Kaikki kaipaavat rakkautta ja haluavat hyväksyntää – mutta muistatko tämän aina arjessa?

Kummallinen tunne on pyörinyt päässäni viimeiset viikot.

Taannoinen Ilta-Sanomien haastatteluni (Radiojuontaja turhautui Tinderiin – nämä kuvat eivät tuottaneet tulosta: Koin sovelluksen itsetunnon kannalta lamauttavaksi) herätti varsinaisen viestitulvan, ja olen saanut kymmeniä yhteydenottoja eri ihmisiltä.

Saan niitä toki työni takia muutenkin paljon ja usein, mutta nyt, kuten aina näiden lehtijuttujeni yhteydessä, yhdellä kertaa saatuna ryöppy oli aikamoinen.


EI kai siihen koskaan totu täysin. Moni haluaa tavata, pyytää treffeille tai avaa omaa elämäänsä tavalla, johon minulla ei välttämättä ole oikeita sanoja vastata. Ja tietenkään ei ole mahdollista tavata tuntemattomia; kun totta puhun, se tuntuu välillä jopa hieman pelottavalta ajatukselta. Joka kerta minä myös itse hämennyn tällaisesta.

Tapani on kuitenkin ollut aina vasta jotain, mutta tällä kertaa aika tai voimat eivät tuntuneet riittävän.

Avauduin asiasta ystävälleni.

”Eivätkö he tajua, että saan näitä viestejä kymmenittäin! Olettavatko he olevansa ainoa, joka minua lähestyy ja odottavat todella, että olen valmiina tapaamaan jokaisen – tai että minulla on heille oikeat sanat vastata viestiin? Vaikka minun tarinani onkin julkisesti jaettu ja he ovat siihen samaistuneet, minä en tiedä heistä mitään. Miten osaisin sanoa mitään tai voisin kirjoittaa kaikille?” huokasin.

”Mitä he odottavat minulta?”

Ystäväni katsoi minua ja sanoi:

”Maija, he kaikki ovat ihan yhtä rakkauden ja hyväksynnän nälkäisiä kuin sinäkin. Me kaikki olemme, ihan yhtä lailla ja samalla tavalla. Se sinun täytyy vain ymmärtää ja muistaa. Ehkä riittää, että sinä vain huomioit, kiität? Ehkä sinun ei tarvitse muuta tehdä?”


TUO ystäväni esittämä pieni ajatus sai minut pohtimaan asiaa vähän laajemmin; sellaisia vähän arkisempia ja yleisempiä tapahtumia, joita tulee vastaan meille kaikille. Sellaisia, joissa kenties tulee ajatelleeksi, että miksi ihmeessä toinen käyttäytyy kummallisesti, tekee jotain, joka tuntuu itsestä hämmentävältä. Niitä tilanteita, joissa tulee ahdistava olo ja haluaisi kenties työntää tuon ihmisen pois tieltään.

Kun, tiedätkö, ne taitavat kummuta tuosta ihan samasta paikasta; rakkauden kaipuusta ja hyväksynnän tarpeesta, siitä, että toinen haluaa tulla havaituksi, huomatuksi!

Ehkä noissa tilanteissa tulisi kääntä katse hetkeksi itseen ja ymmärtää, että joskus sitä itsekin kai käyttäytyy noin. Ehkä olisi hyvä muistaa, että jokin kummallinen käyttäytyminen toiselta tarkoittaa todennäköisesti vain sitä, että hän haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi, eikä hän tarkoita pahaa tai ärsytä ja tunkeile tarkoituksella.

Ja vaikkei aina voisi vastata samalla tavalla tai tunteella kuin tuo toinen, voisiko hänen eleensä kuitenkin huomioida jotenkin; antaa pienen vinkin siitä, että on kuullut, huomannut? Sillä se saattaa tarkoittaa tuolle toiselle paljon enemmän kuin itse osaa kuvitella.

 

Niin minä kuin sinä kuin kaikki muutkin – kaikki me kaipaamme rakkautta ja haluamme hyväksyntää, huomiota. Muistathan sinäkin tämän aina arjessasi?

 


OLEN yrittänyt vastata viimeisimpiinkin saamiini viesteihin ja haluan vielä erikseen kiittää ihan jokaista, joka koskaan on minuun yhteyttä ottanut! Vaikka välillä tuntuu vaikealta osata vastata tai löytää siihen aikaa, olen silti ihan jokaisesta viestistä valtavan otettu ja toivon, että edelleen lähestytte minua ajatuksinenne.

Joskus vastaukseni saaminen kestää vain vähän pidempään – ehkä nyt ymmärrät miksi.

Nämä Polaroid-kuvat otettiin erään (toisen kuin tässä jutussa mainitun) ystäväni uuden vuoden juhlissa. Tuo musta möykky allani on hänen koiransa, enkä minä, vaikka siltä saattaa näyttääkin, ole sammunut tuossa toisessa kuvassa 😀 Olen vain täynnä halaamisen kaipuuta kai!

 

Sydämmii ja perhosii ja kaikkii ihanii!

/Äm

Mainokset

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.