Mistä ihminen saa voiman kun on TOSI kyseessä?

Olen tutkinut paljon ihmismielen käyttäytymistä erilaisissa haastetilanteissa. Viime aikoina nuo tuotkimusmatkat olen tehnyt fyysisten suoritteiden kautta: muiden muassa kokeillut mäkihyppyä, pyöräillyt radalla ja maantiellä ja… noh, koettanut kavuta viikinkien esteitä. Nämä ovat olleet tosia ja totisia haasteita, jossa on haastettu kehoni rajoja ja näin laitettu pääkoppakin testiin. Mutta kyllä minä nyt olen kohdannut niitä vieläkin kovemman koetoksen. Yllättävä, äkillinen onnettomuus.

Eilen jo kerroin yllättyneeni voimasta, jolla vamma on järisyttänyt elämääni. Voimattomuudesta, jonka se on tuonut mukanaan.

Loukkaantumiseni oli tarpeeton takapakki tarinassani, joka on tarjonnut jos jonkinlaista käännettä kuluneiden vuosien aikana. Jotakuinkin koko 2010-luvun elämäni on ollut matka äkillisestä muutoksesta toiseen, joiden oppeja olen tässä blogissa jakanut kanssasi. Tällä on ollut tärkeä syy.

* * *

”NIIN. TIEDÄTKÖ?

”Tärkeintä on, että viitsii. Sen minä tajusin tällä matkalla. On niin helppoa sanoa, ettei pysty tai kykene tai voi, kun tuntematon pelottaa. Kun ei ole aivan varma. Kun toiset kuiskivat vieressä, että onkohan tuossa nyt järkeä.

Kun ei vaan viitsi yrittää ja kokeilla. On niin paljon helpompaa jättää tekemättä.

Vaikka saattaakin olla, että matkan varrella löytyy uusi supersankari. Saattaa olla, että matkan varrella itsestä paljastuu Supersankari.

Jos vaan viitsii. Jos vaan päättää”,

kirjoitin oivaltamastani kohta jo puolistoista vuotta sitten Hullun Polkasu -pyöräilyhaasteeni jälkeen.

Olen miettinyt tuota ajatustani viime päivinä paljon. Loukkaantumisessani oma jääräpäinen tahtoni ylittää fyysiset haasteet ja rajat ei enää riittänytkään ja alkuviikosta väsymys otti vallan. En osaa enkä oikeastaan haluakaan kuvailla tuota hetkeä tarkemmin. Se oli sellainen elämän perusturvallisuutta horjuttava neuvottomuuden hetki, jota jokainen meistä varmasti joskus kokee. Vastaan tuli eräs konkreettinen asia, joka minun piti käsitellä, mutten yhtäkkiä kyennytkään. Vaikka kuinka päätin kaivaa itsestäni voiman, sitä ei tullutkaan.

Tuntui, että oli tosi kyseessä. Tajusin, etten enää jaksa yksin selviytyä uudesta kriisistä.

Viime päivinä en ole oikeastaan edes halunnut kirjoittaa ja tämänkin tekstin julkaisua mietin hyvin pitkään. Oikeita sanoja ei tule, ja pelkään, että ne lauseet, jotka blogiini kirjoitan tulkitaan jollain väärällä tavalla. Juuri nyt en kestäisi yhtään horjuttavaa huomiota. Mutta sitten ajattelin tehtävääni ja viime päivinäkin teiltä saamiani viestejä: Vertaistukea, jota olen voinut monelle teistä antaa erilaisten elämäni käänteiden kautta sekä ajatuksia ja ratkaisuja, esimerkkejä siitä kuinka minä etenen erilaisissa haasteellisissa tilanteissa. Ehkä ne tuottavat jollekin teistä jotain.

img_4002

Tänä iltana sain konkreettista voimaa näistä ihmisistä. Kokoonnuimme toiseen tapaamiseen Hyvä mielen lounaan vapaaehtoisten kanssa yhden vapaaehtoisryhmäläisemme yrityksen tiloihin. Mikä voimakas parituntinen! Oletko kuullut jo tästä projektista? Tähän sinäkin voit tulla mukaan, sillä etsimme lounaalle 2.11. mukaan vapaaehtoisia auttamaan. Katso tästä ensin lisää, ja minä kerron myöhemmin vielä enemmän.

img_4009

TEHDÄÄN SIIS NYT KERRALLA SELVÄKSI: tiedän, että tämä tilanne selvitetään ja monelta osin kyse on vain järjesteltävistä asioista. Polvi paranee ajallaan. Minun asiani ratkeavat ajallaan. En valita, en ryve itsesäälissä tai ole masentunut yhtään sen enempää kuin kuka tahansa vastaavassa tilanteessa.

Mutta voimattomuudessani ja sairaudessani minä maanantaisen hädän hetkellä mietin: Mistä ihminen saa voiman kun on TOSI kyseessä? Mistä minä löydän voiman selvitä vielä yhdestä kriisitilanteesta? Miten pusken itseni voimattomuuden rajan yli?

Tein maanantaina itselleni kovin poikkeuksellisen teon.

En ikimaailmassa olisi ymmärtänyt tehdä tätä ymmärtänyt ilman teitä. Aiemmin, pohtiessani pienyrittjän vaikeaa maailmaa yllättävissä tilanteissa, sain eräältä teistä viestin. Hän vinkkasi, että seurakunnalta saattaisi saada apua esimerkiksi löytämään tilanteessani jeesaavia tahoja. Ja neuvottomuuteni hetkellä päätin tarttua tähän ohjeeseen. Otin yhteyttä lähiseurakuntani diakoniin. En tiennyt mitä odottaa ja kuinka asiaani reagoitaisiin, mutta yllätyksekseni diakoni ehdotti voivansa tulla luokseni käymään ja juttelemaan. Ajatus mahdollisuudesta keskustella jonkun ihmisen kanssa, joka ei ole ystäväni tai läheiseni, tuntui mielenkiintoiselta.

