Jännä päivä tänään. Olin ensimmäistä melkein kahteen kuukauteen TYÖPALAVEREISSA!

Niitä oli KAKSI!

Ja minä olen edelleen HENGISSÄ!!

Marraskuussa ennen leikkausta hoidin pari tapaamista ja sitä ennen ties milloin olivatkaan edelliset työhommat. Outoa. Niin. On tullut päiviteltyä jo monesti miten kummallisia kokemuksia tämä vammautuminen onkaan mukanaan tuonut: tänään jouduin pohtimaan todenteolla sitä, miten se aikuisten työmaailma oikein taas toimikaan.

Enkä jännitä ihmisten tapaamista, mutta tänään oli jotenkin kummallinen kihelmöinti. Onnistuisinko tapaamisissa, osaanko enää keskustella mistään polveen liittymättömästä saati työasiasta? Ja mikä kamalinta: mitä laitan päälle?!?!?! Kuusi viikkoa näissä rakkaissa sairaalasta jalkaan jääneissä sairaalahousuista tekee lovensa myös tyyliin.

Perspektiivi elämään tämäkin.

Joo, ihan tätä kirjoitusta varten oikein poseerasin. Tämä ei ole sellainen ”outfit of the day” -kuva, joita bloggarit tykkävät julkaista, vaan ennemminkin joku ”outfit for ever”; Nämä sairaalahousut jalassa on nääs menty monta kuukautta. Ja heti tämän päivän palaverien jälkeen oli pakko laittaa ne takaisin jalkaan.

Mutta mikä hienointa ja mainittavainta, pääsin tänään vihdoin tänne!

Helsingin Liisankadulle avattuun Mumin Kaffen, josta tulee kohta yksi minun työpaikoistani. Minulla on melkein ihan oma nurkkaus kahvilassa:

Tämä! Siellä aletan kohta kuvata lastenohjelmaa, jossa Maija-täti pääsee unelmahommiin! Tästäkin lisää myöhemmin.

Hitaasti, mutta varmasti koetan palata vähitellen työajatusten pariin. Vaatii paljon kärsivällisyyttä ja malttia (ja autokuljetusjärjestelyjä, kun en vielä ihan uskalla Helsingin julkisilla liikkua). Mutta ehkäpä tämä tästä. Nyt vaikuttaa ainakin siltä, että tästä tulee paljon edellistä parempi viikko.

Joskin huomenna on kyllä levättävä kotona, kyllä väsyneeksi vetää tämä touhu…