Sello – eka kerta 15 vuoteen

Oletko sinä tehnyt viime aikoina jotain pitkästä aikaa? Millaisia ajatuksia ja tunteita paluu rakkaan jutun pariin herätti?

Tiesitkö, että minä soitin selloa toistakymmentä vuotta? Olin vain kuusivuotias, kun aloitin soittoharrastuksen, ja lopettaessani yli parikymmpinen. Sello jäi, sillä siitä ei ollut minulle ammatiksi, ja muut kiireet iskivät yliopistoaikoina.

Mutta nyt, vuosien jälkeen, näin unessa soittavani selloa. Ja koska uni jäi hereillä ollessanikin vaivaamaan, oli pakko kokeilla miltä tuntuisi soittaa taas n. 15 vuoden tauon jälkeen.

Kokemus oli aika huima. Se herätti monenlaisia tunteita, ja tietysti se on jaettava kanssasi. Tällä videolla minä – ihan oikeasti – soitan ensi sävelet yli vuosikymmeneen sellolla. Nyt kun soitin taas, tuntuu tavallaan hassulta, että olen ennen elänyt niin tiiviisti tuon kapistuksen kanssa. Suorastaan vähän hävettää, etten ole soittanut pitkiin aikoihin, vaikka sello oli minulle vuosikausia niin tärkeä asia. Soitin sitä päivittäin, kävin soittotunneilla, soitin orkestereissa ja muissa erilaisissa kokoonpanoissa. Mutta niin se aika vain kuluu, ja moni kerran niin tärkeä ja arkipäiväinen asia saattaa jäädä pois päiväjärjestyksestä. Ehkä sinäkin tiedät tunteen?

Minkä jutun pariin sinä voisit palata vuosien jälkeen? Otathan näistä sanoistani vaarin!

/Äm, suunnaten suloisin sävelin kohti ensi viikkoa

 

 

 

 

Mainokset

Can’t stop, comin’ in hot – katso miten mä hehkun taas!

Se saattaa kuulkaa olla niin, että tulevina viikkoina ei juuri muita kuvia blogissa nähdäkään kuin näitä: Minä edestä ja takaa ja ylösalasin ja miten päin tahansa tässä viime lauantain juhlalookissa.

nettisivu-0692

Ni, WAU! Tämä upea jumpsuit Vejitsiltä ja Pihkan sointu -korvakorut Nudgelta. Kuva: Antti Nyman

img_5145

Käsittämätöntä, kuinka stylisti pystyy näkemään ihmisen. Emilia löysi täydellisen matchin vartalolleni, persoonalleni ja illan juontotehtävään. Pukukoodina näissä juhlissa oli ”Black&white with a splash of pink”.

 

Enkä välitä, vaikka kyllästyisit kuviini tai pitäisit itserakkaana, sillä sen voin sanoa, että ihan jokainen, joka on melkein viisi kuukautta maannut räjähtäneenä (esimerkiksi tästä voit kurkistaa mistä lähdettiin liikkeelle), liikuntakyvyttömänä sekä todella kipeänä sängyssä, haluaa hehkuttaa sitä hetkeä, jolloin pääsee ensimmäistä kertaa laittautumaan kauniiksi ja hehkumaan loistoaan ihmisten pariin. Ja saa nauttia jokaisesta sekunnista tätä kokemusta.

Oikeastaan, kuka tahansa saisi kokea tämän ja olla itsestään ylpeä!

Lauantaina sain suuren kunnian juontaa ja hostata rakkaan ystäväni maailmanluokan syntymäpäiväjuhlat Helsingissä Sound Engine -tapahtumatuotannon hallissa. Puitteet olivat viimeistä piirtoa myöten täydelliset mahtavine tapahtumayhteisyökumppaneineen – ja yllätysvieraita tarjosimme vieraille australialaisesta kabaret-tähdestä Reuben Kayesta lähtien.

Ja pääsinhän minäkin antamaan parastani ihan rokkitähtenä avausnumerossani, joka tapahtui tietysti laulaen…

nettisivu-0815

Jotta juhlaväki saadaan viritettyä oikeaan tunnelmaan, on juhlan alkusäveliin satsattava kunnolla. Siksi minä lauloin, yllätyksenä myös juhlien sankarille, Pinkin Raise Your Glass -kappaleen ja juhla polkaistiin käyntiin oikealla energialla. Kun minut tilaa juontajaksi, on mahdollista saada jos jonkinlaisia yllätyksiä. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-0819

Esitys päättyi tietysti asianmukaisin maljan kohotuksin. Kuvassa syntymäpäiväsankari kohottelee ilmaan sormiaan. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-0823

