Miksi nämä ihmiset ei tajua, että tänään on suuri päivä?

Olen jotenkin ihan hirveän surullinen siitä, että nämä ihmiset täällä Ruotsissa eivät tajua mikä päivä tänään on! Tänään on suuri päivä! Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, ja täällä vaan elämä rullaa samaan malliin kuin ihan tavallisena arkipäivänä. Eikä nämä tajua, että Suomi juhlii tänään; että Suomi on taistellut itselleen itsenäisyyden 96 vuotta sitten. Se ei merkitse näille ihmisille mitään… On jotenkin ihan hirveän isänmaallinen olo tänään. Ei edes ikävä, vaan sellainen… Kunnioitus. Arvostus. Jonka voi varmaan saada vain, kun on vähän aikaa poissa ja etäällä. Miksi nämä ihmiset ei tajua, että tänään kuuluisi keskyttää kaikki arkihässäkkä, sytyttää kaksi kynttilää, käpertyä sohvaan katsomaan Tuntematonta sotilasta ja Linnanjuhlia ja juomaan glögiä? Onneksi on Suomipipo. Ihan oikeasti, istun se päässä koko päivän.

suomipipo

Mainokset

Ostosreissu Ruotsin Tuuriin

Ollaan vietetty puoli päivää Ruotsin Tuurissa, Ullared-nimisen kaupungin (vai kyläköhän se on?) Gekås-ostoskeskuksessa. En tiedä mikä hullu päähänpisto sinne sai lähtemään, mutta nyt on sitten shopattu jouluvaloja, kosmetiikkatuotteita ja ruokaa. Ja vaikka mitä muuta… Vaikkq oli keskiviikkopäivä, koko kauppa oli tupaten täynnä porukkaa. Ahdistavaa. Olen ihan poikki…

20131113-174233.jpg

Kotona

Kotona ollaan! Eilinen vilahti niin nopeasti Eeliksen ja Elinan luona ja kotiin matkustaessa, etten ehtinyt paljoa bloggailla. Kävimme vielä kotimatkalla lentokentältä MediaMarkt-elektroniikkakaupassa katsomassa iPhone-kaiuttimia ja Ikeassa jouluvaloja. Halpa reissu; ostimme vain Ikean lihapullia pakastimeen.
mediamarkt

Ja Hermannille tuliaiseksi hiiren. Sen elinkaari tuskin on kovin pitkä, Hermannilla kun on tapana ”teurastaa” pehmoeläimet viidessä minuutissa. Eilen piski ei saanutkaan tästä johtuen kuin pienet maistiaiset hiirulaisesta.
hermannihiiri

Nyt on aika hidas olo. Väsyttää. Tässä nykyisessä elämässä, jossa tahti on normaalissa arjessa niin hidas ja rauhallinen, tuntuu parin päivän kovan tahdin ja tekemisen jälkeen siltä, että voisi nukkua viikon putkeen. Ja taas on se sama fiilis kuin aina Suomesta paluun jälkeen; haluaisin vain seuraavalla koneella takaisin… Palataan tähän aiheeseen vielä myöhemmin. Koitan nyt herätä, käydä vähän treenaamassa ja sitten mennä katsomaan salibandypeliä.

Finska Varbergfruar Varbergin yössä

Lauantai käynnistyy hitaasti. Syön aamupalaa puoli kahdeltatoista… Eilen oli tosi kiva ilta yhdessä suomalaisen Annan kanssa. Hän on asunut täällä jo kohta kuusi vuotta ja me tutustuimme työpaikassa, jossa olin vuoden täällä töissä. Olimme syömässä kivassa kreikkalaisessa ravintolassa ja juttua riitti parin muunkin illanistujaispaikan verran. Ihana voida jutella ihmisen kanssa, joka todella ymmärtää mitä minä ajattelen elämästä täällä Ruotsissa. Anna on käynyt läpi samat vaiheet kuin minä. Ja kun kaksi yhteiskuntatieteilijää kohtaa, ei voi välttyä puhumasta polittikastakin; ruodimme Persut ja Ruotsin poliittisen järjestelmän. Jutut liikkuivat maan ja taivaan välillä, ihanaa kun ei ole kieli rajoittamassa keskustelua!

zorba anna

Elämään täällä Varberissa ei juuri ole kuulunut baareissa pyöriminen, eikä se minua koskaan ole oikein innostanutkaan, mutta olipa ihana olla vähän tuulettumassa mukavassa seurassa ja juoda lasillinen (tai kaksi..) mojitoa. Tuli tavallaan vähän uusi näkökulma tähän kaupunkiin, kun näki millaista täällä on hämärän laskeutuessa. Täällä asuessamme olen käynyt vain kerran jossain ulkona tällä tavalla.

