Mässäilyjuttuja ja jargoninjauhantaa

PekkaSivonen

Jotenkin tämä Helsingin Sanomien juttu sai minut tänään innostumaan. Tai en tiedä onko ”innostua” oikea sana, mutta siis jotenkin se ruokki intoani alkaa paasata minulle rakkaasta ja tärkeästä teemasta – puheista ja toiminnasta.

No okei. Ihmisethän saadaan lukemaan näitä juttuja, kun kirjoitetaan tällaisia otsikoita: ”Pekka menetti konkurssissa miljoonansa, perheensä ja perheensä ja niinedelleenliibalaaba”. Mutta miksi tällaisia otsikoita halutaan lukea? Miksi halutaan mällätä menneisyydellä ja menetyksillä ja murheella ja epäonnistumisella? Erityisesti yrittäjyyskeksustelussa mediassa on vain kaksi suuntaa: joko hurja menestys tai valtava epäonnistuminen tai ihan herkullisimmillaan ne molemmat yhdessä.

Kun tämän jutun lukee, huomaa, että Pekalle jäi jäljelle epäonnistumisistaan käteen aika paljon muutakin kuin ”aavelaiva”. Esimerkiksi ajatuksia Suomen ”kollektiivisesta narkolepsiasta” sekä ihmisistä, joilla on ”korkeampi kellotaajuus” ja kyky tehdä asioita eikä vain puhua. Mutta näihin ajatuksiin jutussa ei juuri loppukaneettia enempää tartuta, vaikka juuri NÄITÄ tarinoita meidän pitäisi lukea enemmän lehdissä: MITEN korkeampaa kellotaajuutta synnytetään, MITEN tehdään muutos, MITEN uskalletaan toimia, MITEN päästään liikkeelle “lähtötelineestä”? Niinku ihan konkreettisesti. Tällä miehellä olisi paljon kerrottavaa, mutta nyt keskitytään toistamaan sitä samaa vanhaa tarinaa siitä miten epäonnistuttiin, mentiin syvälle, menetettiin kaikki ja sitten noustiin.

Tarkoitukseni ei ole kritisoida haastattelun Pekkaa. Meitä epäonnistumisistaan kertovia ihmisiä tarvitaan; enhän itsekään olisi tässä jos en olisi vetänyt kunnolla ränniin. Mutta nyt vaan kiinnitän tarkalla korvalla huomiota siihen, miten näitä mässäilyjuttuja kirjoitetaan, vaikka niin paljon mielenkiintoisempaa ja tarpeellisempaa juuri nyt olisi lukea niistä käytännön asioista, joita kovia kokeneet tyypit ovat oppineet kokemuksistaan ja voisivat jakaa muille. Ihan kaikkien ei välttämättä ehkä tarvitsisi joutua näin äärirajoille. Ja erityisesti nyt, kun elämme vaikeassa tilanteessa ja Suomi tarvitsisi malliesimerkkejä TEOISTA, joilla tämä maa nostetaan ylös suosta.

On niin helppo puhua ja päivitellä, mutta toiminta tuntuu olevan kovin vaikeaa. Siis, että ei osata tai uskalleta toimia eikä edes kertoa kuinka voitaisiin toimia. Jos jotain voisin toivoa, olisi se konkreettista toimintaa ihan jokaiselta meistä: tiedonvälitystä ja tarinoita siitä miten mennään eteenpäin, miten tulevaisuus tehdään juuri tässä ja nyt, eikä mässäilyä menneessä tai jargoninjauhantaa vailla todellista tekemistä.

En tiiä. Saitko kiinni ajatuksesta tämän tajunnanvirran keskellä?

/Ämmä ja UGH.

 

Entäs jos olisinkin vaan minä?

Kuten tiedät, viime aikoina (sen lisäksi, että olen jahdannut miehiä Lidilissä ja tykittänyt Snapchattia), olen kävellyt lukemattomia kilometrejä ulkona luonnossa. Jokin selittämätön tarve on lähteä selvittämään päätäni ulos. Ja sinne minä taas tänään aamulla painoin. Meren rannalle.

Jännä sää tänään Helsingissä. Jotenkin sellainen uupuneen uinahtanut.

