Härdellihiljaisuus

Huh.

Toivottavasti olet seurannut sosiaalisen median kanaviani, esimerkiksi Instagramia, jotta olet saanut tietää vähän askeleistani. On ollut aikamoinen härdelli, enkä ole yksinkertaisesti voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin askel kerrallaan asioiden suorittamiseen. Siksi tämä härdellihiljaisuus.

Instagramiin olen kuitenkin saanut jotain ajatuksia päivitettyä; se tuntuu helpoimmalta enkä ole enää kokenut tarpeellisesksi päivittää samoja asioita tänne blogiin, juuri enempää kun en juurikaan ole osannut käänteistäni kiteyttämään.

On ollut edellisen työn päättäminen, muutto ja uuden aloittaminen Helsingissä. Tämä tahti on yllättänyt minut rankkuudellaan. Kirjoitan kyllä ja herätän blogin paremmin eloon uudelleen, kun asiat vähän tasoittuvat.

Tänään oli ensimmäinen päivä ikuisuuksiin, kun saatoin vain olla ja levähtää. Tekee hyvää!

Huppu päässä koko päivän 😀 Onneksi tänään sohvalla makaamisen lisäksi sain vihdoin purettua myös vaatteeni muutoni jäljeltä kaappiin. Siinä ne ovat lattialla maanneet viikon, kun ei ole vaan yksinkertaisesti ole ollut voimia laittaa niitä paikoilleen.

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.