Oli kiva huomata, ettei hirveästi ole menettänyt mitään. Samalta touhu näytti kuin Suomessakin. Kuitenkin kaikista ihaninta oli oivaltaa, että enhän minä nyt niin yksin täällä olekaan. Minullahan on täällä monta tuttua; Annan lisäksi nämä muut Varbergin suomalaiset, joille olemme antaneet nimityksen ”Finska Varbergfruar”. Minullahan on täällä paljon kavereita! Näkökulmastahan se on vaan kiinni!

grappa

/Maija, joka lepää vielä ihan hetken ennen päivän koitoksia…

Pelkään.

Aina silloin tällöin blogiani kirjoittaessa mieleeni tulee, että onkohan tässä nyt mitään järkeä; miksi ihmeessä avaudun syvistä tunteistani ja ajatuksistani ventovieraille ihmisille. Miksi päästän teidät niin lähelle? Tällä kertaa on taas vähän sellainen olo, mutta jotenkin tämä ajatus vaan puskee läpi sisältäni, enkä voi estää sen rakentumista sanoiksi. Pelottavimmat ja toisaalta ehkä juuri siksi mahtavimmat postaukseni syntyvät näin: pelottaa, hävettää, jännittää ja sitten tulee se hyvä olo, kun saa ajatuksen kiteytettyä ja sen ulos maailmaan. Ja sitten tulee taas se jännitys; mitä ihmiset ajattelevat? Mutta ei voi mitään, nytkään ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa tämän ajatuksen tulla. Siinä kontekstissa, että minun pitäisi olla aikuinen, tämä koko juttu kuulostaa varmasti todella typerältä (ja muita koottuja selityksiä…). Mutta minulle se on todellinen. Minä pelkään.

Viime syksy oli ehkä elämäni rankinta aikaa. Olin muuttanut vieraaseen maahan tuoreessa parisuhteessa ja aloittamassa uutta elämää, jonka suunnasta minulla ei ollut mitään tietoa. Muuton jälkeinen ”shokki” oli valtava – paljon suurempi kuin osasin etukäteen ajatellakaan. Syksy oli rankka myös siksi, että jouduin viettämään sen melkein kokonaan yksin. Kaiken kukkuraksi siihen nimittäin kasaantui myös mieheni lajin maailmanmestaruuskilpailut, ja hän reissasi koko syksyn ympäri maailmaa kisojensa takia. Olin yksin. Oli pimeää. Oli ikävä. Oli ankeaa. Pelotti.

mm

On vaikea kuvailla millaisen tunteen tuo syksy synnytti minussa; se on kiinni näissä seinissä, tässä kehossa, siinä hitaasti laskeutuvassa syysillan hämäryydessä. Ja siinä ajatuksessa, että kun vielä vähän jaksaa, niin sitten helpottaa. Nyt tuo tunne palasi kehooni ja mieleeni; mieheni on ensi viikolla lähdössä pois kotoa viikoksi, ja minun pitäisi jäädä tänne yksin. Hän on toki ollut poissa muutenkin, mutta se on tämä syksy, joka palauttaa tuon vuoden takaisen elämän mieleeni. Pelkään ihan valtavasti, sillä en halua noita tunteita enää itseeni; en halua kokea samaa uudelleen. Vaikka asiat ovat jo aivan toisin nyt, silti siirrän tuon pelkoni tähän hetkeen ja pelkään tässä ja nyt ensi viikkoa ja yksin jäämistä.

memm

Jännä ajatus. Että mitä pelko oikeastaan on. Sehän on yksinkertaisesti vain illuusio, joka perustuu menneisiin tapahtumiin ja jonka siirrämme tähän hetkeen ja siitä tulevaisuuteen. Pelkäämme jotain menneisyydesta tulevaa kokemusta nyt juuri tässä hetkessä, vaikka sitä ei edes ole. Ja vaikka se ei ole totta, tuntuu se todemmalta kuin mikään muu. Saatko kiinni ajatuksestani?