Juhlan visuaalinen ilme, tekniikka, valot – koko kokonaisuus – oli täysi kymppi. Tällaista saa, kun pyytää huippuammattilaiset asialle. Tapahtuman tuotannosta vastasi ystäväni Erkki ”Eki” Castrenin Sound Engine, ja yhtä lailla kun suosittelen minun kauneustiimiäni teille, myös Sound Enginen palveluihin kehotan teidän tarttuvan. Hyvin järjestetty tapahtuma on kauaskantoinen muisto; uskon, että niin satapäinen yleisömme ja itse syntymäpäiväsankari kantavat tätä muistoa mukanaan pitkään. Kuva: Antti Nyman

 

Sitä muuten todella saa, mitä tilaa; minähän jo joitakin viikkoja sitten esitin vammaisvuoteellani ainoaksi toiveekseni sen, että joku ammattilainen stylaisi minut ja tekisi minusta taas kauniin ja sädehtivän. Niin, kävelipä melkein heti ihana Emilia Kimari Tyylitoimistosta, joka pelasti lauantaisen juhlakeikkani ja etsi minulle oikeat vaattet sekä asustuksen. Upean rockhenkisen kampauksen minulle teki aka Luovan Leena Ek.

Ei tarvitse olla edes jalkavammainen ansaitakseen ammattilaisen apua erilaisissa pukeutumistarpeissaan. En olisi ikinä löytänyt tällaista, vartalolleni ja persoonalleni sekä tämän hetken erityisrajoitteeni liikkumisessa huomioivaa kokonaisuutta saati jaksanut lähteä sellaista metsästämään. Eikä tarpeen tarvitse edes olla juhlatilaisuus, vaan ammattilaisen voi vaikka ottaa mukanaan shoppaamaan arki- ja työvaatteita. Emilia tarjoaa jopa Skype-konsultaatiota, jotta avun saamiminen olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Lämpimästi suosittelen kokeilemaan!

img_5129

Kuntoni huomioitiin kengissä. Tallasin koko illan (ILMAN KYYNÄRSAUVOJA!!!) näillä Minna Parinkan puputossuilla, jotta varmistettiin turvallinen ja mahdollisimman mukava kävely. Kengät: Spalt Pr, kuva oma

 

Minun hehkuni, joka on ollut kuukausia kadoksissa polvivamman nujertamana, palasi takaisin lauantaina. Sen lisäksi, että näytin upealta, sain loistaa työtehtävässä, joka tuo minulle eniten iloa ja täytyymyksen tunnetta – ja tehdä kaiken vielä rakkaalle ystävälleni hänen tärkeänä päivänään.

nettisivu-0676

Olen kovin kiitollinen, että rakas ystäväni Elina tarjosi minulle tämän upean mahdollisuuden huippujuhlissaan. Eipä uskoisi, että tämä nainen täytti juuri 40-vuotta! Kuva: Antti Nyman

 

Kuvat puhukoon puolestaan, sillä en osaa sanoin kuvailla, kuinka voimaannuttavaa on se, että tällaisen ankean ajan jälkeen saa kokea olevansa kaunis ja kuulla siitä vielä ylistävää palautetta. Onnistuin työssänikin täydellisesti, ja se antoi paljon varmuutta siihen, että olen kohta valmis taas täyspainoisesti hommiin. Vaikka syksyllä erilaiset työkeikkani kaatuivat vammautumisen johdosta, sain uskoa siihen, että ehkä en ole täysin pudonnut pelistä pois ja minulle löytyy vielä paljon mahdollisuuksia tehdä rakastamaani työtä.

Sillä jos jotain kuluneet kuukaudet ja iso vamma ovat horjuttaneet, niin uskoani ja varmuuttani selviytymiseen niin fyysisesti kuin taloudellisesti. Siksi tuntuu, että todella olen rehellisesti ansainnut kaiken tämän onnistumisen ja upeuden – ja jokainen, niin nainen kuin mies, on tällaisen tuntemuksen arvoinen.

Sen lisäksi, että sain olla vihdoin ulkoisesti upeimmillani ja sain valtavaa tyydytystä ammatillisesti, juhla oli jo itsessään hyvin tärkeä mielen kohottaja. En edes muista, milloin olisin viimeksi ollut näin upeissa juhlissa. Ihmisten ilmoillakaan ei viime kuukausina ole tullut oltua, ja vaikka pitkään yksin aikaa viettäneenä valtava tohina ja ihmiset ympärillä saivat välillä pään pyörälle, plussan puolella ollaan – ihmisten ilo ja energia on parantavinta maailmassa. Erityisesti silloin, kun itse pääsee varmistamaan ja vastaamaan siitä, että yleisöllä on hyvä olla.

