Näillä ohjeilla teet itsellesi oman Nenäpäivän nenän

Nenäpäivä-kampanja maailman heikoimmassa olevien lasten hyväksi käynnistyy huomenna, 26.10. Minäkin olen kampanjassa vahvasti mukana, ja radiomme aamutiimissä teemme monta eri tempausta saadaksemme myös muita liikkeelle – mahdollisuuksia osallistua on niin monta, että jokainen meistä löytää varmasti omansa.

Omalta osaltani kampanja käynnistyi jo tänään esivalmisteluilla huomiseksi, jolloin vielä salaisessa paikassa ja paljastamattomien ihmisten kanssa ponkaisemme haasteen liikkeelle. Tästä huomenna lisää, mutta nyt on aika askarrella!

Tee sinäkin itsellesi oma punainen nenä ja valitse sitten oma tapasi osallistua. Laitetaan hyvä kiertämään!

 

/Äm

Mainokset

Voisitko tehdä hetken hyvää? Vapaaehtoinen hyväntekeväisyys ja Hyvän mielen lounas

Jos minä saisin päättää, niin jokainen suomalainen voisi tehdä yhden päivän vuodessa vapaaehtoistyötä jotain hyvää tarkoitusta varten. Haluaisin tarjota mahdollisimman monelle kokemuksen siitä, mitä voi saada aikaan, kun osallistuu vapaaehtoistyöhön. Hyvän tekeminen on vapaaehtoinen valinta ja sen vastine on sellainen, etten oikein osaa sitä edes sanoin kuvailla. Tällä videolla yritän pukea kuviin ja sanoihin sen, miksi on pienen vaivan arvoista lähteä liikkeelle ja tehdä hetki hyvää.

Järjestimme huhtikuussa jo kolmannen Hyvän mielen lounas -hyväntekeväisyystapahtuman Helsingissä. Tähän mennessä tapahtuma on jakanut hyvää mieltä ja lounasta jo sadoille yksinäisille vanhuksille sekä tarjonnut mahdollisuuden kymmenille vapaaehtoisille päästä tekemään hyvää.

Tervetuloa tämän videon myötä mukaan sympaattiselle Hyvän mielen lounaalle! Se on yksi esimerkki siitä miten voi toimia ja osallistua.


Emilia järjesti ensimmäisen Hyvän mielen lounaan viime vuoden kesäkuussa ja minä hyppäsin hänen avukseen syksyllä. Tästä blogitekstistäni voit lukea tapahtumamme taustasta enemmän.

Mitä jos sinä lähtisit päiväksi vapaaehtoiseksi tekemään jotain hyvää? Mitä voisit tehdä?

/Äm

Hyvän mielen lounas on taas nautittu

On vähän takki tyhjä ja olo kummallisen kaihoisa – mutta sydän täynnä lämpöä ja mieli raukean onnellinen.

Syy tähän kummallisen sekavaan oloon on tässä:

Vieraita ja vapaaehtoisia Hyvän mielen lounaalla

Tänään järjestimme Hyvän mielen lounas -hyväntekeväisyystapahtumamme G Livelabissa Helsingissä. Se meni upeasti: paikalla oli 100 vanhusta ja parikymmentä vapaaehtoista. Nämä ovat kovin intensiivisiä päiviä ja sitä antaa aivan kaikkensa vieraiden viihtyvyyden ja hyvän mielen eteen. Jotenkin kumman syvältä kumpuaa halu varmistaa, että jokainen vieras lähtee kotiin tapahtuman jälkeen suuri lämpö mielessään ja hymy kasvoillaan. Ja siksi nyt vilskeen ja vilinän rauhoittuessa väsymys meinaakin viedä.

Kerron tämänkertaisesta tapahtumasta enemmän myöhemmin, mutta sitä odottaessa voit lukea tämän edellisen, marraskuussa järjestetystä tapahtumasta kertovan tarinani ”Pumppuhuoneen salaisuus”.

