Rohkeus on rajojen määrittämistä

Tänään oli hauska päivä Suunnolla. Onpa upea pöhinä ja mahtava posse tuon vantaalaisen yrityksen seinien sisällä! Minulla oli ilo päästä puhumaan tänään rohkeudesta Suunto Experience Dayssa.

sed2

sed

Ennen minun esitystäni tilaisuuden paneelikeskustelussa mukana oli myös mm. huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen

 

Eilen viimeistellessäni puheenvuoroani jäin pitkäksi aikaa pohtimaan ja määrittelemään sitä mitä rohkeus oikeastaan minulle tarkoittaa sekä mikä siinä on minulle kaikista olennaisinta. Taas kerran. Minua moni on kutsunut rohkeaksi. Toki se lämmittää mieltä, mutta itse en edelleenkään oikein osaa ajatella asiaa niin. En minä mikään rohkea ole, jännitän ihan samalla tavoin kuin kaikki muutkin muutosta ja uusia asioita.

En ajattele, että reissuni Ruotsiin, Norjaan tai viimeaikaiset seikkailuni olisivat olleet erityisen rohkeita tekoja. Ne ovat olleet minulle, kaikesta epätietoisuudestaan ja jännittävyydestään huolimatta, aivan luonnollisia palasia elämääni – minulle soveltuvia tapoja toimia ja olla.

Miksi yhdelle valtavan rohkea teko onkin toiselle ihan pikku pala kakkua? Miksi rohkeutta ei oikeastaan voi arvottaa?

Ja sitten yhtäkkiä eilen pystyin kiteyttämään oman määritelmäni rohkeudesta: minulle rohkeus tarkoittaa ensisijaisesti rajojen asettamista. Se ei ole rajojen rikkomista, vaan rajojen määrittämistä. Kun asettaa oman rohkeutensa rajat, on vapaa toimimaan. Kun tietää rajansa, niiden puitteissa ja sisällä mikä tahansa on mahdollista. Kun tuntee rajat, voi turvallisesti yrittää, erehtyä ja onnistua.

Rohkeus on vapautta toimia itse asettamiensa rajojen sisällä. Rohkeus on turvallisuutta, jonka nämä rajat antavat. Rohkeus on vapautta tehdä ihan mitä tahansa.

courage

Näin kiteytin asian tämän päivän puheenvuorossani.

 

 

Mitkä ovat sinun rohkeutesi rajat?

 

Mainokset

Outo olo

Jos eilen oli perjantaiolo, tänään on outo olo. Kai se on tämä pysähtyminen. Kun on vipissyt hippulat vinkuen joka suuntaan viime viikot ja sitten hetkeksi seisahtuu, tulee sellainen äkillinen tyhjä olo. Sellainen tunne, että vaikka on pysähtynyt hetkeksi paikoilleen, sisällä vauhti myllää edelleen, ja tuntuu, että jotain on meneillään vaikkei oikeastaan olekaan. Tiedätkö mitä tarkoitan?

Ihana rauhaisa lauantai. Aamun tennistunti, sen päälle kahvit ystävän kanssa ja vielä toinen rakas kotona kylässä. Sitten pitkät päiväunet. Ja nyt tämä hassu tunne.

Kaikki tunteet ovat tervetulleita ja niitä tarvitaan jotain tarkoitusta varten. Sen minä olen oppinut. Pitäisi vain kärsivällisesti ajatella, että aha, nyt tällainen fiilis, vaikka se vähän pistääkin mieltä sekaisin. Tekisi mieli tietää mistä nyt on kyse. Miksi tuntuu oudolta? Mikä on tämä outo tunne?

Ehkä se liittyy tähän. Muistatko, kun jo joskus aiemmin Norjasta kirjoitin sinulle tämän

intohimo

Ehkä se on vain väsymystä. Horjuntaa hiljaisuuden keskellä.

Kaunista lauantai-iltaa!

/Äm

Raahaava rauha ja kutkuttava kipitys

Viime päivinä en ole ehtinyt pysähtyä. Soljun paikasta toiseen. Ihmiset, tapaamiset ja aiheet vaihtuvat. Viimeisten kuukausien raahaava rauha ja hidas hiljaisuus ovat vaihtuneet kutkuttavaan kipitykseen. Se ei ole oravanpyörä, vaan sellainen ihana innostus ja virkistävä vauhti, joka pitää mukanaan, eikä salli turhaa paikalle pysähtymistä tai omiin ajatuksiin jumittumista. Se on toimintaa ja liikettä.

Perspektiivi. Äärilaita. Uusi vastinpari, jota elämä tuo tarjottimella eteeni. Raahaava rauha ja hidas hiljaisuus joiden perään heti kutkuttava kipitys ja virkistävä vauhti.

Uskon edelleen, että juuri näiden perspektiivien ja elämän äärilaitojen näkeminen on suurin lahja, jonka voimme saada. Muistatko, kun joulun alla kirjoitin sinulle blogissani ”Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää” näin:

koukutustupa

 Kaunista aamua sinulle, ystäväni!

/Ämmäsi

 

Kuva Tea-Mari Brax, teksti Äm.

