Joskus tulee vielä se päivä, etten näin kuun kymmenentenä päivänä enää laske aikaa pois pahasta. Joskus tulee ehkä se aika, etten edes huomio tätä päivää.

Mutta se päivä ei ole vielä tänään, ja on pakko vähän nostalgisoida: tasan neljä kuukautta sitten napsahti polvi. Tänä nostalgisena kuun kymmenentenä päivänä saatan vielä muutaman kerran kirjoittaa ja kiittää elämää siitä, ettei se anna meidän nähdä koskaan aikaa eteenpäin. Onneksi en neljä kuukautta sitten tiennyt mitä tuleman pitää.

Nyt neljännen kuukauden rajapyykin kohdalla alkaa kuitenkin jo vähän näyttää siltä, että tulevina kuun kymmenensinä voin jo nähdä parempia aikoja. Joskin tänään polvi tuntuu menneen eilisen ja tämän päivän työtohinoiden jäljiltä hieman huonompaan. Särkee ja kolottaa, kun ollut jo vähän enemmän jalkeilla.

Ehkä jonain päivänä kuun kymmenennestä tuleekin onnepäiväni.

Siinä tasan neljä kuukautta sitten valmistautumassa Tough Viking -kisaan, jossa polveni ristisiteet katkesivat. Eipä tällaista kannata koskaan ajatella, mutta eihän sitä voi välttyä välillä ajattelemasta, miten elämä olisi kulkenut, jos onnettomuutta ei olisi tapahtunutkaan. Kenties kannattaa keskittyä kiittämään siitä, ettei käynyt huonommin…

/Äm, potien vähän huonoa omatuntoa, sillä jalan kivuista johtuen päätin jättää väliin päivän keskimmäisen jumpan. Vamma on tehnyt minusta todella pendantin kuntouttajan, mutta välillä tarvitaan lepakin