Nelikymppisellä lapsettomalla naisella ei ole varaa valita parisuhdemarkkinoilla

Törmäsin Helsingin Sanomien juttuun parisuhteenmuodostuksen kommervenkeistä. ”Sopivan puolison valintaan kannattaa satsata: Näin vältät huonot päätökset jo tutustumis­vaiheessa”, sen otsikko vihjaa.

Jutussa muun muassa muistutetaan siitä, että sen oikean kumppanin löytäminen on kovaa hommaa ja että varmistaakseen valintansa oikeaksi kannattaa satsata paljon siihen, millä perustein kumppaninsa valitsee. Ja jos ei natsaa niin sitten siirrytään seuraavaan.

Tämä kaikki on totta, ja sinällään Hesarin juttu on todella tarpeellinen näkökulma parisuhteen rakentamiseen, sillä se muistuttaa ettei suhteeseen ole hyvä rynnätä suinpäin pelkästä pyhästä rakkauden huumasta jättäen realiteetit ja isot keskustelut sivuun, sillä tämä kaikki saattaa kostaantua myöhemmin. Mutta kun tarkastellaan tuota sen ajatusta ”huonojen päätösten välttämisestä”, ”sopivan puolison valinnasta” sekä siihen ”satsaamisesta” (tiedän, jutussa puhutaan myös muustakin), kaltaiselleni neljääkymmentä kolkuttelevalle lapsettomalle naiselle tämä näkemys on kovin ristiriitainen.

Ensinnäkin se on ristiriitainen siksi, että meitähän arvostellaan yleensä juuri aivan päinvastaisesta näkökulmasta: mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän saa kuulla ulkopuolelta arvioita siitä, kuinka nirsoja olemme ja kuinka yksinolomme syy on siinä miten korkeita kriteereitä asetamme potentiaalista puolisoa kohtaan. Ei kai meidän tällaisen ajattelun mukaan enää enempää kannattaisi valikoida ja pohtia puolisoehdokkaan potentiaalia.

Ja toinen ristiriita, edellistäkin ehkä isompi, on se että ei meillä nelikymppisillä juurikaan ole valinnan varaa parisuhdemarkkinoilla puntarointiin. Puolisoa ei enää tällä iällä voi valita kymmenien tai satojen vaihtoehtojen joukosta – saattaahan olla, ettei vaihtoehtoja edes ole tarjolla. 

Kuva: Mirkku Merimaa

 

JOS haluaa perheen, siis koko paketin puolisoineen ja lapsineen, ja vaikkei olisi yhden ainutta kriteeriäkään miestä kohtaan, tosiasia voi olla, ettei potentiaalista parisuhdetta löydy esimerkiksi seuraavista syistä johtuen:

  1. Itselleni käy useimmiten se selkein: mies, josta kiinnostun, on varattu. Useimmiten omanikäiseni miehet ovat parhaassa vaiheessa perhe-elämää – jotkut heistä jo sellaisen toisella kierroksella – eikä heidän joukostaan puolisoa valita. Tämä on se ikävä seinä johon usein törmää ja joka saa epävarmaksi. Voiko olemassa olla edes ketään joka on vielä vapaa ja joka haluaisi kanssani samoja asioita, tulee väistämättä ajatelleeksi.
  2. Ikäiseni nainen alkaa myös törmätä kummalliseen realiteettiin: nuorempien joukossa emme ehkä olekaan enää ykkösvalinta toiselle sukupuolelle. Ikä tuo mukanaan monta positiivista asiaa, mutta kenties puhtaan biologiselta kannalta ja niinä eläiminä vaistoineen, joita mekin vain lopulta olemme, hedelmällisyytensä ehtoopuolta kolkutteleva nainen ei kiinnosta. Puhtaasta suvun jatkamisen näkökulmasta vanhemman naisen kanssa ei ehkä ole enää takeita ja siksi sellaiseen ei kannata käyttää aikaa.
  3. Sitten ovat taas ne jo varttuneemmat miehet, joita kyllä tarjolla kenties olisi, mutta jotka eivät usein halua lapsia. Heillä saattaa olla sellaisia jo itsellään tai ovat tehneet päätöksen, etteivät sellaisia haluakaan. Ylipäänsä he, joilla on jo lapsia, eivät enää koe samalla tavalla tarvetta perhearkeen ja uusien lasten hankintaan. Mitä nuorempi mies puolestaan on, sitä vähemmän hänen vielä tarvitsee huolehtia perheen perustamisesta, sillä sen ehtii myöhemminkin. Mutta naisen biologia ei anna armoa.
  4. Ja sitten tullaan kaikenlaisiin kummallisiin ilmiöihin, jotka kenties ovat nostaneet päätään sosiaalisen median myötä entistäkin enemmän: esimerkkinä niistä ”ghostaaminen”, jossa toinen häipyy ja hiljenee aivan yllättäen. Itselläni ei ole kokemusta kuin kohtaamisista miesten kanssa, enkä suinkaan väitä, että tämä olisi vain miesten toimintamalli, mutta olen kuullut paljon kokemuksia siitä, kuinka pari on tavannut useampiakin kertoja ja on orastavan suhteen alkutaipaleella, mutta sitten yhtäkkiä mies jättää saapumatta sovituille treffeille ja/tai lopettaa yhteydenpidon kokonaan tuosta vaan selityksiä antamatta. Se on julma kokemus, sillä jos on jo antanut toiselle palan sydäntään ja tämä häviääkin jälkiä jättämättä, tulee aika lohduton olo. Lupauksia on jo ollut, mutta sitten onkin taas puilla paljailla. Oliko tämä viimeinen mahdollisuuteni ja ainoa oljenkorsi, sitä väistämättä ajattelee ja punnitsee onko valmis aloittamaan kaiken taas alusta.
  5. Entä ne kriteerit sitten. Tottahan se on, että itsetuntemus lisääntyy sitä mukaa kun elämää näkee ja tämä tarkoittaa tietysti, että sillä tavoin tietää tarkemmin millaista kumppanuutta toisesta ihmisestä hakee ja mitä itse tarvitsee. Mutta naiselle itsetuntemuksen kasvussa on myös sellainen kummallinen puoli, että mitä tietoisemmaksi itsestään ja enemmän omilla jaloillaan seisovaksi tulee, sitä useampaa tällainen nainen myös ”pelottaa” ja tämä taas työntää häntä markkinoiden marginaaliin.