Tekstini lopussa kirjoitin näin:

Ihmiset ja voima, jota voimme toisillemme antaa. Yhteisten hetkien jakaminen, yhdessä kokeminen. Heikkoman auttaminen ja avun vastaanottaminen silloin kun on sen aika.

Tästä on kyse elämässä. Miksi se niin usein unohtuu arjen kiireiden keskellä?

Joka päivä on uusi mahdollisuus kohdata ja koskettaa. Aina ei tarvitse järjestää isoa tapahtumaa ja koota yhteen satoja ihmisiä. Tärkeintä on toiminta. Että tarttuu toiseen, koskettaa. Että jakaa omastaan.

Ehkä meillä jokaisella mukana rinnassa sykkii oma pieni pumppuhuone, joka on tehty sykkimään lämpöä toisille ihmisille?

Näillä sanoin kiteytän tämänkin päivän juuri nyt.

/Äm

Hullun hienoa ja hyvää

Päässä keinuu. Kirjaimellisesti. Oikeastaan tuntuu, että koko kroppa hyllyy vinksin vonksin ja miten sattuu.

Terveiset Tallinnasta! Kävin siellä hermolomalla rakkaiden ystävieni kanssa. Lauttamatka tuntuu edelleen päässä ja kehossa, siksi keinuttaa. Hassua miten erityisesti näin keppihyypiönä elellessä kaikki jalkapohjien alla tapahtuvat muutokset tuntuvat ylikorostetun paljon. Kun laahaa jalkoja hitaasti pitkin maata, tuntee jo omassa kotonaankin pienetkin kohoumat lattialautojen alla, saati sitten, kun syksyisen meren velloessa köpöttää eteenpäin pitkin laivan ikkunatonta käytävää.

Outoa.

img_4290

hyvanmielenlounas_banneri

Mutta päässä keinuu kyllä ihan yhtä lailla tämäniltiasen kenraaliharjoituksenkin takia. H-hetkeen, Hyvän mielen lounas -hyväntekeväisyystapahtumaan on nimittäin vain viisi päivää, ja tänään toistakymmentä vapaaehtoistamme kokoontui kanssamme Kaivohuoneelle käymään ensi viikon lounaamme kuviot läpi.

Kaikki alkaa nyt konkretisoitua, vaikka en edelleenkään villeimmissä kuvitelmissanikaan osaa ajatella, miltä tämä paikka näyttää keskiviikkona 2.11, kun paikalle saapuu lähes 200 lounasvierasta. Hullua. Olemme kovin onnekkaita, sillä olemme vapaaehtoisten lisäksi saaneet mukaan hienot yhteistyökumppanit ja rahoittajat.

Sanoinko jo että hullua?

Hullun hienoa. Ja hyvää!

Mutta hullun hienoa ja hyvää syntyy, kun tehdään hyvää. Mikä upea kokemus onkaan järjestää tällaista hyväntekeväisyys- ja vapaaehtoistapahtumaa.

img_4275

Hullua oli myös tuo ylläoleva. Hienoudesta en ole aivan varma. Mutta siihen on tultu, että minu piti kärrätä pyörätuolilla Tallinnan lautalta terminaaliin. Kasvattaa luonnetta, sillä meinasi olla kaltaiselleni liikkuvalle ja itsenäiseen toimintaan tottuneelle naiselle vähän tiukka paikka joutua myöntämään, ettei jaksa kävellä pitkin pitkää terminaalisiltaa.

Tiesitkö muuten, että Tallinkin laiturista Tallinnan terminaaliin on 660 metriä? Se ihan vaan tiedoksi, jos polvivammaisena aiot maahan…

Ja sekin vaan tiedoksi, että tämä polvivammainen hyväntekijä on nyt kovin väsynyt. On aika painua iltajumpalle ja unten maille.