Olisipa hienoa jos meistä jokainen pääsisi tasaisin väliajoin kokemaan kaikkia aisteja hivelevän juhlakokemuksen; nauttimaan ja nauramaan sydämensä kyllyydestä!

nettisivu-0715

Osa vieraista saapui paikalle Jaguarien ja Range Rovereitten kyydissä yhteistyössä Inchapen kanssa. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-0928

Baarissa loistivat VIP Bartendersin pojat. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-0734

Maailman parhaat Napue GIN -drinkit olivat tarjolla juhlavieraille. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-0905

Maistuvasta tarjoilusta vastasi vuoden 2016 parhaaksi catering -yritykseksi valittu Willi Tomaatti. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-1210076

Lavalla nähtiin mentalisti Jose Ahonen. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-1108

Austalialainen kabaret-tähti Reuben Kaye. Kuva: Antti Nyman

nettisivu-1164

Ja minun poikaystäväni… eiku, käsilläseisonta-akrobaatti Sammy Dinneen Lontoosta. Kuva: Antti Nyman

 

Se on kuulkaa nyt sillä tavoin, ystäväni, että tehtäköön tästä juhlasta, työkeikasta ja koko viime viikon onnistumisistani työareenoilla jonkin sortinen henkinen rajapyykki.

nettisivu-1387

Kuva: Antti Nyman

 

Vaikka juuri nyt olo onkin valtavasta väsymyksestä (vaikka jalka kestikin, on kunto vielä heikko) vähän enemmän yllä näkyvän, tapahtuman tupakkateltan osuvan sisustuksen kaltainen, nyt alkaa tällä tytöllä uusi nousu kohti kukoistusta. Lauantain fiiliksestä en ihan hevillä ole valmis päästämään irti.

Kuten esittämässäni Pinkin kappaleessa sanotaan ”Can’t stop, comin’in hot, I should be locked up right on the spot. It’s so on right now!”

Sillä se on!

nettisivu-0826

Tässä minä olen parhaimmillani. Ja jos jotain tänään voin toivoa, tuovat tulevat kuukaudet lisää rakkaita työmahdollisuuksia minulle – tässä tulen tarvitsemaan myös teidän apuanne. Lauantaina tuli todettua, että tämäkin leikattu koipi kesti jo jopa 10 tuntia, joten olen valmis: eikun tilaamaan vaan minua töihin erilaisiin tilaisuuksiin! Mä olen ihan hirveän hyvä, kysy vaikka tämän juhlan vierailta. Kuva: Antti Nyman

 

/uudelleensyntynyt Ämmänne

Elämä on aina hymyn arvoinen

Tänään oli tasan kaksi vaihtoehtoa; joko jatkaa viimeaikaisella blogini sisältölinjalla kertomalla taas kerran, ja etten voi ymmärtää miten pitkään toipuminen kestää ja miten pikkuruinen pulma polven kanssa voi väsyttää koko kehon tällä tavoin. Tai sitten vaihtoehtona olisi kurkistaa ajassa taaksepäin blogissani, ja muistella mitä elämässäni on tapahtunut tähän aikaan eri vuosina.

Päädyin jäkimmäiseen, sillä en enää itsekään jaksa kertoa polvestani tai tai napsia kuvaia jaloistani. Se kannatti; aika jännä elämän virta ja joukkoita voimakkaita ajatuksia löytyi tasan vuosi, kaksi vuotta ja kolme vuotta taaksepäin…

 

Tammikuun 12. vuonna 2014. Huh niitä muistoja. Olin aloittanut taas bloggaamaan tauon jälkeen. Niin, se oli se vuosi, jolloin koko elämäni kaatui ja muutin rytinällä takaisin Ruotsista Suomeen. 12. tammikuuta olin palannut taas tauon jälkeen blogini pariin ja kerroin, kuinka kuuntelin Britney Spearsin Stronger -biisiä repeatilla rakentaen pienistä sirpaleista uutta elämääni uudessa pienessä yksiössäni.

