Maijan takapenkillä – Suomen poliisille pilotti lasten videoblogista

Sähän tiedät, että mulla on ”pieni” juttu univormuihin. Erityisesti poliisin. Noh. Kuulin, että Suomen poliisi etsii videobloggareita! Inspiroiduin, ja eilen syntyi uusi lastenohjelma – tässä on sen pilottijakso.

Entä jos Suomen poliisilla olisi lastenohjelma netissä? Tällainenhan se tietysti olisi! Täältä tulee Maijan takapenkillä – lasten ikioma videoblogi.

Nyt pitäisi sitten saada sana leviämään poliisisetille ja -täteille asti. Auttaisitko minua? Tykkää tästä videosta ja tule vielä Facebookiinikin painamaan peukkua.

Olisipa hauska tehdä uusi aluevaltaus lastenohjelmiin. Eihän sitä tiedä, vaikka ovet Pikkukakkoseenkin tästä aukeaisivat. Mutta selvää oli, kun kuulin tästä videoblogihausta, että lapsille haluaisin ohjelman tehdä, ja liikenneopettajan tyttärenä liikenneturvallisuusasiat ovat lähellä sydäntä. Luulenpä kyllä, että tässä viihdykettä ja oppia riittää myös vähän vanhemmille katsojille…

Mitä olet mieltä?

Suloista sunnuntaita, sankarit!

/Äm, kutsumusammattinsa löytäneenä

Kaunista joulua, ystäväni!

  
Rakas ystävä! Hyvää joulua! Sinä siellä heräät jo jouluaaton aamuun ja minä käyn kohta nukkumaan odottaen aattoaamua. 

Siitä tulee aika erilainen kuin edellisestä, mutta, hei, elämä on täynnä yllätyksiä. Ja minä rakastan niistä jokaista ja elämää, jota saan elää! Kiitollinen täällä ja nyt. Toivottavasti sinäkin olet; kiitollinen siellä ja juuri nyt.

Tässä tämän päivän kauneimmat näkymäni. Ensimmäinen päivän joulushoppailureissultani Las Vegasin Summerlinin keskuksen ja toinen illalla auringon laskiessa kotikadullamme.  

  
/Ämmä

 

Kun blondista leivottiin rallikuski…

Ihmiseksi, jolla ei ole ollut omaa autoa puoleentoista vuoteen ja joka ei ole viimeiseen kymmeneen vuoteen ajanut kertaakaan manuaalivaihteisella autolla, koen olevani lauantaiaamuna klo 7.30 suhteellisen väärässä paikassa.

Ympärilläni kuhisee innokkaita rallikuskeja. Jonotamme rekisteröitymispisteelle Lahden Vesijärven Auto -liikkeessä. Kello 10.02 starttaa Autoliiton Eco Run Rallyssa. Ja minä, Onnellisten Ajokoululainen, olen kartturini Jaanan kanssa nyt testaamassa millainen rallitiimi meistä saadaan aikaan ja kuinka kovaa Mazdamme kulkee.

Virhe!

Ei. Tässä kisassa ei oteta mittaa vauhdissa, vaan ihan jossain muussa. Tämä ralli on taloudellisen ajon kisa ja tehtävämme on suoriutua 259 kilometrin reitistä mahdollisimman taloudellisesti ajaen ja vähän bensaa kuluttaen.

Me olemme vieraana tässä Eco Runin osakilpailussa. Toisilleen tutut koko sarjaan osallistuvat kilpakuskit moikkailevat ja toivottavat onnea. He kisaavat todenteolla. Meidän vieraiden on tarkoitus kai on olla täällä oppiaksemme jotain – olemmehan testanneet Mazdan Onnellisten Ajokoulussa ajotaitoamme pitkin kesää.

Ja on kai niin, että rallilegendojen Markku Alénin ja Minna Sillankorvankin tarkoitus on oppia jotain, sillä myös he ovat vierailevia kuskeja tässä kisassa kanssamme… Hyvässä seurassa siis ollaan!

Mutta lauantaiaamuna kello 7.30 Vesijärven Autossa rekisteröitymispistellä fiilis on silti suhteellisen epäileväinen: emme oikeastaan tiedä yhtään mihin olemme ryhtymässä. Meidän kahden naisen rallitiimimme on treenannut tasan kerran ja sääntöpuolella on syviä mustia aukkoja.

Saamme käteemme kassin, jossa ovat kartta ja tiekirja. Ja meidän kisanumeromme! 17! Toiseksi viimeisiä lähdössä! Olemme olleet maltillisia tavoitteenasetannassamme. Jospa edes maaliin pääsisimme ja viimeiseksi sijoittuisimme.

11920427_10153318618624457_79526108_n

11880137_10153318618574457_370065728_n

Aluksi autot kävivät katsastuksessa

Päivä tälle kisalle on mitä otollisin – vietetäänhän Suomen luonnon päivää. Kyllähän minä tietysti voisin olla nyt myös metsässä vaeltamassa, mutta sitten taas toisaalta… Taloudellinen ajaminen on yksi tärkeä keino vähentää autoilun haittoja luonnolle. Se voi säästää huomattavasti polttoainetta ja samalla vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Euroopan ilmastonmuutosohjelmassa laskettiin vuonna 2001, että 2010 mennessä kouluttamalla kuljettajia ajamaan taloudellisesti voitaisiin välttää vähintään 50 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä, mikä vastaa 15 miljoonan ajoneuvon vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.*

Ajotavalla on siis väliä. Ja myös sillä on väliä, että me Jaanan kanssa nappaamme ilmastoinnin pois päältä ennen lähtöä. Ilmastointi nimittäin lisää henkilöauton polttoaineenkulutusta ulkolämpötilan ja ajotilanteen mukaan 5-20 %, joka on keskivertohenkilöautossa 0,3-1,5 l/100 km. Ilmastoinnin päältä pois nappaamisella on väliä myös muulla tavoin, mutta emme onneksi sitä vielä tässä vaiheessa tiedä…

* * *

On auton numero 17 vuoro lähteä kisaan. Ajamme 100 metriä. Tulee ensimmäinen paniikki. Kartturi ei ole varma olemmeko lähteneet oikealle tielle. Odotukset kisamenestykselle ovat katossa.

Not!

11937890_10153318644079457_932789563_n

Kokeile ite näitä ohjeita!

Ei auta kuin ajaa eteenpäin. Saamme vihdoin varmuuden siitä, että olemme oikealla reitillä. Nyt on vain luotettava itseensä ja jatkettava ajoa. Kuskilla on paljon tekemistä. Seuraan vuoroin nopeusmittaria, vuoroin bensankulutusmittaria, havainnoin liikennettä ja kuuntelen kartturin ohjeita. Pää meinaa mennä sekaisin, mutta vähitellen hommasta tulee minulle kuin peli. Koko ajan yritän paremmin pitää nopeuden tasaisena ja kulutuksen mahdollisimman alhaalla.