Sellainen olen ollut minäkin viime päivät, uupuneen uinahtanut ja vähän loppu fyysisesti. Edellisen viikon suriseva flow vaihtui kuin sormen napautuksesta ihmeelliseen jumiin, jossa ajatukset mylläävät ympäriinsä ilman, että mitään tulee ulos. Kaaos. Sitä tarvitaan luovassa prosessissa, ja osaan tämän jo hyväksyä. Mutta ei se silti hyvältä tunnu, kun tuo kaaoksen hetki on käsillä. Vaaditaan valtava määrä kärsivällisyyttä.

* * *

Isoja keloja päässä, niistähän olen jo sinulle kertonut, ja niistä isoin… no se perus: kuka minä olen ja mitä minä oikeastaan teen, nyt erityisesti ammatillisessa mielessä ja työssäni.

Olen kertonut suurista unelmistani ja syystäni hypätä taas yrittäjäksi. Nyt elän kriittistä hetkeä; kun minulla on mahdollisuus alkaa tehdä urahaaveistani totta, on tarkoin pidettävä kiinni siitä, että uskallan pysyä kiinni unelmissani, enkä lähde harhailemaan ulkoisten paineitten takia väärille poluille. Minun pitää uskaltaa nyt pitää kiinni isosta kuvasta.

Erityisesti viime päivät päänsisäinen myllyni on koettanut ratkaista problematiikkaa, joka liittyy siihen, miten työni oikeastaan kiteytän. Työni kuva olisi voitava kommunikoida hyvin selkeästi, jotta osaisin suunnata panokseni oikeaan suuntaan ja työtäni osattaisiin ostaa. Asiantuntijayrittäjälle tämä on tarkkaa ja tärkeää hommaa: kun myydään ”itseä”, luovuutta ja aineettomia asioita, on niistä voitava muodostaa selkeä ja helposti viestitty paketti.

* * *

Olen yrittänyt ratkoa erilaisten kokonaisuuksien roolia tässä yhtälössä: mikä MaiLife oikeastaan on tai mitä Somekuningatar todella on ja tekee. Meillä kaikilla on erilaisia rooleja, joissa vähän erilaisissa tilanteissa esiinnymme ja toimimme. Minulla tällä hetkellä on myös näitä erilaisia ”brändejä”, mutta ne tuntuvat nyt saavan pääni sekaisin.

Tapasin eilen erästä paljon arvostamaani miestä, joka sanoi minulle aivan yhtäkkiä:

”Entäs jos sulla on vähän liikaa noita brändejä ja rooleja? Entäs jos sä pysyttäytyisit vaan siinä nyt ison työn tuloksena löytyneessä oivalluksessa ja ytimessä; siinä kuka sinä olet. Olisit vain sinä, Maija ja operoisit siitä käsin – ei mistään ulkoisista rooleista tai brändeistä. Koska se on suurinta ja hienointa mitä sulla on.”

 

12033615_10153363798669457_490232950_n

Tämäkin ajatus syntyi tänään Snapchatissani, nämä kuvat nappasin Snäppini mystorysta. Snäpistä on tullut minulle aika hieno foorumi muodostaa kiteytettyjä oivalluksia elämästä.

 

Niin.

Entäs jos minä olisinkin vaan minä, enkä yrittäisikään purkittaa itseäni mihinkään rooliin tai brändiin? Antaisiko se minulle selvyyden siihen, mitä teen? Että tekisinkin juuri niitä asioita, joita Maija tekisi?

Miten sinä toimisit ja millainen olisit, jos olisit aina ja joka puolella ”vaan” sinä?

/Ämmä, joka huomauttaa, että myllystäni johtuen saattaa olla, että seuraavina päivinä bloggaamistahti saattaa olla vähän totuttua epäsäännöllisempi

Kaikenlaista jyystöö – Somekuningatar.fi ja ihmiskoe

Onpas tänään paljon kerrottavaa. Ja tekemistä.

Koska ei jo muutenki oo kaikenlaista jyystöö, niin aina voi vetäistä yhden 28 päivän ihmiskokeen. Jotta saisin stressisuoliston kuntoon ja syksyn käyntiin hyvällä energialla, lupasin taannoin PT:lleni Tiialle kokeilla CellReset-puhdistuskuuria. Ja se käynnistyi tänään.