”Istun uudessa kodissani ja katson ikkunasta sunnuntai-iltapäivän laiskanvilkasta kaupunkimaisemaa. Helsinkiä. Lumista Helsinkiä. Kotiani. Se tuli kuin taivaan lahjana. Rytinällä ja vauhdilla; ilman että oikein ehdin edes tajuta. Vähän kuten kaikki asiat viime aikoina. Tapahtuvat rytinällä ja ripeästi, mutta tarkoituksella – tehden joka päiva vahvmmaksi kuin eilen. Nopeasti ja tarkoituksella, vaikka sitä tarkoitusta ei itse vielä ymmärtäisi ja nopeutta ei aina tuntuisi kestävän – tehden vahvemmaksi, vaikka heikkoina hetkinä ei uskoisi omaan voimaansa. Pala kerrallaan asiat asettuvat paikoilleen.”

Näin minä tuolloin kirjoitin.

* * *

Tammikuun 11. vuonna 2015 (silloin ei ollut tekstiä 12. päivänä), kirjoitin ”SOS, Stø”. Elämä oli heittänyt minut norjalaiseen kalastajakylään kalastajan apulaiseksi.

”Tänään on jääkylmä ja minä seison nyt varastokuntosalillamme päälläni toppatakki ja kaikki lämpimimmät vaatteet, jotka saatoin löytää. Täällä on nykyään nettiyhteyteni. Kun seisoo yhdessä paikassa liikkumatta kiinni seinässä, pääsee kännykällä toimivaan verkkoon. Jos se nyt sattuu toimimaan. Jos tuulee paljon, yhteys häviää. Nyt sormeni jäätyvät, enkä voi kunnolla kirjoittaa. Jännää: vaikka on sisällä, on kylmempi kuin ulkona”, kirjoitin ja allekirjoitin tekstini näin:

 /Ämmä, jolla suhteutettuna kaiken mahdottuuteen on kuitenkin aikaa hauskaa juuri nyt. Näkymä täällä jääkylmässä varastossa on jokseenkin hupaisa. Eihän tälle muuta voi kun nauraa. Ja sitä paitsi: sain tänään suomalaisia ristikkolehtiä! Ja sähkötkin toimii! Jee! Elämän pienet asiat ja sillai!

 

* * *

Ja sitten tammikuun 11. vuonna 2016 (tänä päivänä, tasan vuosi sitten istuin lentokoneessa, enkä voinut kirjoittaa): olin juuri jätttämässä jäähyväisiä Las Vegasille. Olin ollut siellä au pairina puolitoista kuukautta ystäväperheelleni. Lauloin tuolloin sinulle tämän laulun

 

Aika lailla on ehtinyt tapahtua ja jos jonkinlaista olen kokenut. Jäin miettimään mitä viisaita sanoja voisin tänään sanoa. Miten voisin kiteyttää tuon elämän virran viimeisen kolmen vuoden ajalta opiksi tähän päivään? Mikä näitä kaikkia, vaikka hyvin erilaisia vuosia yhdistää?

Kyllä se kuule on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain se, että elämä on aina hymyn arvoinen. Millainen voima kyky hymyillä onkaan ja millainen seikkailu voikaan syntyä, kun näkee aina positiivisen. Välillä se vie kalliolaiseen pikkuyksiöön, välillä Norjaan, välillä Amerikkaan. Toimikoon minun tarinani näiltä vuosilta esimerkkinä siitä.

Kyllä hymy ja nauru todella ovat minun tärkein aseeni elämässä. Toivottavasti sinunkin!

/Äm, hymyillen tänään, sillä polven jomotuksesta ja hidastusyrityksistä huolimatta tulossa on huippujuttuja…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulukuun sävel

Joulukuu! Aloitettakoon se kauniiden joulun sävelten siivittämänä. Sain taannoin kunnian laulaa ja duetoida ystäväni Meri-Maarian vastajulkaistun Arjen joulu -kappaleen.

Nyt se on kuultavissa täällä, virittäydythän kanssamme joulun tunnelmaan!

* * *

Askel jäinen maahan painautuu,
lumi kinoksiksi laskostuu.
Hiutalparvi valkoinen
punoo jäisen kehyksen
ympärille kahden nuoren ihmisen.
Joskus pysähtyvät nauttimaan
jouluikkunoiden tunnelmaa.
Joulu heidät pysäyttää,
vaikka normaalisti jää
väliin heillä aika yhteinen.

Tyttö jouluglögin lämmittää,
nauttivat he joka hetkestään.
Joulun lämpö leviää
sulattamaan ihmisjään,
joka kiireistämme usein muodostuu.
Laulu joulun hiljaa helähtää,
poika tähden kuuseen sytyttää.
Astuvat he kahdestaan
joulun sisään nukkumaan.
Aika vapautuu ja joulu ohi on.

Joulu meidät jättää
tullakseen takaisin,
tuodakseen levon levottomuuteen.

