Viime päivät olen täällä nyt pyöriskellyt omien ajatusteni, pulmien ja päätösten keskellä. Tyylilleni ominaisia kiteytettyjä ja mukaansatempaavia kertomuksia ei ole paljon ollut tarjolla, sillä ajatukset ovat nyt niin katkonaisia ja päätöstenteon tuottama väsymys välillä aikamoinen. Toivotaan, että lähiaikoina saan kirjoitettua haluamallani tavalla kokemukseni Hyvän mielen lunas -hyväntekeväisyystapahtumassa – haluan kovasti jakaa tuon päivän kanssasi.
Mutta katsopa nyt tuota!
40 minuuttia, 7,37 yksikköä jotain pituutta (en tiedä millä mittareilla tämä fillari operoi) ja 147 kaloria! Päivän kovin veto.
Asiat etenevät aina, vaikka juuri nyt minusta tuntuukin, että kohta mennään tästä taas monta askelta taaksepäin. Yhdeksän viikon epätietoisuuden ja säädön jälkeen päätin ottaa ohjat omiin käsiini, jotta olisi kohta kaksi kovaa koipea taas alla. Reilun viikon takaisen lääkärikäyntini turhauttamana päätin ottaa polvestani toisen mielipiteen, ja eilen tein päätöksen: parin viikon päästä tie viekin nyt Diacorin sairaalaan leikkaukseen. Jännä nähdä milloin sen jälkeen seuraavan kerran pääsen näihin lukemiin.
Kerroin sinulle aiemmin pienyrittäjän kuolettavasta kierteestä (tässä), johon vammautumiseni myötä putosin, ja siksi viime päivät ovat vaatiineet paljon rohkeiden päätösten tekemistä. Vakuutuksettomana yrittäjänä tämä on nyt investointi tulevaisuuteeni; julkisella puolella kun en olisi vielä leikkaukseen päässyt ja se olisi tietysti taloudellisesti vähän vähemmän lompakkoani verottanut. Mutta samalla kello tikittää koko ajan ja täytyyhän minun, parhaassa työiässä olven ihmisen päästä taas täyteen työkuntoon, eikä joutua makaamaan sairaslomalla turhan panttina. Omaa terveyttä ei voi euroissa mitata, ja minä luotan itseeni ja tulevaan.
Kuntoutukseni jatkuu leikkaukseen asti fillarointineen ja muine jumppineen. Koetan tässä vielä parin viikon aikana tehdä pyöräilyenkat. 24 tuntiin en nyt lupaa päästä (et muuten usko, millainen ilme välähti lääkärin kasvoille, kun hänen kysyessään urheilutottumuksistani ja tavoitteistani kerroin hänelle viimekesäisestä 24 tunnin pyöräilyhaasteestani… (olethan muuten jo lukenut tästä tämän jutun ja katsonut videon?) en ole itsekään ihan pitäisikö olla huolissaan itsestään…)
Mutta kuulkaas ystävät, sen minä haluan vain tänään sanoa, että joskus sitä kuljetaan pari kertaa lähtöruudun kautta ja kontataan monta extrakilsaa, mutta siellä se maali lopulta häämöttää – muistathan sinäkin sen tänään!
Miten sinun asiasi etenevät kohti viikonloppua?
/Äm, jonka polvea kyllä nyt vihloo urheilusuorituksen jäljiltä aika kovasti
MaiLife 
Täällä takana 6 polvileikkausta ja lopulta tekonivel. Jos en olisi vihdoin ja viimein ottanut ohjia omiin käsiini ja luottanut omaan tunteseen, köpsöttelisin sauvoilla ja istuisin pyörätuolissa. Päätin satsata lähivuosiin ja nauttia elämästä ja LIIKUNNASTA sen sijaan että olisin jäänyt odottamaan ”kypsempää” leikkausikää. Kiitos tsemppaavien lääkäreiden, selvisin takaisin aktiivielämään. Tsemppiä sinulle ja hyvä siitä tulee. Sitkeältä sinäkin vaikutat – se auttaa kumman paljon💕
Onpa hieno kuulla, Sirpa, sinun kokemuksistasi! Kyllä sen huomaa tässä miten tärkeää on ammattilaisten – lääkärien ja fysioterapeuttien – tuki ja ymmärrys. Mulla oli tosi harmillinen kokemus tuolla julkisella puolella, kun tilannettani ei oikein tunnuttu ymmärtän eikä lääkäriä liiemmin kiinnostanut ajatella asiaa isommasta kuvasta käsin. Mä löysin tosi upean fyssarin tuolla Diacorissa, joka on auttanut ja tukenut kysymyksissäni ja nyt sitten päätin, että homma haltuun ja paraneminen oikeasti käyntiin. Kyllä tämä sitkeyttä kasvattaa entisestään!
Ihana sitkeä Maija ❤
…näin aioin aloittaa kommenttini, ja kas, kun tänne pääsin, oli täällä nimenomaan sitkeydestä jo puhuttukin! Pähkäiltyäsi tarpeeksi kauan otit itse ohjat haltuusi, ja silloin mennään vaikka sisulla, ja motivaatio senkun nousee!
Omien päätösten tekeminen ja omanlaisen aikataulun luominen vaatii rohkeutta ja sitähän sulla on! Nyt voin toivotaan, että paraneminen nopeutuu entisestään. Hyvä ettet jäänyt odottamaan, jos kerran luotto hoitavaan lekuriin on huonolla pohjalla, silloin vaikka maksaa siitä ilosta, että jotain alkaa tapahtua. Loppujen lopuksi pidempi sairauden aiheuttama tauko palkanmenetyksineen tulee sulle mahdollisesti jopa kalliimmaksi kuin leikkaus itse.
Tsemppiä arkeesi!
Päivitysilmoitus: ”Ihan törkee zombie-mättö” – päivä leikkauspotilaan elämää | MaiLife