Nyt on tunnustettava, että tämä tyttö on ihan kuollut. Kulunut viikko on tuntunut yhdeltä elämäni pisimmältä. On ollut muuttoa, töiden aloittamista, kodin laittamista ja vamman jäljiltä niin heikko keho, että näin lauantai-iltapäivänä puhti tuntuu hiipuvan kokonaan. Hassua miten hitaalta kaikki on tuntunut. Nyt pelkään, että viikonloppu vilahtaa ohi kovaa vauhtia enkä ehdi levätä riittävästi… Olen ollut jaloillani eniten koko yhdeksään kuukauteen onnettomuuteni jälkeen ja tuntuu, että jalat, jotka eivät vielä kovin paljon ole rasitusta saaneet, ovat ihan puhki. En yksinkertaisesti jaksa seistä jaloillani enää.

Keskiviikkona kävin päivän reissun Helsingissä lääkärissä ja fysipterapiassa sekä hakemassa vielä loppuja tavaroita entisestä asunnostani. Pitkä matka aikaisine herätyksineen ja myöhäisine nukkumaanmenoineen keskellä viikkoa ei kyllä auttanut asiaa ollenkaan – unet ovat jääneet kuluneella viikolla hyvin vähäisiksi ja se tekee päivistä vähän takkuisimpia. Töissä olen päässyt jo oikeisiin hommiin kiinni, ja vaikka kaikki tuntuu ihan mahtavalta, silti samalla pään sisällä on aikamoinen kummallisten pelkojen sekainen kaaos. Koetan saada sanat kasaan ja kertoa siitä pian enemmän.

Kuopiossa on upea kesäsää, mutta minä olen viettänyt koko päivän sisällä yhtä kauppareissua lukuunottamatta. Täytyy toivoa, että kesä ei lopu tähän viikonloppuun, sillä nyt yritän vain saada kaikki tavarani jonkinlaiseen järjestykseen ja kotia siivottua, jotta tästä tulisi edes jotenkin asuttava paikka.

Tässä on tämän päivän tahti. Kasasin kirjahyllyä, ja kaikista epäilyistäni huolimatta tuolla se nyt seisoo.