Pian vuosi jälleen vierähtää,
liekki nuoleskelee kynttilää.
Nuoripari katsahtaa
pieneen lapseen nukkuvaan,
joka ensimmäisen joulun kasteen saa.
Kuusi koristeissaan kiiltelee,
lahjanarut joku aukaisee.
Lumi hiljaa tuiskuaa,
jossain askel painaa saa
tuoreen jäljen hangen hentoon hohteeseen.

Joulu meidät jättää
tullakseen takaisin,
tuodakseen levon levottomuuteen.

-Meri-Maaria Kivekäs

Mihin sä jäit? Tämäkin laulu etsii kotia!

Pääsin tänä kesänä osalliseksi erästä hienoa prosessia. Ystäväni Meri-Maaria Kivekäs pyysi minut laulamaan säveltämänsä kappaleen ”Mihin sä jäit?” demonauhaa.

Tämä oli minulle hauska juttu. Sain tehtäväkseni tarttua tavallaan aika hurjaankin kappaleeseen, sillä sen teema ja sanoitus vaativat laulajalta vahvaa kykyä kertoa syvä tarina. Sainkin tätä demoa tehdessämme kaivaa myös näyttelijäntaitojani esiin ja ehkä juuri eräänlaisen dramatiikkakykyni takia minua tähän pyydettiin. Tässä kappaleessa erityisen hieno haaste oli pureutua äkillisesti tarinassa muuttuvan tilanteen ja tunnetilojen ilmaisemiseen. Kuinka kertoa Pikku-Liisan tarina uskottavasti laulauen, niin että kuulija ymmärtää mistä on kyse? Kuinka siirtyä alun kepeän iloisesta tunnelmasta lopun epätoivoon?

Uskomattoman tärkeää laulun uppoamisessa yleisöön on se, kuinka laulaja pystyy kiinnittämään kuulijan kappaleen tarinaan, tunnistamaan omia tunteitaan ja kokemaan laulun tarina itse, ehkä jopa unohtaen, että sitä on joku välikappale laulamassa – tätähän minä myös kirjoittajana tutkin tässä blogissani tai puhuen työssäni esiintyjänä. Laulaen tulkintamuoto on vain erilainen, mutta kaikessa kuitenkin on kyse samasta asiasta: tunteen synnyttämisestä ja koskettamisesta.

Minähän en ole loppuunviilattu ammattilaulaja, vaikka sellistinä ja laulajana olen kouluttautunut parikymmentä vuotta, mutta tästäkin näkökulmasta haaste oli mielenkiintoinen. Tiesin, että voisin oppia taas paljon tällaisen konkreettisen projektin kautta. Kappale on demottelua ja sitä olisi hauska vielä edistää tuottamalla sitä eteenpäin. Ehkä saamme siihen mahdollisuuden tällä tai jollain muulla kappaleella, sitä toki toivon.

 

vkeikka5

Kuvassa Meri-Maarian (vas) ja minun lisäkseni kolmas teatteriopiskeluystäväni Laura. Muistatko, mehän kiersimme tällä porukalla pari vuotta sitten esittämässaä lauluja ja pientä näytelmää vanhustenkodeissa ja tämä kuva on yhdeltä keikaltamme. Ja esim tässä kirjoituksessa kerron lisää tuosta jutusta.

 

Mutta erityisesti minä toivon suurta menestystä Meri-Maarialle! Teatteri yhdisti alunperin minut ja hänet vuonna 2012. Opiskelimme yhdessä Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön opinnoissa ja olemme siitä lähtien olleet hyviä ystäviä.

Meri-Maaria on upea esimerkki rohkeudesta; päivätyöltäänhän on opettaja, mutta musiikki on ollut aina yksi Meri-Maarian elämän rakkaimmksta asioista ja hän on sitä harrastanut ja opiskellut erilaisissa muodoissa. Kirjoitettuaan vuosi kaupalla musiikkia pöytälaatikkoonsa, Meri-Maaria lopulta viime keväänä ylitti ison rajan ja päätti lopultaantaa laulujensa päästä kaikkien kuuluville ja alkaa etsiä niille kotia. Koska Meri-Maaria haluaa ensisijaisesti kirjoittaa ja säveltää, hän keksi hyödyntää kymmenet vuosin varrella syntyneet laulunsa kekseliäällä tavalla. Hän perusti ”Laulu etsii kotia” -blogin, jossa hän esittelee tekemäänsä musiikkia, avaa niiden tarinaa mielenkiintoisesti  ja tarjoaa musiikkiansa kenelle tahansa käytettäväksi.