/Maija, joka keskittyy nyt hengittämään syvään

Ps. Nämä kuvat ovat viime joulukuulta mm-kisoista. Harkitsin kuvien tähän laittamista pitkään, koska haluan pitää linjani siitä, että blogini koskee vain minun elämääni ja ajatuksiani. Mutta näillä on niin valtava symbolinen merkitys, että haluan jakaa ne kanssasi. Kun katson niitä, tiedän, että kaikki pelko on turhaa.

Prinsessasta piikatytöksi

Kotona ollaan. Ja nyt on vähän boltsi pyörällään. Vaikka matka Helsingistä Göteborgin kautta Varbergiin ei ole maantieteellisesti valtavan pitkä, tuntuu se henkisesti siltä, kuin matkustaisi maailman ääriin. Tuntuu siltä, kuin astuisi aivan toiseen maailmaan, jossa on aivan eri säännöt ja lainalaisuudet; ja jossa minä olen ihan eri tyyppi. Kun astun lentokoneesta Ruotsin maaperälle olen kuin Tuhkimo, joka muuttuu keskiyöllä prinsessasta piikatytöksi. Ja kultavaunut kurpitsaksi. Ja lakeijat hiiriksi.

Helsingissä päivät olivat täynnä vauhtia ja innostavia tapaamisia – sellaista, mitä elämäni ennen oli. Ja Ruotsissa taas tahti hiljenee. En vielä osaa käsitellä tätä kahden maan välillä liikkumista ja ”identiteettini” muuttumista sen mukaan missä olen. Ehkä tämä muuttuu vielä. Toivottavasti.

20131017-093804.jpg
Onneksi eilen heti saavuttuani saimme mueluisia vieraita: ystäväni Kata lapsineen saapuivat kylään pariksi päiväksi. Lähdimme heti kotiin tultuani keilaamaan. Enpä Suomessa ehtisi kiireiden keskellä viettää aikaa leikkimällä ja pitämällä hauskaa keskellä viikkoa.

20131017-094302.jpg
STRIKE!!!

Kaikella on kääntöpuolensa

Meillä oli tänään BDDÄ*-valmennuksen opintoryhmän tapaaminen. Me neljä naista tapaamme joka toinen sunnuntai yhden meistä kotona keskustellen ja tehden kurssin opintoryhmätehtäviä. Tämä valmennus on minulle monella tapaa tärkeä, erityisesti siksi, että täällä pääsen turvallisessa ympäristössä (ovathan kaikki kokoontuneet kehittämään itseään ja omaa elämäänsä) puhumaan ja oppimaan ruotsin kieltä. On hienoa huomata kehitys itsessään; onpa sitten varsinainen valmennuskerta, jossa koko ryhmä on paikalla tai opintopiirin tapaaminen, minä pystyn osallistumaan keskusteluun kerta toisensa jälkeen paremmin. Fan det känns gött!

opintoryhmä

Vaikka olen kirjoittanut aiemmin siitä kuinka vaikealta kielen puhuminen tuntuu, on tälläkin asialla kääntöpuolensa. Yksi hienoimmista ja innostavimmista jutuista tämänhetkisessä elämäntilanteessani on se, että pääsen oppimaan ruotsin hyvin. Ja tiedän, että tulen hyötymään tästä tulevaisuudessa todella paljon. En olisi uskonut missään maailman tilanteessa saavani tällaista mahdollisuutta. Enkä vaihtaisi tätä pois millään hinnalla, vaikka välillä elämä tuntuukin vaikealta – kaikella on kääntöpuolensa! Olen valtavan etuoikeutettu, ja suoraan sanottuna ihan hemmetin ylpeä siitä.

/Maija, joka snackaa svenskaa jo aika jätteduktigisti (och det betyder rikssvenska, meinaan!)

