kirkasta ajatusta (pahoittelut tavalleni poikeeavasta kovin puutteellisesta ajattelusta sekä poukkoilevasta tekstistä tässä postauksessa, mutta tämä on parasta mihin juuri nyt kykenen). Väsyttää. Palautuminen on kovaa vauhtia käynnissä, mutta se mihin en ollut valmistautunut etukäteen lainkaan on se, kuinka minun oikeastaan pitäisi palautua.

Pää ja väsymys ovat, ihmeellistä mutta totta, kuitenkin ainoita minua vaivaavia asioita. Olen todella ihmeissäni, että hiertynyttä ja herkkää alapäätä lukuunottamatta mitään paikkaa ei juuri särje. Jalat toimivat, ja voin kävellä lähes normaalisti. Reisissä ei tunnu MILTÄÄN! Olenko ollutkaan pyörän päällä koko viikonloppuna.

Siksi en oikein nyt tiedä miten suhtautua tähän palautumisvaiheeseen. Olisi kyllä pitänyt selvittää vaikka Miralta pyöräilyvinkkejä kysellessäni (luitko jo tämän ”Ex-kilpapyöräilijä Mira Kasslinin vinkit 24 tunnin pyöräilyhaasteeseen” -jutun?) mitä minun pitäisi palautuakseni tehdä. Kuinka syödä (nyt tuntuu, että voisin syödä niin paljon kuin mahdollista mitä tahansa kissoja ja koiria ja Esterin perseestä satelevia mustikkaan meneviä mummoja.. ok, en taida yrittää tuottaa nyt mitään kielikuviakaan…). Miten levätä? Milloin voin alkaa liikkumaan kunnolla uudelleen, milloin kroppa on täysin palautunut?

Jos osaat auttaa, kommentoi mielellään vinkkejäsi!

Se ainakin on varmaa, että näin 24 tuntia 24 tunnin suorituksen jälkeen ei kannata tavoitella kovin isoja. Vähän jopa ahdistaa, kun olisi monta hommaa hoidettavana ja asioita suunniteltavana, mutten yksinkertaisesti näin vähillä unilla kykene ratkaisemaan kovin suuria ongelmia. Siksi on kai nyt vain uskallettava ottaa iisiä tämä päivä.

Tältä näyttää muuten ihminen joulukuusenkoristeissaan klo 6.15 aamulla, kun takana on 14 tuntia, 100 kierrosta ja 270 kilometria ja kun hän on juuri yrittänyt nukkua (siinä onnistumatta) tunnin Alastaron ulkokatsomon penkeillä makuupussissa. Voin kertoa, että olo just nyt on ihan samanlainen.

Taidan syödä taas jotain.

/Äm