Ja tätä tarkoitusta varten myös me demottelimne myös tämän Mihin sä jäit -kappaleen, jonka löydät TÄÄLTÄ, en valitettavasti saa sitä suoraan tähän kirjoitukseen linkattua. Tästä Meri-Maarian blogista pääset kuulemaan myös muut hänen jo julkaisemansa biisit ja seuraamaan uusien syntyä!

Mitä olet tästä biisistä mieltä?

/Äm, toivottaen suuria tunteita iltaasi!

Hittibiisi somessa, osa 4: Demo

Olemme laulaja Hanna Maarian kanssa tehneet kesällä yhdessä biisiä, jonka teema on vahva nainen. Ja tässä se on: biisimme eka demoversio. Siis biisi ensimmäistä kertaa SINUN kuultavaksesi kokonaan!

Tällaistahan ei yleensä tehdä – että annettaisiin puolivalmis kappale yleisön arvioitavaksi. Se on lauluntekijälle jopa vähän pelottavaa ja iso rajan ylitys. Mutta koska musiikinteossa demo on tärkeä osa lopullisen kappaleen syntymistä ja me olemme halunneet ottaa sinut mukaiseen jokaiseen biisinteon vaiheeseen, annamme sinun tietysti kuunnella biisin jo sen demovaiheessa.

Toivomme sinun myös osallistuvan. Nyt on sinun vuorosi vaikuttaa! Olemme menossa studioon viimeistelemään biisin tuottajan kanssa keskiviikkona 14.9. ja haluamme kuulla palautettasi. Miltä tämä demo sinusta kuulostaa? Pitäisikö sanoille tai sävelelle tehdä jotain muutoksia lopulisessa versiossa? Millaisia ne voisivat olla?

 

Tämä video on kuvattu hetkellä, kun kuuntelimme biisin ekaa kertaa itsekin. Suht priceless-reaktioita! Oman käden jälkeä on huimaa kuunnella.

Oletko jo nähnyt aiemmat Hittibiisi somessa -jaksot? Katso ne Youtubessa, ja pääset kurkistamaan kuinka tämä demo on syntynyt.

 

 

Hymni sinulle

Ei tämä kesäni ole ollut vain häröilyä mäkihyppypuvuissa tai joulukuusenkoristeet kaulassa. Olen minä ehtinyt olla toisenlaisissakin tunnelmissa monta kertaa. 

Nyt ajattelin, että on aika herkistyä hetkeksi. Tänään haluan jakaa kanssasi pienen laulun ja kesäni ehdottomasti upeimman hetken: Rakkaiden ystävien yllätyshäät, jossa tämä duo tremolo veti itselleenkin yllätykseksi pienen keikan (harjoittelematta tietysti…).

Rakkautta viikkoosi, ystäväni! Se riittää. 

Edith Piaf: Hymni rakkaudelle (suom. Turkka Mali). Pianossa Minna Tahvanainen

Hittibiisi somessa, osa 2: Koskettava sanoitus antaa tilaa kuulijalle

Ilmoniemen videopajalla on työstetty viimeiset pari päivää innosta puhkuen uutta Hittibiisi somessa -sarjan jaksoa. Muistatko, kun aloitimme Hanna-Maarian kanssa tekemään biisiä?

Nyt on aika tarjoilla nähtäväksenne toisen studiosessiomme anti. Tällä kertaa jaamme opetuksia ja oivalluksia sanoitustyöstä sekä parhaat behind the scenes -matskut luovan prosessin kaavasta.

Tällä videolla näet kuinka luova prosessi etenee, mitkä ovat sen keskeiset elementit ja kuinka me sen koetamme kesyttää. Lisäksi videolla syntyy ajatuksia siihen, mikä on kuulijan rooli kappaleessa ja miten sanoittajan tulee huomioida kuulija sävellystyössään.

Prosessissamme kuljemme koko ajan kohti konkretiaa; pohdimme kuinka esittää syviä, filosofisiakin, ajatuksia ja elämänkokemuksia yhdessä lyhyessä musiikkikappaleessa. On valtavan kiehtovaa koettaa löytää oikeita sanoja ja säveliä tunteelle, jonka haluaa välittää.

Kova hommahan tämä on vielä kaiken luovan ponnistelun päälle vääntää näitä videoita koettaen löytää valtavasta materiaalimäärästä tärkeimmät oivallukset, mutta se on jokaisen sekunnin arvoista. Opin itse valtavasti luovasta prosessista käydessäni sessioistamme tallentamiamme materiaaleja läpi. Toivon, että pystyn kokoamaan sinulle kiteytetyimpiä ajatuksia ja käytännön esimerkkejä siitä, kuinka työstämme musiikkia.