Mittarit puhuvat karua kieltä. Ei tarvita kuin höyhenen kevyt painallus liikaa kaasupolkimella, kun kulutus saattaa räjähtää pilviin. Jatkuvasti huomaan ajavani ihan vähän alinopeutta. Tajuan, että minun täytyisi kiihdyttää nopeammin ja löysätä sitten kaasua kevyemmälle, jotta saisin pidettyä nopeuden tasaisemmin oikeassa rajoituksessa. Kiitos luojan näistä apuvälineistä autossani, muuten tästä ei tulisi mitään. Nykyautoissa todella on mietitty myös taloudellisen ajamisen helppoa toteutumista.

Edellisessä omassa autossani ei ole ollut ajotietokonetta. Nyt allani rullaava Mazda kutoseni ilmoittaa minulle helpotuksekseni hetkellisen ja keskimääräisen kulutuslukemani. Jatkuvaa kulutusta näyttävästä mittarista voin nähdä vaikka sen, kuinka paljon moottori kuluttaa noustaessa mäkiä eri vaihteilla. Näin on helppo valita mäennousuun parhaiten sopiva vaihde. Tai eihän sitä oikeastaan tarvitse edes valita, sillä Mazdani ehdottaa minulle vaihteen vaihtoa!

11911507_10153318618569457_833421458_n

Kisassa auton bensatankin luukku ja konepelti sinetöitiin. Kauan eläköön antidopingtoimikunta!

Reitti on monipuolinen ja haastava; välillä ajetaan taajamaliikenteessä, välillä maantiellä ja välillä kunnon rallipoluilla. Mitä tasaisempaa ja suorempaa maasto, sitä helpommaksi – ja tylsemmäksi – ajaminen käy. Maastoa on osattava lukea tarkkaan, sen minä opin viimeistään toisella metsäosuudellamme. Hiekkatie tekee nopeita kurveja ja nousee ylös alas äkillisestikin. Olisi niin hauska ajaa nasta laudassa, mutta nyt on todella mietittävä. Kuinka tässä maastossa ajetaan mahdollisimman tasaisesti? Vähitellen alan oppia, että edellisen alamäen vauhti täytyy osata käyttää oikealla tavalla seuraavassa ylämäessä – ylämäet kun pistävät auton aina kovemmille kierroksille.

Kisassa tärkeää on mennä nopeusrajoitusten mukaan. Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Tarkistuspisteille saapumiselle on annettu tarkka aika, jonka niin ylittäminen kuin alittaminenkin tuo miinuspisteitä. Alittaminen on vielä pahempi juttu – ei saa ajaa liian nopeasti.

Tarkastuspisteitä on reitillämme neljä. Ennen ajoa olemme tehneet testiajon, jossa auto on ensin tankattu kertaalleen ja ajon jälkeen tankki herutetaan vielä piripintaan. Sama toistuu vielä sitten itse kisa-ajon jälkeen. Jotain laskelmia ne tankkauksen yhteydessä tekevät, mutta meidän rallitiimi ei kyllä tajua mistä siinä todella on kyse. Mutta luotamme, että tämä toiminto takaa meille oikeat loppulaskelmat ja sijoituksen.

Ajo alkaa tuntua vähän kuin tanssila. Testailen kaasua, ja alan löytää siihen sujuvaa rytmiä. Alan myös kuulla autosta milloin se kulkee enemmän kuluttaen, milloin vähemmän. Peliä ja musiointia! Sitä tämä Eco Run ralli minulle nyt on.

* * *

Kirrrrrsk.

Siinähän se ABC nyt on!

Olen tehnyt äkkijarrutuksen ja auto lähes sammuu risteykseen. Ei ennakoitu, ja meinaamme kaahata ohi seuraavan tarkastuspisteemme. Tarkastusmiehet antavat kuittia: ”Olipa näyttävä sisääntulo”, ja minä kiroan kovaa mielessäni, että juuri silloin kun muut ovat näkemässä pitää tehdä tuollainen fataali virhe – onhan matkamme sujunut yllättävänkin hyvin silloin kun kukaan muu ei ole ollut näkemässä.

Taloudellisessa ajamisessa ennakointi on kaikki kaikessa; auton omaa liike-energiaa pitäisi hyödyntää mahdollisimman paljon. Risteyksiin ja liikennevaloihin tultaessa pitäisi hidastaa niin, että voi jatkaa matkaa pysähtymättä. Katseen pitäisi olla koko ajan hieman edellä kuin juuri siinä hetkessä, jossa ajaa.

Ja nyt minä olen kirskauttanut jarrut pohjaan. Taas opitaan tärkeitä läksyjä: niin kartturilta kuin kuskilta vaaditaan tiukkaa läsnäoloa, eikä ote saa herpaantua hetkeksikään.

ABC:n tarkastuspiste tarkoittaa meille ralli-ihmisille myös kahvia ja taukoa. Virhe, huomamme heti, kun säntäämme takaisin autoon 25 minuutin kuluttua. Tätä ei saisi kutsua tauoksi eikä ajatella lepona, sillä ote herpaantuu. Niin kovasti meidän tiimillämme, ettemme tajua katsoa rauhassa karttaa ennen lähtöä, vaan säntäämme suoraan lentoon – ja täysin päinvastaiseen suuntaan kuin tiekirjassa ohjeistetaan. Ja arvaat… seuraavalla tarkastuspisteellä tämäkin aiheuttaa kuittailua. Olemme kuitenkin kirineet menetetyn lenkin aiheuttamat lisäminuutit kiinni ajamalla mutkat suoriksi just sopivasti tähän kohtaan asettuneen reitin kapeilla hiekkateillä. Jossain kohtaa jokainen rallikuski sortuu… eikö?! Tuolla pätkällä ajo on kaikkea muuta kuin taloudellista.

Hyvin menee, mutta yhtä asiaa ei ole huomioitu. Tumman auton vaikutus auringonpaisteessa. Hiki valuu. Minun jalkani paistuvat kumipohjaisissa kengissäni ja Jaanan ohimo suihuaa vettä (joo-o, ihan oikeasti…). On kuin vetäisi kovinta maratonia. Ei siihen mitään muuta syytä ole kuin paahtava kuumuus ulkona ja tumman automme pinnalla. Taloudellisen ajon kisan miinuspuoli on tämä ilmastointi-dopingimme. Tekisi mieli kääntää viilennin päälle, mutta ei, kaikki viilaukset on nyt oltava kohdillaan.

