Hyvä juuri tässä

Paljon se antaa, paljon se ottaa.

Työt sujuvat hienosti, mutta juuri nyt olen aika väsynyt. Viime viikosta tuli kuuden työpäivän mittainen. Voit uskoa, kun ensin viisi päivää herää ennen aamuneljää antamaan kaiken itsestään lähetyksessä ja sen päälle vielä tekee lauantaisen työvuoron valtakunnan radioon, on olo aika raato. Yksi vapaapäivä ei riitä palautumiseen.

Onneksi kuuden päivän työviikko oli kuitenkin poikkeus, eikä tällaisia normaalisti tule. Onhan tässä aamutyössä jo itsessään omat haasteensa jaksamisen kannalta. Rytmiin tottuminen vie oman aikansa, ja on tarkasti vahdittava, että saa riittävästi unta.

Nämä ovat aikoja, jolloin kaikki voimat suuntautuvat ensin työhön, sitten vasta jaetaan yli liikenevät muille asioille. Tämä viikko on vielä otettava muilta puristuksin vähän rauhallisemmin ja polven kuntoutus on jäänyt nyt vähemmälle. Onneksi tälle koivelle jo kävelylenkit tekevät hyvää.

Mutta on juuri hyvä näin. Kaikesta työlastista huolimatta olo on hyvä, innostunut ja kiitollinen – olen juuri siellä missä pitääkin ja missä olen niin pitkään halunnut olla. Hassua, miten palaset loksahtelevat elämässä kohdalleen.

Kuvien ottaminenkin on jäänyt hyvin vähälle viime aikoina. Mutta tässä ehkä yksi viime viikon huippukohdista, kun tapasin Kuopiossa keikkailleen Megadeth-yhtyeen jäsenet ja pääsin heitä haastattelemaan.

/Äm, joka suunnittelee taas nukkumaan menemistä; elämä koostuu nyt pienistä rutiineista

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.