Tämä prosessi on kaikkien säveltämisestä ja sanoittamisesta kiinnostuneiden lisäksi oivallinen erilaisille luovan alan ihmisille. Ja teitysti sinulle, joka haluat tirkistellä millaista on tehdä luovaa työtä – saatat saada omaan arkeesi jotain yllättävää ajateltavaa. Onneksi et pääse näkemään ihan kaikkea, sen verran sekopäistä touhua työmme välillä on 😀  Mutta hauskinta ikinä, ja minä kiitän jokaisesta sekunnista, jotka saan viettää rakastamani työn parissa. Toivotaan, että se kantaa hedelmää.

/Äm, joka painuu nyt yöksi kesämökille

 

 

Saanko luvan? Tangomarkkinat ja menestyksen oppitunti

Jotakuinkin hengissä. Neljä päivää toipumista pitkän vapaapäivättömän työrupeaman jäljiltä. Kellon ympäri nukuttuja päiviä. Lukemattomia päiväunia. Hirveästi hiilaria. Siis suklaata…

Olen antanut kaikkeni.

Siksi en ole osannut viime päivinä kirjoittaa. Väsymyksen lisäksi kirjoittamistani haittaa sekava tunnelma…

IMG_2802

Uusi Tangokuningas Marco Lundberg ja joku urheiluhihhuli.

 

Viikko taaksepäin keskiviikkona astuin ulos junasta Seinäjoen rautatieasemalla hieman huolestuneena ja ahdistuneena. Edessä oli viisi päivää työkeikalla Tangomarkkinoilla. Ensimmäinen kerta, eikä tietoa mitä tuleman pitää. Vähemmästäkin ihmetyttää.

Kelaus tuosta viisi päivää eteenpäin: sekava tunnelma, sillä olen taivaissa.

Mitä tapahtui?

Okei:

Seinäjoki.

Kaatosade.

Kylmä.

Kuuma.

Kylmä.

Kuuma.

Hikinen mäkihyppypuku.

Märkä mäkihyppypuku.

MÄKIHYPPYPUKU?!?!?!?!?!?

Olemattomat yöunet.

Ruisleipä pääsääntöisenä ruokavaliona.

Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista!!

Voisi kuvitella, että elämän hienoimmat kokemukset on tehty vähän jostain muusta. Mutta tiedätkö, minä väitän, että tärkeintä ei ole se kuinka kauaksi ja vieraaseen kulttuurin matkustaa, miten hienoja maisemia saa ihailla tai miten hurjista haasteista suoriutuu.

Kovimmissa kokemuksissa on kyse siitä mitä oppii. Siitä, kuinka muuttuu.

IMG_2814

Jotta nyt ei jää yhtään epäselväksi, niin minä ja Hiltune ollaan valtakunnan viralliset urheilijähihhulit. Jos en tällä antautumisella saa teitä jokaista helmikuussa Lahti2017-MM-kisoihin, niin sitten en tiedä enää mille ryhdyn…

IMG_2747 IMG_2774

TANGO ON YLEISÖLAJI. Tangoartistit veivät minulta jalat alta. Kerrassaan hurmaavia, hauskoja ja koskettavia ihmisiä. Minulla oli ilo työskenellä heidän kanssaan ja siinä sivussa, tangokuninkaallisia seuraten opin tärkeän läksyn menestyksestä. Nämä upeat artistit tekevät työtään meille – sinulle ja minulle. Laulun ja tunteiden tulkinnan lahjallaan he haluavat antaa jotain meille.

Ja minä ymmärsin: olkoonpa laji mikä tahansa, onnistuminen, suosio ja menestys syntyvät, kun fokus on yleisössä, ei itsessä. Kun haluaa antaa jotain toiselle.

Vaikka vastaan tulisi sekopäisiltä vaikuttavia mäkihyppääjä ja hiihtäjä, ei katsota nenänvartta pitkin, vaan pysähdytään kuuntelemaan ja juttelemaan. Loistetaan lavalla toista ajatellen. Otetaan jokainen vastaan, ollaan uteliaita, kiinnostuneita, annetaan aikaa.

Annetaan!

Ja mitä annetaan on lupa: koskettaakseen, saadakseen hymyn toisen kasvoille sekä innostuksen syttymään on oltava ensin itse esimerkinä. On annettava lupa – ensin itselle ja sitten toiselle – heittäytyä ja tuntea.