Pala kerrallaan kaikki loksahtaa paikoillensa

Olen miettinyt pääni puhki siitä miten kiteyttäisin viime päivien kulun. En osaa. Mutta onneksi olen kuvannut monta ajatusta sanoiksi jo aikaisemmin; sellaisia, jotka palaavat mieleeni aika ajoin ja jotka pätevät niin moneen tilanteeseen. Ehkä niissä on siis jotain viisautta? Ehkä sinullekin? 

Se on kevätpäiväntasaus tänään! Valo alkaa voittaa, nautitaan siitä!

/Äm.

Kultainen sateenvarjo

Muistatko tämän?

kultainensateenvarjo

Kultaisen sateenvarjon, jonka löysin viime kesäkuussa.

Kerroin sinulle silloin näin:

”Vein aamulla roskat. Tämä näkymä odotti minua roskiskatoksessa. Kultainen sateenvarjo. Kartonkijäteroskiksen päällä.

Kauniit, rypytetyt reunat, siro kahva, kestävä ja erikoiselta tuntuva materiaali sekä ja todella vahva ja erikoinen mekaniikka. Ei mikään halvin mahdollinen sateensuoja.

Hassua. Minun entinen yritykseni oli nimeltään Paraply – sateenvarjo ruotsiksi. Ja sen tunnus, logo, oli kultainen sateenvarjo. Etsin aikanaan kissojen ja koirien kanssa kultaista sateenvarjoa, jonka olisin voinut laittaa toimistomme näyteikkunalle. Sitä ei koskaan löytynyt. Kerran Italiassa seitsemän vuotta sitten (itse asiassa aivan tarkalleen seitsemän vuotta, olin silloin reilua kuukautta aiemmin perustanut Paraplyn!) näin erään kaunottaren, mutta kuten arvata saattaa, se oli way out of my budget…

Ja nyt sitten kaunis, kultainen sateenvarjo tuijottaa minua silmästä silmään kotitaloni kartonkiroskiksen päällä. Täysin käyttäkelpoisena. Joku on sen siihen jättänyt auki levitettynä, jotta sen kauneuden voisi huomata. No, tiedät minut. Tästäkin tietysti revin jotain symboliikkaa… Siitä on kai tullut tapani selvitä elämässä. Nauttia pienistä merkeistä, joita erityisen herästi näen juuri niinä hetkinä, kun asiat tuntuvat mahdottomilta.

Mutta onhan se nyt jännä. Seitsemän vuotta etsin ja nyt sen löysin – Kultaisen sateenvarjon.”

* * *

Sitten seuravana päivänä filosofoin, tapani mukaan. Että vaikka me etsisimme sitä omaa kultaista sateenvarjoamme kissojen ja koirien kanssa, koettaisimme hallita elämää ja yrittää sen antaa kaiken heti mulle nyt, niin joskus sitä tajuaa, että… No, tämän:kontrollointi

Sitten se kultainen sateenvarjo löytyy. Kun vähiten odottaa ja paikasta josta ei ikinä olisi sen uskonut löytyvän.

Kontrolli. Sehän se on keskeinen aihe minulla ollut tässä blogissa, kirjoitinhan ihan vasta tämän: ”Stressiä ei aiheuta pavarmuus vaan älytön tarve kontrolloida” 

Tämä viikko on ollut minun kultainen sateenvarjoni. Kerron sinulle tulevina aikoina kaiken, mitä on tapahtunut.

Aurinkoista perjantaipäivää ja kaunista viikonloppua!

/Äm

Epävarmuudessa on ihmeen siemen!

epävarmuus

Maanantai voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: minä olen taas filosofistisella tuulella. Eilinen ajatus epävarmuudesta yhdistyi viime kuukausien ehdottomasti epävarmimpaan yksittäiseen hetkeen. Tähän kalatehtaalla. Jos et tiedä mistä kyse, lue blogista joulukuinen juttuni ”Kauhuleffojen kiintiöblondi kalatehtaalla”. Silläkin kertaa epävarmuudesta nousi ihmeellinen kokemus!

Epävarmuus on asennekysymys. Stressiä on ihan hirveän helppo lieventää – ota rennommin! Ja koska tietenkään ei riitä että itse löysentää jos puoliso tai pomo nalkuttaa edelleen niskaan samoista asioista asioista ja yrittää kontrolloida, ehkä tänään olisi oikea päivä keskustella töissä siitä mitä epävarmuus ja sen sietäminen teille tarkoittavat. Tai puolison kanssa illalla ennen nukkumaan menoa?

Ihan vaan ajatus oli tuo.

Äm, toivottaen ihmeellistä maanantaita!

Mitä tahansa tapahtuu joka päivä

IMG_9743
Sain tämän kuvan eräältä lukijaltani jatkoajatuksena eilen esittämälleni mietteelle. Olkoon se tämän suhteellisen ankean näköisen lauantaipäivän ajatus; onhan sekin mahdollista, että kohta vaikka aurinko tulisi esiin pilven takaa. Mitä tahansa tapahtuu – joka päivä!

