Missä yksinäiset ikinä kohtaavat? Tinder-kokeiluni yllättävä lopputulos pysäytti

Jokohan minä olisin valmis? Se on kumma kysymys, jonka olen kohdannut tänä syksynä. Uskaltaisinkohan jo uuteen?

Joskus elämän tapahtumat jättävät vähän syvemmät jäljet, ja niitä täytyy kunnolla korjailla ennen kuin voi mennä eteenpäin. Vain muutaman päivän päivän päästä minulle tulee täyteen viisi vuotta sinkkuna. Näin kauan on kestänyt uskaltaa edes ajatella asiaa.

Mutta nyt! Käänne kaikessa; jospa nyt olisi aika?


MENIN Tinderiin kaksi viikkoa sitten. Päätin antaa sille uuden mahdollisuuden, sillä olin jo aiemmin testannut tätä deittisovellusta hetken ajan.

Tuolloin Tinder tuotti alussa jännittävää kutkutusta elämään. Vaihdoin viestejä ihmisten kanssa ja jopa sovin parit treffitkin. Mutta kun noiden tapaamisten aika tuli, treffikumppanit peruuttivat ne viime hetkellä. Se tuntui kovin käsittämättömältä, sillä syitä ohareille ei annettu. Lopulta päätin lopettaa homman, koska se ei tuntunut toimivan.

Siksi tällä kertaa olo oli jo alusta alkaen hyvin epäilevä. Päätin kuitenkin suhtautua positiivisesti ja tykätä vastaan tulevasta tyypistä aina silloin, kun vähänkään siltä tuntui.

Mutta enpä arvannut, kuinka hurja tunne nyt heräsi jo aivan alkumetreillä. Itsetuntoni on romahtanut näiden viikkojen aikana on melko matalaksi.


OLENKO minä vain yksi kasvo muiden joukossa, ja parin etsiminen peli, jota pitäisi osata ja jaksaa pelata oikein – tehdä hommasta tavoitteellista työtä laittaen itsensä alttiiksi kerta toisensa jälkeen vailla mitään varmuutta?

Haluanko minä toimia niin?

Sain aika vähän osumia Tinderissä, enkä tiedä mitä tein väärin. Ajatus siitä, että soveluksessa on niin monta muutakin, enkä ymmärrä millä periaattein parit muodostuvat tai mitä miehet hakevat, alkoi ahdistaa. Pelotti, että yltäkylläisyyden äärellä ihmiset alkavat kohdella toisiaan kertakäyttötavarana, sillä nurkan takana saattaakin olla vielä joku parempi.

Tuntui, että itselleni jotain hyvin olennaista jäi puuttumaan.


NÄIDEN kahden viikon aikana olen käynyt paljon keskusteluja eri ihmisten kanssa parisuhteen muodostamisesta, kumppanin löytämisen eri tavoista. Kaksi asiaa toistuu kerta toisensa jälkeen näissä keskusteluissa.

Ensinnäkin: deittiapplikaatioiden käyttämiseen on alettu todella kyllästyä. Sen sijaan kaipaammekin aitoa, kasvokkaista ensikohtaamista ilman, että taustalla on arvioiva katsetta toisen kuvasta tai takana lyhyttä keskustelua chatti-ikkunassa. Kaipaamme kosketusetäisyyttä ja mahdollisuutta aistia koko ihminen kerralla jo ihan ensimmäisellä kerralla; saada sellainen yhteys toiseen, jota kuvien tai kevyen keskustelun välityksellä ei saa, ja tehdä päätös tykkäämisestä tuon tunteen perusteella.

Ja sitten se toinen, kysymys: Mutta missä ihmeessä ihmiset nykyään kohtavaat toisiaan tuolla tavoin? Missä yksinäiset ikinä kohtaavat, jos eivät halua käyttää sovelluksia? Kukaan ei tunnu tietävän siihen vastausta, vaikka kysymys on niin monen huulilla.


OLEN kävellyt viime päivät pitkin Helsingin katuja ja seurannut ihmisiä. Siellä me kuljemme katse maassa ottamatta kontaktia kehenkään!

Päässäni on pyörinyt kysymys, jonka joku minulle esitti: Onko luonnollinen kohtaaminen ulkoistettu nykyisin näihin deittisovelluksiin ja naamojen pyyhkiminen kännykän näytöllä syrjäyttänyt silmiin katsomisen? Kenties otamme kontaktia vähän, sillä tiedämme helpomman kokonaisen maailman maukkaita vaihtoehtoja aukeavan, kun vain asettuu turvallisesti omalle sohvalle ja avaa älylaitteen.

Miksi kukaan ei katsoa toisiaan silmiin kadulla ja hymyile? Tervehdi iloisesti ja sano, jos toinen näyttää mielenkiintoiselta? Tuntuu, että ihmisten tapaamisesta ja tutustumisesta onkin tullut sovellusten myötä ihan hirveän vaikeaa ja luonnotonta – sillä tavoin itsetuntoa syövää kuin tämän kaiken itse esimerkiksi nyt koin.

 

Tästä asiasta on ihan turha paasata, ellei itse ole valmis toimimaan esimerkillisesti. Siksi, vaikka pelottaakin, aion itse nostaa pääni nyt maasta ja katsoa rohkeasti silmiin.

Jos teen sinulle niin kohdatessamme kadulla, uskaltaisitko katsoa takaisin?

 

 

Poistin tänään tilini Tinderistä. Mutta vaikka se ei toiminut minulle, moni muu löytää sieltä tälläkin hetkellä etsimänsä. Se on hienoa. Kenties oma silmiinkatsomiskokeiluni tuottaa vielä jotain tulosta…

 

Kuva: Panu Luoma

2 thoughts on “Missä yksinäiset ikinä kohtaavat? Tinder-kokeiluni yllättävä lopputulos pysäytti

  1. Maanantaina kävin pitkästä aikaa junalla keskustassa. Päärautatieaseman vilinässä huomasin yksien vastaan tulevien kauniiden kasvojen katsovan ja vienosti ja lämpimästi hymyilevän. Tilanne oli niin nopeasti ohi etten osannut reagoida mitenkään. Silti siitä jäi erittäin hyvä mieli! Olisin halunnut toivottaa vaikka hyvää joulua hänelle ja kiittää tekemästä päivästäni paremman 🙂

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.