Alan päästä ajamisen makuun ja kuumuuden lisäksi taloudellinen ajattelu alkaa tuntua jo luissa – tuntuma autoon kasvaa kohisten. Alkaa tuntua myös siltä, että emme välttämättä olekaan kisan viimeisiä. Kenties vasta toiseksi viimeisiä?!

* * *

WRRRRIIIIIKS.

Päähäni on jostain syystä iskostunut ennen kisaa, että taloudellisessa ajossa pitäisi jarruttaa mahdollisimman vähän. Mutta ajettuani jo yli puolet matkastamme, alan tajuta, ettei kyse olekaan jarruttamisesta, vaan pysähtymisestä. Jos joutuu pysähtymään, on ihan valtavan tärkeää se, miten pysähdyksestä lähtee liikkeelle.

Ei näin, kuten olen olen juuri tehnyt: järjetön kiihdytys mahdollisimman nopeasti, hirveät kierrokset ja vaihteiden huudatus! Kaasua pitää painaa tasaisesti, mutta mahdollisimman nopeasti suuremmalle vaihtaen. Kiihdytettäessä moottori toimii taloudellisimmin, kun kaasupoljin on 2/3- tai 3/4-asennossa – kevyellä kaasulla kiihdyttäminen ei siis olekaan taloudellista ja liikkeelle lähdettyä pitäisi vaihtaa suuremmalle vaihteelle jo matalilla kierroksilla, sillä nykyiset moottorit on suunniteltu toimimaan hyvin jo yllättävänkin matalilla kierroksilla.  Ja vaihteita voi jättää myös jättää väliin, vaikka suoraan kolmoselta vitoselle.

Blondi autokoulussa…

* * *

Nyt blondi karttureineen istuu autossa viimeisellä tarkistuspistellä, josta siirrytään lopun testiajolle. On aika tankataan ja mittailla tuloksia. Tuijotamme hiljaa tyhjyyteen rättiväsyneinä. Tiimimme sisäinen räpätys on rauhoittunut jo aikoja sitten. Siitä on tullut ihan oikeaa rallitiimin työtä:

Kartturi-Jaana antaa ohjeen rauhallisella äänellä, minä toimin sen mukaan.

Kartturi-Jaana antaa ohjeen, minä toimin sen mukaan.

Kartturi-Jaana antaa ohjeen, minä toimin sen mukaan.

Ja niin edelleen…

Toista oli vielä 150 kilometriä sitten:

Kartturi-Jaana katsoo karttaan, minä laulan, katson karttaa Jaanan avuksi, meinaan ajaa ojaan, ”Apua, kato miten hieno maisema”, huutaa Jaana, antaa ohjeen, minä ajan eteenpin ja kysyn ”Ai niin mitä sanoitkaan, että seuraavaksi pitää tehdä?”…

Kartturi-Jaana katsoo karttaan, minä laulan, katson karttaa Jaanan avuksi, meinaan ajaa ojaan, ”Apua, kato miten hieno maisema”, huutaa Jaana, antaa ohjeen, minä ajan eteenpin ja kysyn ”Ai niin mitä sanoitkaan, että seuraavaksi pitää tehdä?”…

Ja niin edelleen.

Ei. Nyt on homma hioutunut niukkuuden periaatteelle; mitä vähempi, sen parempi. Ei enää jaksa muuta ylimääräistä. Väsymys on valtava. Taloudellinen ajo on todella väsyttävää hommaa.

Mutta me olemme nyt  maalissa!

”Huh, onneksi tämä kisa loppui, niin saa taas ajaa just niin kuin haluaa”,
olen sanomassa ääneen, mutta ehdin juuri vetää sanani takaisin.

En minä ehkä haluakaan enää ajaa just niin kuin halusin vielä eilen; miten sattuu. Olen supertyytyväinen saavutukseemme, tällä tavoin ajamallahan säästäisi oikeasti myös pitkän pennin polttoaineissa!

Eikä olisi kannattanut olla niin vaatimaton itsensä kanssa. Me ylitimme tavoitteemme kaikilla mittareilla. Olimme vasta neljänneksi viimeisiä; numero 14! Ja kyllä, muu Onnellisten Ajokoulun porukka meidän takanamme.

Emme saaneet yhtään rangaistusta ja olimme jokaisella tarkistuspisteellä ajallaan. Kulutuksemme on 4,84 litraa/100 kilometrillä. Se on ihan järjettömän hyvä suoritus huomioiden suhteellisen epävakaat lähtökohtamme. Kisan voittajan kulutus oli 3,32 l/100 km.

11912932_10153318618644457_1784371823_n

Taisi näilläkin kahdella mennä ihan hyvin; oikeat rallikuskin Markku Alén ja Minna Sillankorva ottivat Mazdoillaan toisistaan mittaa.


11948255_10153318620424457_2006796907_n

Kisan todelliset sankarit palkintopallilla

 

Koska tiimillämme ei ollut odotuksia, ja ehkä ennemminkin vain jännittyneen huolestuneita sellaisia, kisa yllättää minut suurella positiivisuudella. Kyllähän sellainen ajatus herää, että olisi päästävä testaamaan uudelleen samanlainen matka, jotta voisi nähdä millaista kehitystä voi pienen sulatteluajan jälkeen syntyä. Erityisesti paremmalla perehtymisella karttaan ja ennakoinnilla olisimme kenties välttäneet ne muutamat hiertämään jääneet tunaroinnit äkkijarrutuksineen ja pakollisine aikataulun kiinniottamisineen ja suoriutuneet ehkä vieläkin vähän pienemmällä kulutuksella.

Onnellisten Ajokoulu on saanut huiman päätöksen. Ilman tätä rallia en suinkaan olisi oppinut näin paljon ajamisesta ja itsestäni kuljettajana. Ja minulla oli huippuluokan kartturi. Markku Alénkin on varmasti kateellinen!

Ihan varmasti.

11940184_10153318618564457_1889791626_n

Meidän iloinen tiimimme! Kiitos Jaana!

/Ämmä, lähes rallikuski siis itsekin

 

 

Ps. lisää juttujani Onnellisten Ajokoulusta löydät, kun haet niitä tagilla ”Onnellisten Ajokoulu” tai kategoriasta ”liikenne”

*Lähde Motiva, uusimmat mahdolliset tiedot, joita Internetistä löytyy

Kurvit käyvät koviksi – mutta ajovakausjärjestelmä pelaa…

Tämän kesän minä olen kulkenut vuoroin kahdella ja vuoroin neljällä kumilla. Opetellut pyöräilemään ja autoilemaan.

Tiedätkö mikä näille lajeille on yhteistä?

Se, että ei kannata ajaa ilman käsiä. Sä muistat sen, kun lapsena ajoi fillarilla, nosti kädet ilmaan ohjaustangolta ja huusi, että ”isi katoooooo”…

Ja sitten törmäsi puuhun.