 

Arkistojen aarre: ”Ei kyseenalaistusta vaan kannustusta”

Tänään on muuten tyttöjen päivä, tiesitkö? Siksipä onkin ihana palata helmikuuhun ja aikaan, jolloin minäkin pystyin vielä hyppäämään mäkihyppyä. Kirjoitin tuolloin tämän blogipostauksen otsikolla: ”Ei kyseenalaiststa, vaan kannustusta – because I’m a Pikkumäkihyppääjätär”

* * *

””Julia, tätä teiltä naisilta aina tivataan ja siksi minäkin sen sinulta kysyn: Voiko tyttö oikeasti hypätä mäkeä ja olla mäkihyppääjä?”, hyppykisamme selostava Antero Mertaranta kysyy tuomarina toimivalta, Suomen parhaalta naismäkihyppääjältä Julia Kykkäseltä.

Julia katsoo Mertarantaa silmiin ja toteaa:

”No ei kai tytöt hyppäisi, jos he eivät voisi.”…

Kun unelmia toteutetaan, tärkeintä on henkilökohtainen voitto ja se, että joku tukee niiden toteutumisessa, ajattelen. Yksin ei voi päästä pitkälle. Me tytöt pystymme ihan mihin vaan, kun saamme apua – kun maailma asennoituu niin, että mekin pystymme. Ettei kyseenalaisteta, vaan että kannustetaan. Tuetaan unelmia ja mahdollistetaan onnistumisia…

Tekisimmekö me yhteistyössä nyt päätöksen, että lopettaisimme kyseenalaistamisen ja että sen sijaan keskittyisimme kannustamiseen? Uskomiseen siihen, että tytöt pystyvät siihen mihin pojatkin. Satsaisimme oikeanlaiseen asenteeseen.

Ei kyse ole sukupuolesta, vaan siitä, mitä pään sisällä on.

Kyse on unelmista, ja jokaisen oikeudesta toteuttaa omiaan.”

(Lainaus tekstistä, lue koko juttu täältä!

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Tunnelmia helmikuisista Salpausselän kisoista. 

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

Hei sinä, tyttö tai poika: mihin sinä pystyt juuri tänään? Ketä voisit tänään kannustaa? Minä koetan tänään pystyä pystymään pystyssä, mutta sitäkin enemmän kannustan sinua – rokkaa sä tänään ja kovaa!

* * *

Henkilökohtaisella tasolla ja tästä vammaiselämäni näkökulmasta on pakko sanoa, että olipa mielenkiintoista myös lukea omia motivaatiosanojani; viime päivinä kuin omat unelmani ja tavoitteeni sekä niiden horjuminen loukkaantumiseni takia on ollut isosti pinnalla oleva aihe. Et varmasti yhtään ihmety kun sanon, että snadisti on myös ottanut päähän se voima, jolla tämä tilanne on horjuttanut omaa uskoani omiin kykyihini.

Mutta ehkä juuri siksihän meille ehkä matkan varrelle näitä asetetaan – että joutuisimme hetkittäin pysähtymään pohtimaan unelmiemme ydintä ja kirkastamaan sitä edelleen. Kun joutuu riisumaan kaiken turhan hössötyksen pois, kun ei ole voimia mihinkään ylimääräiseen tai turhaan, suuntaa täytyy punnita. Minä olen ainakin viime päivinä taas piirun verran varmempi siitä, että tie, jolla olen, on aivan oikea. Esteistä viis!

haastehyppy.jpg-large

Oi ihana helmikuu ja jalat, jotka kantavat! 

 

/Ämmä, joka rokkaa nyt itsensä polven aamujumpalle, jotta se kohta olisi taas mäkihyppykunnossa

Kutsumme sinulle, yksinäinen: tule kanssamme rakentamaan hyväntekeväisyystilaisuutta yksinäisille vanhuksille!

Mietin pitkään kuinka aloittaisin tämän kirjoitukseni. Löytäisinkö jotain suurta tarinaa, joka säväyttäisi sinut? Olisiko oikeita sanoja, vaikuttavia vastauksia?

