Mietin pitkään kirjoittaisinko lainkaan siitä mitä täällä kulissien takana tapahtuu nyt. Olisiko vain parempi näyttää reipasta naamaa ja osoittaa että kaikki menee hyvin pienistä kolhuista huolimatta?

Paljastuminen pelottaa, mutta sitten totesin, ettei piilottelu ole blogini arvo.

Blogini perustuu inhimilliseen ihmiseen kiiltokuvien takapuolelta. Ja juuri tänään minä olen ehkä inhimillisimmilläni kuin aikoihin.

VIIME PÄIVINÄ ELÄMÄNI on pyörinyt oikean jalkani ympärillä. Loukkasin polveni ristisiteet onnettomuudessa pari viikkoa sitten.

Tiukkia päiviä takana, vaikka oikeastaan nyt vähän naurattaa. Juuri eilen sosiaalisen median palvelu LinkedIn onnitteli minua vuosipäivästäni yrittäjänä. Käynnistin toiminimiyritykseni tasan vuosi sitten.

Olen yksin elävä helsinkiläisnainen ja yksinyrittäjä uuden urani alkuvaiheilla oleva yksinyrittäjä. Koko elanto on kiinni omassa pärstässä. Elämä kulkee vielä vuosi uuden startin jälkeen ja aiemmista seikkailuistani johtuen (lisää esim. täällä, täällä ja täällä) kädestä suuhun. Isompien työtavoitteiden konkretisoituminen kassavirraksi vaatii aikaa ja yrittäjän takapuolen on revettävä kovaan sekä korvauksettomaan myyntityöhön. Sitä on yrittäjyys, ja minä nautin… noh, ainakin joka toisesta sekunnista. Mutta tämä on minulle nyt oikea tapa elää ja työllistyä.

Olen painanut kuluneen vuoden hurjaa tahtia. Vihdoin kesällä tiukkojen aikojen jälkeen elämä alkoi näyttää paljon positiivisemmalta. Aloin saada hyviä ja minua innostavia työkeikkoja.

Ja sitten. Pommi. Polvi.

Pari viikkoa ennen onnettomuuttani suunnittelin työsyksyäni ja kokosin keittiöni seinälle suunnitelman. X-factor-sarake oli tarkoitettu yllättäville esiintuleville mahdollisuuksille. Nyt postit-lapulle on kirjoitettava kissan korkuisin kirjaimin ”polvi”, varsinainen x-factor!

Elämävalintojeni johdosta olen loukkautumisessani joutunut turvautumaan kalliiden yksityislääkäreiden sijaan julkiseen terveydenhoitoon. Kohta pari viikkoa olen maannut neljän seinän sisällä lähes liikuntakyvyttömänä. Eilen pääsin vihdoin odetetulle ortopedin vastaanotolle. Mutta erikoistumisvaiheessa oleva lääkäri ei kyennytkään tekemään lopullista päätöstä leikkauksen tarpeesta ja asiani siirtyy taas viikolla eteenpäin. Tarvitaan kokeneempaa ortopedia. Leikkaus on yhteiskunnalle kallis, joten päätöstä punnitaan. Minä pelkään, etten pääse operaatioon ja joudun elämään loppuelämäni heikolla raajalla.

Kello tikittää. Ratkaisujen siirtyessä minä menetän joka sekunti palan turvaani. Moni työkeikka on kaatunut. Lääkärin kirjoittamasta parin kuukauden sairauslomasta ei juuri hyötyä ole; sairauspäiväraha Kelalta on verovähennuksineen vajaa 20 euroa. En minä voi enkä haluakaan maata laakereillani montaa kuukautta. Epätietoisuus aiheuttaa päänvaivaa ja riippuvuus ystävien avusta tekee tiukkaa.

ELÄMINEN YKSIN JA KÄDESTÄ SUUHUN tarkoittaa, että kaikesta on täytynyt säästää. Leikkurin alla on kaikki ylimääräinen. Ja ylimääräistä ovat olleet muun muassa vakuutukset. Koska ei ole ollut mahdollista laittaa rahaa kalliisiin vakuutuksiin, työttömyys- tai eläketurviin (pakollisia lukuunottamatta), olen pudonnut nyt aikamoiseen kuoppaan.