Ihan puuhun asti minä en törmännyt Ahveniston moottoriradalla viikko sitten Onnellisten Ajokoulun autoslalom-treenissä, mutta aika syvää off roadia kyllä kynnettiin, kun sisäinen jarimattilatvalani heräsi ja auto… no, se pääsi vähän käsistä.

Ja päälle rapsahti kymmenen sekuntia penaltia sekä opettajamme Jiri Katteluksen saarna.

* * *

Se torstaipäivä ja olemme tulleet moottoriradalle testaamaan millaisia pujottelijoita Onnellisten Ajokoulun kuskeista syntyy. Ja minä olen juuri kaartanut hurjan mutkan kaasu yksi rengas ilmassa huutaen ja toinen asfalttia kuopsuttaen. Se missä ne kaksi jäljelle jäävää rengasta sijaitsevat tuolla hetkellä, siitä en ole edelleenkään varma…

Puff. Off road.

”Ajoasento, ote rattiin ja miten siitä pidetään kiinni. Missä katse? Nyt kuljettaja Ilmoniemi kertaa ne ja lähtee uusinta-ajolle”, opettaja läksyttää ja heilauttaa ruutulippua.

20378118348_d3ab8e40d0_o

Vasen jalka tärisee. Sitä on tullut painettua ajaessa lattiaan apinan raivolla – ihan kuin se antaisi lisää tukea heiluvalle autolle. Mutta tuo tuki ei ainakaan edellisellä kierroksella ole auttanut. Ärsyttää nuo toilailut ja typerät virheet. Täällä otetaan aikaa, ja kymmenen sekuntia on paha lisä kisaan. Vaikka eihän tässä kisata. Ainakaan toisia vastaan.

Hahhah. Eipä vissiin. Minä ainakin kisaan Piia ja Jenniä vastaan. Ne ovat kovia mimmejä ja minua ahdistaa, kun ne eivät aja off roadia vaan täydellisen taitavasti pitkin baanaa – ja kovaa.

Kymmenen sekuntia! Kuka amatööri ottaa kymmenen sekunnin penaltit!

20566122325_66b85c44dd_o

20379425669_424d6a6181_o

Mutta toilailuaja ja typeriä virheitä tänne ollaan tultu tekemäänkin jotta opittaisiin ja oltaisiin taas piirun verran onnellisempia ja taitavampia kuskeja. Onnellisten Ajokoulussa olemme tulleet tutkimaan sitä mitä normaalissa liikenteessä emme pääsisi kokeilemaan. Tavallaan onneksi, sillä arjen  ajossa tällaisten pikajarrutusten tekeminen ja mutkien kurvaaminen tarkoittaisi jotain vaarallista ääritilannetta. Mutta täällä me voimme kokeilla turvallisesi kuinka auto käyttäytyy ja toimii ääritilanteissa; jarrutuksissa ja kaarteissa.

Ja sitä paitsi, kilpailuvietti ei ole lainkaan huono asia tällä radalla. Kun se puskee läpi kehon, unohtuu turha yrittäminen ja autonkäsittelyharjoitus tulee siinä sivussa vähän niin kuin vaivihkaa. Erityisesti porukkamme aremmille kuskeille kilpailuelementti on pelastava enkeli – se innostaa meitä kaikkia kokeilemaan uudelleen ja uudelleen ja lähes kilpailemaan siitä kuka pääsee seuraavaksi radalle.

* * *

NIIIIIIIRSK.

Renkaat jyystävät rataa.

Alan tajuta: Katse on pidettävä riittävän kaukana.

Tämä on nyt taas sitä ennakointia, jota ajokoulu on minulle joka kerta opettanut. Viimeksi taloudellisen ajon näkövinkkelistä, nyt rallin.

Kierros kierrokselta alan hahmottaa paremmin kuinka tärkeää ajamisessa on se, että keskittyy siihen mihin on menossa, eikä siihen missä tällä hetkellä ajaa. Ihan kuin normaalissa liikenteessäkin! Kierros kierrokselta alan uskaltaa painaa lisää kaasua.

”Ei niitä kaasuttamalla rikki saa!”, huutaa joku radan laidalla.

Painan vähän lisää kaasua. Offroad-mutka lähenee, huomaan, ja höllään pienen piirun verran.

Rrrooom. Näin se menee. Ei penalteja.

20557173762_d827fb2539_o

Akin kanssa pohdittiin autoilun syvintä olemusta.

 

Minulle on suuri yllätys se, miten luotettavia ja turvallisia nämä allani rullaavat Mazdat ovat. Pääsen kokeilemaan niistä monta ja huomaan, että ajovakausjärjestelmä ei petä vaikka kurvit käyvät koviksi. Autot pysyvät käsissäni, vaikka revittelen nyt jo tuhatta ja sataa! Alan myös oivaltaa, missä kohtaa pitää malttaa jottei käsistä lähtemisen – ja off roadin – vaaraa ole.

”Mä olen joskus miettinyt, että pitäisikö viedä bensakuitit kelaan joka kerta kun ajaa radalla. Täällä ei juuri arjen huolia tule mietittyä, kun keskittyminen tiehen ja ajamiseen on niin kokonaisvaltaista. Päänuppi relaa!” huikkaa eräs kouluttajistamme.

Niin. Minäkään en ole miettinyt kertaakaan mitään muuta kuin:

  1. tietä edessäni
  2. Piia ja Jenniä edessäni
  3. Piia ja Jenniä takanani (mitä ei tapahdu koskaan)

Olen onnellinen. Suorastaan täynnä energiaa ja testosteronia. Kyllä tämä ajokoulu lupauksensa pitää. Tänään olemme hioneet kuntoon omaa ajovakausjärjestelmäämme; siitähän tässä on ollut ensisijaisesti kyse. Ja nythän se pelaa taas piirun verran paremmin.

”Vien kuitit Kelaan”, päätän.

20539869006_af727c7f82_o

Mutta ennen Kelaan marssimista ajan vähän Mazdaa ja treenaan ensi viikonlopun Eco Run -kilpailuun. Kyllä, minut haastettiin taloudellisen ajon kisaan kokeilemaan kykyjäni. Onhan se nyt päivän selvää, että yhdellä taloudellisen ajamisen harjoittelulla ja yhdellä rallipäivällä, olen valmis kisakuski…

Tästä viikosta tulee hurja. Jos siitä selviän, niin varmaan taas pykälän vahvempana ihmisenä pääsen starttaamaan syyskuun.

Lauantaina nimittäin lähtee Mazdan kisatiimi Lahteen ja polkaisee kaasun pohjaan. Voin kertoa, että tästä tulee jännää. Ajaessani autolla olen oivaltanut, että nämä tällaiset haasteet, jotka vaativat taitoa, eivätkä vain päättäväistä päätä ja kykyä vetää oma fysiikka huippuun, ovat kaikista pelottavimpia. Ja sitten tietysti sunnuntaina, se 140 kilometrin Tour de Helsinki -pyöräily….