Ei. Suurta tarinaa ei vielä ole. Mutta alku sille on. Nämä sanat…

Kaikilla meistä tulee olla oikeus ja mahdollisuus tuntea itsensä tärkeäksi, osalliseksi ja merkitykselliseksi. Mutta kukaan ei voi keksiä itsekseen olevansa arvokas. Tarvitaan merkityksellisiä kohtaamisia. Tarvitaan toimintaa.

TÄMÄ VUOSI ON VÄRITTYNYT blogissani monin erilaisin seikkailuin. Vaikka monenlaista tempausta, kaikille tekemisilleni on yksi yhdistävä teema.

Se on kohtaaminen. Se on toinen ihminen. Ihmeet, joita hän tuo mukanaan…

EMILIA ÅBERG. UPEA NAINEN. Hän on isänsä omaishoitaja ja kirjoittaa kokemuksistaan myös blogia. Isäni merimies. Isänsä kautta Emilia on törmänyt omakohtaisesti vanhusten yksinäisyyteen. Halusta auttaa hän järjesti kesäkuussa 2016 Hyvän Mielen Lounaan. Tapahtumaan saapui yli 150 vanhusta nauttimaan lahjoittajien mahdollistamasta yhteisestä hetkestä. Lounas oli menestys ja se sai Emilian oivaltamaan kuinka merkityksellinen kohtaamisen voima on. Hän alkoi haaveilla uuden tapahtuman järjestämisestä.

Vain hetki aiemmin minä olin kertonut blogissani omasta yksinäisyydestäni. Kutsuin itsensä yksinäiseksi tuntevia ihmisiä ikään tai elämäntilanteeseen katsomatta kanssani trampoliinikeskukseen hauskaan hetkeen. Tapahtuma onnistui yli odotusten. Se myös aiheutti minulle paljon yhteydenottoja erilaisilta yksinäisiltä. Niinpä tutkin aihetta syvemmin ja tuotin yksinäisyydestä myös videoreportaasin.

Suomalainen yksinäisyys on hirveä hätä. Se on kaikenlaisia ihmisryhmiä koskettava ongelma, johon on rohkeasti etsittävä ratkaisuja. Yksinäisyyttä ei korjata yhdellä kertaa, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle.

hml1

Ensimmäinen Hyvän Mielen Lounas yksinäisille vanhuksille järjestettiin kesäkuussa.

rush_7

Trampoliinikeskuksessa pidettiin hauskaa yhdessä huhtikuussa.

 

EI. ON TOINENKIN TEEMA. Se on voima.

Voima, joka jyllää kun kohtaa toisen. Kun ei ole yksin.

Yhteisen ystävän yhdistämänä me tutustuimme Emilian kanssa kesällä. Huomasimme jakavamme samat arvot, tavoitteet sekä tekemisen energian. Olimme kumpikin tahoillamme tehneet yksittäisen teon yksinäisyyshädälle. Mutta saadakseen aikaan vaikutusta ja muutoksia, työtä täytyy tehdä syvemmin. Yksittäiset tempaukset synnyttävät hyvää mieltä ja energiaa – tämä voima on saatava jylläämään yhä suurempana yhteiskuntaan.

Yksinäisyys on ennen kaikkea kokemus kuulumattomuudesta. Tavallaan kovin helppo olisi ratkaisu siihen: Tarvitaan puitteet, joissa yksinäiset voivat yhdistyä sekä kokea olevansa osa ryhmää, merkityksellinen ja arvostettu.

ARAVAAT JO! KYLLÄ. ON VIELÄ KOLMAS TEEMA. Se on toiminta.