IMG_2766

Hiltune, Heikki ja mä

IMG_2748

Keskiviikkoillan Tangoparaatissa bongattu Visa Luttinen, joka (kantaa objektiivisesti ottamatta) oli mun ja Hituse suosikki.

IMG_2813

Käytiin myös Asuntomessuilla Marko Maunukselan ja perässähiihtäjän kanssa.

IMG_2777

Kuningasfinaalin backstagella torstaina.

IMG_2947

Ja myöhemmin katsottiin saman konsertin taltiointia ja omaa Ladidaa-showtamme Yle Areenasta mahtavien tanssijakollegoidemme kanssa. Paino sanalla ”kollega”, joka siis tarkoittaa, että ollaan samalla alalla. No, jos näit showmme, tiedät, että ei muuten olla samalla alalla… 

IMG_2857

Puettiin pojat asianmukaisiin vermeisiin perjantain Tango Liikuttaa -konserttiin

IMG_2915

Kontaktiaji, indeed. Tässä vahvaa pyramidinrakennusta Kyösti Mäkimattilan kanssa.

ELÄMÄ ON KONTAKTILAJI. Parhaimman vaikutuksen toiseen tekee kiinnostumalla hänestä, antamalla hänelle täyden huomion ja osoituksen siitä, että välittää. Niin menestytään. Kaikki muu – taito, mammona, whatever – on toissijaista.

Tärkein on kohdata ja koskettaa. Antaa toiselle lupa nauttia, tuntea, elää. Sitten kaikki hurmaantuvat.

Kaikista eniten minä rakastuin hurmaavaan Tangokasaan, ihanaan yleisöön, jolle minäkin työtäni tein. He syttyivät. He tunsivat. He nauroivat. He rakastivat. He uskalsivat! Tango antoi siihen luvan.

Jonkun on näytettävä mallia. Jonkun on annettava lupa. Ja ne luvan antajat; he, ovat menestyjiä!

IMG_2894

Ihana ja karistmaattinen uusi Tanagokuningatar Erika juuri kruunustaan luopuneen Susannan selfiessä.

IMG_2905

Voittajien joukkueessa!

IMG_2919

Uudet ihanat ystäväni kovin hämärissä tunelmissa: vas. Jukka Hallikainen, Susanna Heikki, Teemu Roivainen ja Marko Maunuksela pääsivät kaikki kanssani Lahden Suurmäkeen hyppäämään virtuaalihypyn. Eivätkä ehkä enää koskaan palanneet siltä reissulta…

IMG_2822

Eivätkä kenties nämä kaksi urheiluhihhuliakaan… Kuva: Esa-Matti Åkerberg

IMG_2878

Minun elämäni huippuhetki. Sata salamaa Tangomarkkinoilla täydelle katsomolle. Kaikki on tehty, nähty ja koettu. Ja annettu.

MÄKIHYPPY ON HULLUJEN LAJI. Mutta onnellisten sellaisten. Tangomarkkinat yllätti minut joka tasolla, ja itse sain tehdä hauskinta ja minulle parhaiten sopivinta työtä: olla ihmisten parissa, kohdata, jutella, esiintyä, viihdyttää, hauskuuttaa. Olen nyt hulluna tangoon. Oikeastaan, minä olen nyt hulluna elämään! Minä muutuin tangomarkkinoilla siksi, että sain itsekin luvan, siis itseltäni, ja palautteen yleisöltäni. Minä muutuin, sillä astuin taas askeleen oikeampaan suuntaan omassa elämässäni.

Mihin sinä voisit antaa itsellesi luvan tänään? Miten voisit sen johdosta muuttua?

/Äm

Hittibiisi somessa, osa 1: Simppeli kynänkärki

Kaksi vahvaa naista. Yksi vielä syntymätön biisi ja sanoittamattomat sävelet, jotka saavat muodon sinun edessäsi somessa.

Biisintekoprosessi Hanna-Maarian kanssa on käynnistynyt ja kamerat ovat seuranneet tiiviisti työtämme! Tässä Hittibiisi somessa -sarjan ensimmäisessä jaksossa pääset seuraamaan kuinka teema ”vahva nainen” alkaa taipua sanoiksi ideointivaiheessa.

Tervetuloa mukaan tirkistelemään, oppimaan ja osallistumaan! Tämä on jo nyt ollut ihan mahtava prosessi, ja olen onnellinen, että voin jakaa kaiken kokemani ja oppimani kanssasi.

/Äm, joka päivän kotona vietetyn pitstopin jälkeen starttaa huomenna keikalle kohti Seinäjokea