Niin nyt ihan oikeasti leikki sikseen, tätä tyttöä pelottaa… Jos pääsen maaliin, on sekin juhlan arvoinen suoritus.

20378121680_47632c7408_o

Tässä muuten esittelyssä meidän Eco Run -tiimi: Jaana tulee kartturiksi. Paitsi on vielä vaarana, että roolit muuttuvat jos pupu tulee pöksyyn…

 

//Ämmä, kaasu pohjassa uuteen viikkoon

Vainoharhainen Ministerimazdanainen

Tämä on nyt vähän ehkä sairasta, mutta voipa ihminen olla iloinen, kun se tuntee, että sen sääressä saattaa olla joku lihas tulehtunut…

Viitaten toissapäiväiseen polvipaniikkiini, jännitysnäytelmä jatkuu. Polvea vihloo edelleen ja se naksuaa aika ajoin. Mutta sitten välillä vihlonta tuntuu siirtyvän pohkeen ja säären alueelle ja nyt suurin toiveeni on, että polveni ja jalkani alueella olisi joko rasitusvamma tai tulehtunut lihas. Mitään isompaa ei saa olla mennyt rikki! Nyt ei muu auta kuin antaa polvien levätä – nähtäväksi jää miten viikon päästä sunnuntaina olevan Tour de Helsinki -pyöräilyni käy.

Jännällä tavalla tässä testataan ihmisen mieltä. Sen lisäksi, että mieli todella rakentaa jos jonkinlaisia omia kuvitelmia siitä mitä kaikkea kamalaa nyt varmasti tapahtuu, joutuu taistelemaan jälleen kerran järkevyyden ja järjettömyyden rajalla. Halu pyöräillä ja vetää kunnon urheilusuoritus olisi kova, mutta koko ajan on muistettava, ettei yksikään seikkailu ole oman terveyden menettämisen arvoinen. Vaikka kuinka haluaisi suoritua haasteista, sitä ei tehdä polven tai minkään muunkaan oman kehon osan kustannuksella. Siksi on suhtauduttava nyt lempeästi ja maltillisesti; jos alkuviikosta siltä tuntuu, on siirryttävä kannustusjoukkoihin. Mutta nyt on vielä toivoa. Pitäisi vaan saada ajatukset keskitettyä johonkin muualle.

No onneksi minulla on tänään toinenkin paniikki, johon voin huomioni siirtää. Se on Mazdapaniikki. Kävin juuri hakemassa menopelin, uuden Mazda6:n. Kyllä, tällä tytöllä on nyt kunnon ministeriauto! Just sopivan kokoinen egolleni, mutta ei kyllä näille Rakkauden Saaren kadunvarsipysäköintipaikoille… Ajoin auton parkkiin ja siirsin sitä viisi kertaa eri kohtaan ennen kuin uskalsin jättää sen. Ensimmäinen tunteeni on se, että haluan vain autosta eroon! Aivan liikaa vastuuta, ja tuntuu, että olisi koko ajan pakko mennä katsomaan että se on kunnossa… Ja sitä paitsi, vaikka varmasti osasin tulkita pysäköintisääntöjä, silti epäilyttää että sakko rapsahtaa lasiin.

Vainoharhainen nainen, se minä olen! Vähän tällainen karu päivä tämä… Mutta hei sen piristykseksi, katsopa tämän päivän kuvat suoraan Instagramista, mitäpä minä niitä samoja tähän lisäämään. Siellä näet Ministerimazdani ja tekemäni mainosvideon, jolla esitän kuinka ei tehdä mainosvideota suoraan Instagramista! Pääset seuraamaan minua nimellä @maijailmoniemi tuosta blogin oikean laidan fiidistä!

Huomenna on uusi päivä, ja kerron enemmän mitä tapahtui viime viikolla Ahveniston moottoriradalla. Siellä nimittäin otin kimiräikkösista ja jarimattilatvaloista mittaa.

Parempaa lauantaita sinulle! Ja hei kiitos eilisen blogini herättämistä ajatuksista. Palaan niihinkin myöhemmin.

/Äm ja Ministerimazdanaisen kokonaisvaltainen paniikkitila

 

 

Liikenneturva vastaa: pyöräilyturvallisuus on valppautta, ennakointia ja yhteispeliä

Vaikka olen valmis koettelemaan rajojani hyvin eri tavoin ja mitä hullummissa ja älyttömämmissä haasteissa, yhdessä asiassa en ole valmis leikkimään edes Hullun Pokasussa – liikenneturvallisuudessa. Koska olen liikenneopettajan tytär ja Onnellisten Ajokoululainen, koen suorastaan velvollisuudekseni myös nostaa liikenneturvallisuuden tämän haasteeni keskeiseksi teemaksi.

Pyöräilyharrastuksen suosio lisääntyy koko ajan ja maantiellä näkee kesäisin paljon fillarilla matkaa taitavia ihmisiä. Yhteispeliä liikenteessä tarvitaan pyöräilijöiden, jalankulkijoiden, autolijoiden ja raskaan liikenteen välillä. Liikenneturvallisuus on jokaisen osapuolen vastuulla. Minä kirjoitin pyöräilijän turvallisuudesta Ämmän Polkasun yhteydessä jo hankkiessani pyöräilkypärää, muistatko tämän: ”Fillaritreeni alkaa yläpäästä”?

turvallisuus

Ihana-Petterin kanssa Intersport Forumissa valitsemassa kypärää.

 

Nyt ennen lähtöäni keskustelin liikenneturvan tiedottajan Minna Saarisen kanssa pyöräilyturvallsuusasioista, ja tällaisia huomioita hän teki Ämmän Polkasu -rupeamaa ajatellen sekä yleisesti pyöräilijöiden parhaasta liikenneturvallisuudesta.

Minä kysyin, ja Minna vastasi:

Olen lähdössä polkemaan 345 kilometriä maantieajoa. Millaisia asioita minun olisi huomioitava pyöräilyturvallisuuden osalta matkaan lähtiessäni?

Jos erillistä pyörätietä ei ole, pyöräilijä polkee maantiellä joko ajokelpoisella pientareella tai niin lähellä oikeata reunaa kuin se on turvallista. Pyöräreissulle lähtiessä kannattaa huolehtia, että pyörä on kunnossa, jarrut, soittokello, valot, heijastimet, vaihteet yms. toimii ja että renkaissa on kunnolla ilmaa. Mukaan kannattaa pakata pikapaikkausvälineet ja mahdollisuuksien mukaan myös vararengas. Jos rengasrikko iskee tien päällä, niin renkaan vaihdolle kannattaa katsoa sopiva ja turvallinen paikka, pikapaikat toimivat hyvänä pikaratkaisuna.