Kun kyseessä on iso ihmisyyttä koskettava aihe, sitä voi olla vaikea kohdata. Siksi tarvitaan itsensä alttiiksi pistäviä ja toiminnan vauhtiin sysääviä ihmisiä. Me päätimme Emilian kanssa uskaltaa olla sellaisia rohkeasti, sillä meillä ei oikeastaan ole vaihtoehtoja. Yksin viimeisten päivien aikana mediassa on kirjoitettu valtava määrä yksinäisyydestä.*

Päätimme yhdistää voimamme ja tuoda yhteen hyväntekeväisyystempaustemme kohderyhmät: järjestämme 2.11. Hyvän Mielen lounaan yhdessä HelsinkiMission kanssa Helsingissä. Koska pienestä on aloitettava, lähdemme liikkeelle läheltä meitä, mutta tuomme tapahtuman mielellämme myös muille paikkakunnille. Ota meihin yhteyttä ja kerro, missä apua tarvitaan!

 

Nyt on aika ensimmäisen kutsun. Se on sinulle:

HML_kutsu_final

 

KYLLÄ! ON! VIELÄ YKSI TEEMA. Se on seikkailu.

Kukaan ei tiedä mihin tie tästä vie, mitä matkan varrella tapahtuu ja mihin kaikki kehittyy. Mutta varmaa on se, että kohtaamiset synyttävät voimaa ja voima synnyttää toimintaa. Ja elämä on toimintaa – seikkailu!

Ystävä, ilmoittaudu ja tule mukaan 20.9, sillä suurin tarina rakennetaan aina yhdessä.

Sydämellä,
Maija ja Emilia

Emilia_Maija

 

*Esimerkiksi tällä tavoin yksinäisyys ja välittäminen ovat viime päivinä puhuttaneet

Vahuksille etsitään ystäviä Tampereella – Näin kauniisti 25-vuotias Hanna kertoo ystävämummostaan
Tutkimus: Facebook ei luo samanlaista yhteenkuuluvuudentunnetta kuin elävä vuorovaikutus kasvoista kasvoihin
Kirjailija Laura Honkasalo kirjoitti yksinäisyydestä kirjan
Todellinen välittäminen punnitaan teoissa

Suomalainen yksinäisyys on hirveä hätä – reportaasini yksinäisyydestä

En ole pitkään aikaan nähnyt lintuja. Siis sillä erityisellä tavalla, kun ne tuppaavat ilmestymään minulle erityisen merkityksellisillä hetkillä…

 * * *

Tiesitkö, että yksinäisyys on kolme kertaa suurempi terveysongelma kuin ylipaino. Lähes 400 000 suomalaista ilmoittaa yksinäisyyden elämänsä suurimmaksi ongelmaksi. Muistatko kun minäkin kerroin keväällä surustani ja päätin järjestää muille ystäviä kaipaaville hauskan hetken trampoliinipuistossa?

Tuo tempaus sysäsi minut tutkimaan tarkemmin suomalaista yksinäisyyttä. Syntyi tämä reportaasi. Yksinäisyydestä on uskallettava puhua ja ongelman lyöminen vaatii tekoja, toimintaa ja kohtaamista. Tässä videoinsertissa otan sinut mukaan Rush trampoliinipuistoon sekä vierailulle Helsinki Missioon, yksinäisten asialla olevaan järjestöön, tutkimaan suomalaista yksinäisyysongelmaa.

Suomalainen yksinäisyys on hirveä hätä, mutta mitä me voisimme ongelmalle tehdä? Millaiset ovat rohkeat ratkaisut, joita yksinäisyyden selättäminen vaatii?

Mitä sinä olet mieltä?

Tämä reportaasi on tuotettu hyväntekeväisyyshengessä, ja kiitän suuresti Rush Helsinkiä, Helsinki Missiota sekä upeaa tuotantotiimiäni hienosta yhteistyöstä tärkeällä asialla! Ja erityiskiitos teille, ystävät, jotka tulitte kanssani Rushiin jakamaan ainutlaatuisen hetken. Jimmyn sanoin: Tuntematon ihminen on ystävä, jota et vielä tunne. ❤

Jaathan tätä videota, kun välität! Henkilökohtaisesti on todettava, että tämä on hienoin asia, jonka olen ehkä koskaan tehnyt. Toivon, että sinäkin saat tästä paljon ajateltavaa!