Viime päivinä minulle on konkretisoitunut yksi pienyrittäjän kuolettava kierre: kun ei ole taloudellista puskuria, ei voi satsata ja kun ei ole satsannut, ei ole taloudellista puskuria! Yksikään vakuutus ei tietenkään poista tapaturmien tai elämänmuutosten mahdollisuutta, mutta keskellä tätä kaaosta voin sanoa, että kyllä tieto varmasta ja nopeasta hoitoonpääsystä sekä taloudellisesta selviytymisestäni toisivat mielenrauhaa, joka heijastuisi sitten tekemisiini ja eteenpäin menemiseen.

Ni, rautalangasta väännettynä; nyt on vähän tenkkapoo siitä, miten minun seuraavien kuukausien aikana käy.

Tällainen on meno just nyt.

VOISIN KIRJOITTAA TÄSTÄ jonkin poliittisen kannanotonkin. Ajatellen, että yhteiskuntarakenteiden muuttuessa itsensä työllistävien pienyrittäjien joukko kasvaa koko ajan ja yhä useamman suomalaisen käydessä läpi tällaisia asioita tulevaisuudessa olisi juuri nyt ehkä kovin tarpeellista pohtia pienyrittäjien turvaa isommassakin kuvassa. Mutta toimikoon tämä kertomuksena siitä miten asiat täällä ruohonjuuritasolla voivat olla. Pienessä kuvassa voin puhutella teitä nyt näin.

Sinulle, hyvä pienyrittäjäkollegani, haluan sanoa: vaikka nyt tuntuu, että on kuolematon, perehdy silti kaikkiin vakuutus- ja turvamahdollisuuksiin. Kilpailuta yhtiöitä ja hanki itsellesi kunnon vakuutukset. Älä säikähdä niiden hintaa, raha niiden maksamiseen tulee kyllä, siihen on luotettava.

Sinun on arvostettava itseäsi ja elämääsi: et halua olla minun tilanteessani!

Ja sinulle, joka elät aivan erilaista elämää kuin minä ja luet nyt kirjoitukseni, haluan sanoa: tällaistakin elämä voi olla.

Tällai tuossa männä yönä Snapchatissa. Tilanteeni on pieni roska maailman murheiden joukossa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että minun maailmani on nyt vähän sekaisin.

INHIMILLISYYDEN LISÄKSI BLOGINI perustuu myös voittamiseen. Vaikeuksien selättämiseen, eteenpäin menemiseen. Selviytymiseen. Siksikin tämä tarina on jaettava. Ei minua tarvitse sääliä. Minä selviän aina ja mistä tahansa, se on jo tähän mennessä elämäni käänteissä huomattu. Kaikki on väliaikaista. Polvi paranee, rahaa tulee heti kun pääsen taas aloilleni keikkojani myymään ja mieli kirkastuu.

Ne teistä, jotka ovat seuranneet minua pidempään tai tuntevat minua paremmin tietävät, että minussa on aika paljon virtaa. Meissä pienissä yrittäjissä usein on! Jännä ajatus, että kuinka paljon enemmän hyvää voisinkaan tähän yhteiskuntaan tuottaa, jos olisi jokin parempi malli, joka auttaisi minua jatkossa ajautumasta tähän pieniyrittäjän kuolettavaan kierteeseen. Ehkä me vielä keksimme sen.

Mutta hei! Koska yrittäjä kääntää aina kaiken potentiaaliseksi bisnekseksi, nyt otetaan kaikki hyöty polvesta irti. Vakuutusyhiöt, kun haluatte kaltaiseni sanavalmiin ja yleisöt hurmaavan äänitörven viestintäänne, täällä ollaan, käytettävissänne. Voitaisiin yhdessä myydä vähän vakuutuksia yrittäjille tarinani avulla! Ja mä oon tosissani, mulla on jo ajatus ja se joka tekee parhaan tarjouksen saa ideani käyttöönsä! Call me maybe!

Toiveikasta torstai-iltaa, toverit!

/Äm, joka vielä loppukevennyksenä kertoo, että nyt vihoittelee ilkeästi myös vasen polveni; siinä kun on parinkymmenen vuoden takainen, operoimaton (!) eturistisidevamma, ja joka on nyt alkaa sanomaan sopimuksensa irti, kun on joutunut kantamaan suurimman vastuun olemisestani viime viikkoina. Ehkäpä kohta operoidaankin molemmat polvet – se on toi Mister Murphy, kun tässä terveisiään minulle lähettelee 😀