Pyöräilijän varustukseen kuuluu hyvä ja omaan päähän sopiva kypärä. Havainnointia auttaa myös näkyvä ajoasu. Esimerkiksi huomioliivi tai kirkkaan värinen pusakka auttavat autoilijoita yms. havaitsemaan pyöräilijän.

Mukaan otettavat tavarat kannattaa kuormata huolellisesti ja tasaisesti pyörän kyytiin, esimerkiksi molemmin puolin tarakkaa asettuviin pyörälaukkuihin.

Pyöräilemään kannattaa lähteä virkeänä ja muutenkin pitää mieli ja keskittyminen liikenteessä. Myös korvat kannattaa pitää auki, eli kuulostellaan ympäröivää liikennettä, tuleeko autoja, eikä esimerkiksi kuulokkeilla musiikkia.

Tällaiseen polkasuun ei niin kuulu tämä vinkki, mutta noin yleensä retkipyöräilyssä kannattaa kuluttaa hetki reitin etukäteissuunnitteluun. Reitinvalinnassa voi suosia pyöräteitä tai pyöräreittejä ja koota inhimilliset päiväetapit myös maaston mäkisyyden tms. huomioiden. Myös keli kannattaa tarkistaa etukäteen.

Mitkä ovat pyöräilijän vastuut maantieliikeneessä ajaessa?

Yleisellä tasolla jokaista tienkäyttäjää koskee yleinen varovaisuusvelvoite (tll 3§), eli tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Pyöräilijä on lisäksi ajoneuvon kuljettaja, jota koskevat samat velvollisuudet kuin muitakin kuljettajia. Eli liikennesäännöt, ml. väistämissäännöt, on syytä hallita ja kulkea niiden mukaan.

Ennakoiva ajotapa on kunniaksi myös pyöräilijälle: valitaan ajolinjat ja näytetään suuntamerkit ajoissa. Esimerkiksi risteystilanteissa pyöräilijä voi myös auttaa havainnointia hidastamalla vauhtia ennen risteyksiä. Maltillinen vauhti auttaa kääntyvien ajoneuvojen kuljettajia huomaamaan lähestyvän pyöräilijän ajoissa. Soittokelloa sopii myös käyttää.

Ryhmässä kannattaa välttää isossa rykelmässä kulkemista. Poljetaan peräkkäin järkevinä kokonaisuuksina ja riittävin turvavälein. Jos edessä ajava joutuu jostain syystä jarruttamaan, on itsellä turvavälin ansiosta pelivaraa toimia ja välttää peräänajo.

Ryhmän kesken kannattaa myös sopia ennakkoon selkeät merkit, joilla kommunikoidaan, kuten mikä tarkoittaa pysähtymistä. Ohittaessaan toisiaan polkuporukan kannattaa myös tehdä se vain turvallisessa paikassa.

Entä autoilija, miten heidän on hyvä varautua esim kesälomaliikenteessä kasvavaan fillariliikenteeseen? Mitä huomioitava? Mistä vaaran paikat syntyvät?

Yleisesti ottaen, autoilijan on osattava katsoa ja huomioitava pyöräilijä liikenteessä. Etenkin kesällä pyöräilijöitä on enemmän, joten tieosuudella, jolla ei aikaisemmin ole kaksipyöräistä tullut vastaan, voikin nyt fillaristi polkea. Kannattaa siis asennoitua siihen, että hei, liikenteessä kulkee myös pyöräilijöitä, muistanpa heidätkin. Kannattaa myös huomioida, että eritoten kesällä pyörällä liikkuu paljon koululaisia ja iäkkäitä.

Tarkkana on oltava eritoten risteystilanteissa: autoilijan on muistettava tehdä havaintoja myös pyörätien suuntaan. Varsinaisesti väistämissäännöt ovat selkeät kääntyvän ajoneuvon väistämisvelvoitteesta, eli kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävän tien pyöräilijöitä (ja kävelijöitä).

Linkit kuviin kahdesta hankaluuksia aiheuttavasta tilanteesta:

https://www.flickr.com/photos/liikenneturva/13375790705/in/album-72157634119958730/ (autoilijan huomio kiinnittyy vasemmalta tuleviin ajoneuvoihin ja kuljettaja voi unohtaa havainnoida myös oikealta tulevaa pyöräliikennettä)

https://www.flickr.com/photos/liikenneturva/13375786435/in/album-72157634119958730/ (kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä)

Kapeat, mutkaiset ja mäkiset tieosuudet, joilla ei ole ajokuntoista piennarta, voivat olla myös hankalia paikkoja. Autoilijan on kiinnitettävä erityistä huomiota ohitustilanteessa: pyöräilijäkin ohitetaan vain turvallisessa paikassa, eli ohittajalla on vastuu ohituksen turvallisesta suorittamisesta. Kevyemmän pyöräilijän kohdalla on olennaista huolehtia riittävästä turvavälistä myös sivusuunnassa. Henkilöautollakin saati raskaammalla ajoneuvolla pelkkä ilmavirta voi tempaista pyöräilijän heilumaan ja jopa kaatumaan.

Lisää pyöräilijöiden liikenneturvallisuudesta voit lukea Liikenneturvan sivuilta.

* * *

Muistathan, ystäväni että liikenneturvallisuus on meidän jokaisen oma vastuu. Se on valppautta, ennakointia ja yhteispeliä hyvässä hengessä!

bussista

/Ämmä, toivoen rentoja ja turvallisia kesälomareissuja kesäliikenteeseen sekä lähetellen terveisisiä bussista matkalla Ylläkselle ja kertoen lisää tarinaa reissun varrelta myöhemmin Ämmän Polkasu -tapahtumarymässä ja Instagramissa

Fillaritreeni alkaa yläpäästä

Perjantai. Eipä täällä asiat kovin paljon eilistä paremmin ole. Tänäänkään ei treenata. Ilmoitin tilanteen Tiialle aamulla.

”Jos olo on yhtään kipeä, niin lepoa. Vasta yhden terveeltä tuntuvan päivän jälkeen on lupa liikkua. Nyt saat korkeintaan mennä istumaan polkupyörän päälle, mutta polkimien ei tartteis pyöriä. Nyt kun saadaan tää kunnolla taakse, ensi viikolla räjähtää sit!” , hän valisti minua.

No, eihän minulla ole vielä edes fillaria, joten se istumistreenikin jää väliin (sitäkin kyllä saisi tehdä pian, sillä viime päivät olen kuullut joka suunnasta eri asiantuntijoilta kuinka tärkeää olisi tuota alapäätä treenata ja totuttaa satulassa istumiseen).