* * *

Niin. Et ikinä usko mitä juuri äsken kirjoittaessani tätä postausta tapahtui! Kirjoittamiseni lomassa käänsin katseeni ikkunaan ja sen eteen lensi lintu! Pitkän aikaa lintu räpytti ilmassa ja tuijotti minua vilahtaen sitten matkoihinsa. Kylmät väreet! En itseekään uskoisi tätä todeksi ellen olisi saanut napattua tätä kuva tapahtuneesta

IMG_3413

Muistatko, kun kirjoitin kohtaamisestani linnun kanssa aikaisemmin tänä keväänä näin? Tuo pieni tapahtuma johti lopulta tämän nyt sinun kanssani jakamani hienon reportaasin lähteille…

KUTSUNI YKSINÄISELLE: TAPETAAN YKSINÄISYYSHÄTÄ YHDESSÄ
(teksti julkaistu 14.4.2016)

Roskapussi on suurin viholliseni. Jokinlainen lamaannukseni mittari kai. Asuntoni haisee, enkä uskalla enää avata lavuaarin alakaappia, sillä räjähtäisi eteeni, mutta silti minä en saa roskia vietyä ovesta ulos.

Pienistä asioista voi muodostua isoja kynnyksiä. Siksi minun on illalla nostettava tuoli ulko-oven eteen ja asetettava pussi sille. Näin aamulla ulos lähtiessäni en voi astua sen yli, vaan minun on pakko tarttua toimeen. Kulkea kymmenen ekstra-askelta roskakatokselle.

* * * 

Räpsräps, tonktonk, piippiip. Tonk. 

On aamu, ja pursuava pussi kädessä seison pienen kopperon edessä. Meteli. Pieni lautaseinäinen koppero, jonka yläosaa kiertää tiheä kanaverkko, ja kamala kaaoksen ääni.

Avaan oven. 

Paniikki. Räpsräps, tonktonk, piippiip. 

Lintu.

Se on jäänyt vangiksi. Kopin takaosassa se hakkaa päällään kanaverkon reikää tietäen itsekin ettei pääse siitä ulos. Mutta se ei näe muutakaan reittiä. Sen voimat ovat vaarassa ehtyä, ties kuinka kauan se on koettanut löytää tietä vapauteen. Ja kun voimat loppuvat, se tuupertuu. Kuihtuu. Kuolee… 

”Rakas, tule tänne!” huudan. Hätä sumentaa linnun pään. Mitähän se nyt ajattelee? Ajattelevatko linnut? 

* * *

Minä ajattelen. Ratkaisuja. Enhän voi jättää sitä tänne, mutten uloskaan kantaa. Miten voin auttaa? Paniikki. Keksin kiertää ulkoa kopin toiselle puolelle ja säikäytän linnun kohti ovea. Räpsräps se lehahtaa, ja silmänräpäyksessä se on poissa. Ei se ehdi jäädä kiittämään. Mutta ei se haittaa. Minä haluan vain, että se pääsee ystäviensä luo.

* * *

Alan itkeä. Olen ollut vähän herkillä.

NIIN. HERKILLÄ. Kierrellyt ja kaarrellut. Koettanut väistellä ja vetäytyä, jottei tarvitse puhua ja avata sielunsa syvimpiä. Jottei tarvitse kertoa mitä todella on meneillään – se hävettää.

Sinä, joka tunnet minut jo, tiedät, että olen sinua rohkaistakseni jakanut paljon omia vaikeita kokemuksiani. Pitkään aikaan en ole kuitenkaan kokenut turvalliseksi päästää sinua kulissien taa. Jos olisikin ollut sanoja, ne olisivat liian latistavia. En halua valittaa, ruokkia maailmaa surullisin sävelin, vaan tarjota kokemuksestani kumpuavia rikastuttavia ratkaisuja.

Viime viikkoina minä en tuntenut ratkaisuja. Syvältä kaivaa lohduton yksinäisyys.

