Hengissä ollaan. Runosuoni ei nyt oikein kuki kipujen ja väsymyksen takia, mutta iso määrä kokemuksia on taas kuluneen reilun vuorokauden aikana kerrytetty. Niistä lisää myöhemmin.
Tänään päivällä pääsin kotiin sairaalasta. Jaoin aamusella vielä sairaalan pedissä maatessani Faceebookissa päivän viisauden, ehkä suurimman oivallukseni leikkauksesta – jaettakoon se tässäkin kannustuksen sanoina sinullekin.
Nääs sen minä vaan haluan tänään sanoa, ystäväiseni, että luotahan vaan aina rohkeasti omaan tunteeseen ja pidä puolesi reippaasti, vaikka vähän epäilyttäisikin!
Minun leikkauksessani selvisi, että eturistisiteeni oli täysin poikki ja sillai vähän huonommassa hapessa. Kun minua pompotettiin julkisella ja leikkauspäätöstä siirrettiin, aloin itsekin kyseenalaistaa itseäni ja epäillä olevani vaan vähän liian heikko päästäni, vaikka koko ajan tuntui, ettei kaikki ollutkaan ihan kuten lääkäri väitti. Lopulta uskaltauduin ottamaan ohjat omiin käsiin ja hoidattamaan polveni Diacorissa. Jos en näin olisi tehnyt, olisi tästä tullut vielä(kin) aikamoinen(sempi) show – turha odottelu tai leikkaamattomuus eivät tietenkään olisi tehneet hyvää terveydelleni tai taloudelleni. Niin siksi nämä kannustuksen sanat sinulle tänään!
Diacorille iso kiitos huippuhoidosta! Nyt päästään kuntoutumaan. Se on pitkä taival, mutta jokaisen uhrauksen arvoinen. Nythän on nimittäin niin, että minulle tuo leikkaus oli tavallaan aika iso vedenjakaja. Päätin, että avatessani silmäni nukutuksen jälkeen alkaa rokkenroll! Elämä on nyt potkinut riittävästi tätä tyttöä päähän, ja enää en anna sen tehdä niin.
Rokki alkakoon!
/Äm
No niin. Nyt homma takana ja edessä toipuminen. Ja hyvä muistaa että seuraava päivä on aina edellistä helpompi. Riittävästi vaan kipulääkettä ettei kipu pääse kroonistumaan tai estämään kuntoutumista. Nimim. Rutkasti kokemusta omaava ja polvet arpien täyttämät. Mutta eteenpäin mennään sano mummo lumessa. Hyvää toipumista☺
Kyllä! Tosi tärkeä raja on nyt ylitetty ja se on mulle myös henkisesti todella merkityksellinen. Nyt otetaan muutama päivä fiilistellen oloa ja liikutellaan jalkaa vähitellen enemmän ja enemmän. Kipulääkkeet on nyt kyllä parhaat kaverit 😝 Eteenpäin mennään, kiitos Sirpa!
Jee hyvä Maija!
Hienoa että leikkaus tehtiin ja miten upeeta, että samalla selvisi miten tärkeetä
oli tosiaankin leikata eikä odottaa että ihme tapahtuu!
Hyvää toipilasaikaa! ❤
Kiitos, Marikka. Fiilis on hyvä, mutta vielä olen vähän pihalla, kun ei ole oikein tuntumaa mitä jalka jaksaa ja miten sen kanssa tulisi olla. Mutta eiköhän se tässä vähitellen selviä.
Tsemppiä toipumiseen! Hieno homma, että valitsit reitin, joka vei eteenpäin, eikä vain pompottanut paikallaan.