Koska muuten en voi fillariprojektiani edistää, lompsin aamulla viimeisillä voimillani Intersport Forumiin ja kävin hankkimassa pyöräilykypärän. Oikeastaanhan tämä lähtee liikkeelle nyt aivan oikeasta päästä (siis päästä!), sillä ennen mitään muuta haluan varmistaa, että fillarireissuni on mahdollisimman turvallinen ja että pääsen elävänä maaliin ja takaisin kotiin.

Intersportissa valinta oli selvä: Kaistapäälle käy vain Nutcasen pyöräilykypärä. Eikä valintaan vaikuttanut vain kaistapäisyys, vaan myös se, että nämä Nutcase-merkin pyöräilykypärät ovat kuin taideteoksia, ja Somekuningattaren kuuluu näkyä ja kuulua! Yhdessä ihanan huippuasiakaspalvelija Petterin kanssa valitsimme minulle sopivan mallin ja kuvion

IMG_2834

IMG_2846

Suorastaan psykedeelinen kuvio. Mutta psykedeliaa tämä kypärän käyttö ei ole. Päävamma on tavallisin syy, joka aiheuttaa pyöräilijän menehtymisen. Ja siksi minäkin aloitin valmistautumiseni yläpäästä.

Viimeisimmissä tutkimuksissa ja tilastoissa vuodelta 2013 onnettomuuksissa kuolleista pyöräilijöistä vain kahdella oli kypärä käytössä ja asianmukaisesti kiinnitettynä. Kypärää ei käyttänyt 21 pyöräilijää, vaikka se olisi eri todennäköisyyksillä pelastanut heistä joka toisen. Tutkimusten perusteella pyöräilykypärän käyttö vähentää kuolemanriskiä 73 prosentilla sekä pää- ja aivovammojen riskiä kypärän käyttö pienentää 63-88 prosentilla.

Ja vaikka seuraukset eivät olisi kohtalokkaita, päänvammat voivat silti olla vakavia, kivuliaita ja hitaita paranemaan. Vakavampia onnettomuuksia on joka kymmenes, mutta onneksi suurin osa pyöräilyonnettomuuksista on yksittäisiä kaatumisia, joista selvitään terveyskeskuskäynnillä. Aikuisilla päävammat syntyvät useimmiten tiehen iskeytymisestä, lapsilla taas autoon iskeytymisestä. Päätäkin yleisemmin vammautuvat raajat, mutta päävammat ovat usein laadultaan vakavimpia.*

Suomen tieliikennelaissa on suositusluontoinen pykälä, jonka mukaan pyörällä ajettaessa on yleensä käytettävä kypärää. Koska kyseessä on suositus, käyttämättömyydestä ei rangaista. Siitä olisiko kypäräpakko säätää lakiin, ollaan monta mieltä, mutta minä olen kuitenkin koko ajan enemmän sitä mieltä, että kypäräpakko olisi hyvä ja sitä noudattamattomille voisi asettaa rangaistuksen. Kun sivusta seuraa tuota fillaristien menoa, joskus sitä oikein kauhistuu miten vaarallisia tilanteita varsinkin vilkkaassa kaupunkiliikenteessä tapahtuu.

Siksvarten mä oon nyt näin

FullSizeRender

Makaan täällä sairasvuoteellani uusi Nutcase päässäni. Fillaritreeniähän tämäkin, eikö?

Vauhdikasta viikonloppua, pikku pähikinäiseni ❤

/Ämmä, Pähkinätapaus, joka on ihan fiiliksissä uudestä Psykedeliakypärästä

*Lähde: Liikenneturva

 

Peura ajovaloissa, saimaannorppa rantakivellä ja muita tarinoita taloudellista ajamisesta Onnellisten Ajokoulussa

– Ajattelepa polkupyöräilijää: miten hän lähestyy liikennevaloja?, kysyy liikenneopettaja Jiri Kattelus minulta kun olemme ajaneet yhden kierroksen.

Taloudellisen ajamisen testiajo Helsingin kaupunkiliikenteessä. Minun kulutuksekseni normaalilla ajotyylilläni on muodostunut 8,9 litraa/100 km.

Jiri on pudistanut päätään. Ja heristänyt sormeaan.

Minä yritän piirtää mieleeni kuvaa pyöräilijästä liikennevaloissa.

Peura ajovaloissa.

Sen minä näen juuri nyt.

Nolottaa. Katson Jiriä neuvottomana. Mitä se fillaristi nyt sitten oikein tekee? En minä tiedä. Olen viimeksi ajanut fillaria pari vuotta sitten Ruotsissa kotikaupungissani, jossa oli yhdet liikennevalot…

Autoa olen ajanut taas paljon enemmän, mutta selvästikin hyvin epätaloudellisesti. Jarrutuksia, pysähdyksiä, vaihteiden venksuttamista, suhteellisen epäennakoivaa ajotapaa, ajoreittejä, joilla on valtava määrä kääntymisiä vasemmalle. Onneni on siis istua tässä uuden Mazda 2:n penkissä Onnellisten Ajokolussa juuri nyt tutkimassa tapaani ajaa.

IMG_2353

– Kun pyöräilijä huomaa edessään punaiset liikennevalot, se lopettaa polkemisen, jotta vauhti hidastuisi. Polkupyöräilijä ei halua, että vauhti pysähtyy, sillä sitten hän joutuu hyppäämään pois pyörän selästä, Jiri avaa.

Niin, niinhän minäkin teen fillarilla. Mutta miksi en autolla?

– Punaiset valot eivät tarkoita, että tarvitsee pysähtyä. Ne tarkoittavat vain, että niiden ohi ei saa mennä, opettajani jatkaa.

Kun minä näen punaisen, minä painan heti jarrun pohjaan. Ja kaikki muutkin mahdolliset polkimet. Saattaisin vetää käsijarrunkin päälle. Mutta nyt, kun Jirin analyysin ja ohjeistuksen jälkeen aloitamme toisen ajokierroksen tajuan, että liikennevaloja lähestyessä suunta onkin aivan toinen; kaikki polkimet ylös, ei alas!

– Nykyään autot ovat sellaisia, että ne eivät sammu, vaikka nostaa kaikki polkimet ylös. Ja sen tekeminen on taloudellista! Antaa auton rullata rauhassa ja valot ehtivät taas vaihtua vihreälle, Jiri kuvailee.

Edessäni valoissa on liuta autoja. Painan jarrun pohjaan ja saan Jiriltä kysyvän katseen.

– Meillä ihmisillä on joku sellainen hassu jonottamisgeeni, että kun näemme jossain jonon, haluamme mennä siihen jatkeeksi. Katsopa vasenta kaistaa, siellä ei ole ketään. Voit kaartaa sinne.

Mutta eikö aina ole ajettava oikeaa kaistaa, ihmettelen.