MINÄ OLEN YKSIN. Olen perheetön ja parisuhteeton, mutta myös vailla muita yhteisöjä: yksinyrittäjänä hiljaisessa työtilanteessa ja ilman työkavereita sekä vuosia Suomesta poissa vailla syviä ystävyyksiä. Vanhemmat asuvat etäällä, eikä heihin voi alati turvautua.

Yksinäinen  polku jo vuosia. Moni vaiheistani on tietoisia valintojani, mutta silti elämä on yllättänyt karuudellaan. Se on ollut minulle selviytymistaistelua ja alati eteen asettuvien ongelmien ratkaisua. Nyt suurin häkki on hätä. Yksinäisyyshätä.

Yksinäisyys on kuulumattomuutta, ulkopuolisuutta, yhteisöttömyyttä. Tilanne, jossa kukaan ei tarvitse, eikä itse tunne olevansa osa mitään. Lohduttomuutta ja suunnattomuutta, itseään ruokkiva kierrekin; mitä enemmän on yksin, sitä vaikeampaa on löytää toisten ihmisten luo. Yksinäisyys lamaannuttaa. Pienistä asioista tulee isoja ja vahvinkin mieli saattaa sammua – niin on ollut minulle vaarassa käydä tänä keväänä.

Räps. Tonk. Piip.

OLEN KOETTANUT KURKOTTAA ULOS, pyytää apuakin, mutta yllättynyt vastakaiun vähäisyydestä. Kenties kiireen keskellä moni ei ehdi pysähtymään toisen ihmisen edessä. Silloin saattavat silmät sulkeutua hänen avunpyynnöilleen.

Ja silti vain pieni sana tai kosketus saattaisi muuttaa toisen hädän helpotukseksi. Vapaudeksi.

Pitkään aikaan en ole kohdannut lintuja. Niillä on ollut minulle tärkeä merkitys. Linnun näyttäytyminen on aina tarkoittanut jotain: suuria oivalluksia, toimintaa.

puuttuvat sanat

Siunattu olkoon pursuava roskapussini, joka johdatti minut tänä aamuna linnun luo. Siinä hetkessä viime aikoina puuttuneet sanat löysivät muodon, ja ymmärsin mitä minun täytyy sanoa:

Hei yksinäinen, minä, toinen samanlainen, olen täällä, ja haluan tappaa yksinäisyyshädän kanssasi!

Siksi päätin kutsua itsensä yksinäiseksi kokevia ihmisiä viettämään hauskaa hetkeä ja heittäytymään kanssani hurjaan kokemukseen. Varasin meille 15 paikkaa Rush-trampoliinikeskuksesta Helsingistä keskiviikkona 27.4. klo 18-19.30, ja kuka tahansa voi ilmoittautua mukaani – free of charge, minä tarjoan! Haluan inspiroitua kanssasi ja kenties inspiroida sinua. Tämä voi olla meille mahdollisuus luoda yhteistä uskoa elämään, ystävystyä!

Loput on meistä kiinni. Vietetään hauska parituntinen tai perustetaan säännöllisesti tapaava ”yksinäisyydentappokerho”.

Oletko mukana?

Toivon, että sinä välität tämän viestini eteenpäin. Kenties joku sellainen, jonka et edes oleta olevan yksin, tarvitsee juuri tätä. Tai sitten itse tarvitset juuri tätä. Haluan korostaa, että tämä ei ole sinkkutapahtuma, vaan kenelle tahansa itsensä yksinäiseksi kokevaksi. Yksinäisyys voi olla monenlaista, eikä sitä voi arvottaa. Meistä moni voi kokea olevansa yksin, vaikka saattaisi näyttää, että ympärillä on paljon ihmisiä.

* * *

Rushin trampoliini-illan jälkeen kirjoitin myös oivalluksistani ja tunnelmistani. Sen kirjoituksen, ”Yksinäisyydentappokone – aika välittää ja kohdata” löydät tämän linkin takaa.