Jännittävää lauantaita!
❤️ Äm

Mielessä tänään

IMG_9676
Tämän kuvan tein syksyllä. Tänään nämä lauseet ovat taas pyörineet mielessä.

Näitä elämänohjeita on tullut seurattua. Enkä kadu hetkeäkään.

Ehkä tässä on jotain ajateltavaa sinullekin tähän keskiviikko-iltaan?

/Äm, joka jätti tänään Helsingin toistaiseksi taakseen nokka kohti Keski-Suomea

Rampe Jenta – maailman kovin mimmi?

Minulle on annettu lempinimi. Rampe Jenta. On minulle annettu toinenkin lempinimi. Neljänminuutinnainen, mutta se on sitten ihan oma juttunsa.

Mutta tuo Rampe Jenta, se on norjaa, käsite sellaiselle reippalle ja raikulille villikolle. Rampe Jenta on oman tiensä kulkija: särmikkään karhea tekijä, jota ei saa siloteltua, vaan se menee mihin menee ja tekee mitä tekee. Sillä on asennetta. Munaa, sanoisi suomalainen. Rampejenta ei kuitenkaan ole ilkeä eikä omahyväinen, vaan lempeä ja ottaa muut huomioon. Se vaan tekee asiat omalla tavallaan ollen tietoinen omasta ”rampeudestaan”. Itsevarma. Maailman kovin mimmi?

* * *

Olette viime päivinä lähetelleet viestejä ja kommentoineet blogejani siitä kuinka sissi ja kova mimmi olen. Rohkea, kun olen lähtenyt tällaiseen hulluun leikkiin ja tartun siihen mikä vastaan tulee. Kiitos jokaisesta kehusta, ne lämmittävät sydäntä etenkin nyt kun Støssä myrsky jyllää ja sielunmaisema on suhteellisen surkea. ”Sii Höntöökin” on muuten päättänyt palata mereltä pois ilman kalasaalista. Suolistuksiakaan ei siis ole enää tulossa tälle vuodelle. Ja minä kun olen jo viime päivät toivonut, että kalanperkuuhommiin päästäisiin taas…

Onhan tässä toki rajoja ylitetty ja kokemuksia kerätty.

Rampe Jenta, ehkä.

* * *

Viime päivinä olen miettinyt paljon sitä, että millainen oikeastaan on kova mimmi. Tai kundi.

Katsos, kun minä en näe itseäni mitenkään erityisen kovana kerätessäni hurjia kokemuksia ja pistäessäni itseni likoon eri tavoin. Minähän vain toistan näin tehden sitä elämyshakuisuuden trendiä, joka maailmassa nyt näyttää vallitsevan. Että on kerättävä elämyksiä ja kokemuksia itselleen ja elettävä kuin viimeistä päivää kun ei tiedä jos tämä vaikka on se viimeinen päivä. Omien rajojen ylittäminen on toki tärkeää, jos en niin sanoisi, sahaisin omaa nilkkaani. Mutta:

minusta maailman kovimmat mimmit ovat niitä, jotka jakavat omastaan muille – antavat apua tai ajateltavaa toiselle. Pistävät itsensä alttiiksi koskettaen toista ja kohdaten apua tarvitsevan.

Sitten minäkin ehkä olen kova mimmi, kun teen jotain sellaista, missä tarjoan jonkun merkityksellisen tai rajoja rikkovan kokemuksen toiselle ihmiselle. Sitten kun voin omilla rajanylityksilläni ja kokemuksillani antaa jotain sinulle. Tai vielä kovempaa: auttaa jotain hädässä olevaa.

Elämyksissä hienointa on kun ne voi jakaa. Siksi nyt kirjoitan tätä blogia. Ehkä voin jakaa kanssasi jotain oivaltamaani? Toivon, että myöhemmin voin tehdä vielä jotain muuta. Mutta ehkä näin voin antaa jo jotain, että tämä ei jäisi vain minun yksityiseksi elämyshakuiseksi vaiheeksi elämässä. Jos siitä voi olla hyötyä yhdellekään teistä, siinä on jo jotain kovaa.

* * *

Kuinka kova mimmi tai kundi sinä voisit olla tänään? Onko joku jota voisit auttaa toimimalla hänelle esimerkkinä tai lainaamalla hänelle isoa kainaloasi? Ehkä käydä kylässä hänen luonaan tai auttaa jotain hädässä olevaa?

Kovat mimmit mitataan teoissa toisille. Niin minä ajattelen. Sellainen Rampe Jenta minä haluan olla.

IMG_8766

Kelailin kuva-arkistostani viime kuukausina ottamiani kuvia koettaen löytää jotain tähän Rampe Jenta -teemaan sopivaa. Löysin tämän. Se on otettu vanhainkodista, muistatko kun olimme siellä? Tuossa hoitaja ja vanhus istuvat odottamassa teatteriesityksen alkua. He ovat kovia mimmejä!

Iloa ja valoa sekä lähimmäisen rakkautta toivoo, Raisu-Ämmä, suomalainen Rampe Jenta

Ps. Kerro, millaisia ajatuksia matkani on tähän mennessä sinussa herättänyt? Millaisia oivalluksia?