– Laissa sanotaan vain, että on ajettava vapaana olevaa oikeaa kaistaa. Vain kaistapää pysähtyy jonon jatkoksi.

Ja niin minä rullaan, rauhassa vasemmalle kaistalle. Perääni ehtii joku toinenkin kuski, joka painaa torven pohjaan. Säikähdän. Nainen liikenteessä.

– Mahtavaa, että tuo tyyppi tööttäsi!  Jiri intoilee. Se tarkoittaa, että kerrankin hänkin joutui ajamaan taloudellisesti!

Valot ehtivät juuri vaihtua vihreälle eikä minun tarvitse pysähtyä.

Ykkönen.

Kaasua. Kevyesti poljinta hipaisten.

Ykkönen huutaa.

Huutaa.

Kakkonen.

Kaasua.

Nirsk.

Kolmonen.

?

– Talodellinen ajaminen ei tarkoita hitaasti ajamista, se on itse asiassa hyvin reipasta menoa, Jiri kommentoi.

Hän kehottaa minua painamaan kaasua reilummin kerralla. Liikkeelle lähdettyä ykkösvaihde pitäisi vaihtaa mahdollisimman nopeasti kakkosvaihteelle. Ja kakkoselta voi vaihtaa suoraan neloselle! Vaiheita saa jättää väliin, toisin kuin olen ajatellut. Ja aina pitäisi käyttää mahdollisimman suurta vaihdetta.

Minä jyystän viittäkymppiä kolmosella, mutta opettaja kannustaa pistämään nelosta silmään. Hän hymyilee.

Minäkin hymyilen. Isoja oivalluksia. Ja nämä vain ajaessa. Auton kunnossapitoon ja huoltoon liittyy monta tärkeää asiaa, niistä sovimme keskustelevamme myöhemmin.

IMG_2351

Nyt olemme kaartaneet kakkoskierrokselta takaisin lähtöruutuun. Katsomme mittareita. Tämän kierroksen kulutus 6,9 litraa. Jiri näpyttää laskintaan.

Ensimmäisellä kierroksella keskikulutus 8,9, ajoaika 15 minuuttia. Keskimääräinen nopeus 20 km/tunnissa. Pysähdyksiä 8 kappaletta.

Toisella kierroksella keskikulutus 6,9, ajoaika 12 minuuttia. Nopeus 25 km/tunnissa. Pysähdyksiä 5 kappaletta.

Kierrosten välissä noin 10 minuuttia keskustelua, ja nopeammin perillä, reippammalla vauhdilla ja huomattavasti vähemmän autoa ja luontoa kuormittaen. Ja karkeasti minun vuosittaisilla ajokilometreilläni laskettuna tällaisessa ajossa säästäisin lähes 1 000 euroa polttoainekuluissa.

Aika nopeasti ja vaivattomasti oman ajotapansa voi muuttaa taloudellisemmaksi. Kyse on vaan, että ajattelee. Ihan vähän. Ei peuraa ajovaloissa, vaan itseään ja saimaan norppaa lekottelemassa rantakivellä Saimaan rannalla.

FullSizeRender

/Ämmä, joka seuraavaksi pohtii taloudellista ja turvallista polkupyöräliikennettä astuen parin viikon päästä fillarin selkään 345 kilometrin pyöräilyhaasteeseen

* * *

Mazdan #OnnellistenAjokoulu tekee epävarmoista kuskeista varmempia, liian varmoista mukavampia ja kaikista paljon onnellisempia liikenteessä. Ajokulttuuri muuttuu paremmaksi, kun olet itse onnellisempi ratin takana. Pienten valintojen avulla ajaminen kuormittaa vähemmän niin autoa, ympäristöä kuin kuskin hermoja. #OnnellistenAjokoulussa opitaan, että asioita uudella tavalla katsomalla voi saavuttaa paremman tulevaisuuden.

Vuoden 2015 Onnellisten Ajokoulussa on kaksi ryhmää, joista toista vetää Anna Perho ja toista Aki Linnanahde.

Itse opetuksesta vastaa Ajoakatemia ja sen pääopettaja Minna Sillankorva. Minna on naisten rallin maailmanmestari vuodelta 1991 ja kouluttanut suomalaisista parempia kuljettajia jo 20 vuoden ajan. Apuna Minnalla on yhtä kokenut ajokouluttaja Jiri Kattelus, joka toimii Ajoakatemian lisäksi myös virallisena autokoulun opettajana Parolan Autokoulussa.

Syksyllä Onnellisten Ajokolulaisten taloudellisen ajon taitoja testataan Eco Runissa

 

Yks tosi onnellinen mazdakuski

Tiätteks kuka toi on? 

 

Toi on yks tosi onnellinen (ja väsynyt) mazdakuski. 

Kova tahti meinaa vähän painaa väsymystä silmäluomeen, mutta sillä se lähtee millä on tullutkin: jostain kumman syystä uupunut olo kaikkoaa saman tien, kun tulee äksöniä. Ja tänään äksöniosastoa tarjosi Onnellisten Ajokoulun taloudellisen ajamisen kurssi. 

Toi yllä esitetty mazdakuski on onnellinen erityisesti siitä syystä, että kurssi oli käsittämättömän antoisa. Ajon lopuksi tehtyjen laskelmien mukaan selvisi, että juuri saamillaan opeillä tämä mazdakuski säästää vuodessa 990 euroa polttoainekuluissa.

Kannatti mennä kurssille. Nyt pää on vielä opeista ja oivalluksista (ja väsymyksrstä) niin sekaisin, että on annettava niiden laskeutua hieman. Mutta myöhemmin tulossa tarkempaa raporttia ja analyysiä.

Toivottavasti sinäkin olet tehnyt yhtä huomattavia säästöjä tänään! Usein säästöt eri asioissa tulevat vähän kuin itsestään, omaa asennetta ja tapoja muuttamalla.

/Ämmä, säästäen nyt hetken voimiaan ja siirtyen päivälepoasentoon

No okei se hylättiin, mutta….

Anna Perhon sanoin: ”No okei, se hylättiin, mutta ei se silti ollut huono tulos.” Niinhän kävi minullekin, inssiajoni kaatui liian raskaaseen kaasujalkaan. Onneksi tällä videolla tuo asia ei käy ilmi, joten jääköön salaisuudeksi. Sen sijaan paljastan jotain muuta…

Tällaisia ajatuksia meillä heräsi viimeksi Onnellisten Ajokoulussa. Onneksi tässä autokoulussa kameramiehet kulkevat koko ajan mukana, niin saadaan tallennettua herkkuhetket sinunkin nähtäväksesi. Kas tässä, Onnellisten Ajokoulu esittää:

Lauantai ja fiilis on katossa! Aurinkoa ja riemua joka tupaan!

/Äm