Rakkauden Saaren Yösoitto

Tänään vähän väsyttää. Live aid -konsertti loistoseurassa venyi aamun pikkutunneille, joten tämä päivä on pyhitetty puhtaasti raukealle lepäilylle.

Hieno konsertti huippuseurassa. Joskin yöllä kun tulin kotiin, massiivisen stadionspektaakkelin ja baarin hämyisen jumputuksen jälkeen sain kuulla jotain vieläkin hienompaa; maailman kauneimman konsertin kotipihallani. Mikä tuo konsertti oli selviää Instagram-tililtäni. Tule seuraamaan minua Instaan (@maijailmoniemi) ja saat kuulla siellä olevalta videolta Rakkauden Saaren Yösoiton!

IMG_2271

Uuh, kyllä. Myös tämä kaveri olisi voinut vetää Rakkauden Saaren Yösoiton kotipihallani… Sunrise Avenue on soinut tiuhaan Spotifyssani viime viikkoina ja nyt pääsin kuuntelemaan heitä livenä.

IMG_2303

/Ämmä, jolla selvästi oli hauskaa eilen…

Live aid ja marrymedingdong

 

Lauantaiterkut Olympiastadionilta! Täällä ollaan uuden Lastensairaalan tukikonsertissa. Tuossa kuvassa Elastinen ja Robin, nyt kuunnellaan kun Jari Silanpää ja Lilli Paasikivi vetävät upeaa Barcelona-yhteisvetoa.

 

Tiedoksi muuten vaan, että tämä mies suunnittelee sitten mun hääsormuksen. Että halvalla irtoo ja marrymedingdong, saa kosia…. Jokaisen naisen paras ystävä Olli Lindroos taikoo käsittämättömiä luomuksia jalokivistä, ja minulla on kunnia viettää tämä ilta Ollin ja mutaman muun huipputyypin seurassa hyvää musiikkia kunnellen ja hyvää tehden. Mutta nyt siis hääsormus kaiken tämän hyväntekeväisyyden ohella check, pari muuta liikkuvaa osaa tästä naimisiinmenoyhtälöstä vielä puuttuu… Mutta tänään ei keskitytä naimisiinmenoon, vaan upeasta illasta nauttimiseen.

Letkeää lauantaita, lapsukaiset!

/Äm

Positiivisuuden voimalla

Kävin tänään taas Yeesissä palaveeraamassa. Muistatko, kun jokin aika sitten kävin tutustumassa tähän nuorten mielenterveysseuraan ja kirjoitin, että mielenterveys on suoraa puhetta ja toimintaa, eikä turhia tabuja? Meillä on Yeesin kanssa alkamassa myöhemmin hieno yhteinen hyväntekeväisyysprojekti, josta kerron sinulle vielä enemmän.

Positiivisuus elämänasenteena. Siitä puhuimme tänään paljon. Minähän en ole mikään yltiöpositiivinen ihminen, joka aina vain hymyilee ja ajattelee, että koskaan ei saisi ajatella ”negatiivisesti”. Minusta kaikki tunteet on sallittuja, ja välillä täytyykin kokea ja näyttää myös huonoksi luokiteltuja fiiliksiä. Elämä on tunteiden kirjoa, eikä aina välttämättä positiivisuus tarkoita onnea. Mutta on tunnustettava, että en varmasti olisi tässä tänään jos en olisi puskenut vaikeiden aikojen läpi positiivisuuden voimalla. Sellaisen peruspositiivisen asenteen, joka virittää suhtautumisen pohjimmiltaan aina mahdollisuuksiin suuntautuvaksi, elämänuskoon ja innostukseen. Positiivisuuden voimalla päätimme mennä yeesiläisten kanssa tästä(kin) eteenpäin ja tehdä yhdessä jotain hurjan hienoa, jonka tavoitteena on viljellä positiivisuuden asennetta joka kolkkaan Suomessa.

Mitä positiivisuus tarkoittaa sinulle?

positiivisuus