Vaikka diakonin ehdottaessa vierailua luokseni ajatus tuntui hyvältä, ennen vierailua nousi valtava häpeä: miten minä, voimakas selviytyjänainen voin alentua näin alas? Hurja tunne, ja näin jälkikäteen ajateltuna outo ajatus, mutta tuon häpeän kynnyksen läpi päästin hänet sisään.

img_3992

Ihmiset. Se on minun voimani. Tämä tuli taas tänään todettua, vaikka väsymykseni keskellä tuntui jopa vähän vaikealta lähteä tapaamiseemme. Miten kiitollinen olenkaan näistä tyypeistä, jotka ottivat kutsumme vastaan ja lähtivät kanssamme rakentamaan tapahtumaa yksinäisille. Luulen, että jokainen meistä saa tästä valtavaa voimaa.

 

LÄMPÖ JA MYÖTÄTUNTO. Niin kuvailisin keskusteluamme diakonin kanssa. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Minä en ollut ymmärtänyt, että tällaista apua olisi mahdollista saada. Monet auttaja-ammatissa työskentelevät ovat kovin kiireisiä, mutta diakoni sanoi, että heillä on aina aikaa auttaa niin paljon kuin ihminen tarvitsee missä tahansa elämän haasteellisessa tilanteessa. Hänellä on myös aikaa kirkkoon kuulumattomille; yleinen harhaluulo kun on, että kirkon palveluita saadakseen on maksettava kirkollisveroa. Toinen harhaluulo on se, että krikko tuputtaisi uskontoa. Ei se sitä tee. Mekään emme diakonin puhuneet Jumalasta tai muista hengellisistä asioista. Sitä ei ole syytä pelätä jos uskonto tuntuu kaukaiselta.

Minä sain puhua ja jäsentää ajatuksiani, huomata kuinka moni niistä on helposti selvitettävissä. Se oli tapaamisemme suurin anti. Sain tuntea aitoa välittämistä ja kiinnostusta. Kaikki tämä tuli minulle suurena yllätyksenä. Siksi haluan jakaa kanssasi tämän kokemuksen. Jos olet vaikeassa tilanteessa, tiedä, että myös tällainen mahdollisuus on. Olen kiitollinen sille, joka antoi minulle tämän vinkin.

 

EN MINÄ EDELLEENKÄÄN TIEDÄ vastausta siihen, mistä ihminen voimansa saa henkisen heikkouden hetkellä. Jollekin meistä se kai tulee itsestä, sisältä, jollekin toiselle taas jostain korkeampaa. Mutta ehkä sillä ei olekaan niin väliä. Ehkä kyse on siitä, että jaamme toisillemme kokemuksia, ratkaisumalleja ja esimerkkejä. Ehkä kyse on siitä, että kurkotamme jonnekin, toiseen ihmiseen. Ehkä kyse on siitä, että toimimme silloin kun siihen on voimaa ja tunnistamme hetket, jolloin on vain paras levätä. Ehkä kyse on siitä, että joistakin päivistä täytyy painaa läpi ihan miten tahansa, keinoja kaihtamatta.

Mistä sinä olet löytänyt voimaa ja apua? Jos minä jotain voisin toivoa, niin sitä, että jakaisimme kokemuksiamme ja vinkkejämme, sillä joku, kuten minä maanantaina, saattaa tarvita niitä juuri nyt!

img_3998

/Äm – väsynyt, mutta taas ihan ookoo

Mainokset

2 thoughts on “Mistä ihminen saa voiman kun on TOSI kyseessä?

  1. Diakonit ovat ihan ihmetyyppejä. Meillä oli töissä raskaat yt-neuvottelut. Päivänä, jolloin ne loppuivat työpäivän jälkeen ainoa ihminen joka kysyi minulta, miten meni, oli puolituttu diakoni. Ei siis ystäväni, ei työkaverit, vaan diakoni. Elän vieläkin siitä tekstarista, vaikka tapahtumasta on jo toista vuotta. Hienoa, että uskalsit ja vielä hienompaa, että jaat. Aidosti ja rehellisesti. Ja anteeksi, etten osaa sanoa mistä saat voimaa. Ehkä juuri siitä, että olet niin avoin ja vastaanottavainen.
    Kaikkea hyvää, ja lämpöä!

    • Wau! Tämä mun luona käynytkin oli siis ihan uskomattoman hieno tyyppi. Ja se aika sekä välittäminen todella välittyi. Samana päivänä olin yhteydessä erääseen toiseen valtion virastoon ja siellä puhelimessa kanssani keskustelleen ihmisen asenne oli aivan toista maata. Jäin vaan miettimään siinä sitä, miten pienellä äänensävylläkin on merkitystä hauraana olevan ihmisen tilanteeseen. Aika ei siitä vähene yhtään enempää, vaikka suhtautuisi toiseen kuunnellen ja myötätuntoisesti.

      Mutta siis tämä diakonin palvelu oli kyllä mulle todella positiivinen yllätys. Enpä minä muuta tarvitsekaan kuin tuon keskustelun, vaikka hän sanoi että voisi käydä joku päivä vaikka minulle kaupassa! Ai niin sen unohdonkin tuohon varsinaiseen teksiini kirjoittaa!

      Eikä mitään anteeksipyyntöjä, minähän kysyinkin teiltä, mistä te olette saaneet apua 🙂 KIITOS sulle, että jaoit tarinasti!

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s