*Bli den du är

Ps. Muistathan, että voit TILATA BLOGINI SÄHKÖPOSTIISI. Tämän sivuston sivupalkissa ylhäällä on linkki, josta saat blogini sähköpostiisi helposti. Kirjoita email-osoitteesi kenttään, vahvista tilaus ja saat tiedon uusista postauksista suoraan meiliisi!

Pitkiä sääriä, pupunkorvia ja rakkautta!

Voi miten hauska päivä meillä oli eilen Lisebergin huvipuistossa! Tämä oli paras synttärilahja (katso eilisestä blogistani ”Lisebergiin huvittelemaan” millaisen lahjakortin sain) ikinä; tällaista hauskaa kokemusta ja muistoa ei mikään muu lahja voi antaa. On ihanaa, kun voi edelleen huvitella ja hurvitella täysin sydämin ja nauttia siitä. Olimme kuin pikkulapset.

IMG_5573

Huvipuisto yllätti minut totaalisesti. Erityissuosikikseni nousivat vuoristorata (Linnanmäen puuvuoristorata kalpenee tälle kuusnolla, sori vaan!) ja kummitushotelli:

kummitushotelli

En ole koskaan käynyt vastaavanlaisessa kummitustalossa! Edes Disneylandin kummitustalo ei vedä tälle vertoja. Kävelimme läpi valtavan, viimeistä piirua myöten suunnitellun ja sisustetun hotellirakennuksen, jossa oli arviolta kymmenen oikeaa näyttelijää. Enkä ole pitkään aikaan pelännyt niin paljon. Mahtavaa! Menkää ihmiset Lisebergiin, suosittelen!

IMG_5568

Ja sitten oli ihania pupunkorvia!

IMG_5608

Ja pitkiä sääriä!

IMG_5596IMG_5599

Ja pupunkorvia!

IMG_5589

Ja herkullista vohvelia!

IMG_5562

Ja hienoja maisemia Göteborgin kattojen yllä!

IMG_5625

Ja pupunnaamakorvia…! Ja…

IMG_5629

…rakkautta!

/Maija, maailman parhaasta synttäriyllätyksestä edelleen pökerryksissä ❤

Ps. Voit TILATA BLOGINI SÄHKÖPOSTIISI. Tämän sivuston sivupalkissa ylhäällä on linkki, josta voit saada blogini sähköpostiisi helposti. Kirjoita email-osoitteesi kenttään, vahvista tilaus ja saat tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi!

Olen onnellinen pyörivä kivi, olen onnellinen pyörivä kivi…

Noniin. Tehän tiedätte elämäntilanteeni. Olen muuttanut Ruotsiin mieheni työn takia, joutunut sopeutumaan vieraaseen maahan ja kulttuuriin, ottanut aikalisän omalla urallani, etsinyt uutta suuntaa, ikävöinyt elämääni Suomessa, ja turhautunut tuhat kertaa. Meinannut vaan ottaa hatkat tuhat kertaa. Mikään tässä ajassa ei ole tuntunut helpolta: olla ilman ”omaa elämää”, sopeutua ”epätavalliseen” elämänrytmiin, opetella tukemaan toista, siirtää oma ego syrjään… Ja näitä riittää. Noniin. Kuin vastaukseksi näihin sopeutumisvaikeuksiini löysin mieheni poikamiesboksista, jossa vietimme kesän olessamme Suomessa tämän kirjan:

kirjankansi

Noniin. Sarkastinen naurun hymähdys.

luetteväärääkirjaa

Luenko väärää kirjaa? … ? …?

onnellinenpyörivä

vierivä kivi

irvistelkääjakestäkää

Noniin. Lesson learned? ”Muistakaa, ettei mikään asema maailmassa ole ollut eikä koskaan tule olemaan sekoittamatonta onnea.” ”Mitä vikaa pyörivässä kivessä on?”

/Maija, joka hokee tästä lähtien mantraa: ”Olen onnellinen pyörivä kivi, olen onnellinen pyörivä kivi, olen onnellinen pyörivä kivi, olen onnellinen pyörivä kivi, olen onnellinen pyörivä kivi…”