Kuudes työviikko Kuopiossa on takana ja päällimmäisin tunne on onni.

Tämä on ollut ehdottomasti paras viikko töissä tähän mennessä. Nyt vihdoin tuntuu, että olen jo ihan oma itseni, se itselleni ja sinullekin vanha tuttu tyyppi. Johtunee suurelta osin siitä, että hyppäsin tällä viikolla radiomaailman sekopäisimpään (ja siksi minulle sopivimpaan ja innostavimpaan) tehtävään aamutiimiin ja radion aamulähetyksiin. Herätykset ovat olleet aikaisia, mutta silti tuntuu, että aamut ovat minulle luontainen ja hyvä paikka. Aamun studiossa on aivan oma tunnelmansa, ja se tuntuu hyvältä. On mukava saada olla mukana herättelemässä maailmaa uuteen päivään.

Sanoinko jo, että sekopäinen 😀 Kuvakaappaus lähetysikkunastamme torstaiaamulta.

Onnen tunne juuri nyt syntyy minulle myös yhden aika omituisen asian takia. Siitä, että nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, kun olen niin sanotusti toisella ja säännöllisin työajoin töissä, minulla on yhtäkkiä alkanutkin olla perjantaifiilis. Siis se, että tulee kotiin työviikon jälkeen ja istahtaa sohvalle onnellisen uupuneena viikon jälkeen. Muistan kirjoittaneeni tästä perjantaifiiliksen puuttumisesta joskus aiemmin blogiini, ja yritin tuota tekstiä kaivella äsken pitkään blogistani – nyt tuloksetta. Olisi ollut hauska muistella, mitä silloin perjantaifiiliksettömästä tunnelmasta kirjoitin

Mutta nyt minulla on rehti ja rehellinen perjantaifiilis! Se on aika hienoa! Nämä pienet, tavalliset asiat vaan tekevät minut nyt kovin onnelliseksi.

Viikonloppuja!

/Äm, joka taitaa nyt napata lasin viiniä ennen nukkumaan menoa. Aikaiset aamut pistävät suuntaamaan sänkyyn jo iltayhdeksän aikaan…