Minulla on hengästyttävän haikea olo. Kaivertava kaipaus, joka kätkee sisälleen tämän käsinkosketeltavan kaihon. Miten kaunis kokemus se onkaan!
Olen viime aikoina pohtinut monia usein negatiivisena nähtyjä tunteita toisesta näkökulmasta. Entä jos tämän kaiken kääntäisikin hyväksi, mitä kokisin?
Ja nyt kaipuu, sen kauneus! Miksiköhän sitä juoksee usein kaipuutaan karkuun ja pakenee tuota tunnetta että on jotain vaille ja vajaa? Pelkääkö kohdata kipua ja sen että sattuisi?
Oikeastaan kaipuu ei kerro kivusta, vaan siitä, että on elossa. Kaipaus on inhimillinen lämpö minussa, yhteenkuuluvuuden kosketus ihmisessä.
Olin äitini kanssa muutaman päivän reissulla Prahassa, ja tässä Vltava-joella. Mikä upea kaupunki!
MaiLife 
Olipas kaunis kirjoitus 💗
Ihana, kun oot löytänyt kauneuden kaipuusta 🌿
Ihmisen mieli on niin rikas.. Ei ne olosuhteet, vaan oma suhtautuminen niihin.. vaikka joskus se näkökulman vaihtaminen onkin tuskan takana 😞
Tuli mieleen Kaarlo Sarkian runo, jossa musta puhutaan myös juuri tuosta kaikkien tunteiden hyväksymisestä, elämän vastaanottamisesta sellaisena, kuin se nyt on:
”Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.”
K. Sarkia
Voi miten ihana runo! Ihmisen mieli todella taipuu ajattelemaan asioita monelta kantilta, kovin usein sitä vaan jämähtää johonkin tiettyyn tapaan. Valtavan rikas maailma ja mahdollisuus muutokseen avautuvat kuitenkin usein vain jos niitä omia oletuksiaan ja ennakkoasenteitaan uskaltaa vähän tonkia. Kiitos viestistäsi!