Muun muassa nämä ovat asioita joihin tällä iällä ja lapsettomana törmää jos paria etsii. Unohdinko jotain keskeistä tai tuntuvatko nämä tutuilta? Tässä ne ovat mitenkään arvottamatta tai ottamatta kantaa sen enempää suuntaan tai toiseen, kokemuksina, joita vastaan on tullut. Kirjoitan nyt lapsettoman naisen näkökulmasta, sillä miesten maailmasta tässä asiassa en niin tiedä – mutta kuulisin siitä mielelläni! Olisi hienoa puhua myös siitä millaisia kokemuksia ja ajatuksia miehillä on.

 

”PUOLISON valitseminen on yksi isoimpia valintoja elämässä. Siihen kannattaa satsata…”, Hesarin jutussa sanotaan ja todetaan, että huonot päätökset voidaan välttää jo tutustumisvaiheessa. Tämän me kaikki neljääkymppiä ja isompiakin ikävuosia kolkuttelevat tiedämme varmasti tarkkaan, sillä suurin osa meistä todennäköisimmin juuri sellaisesta syystä on yksin juuri nyt.

Mutta mitkä ovat huonoja päätöksiä ja mitkä taas oikeita juuri tällä iällä ja kaltaisilleni naisille – ja onko meillä todellisuudessa enää edes varaa pohtia mitään tällaista jos haluaa kokea rakkauden ja kenties vielä lapsiakin saada?

Kuinka paljon valinnan varaa todella on?

Vastauksista, en oikeista enkä vääristä, osaa itse sanoa. Jos osaisin, en ehkä olisi nyt yksin. Mutta näissä kysymyksissä yhä useampi nainen ja mies pyörii tälläkin hetkellä, ja tämä on nelikymppisen sinkun todellista elämää. Jotenkin tuli vain mieleen juuri tänään jakaa tämä ajatus, sillä tajusin, ettei tätä tietenkään välttämättä moni tiedä, eikä moni näissä kokemuksissa juuri nyt kulkeva uskalla ääneen sanoa.

/Äm

 

 

Mainokset

2 thoughts on “Nelikymppisellä lapsettomalla naisella ei ole varaa valita parisuhdemarkkinoilla

  1. Totta. Itsellä 4 lasta joista 2 jo aikuisia. 10 vuotta sitten eronnut ja nyt mietin että kelpaako tässä enää kenellekään. Enkä ole sulkenut pois vaihtoehtoa sopivan kumppanin löytyessä etteikö lapsia voisi tulla lisääkin. Aika näyttää..

    • Kiitos, Kaitsu kommentistasi! Kelpaamisesta ei varmasti ole kyse, toivon niin kaikkien meidän yksinolevien kannalta 🙂 Mutta itse olen miettinyt esimerkiksi paljon sitä (ja kirjoittanutkin blogissa) kohtaamisen vaikeudesta, siis siitä miten hankalaa on kohdata niitä oikeita tyyppejä. Ja kyllä, aika näyttää!

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.