Kuurin pointti on käynnistää uudelleen aineenvaihdunta ja hormonitoiminta. Minulla on kaikkien näiden myllerrysten suerauksena tullut sellainen stressisuolisto ja tuntuu, että aina vähän väsyttää. Siksi Tiia ehdotti, että kokeilisin mitä myrkyistä, kuonasta, lääkejäämistä ja muista elimistöön kertyneistä haitta-aineista puhdistuminen voisi saada aikaan.

Ja sitten tällä pitäisi saavuttaa seesteinen ja tasapainoinen mieli. Mut tänään, kun on Day1, ni ei oo tämän tytön lähelläkään nähty piiruakaan seesteisyydestä. Hirveä ahdistus kun kaikki tuntuu niin hankalalta. Päätä särkee ja ketuttaa. Ensimmäinen viikko on kurinalaisin ja vaikein. Syömiset on hyvin tarkkaan ohjeistettu, ja voit uskoa, että se aiheuttaa minulle päänpuristusta.

Katsotaan miten tästä selviydyn, nämä kuurit ja paastot ei ole ikinä olleet mun juttu ja tää on eka kerta koskaan kun teen tällaista. Mutta halu voida hyvin on kova! Laihtua ei tarvitse, eikä tämä laihdutuskuuri olekaan, vaikka ylimääräinen turvotus kyllä varmasti lähteekin ja saa lähteä.

Yksi hyvä juttu tässä on se, etten saa täällä viikolla urheilla ollenkaan. Polveni kaipaa edelleen lepoa, ja nyt on ihan oikeasti maltettava. Tunnustettava kun on, etten oikein viime päivinä ole malttanut… Kuulithan eilen kävelyhaasteestani ja hyväntekeväisyyskampanjastamme? Sitäkin ajatellen on tärkeää, että jalkani olisivat kunnossa. Kohta pitäisi kulkea 50 kilometrin testilenkki.

Mutta hei: tulepa Snapchatiin seuraamaan minua, sillä sinne raportoin Instagramin lisäksi vähän säännöllisemmin fiiliksiä myös tästä ihmiskokeesta. Snapchatin oiva puoli on se, että sinne voi tehdä helposti videoita, joten pääset äsiksi todellisiin tunnelmiin.

11949805_10153327093269457_2126641404_n

Muun muassa tällaisia ajatuksia Snapissa eilen ja tänään.

 

Nyt tulee se toinen tämän päivän tärkeä asia: väsymys ja päänsärky johtuvat puhdistuskuurin lisäksi siitä, että rakensin yöllä (siis makasin sängyssä ja koetin nukahtaa, mutta koko ajan tunki tekstiä päähän ja minun oli kirjoitettava sitä ylös kännykkäni muistiolle) uudet nettisivuni. Eilen illalla ei siis todella ollut vielä mitään, mutta jostain alkoi puskea niin paljon ajatuksia, että muutaman tunnin unien jälkeen päätin rykäistä tänään kasaan uudet upeat sivuni.  Nyt on vähän ylikierrosta ilmassa.

Jos jossain toisessa paikassa haluat tänään Snapchatin lisäksi vierailla, käy tsekkaamassa minun SOMEKUNINGATAR-sivuni. Päädyin nimittäin siihen että tehdään nyt sitten jotain mitä ei ole ehkä koskaan aiemmin tehty ja rakennetaan bisnes somessa – olenhan Somekuningatar. Enhän minä halua viettää päiväkausia bunkkerissa hioen täydellistä hissipuhetta ja omaa erinomaisuuttani huutavaa nettisivua vain siksi, että ”niin pitää tehdä”. Se on nimittäin niin, että vanhat bisneksen ja työnteon lait eivät enää päde digitaalisella aikakaudella, vaan on uskallettava tehdä toisin. On käännettävä järjestys ylösalaisin sekä annettava tekojen ja toiminnan puhua puolestaan. Ja senhän minä tavallaan osaan.

Tervetuloa siis myös mukaan Somekuningattaren valtakuntaan! Somekuningatar-blogi on puhetta ammattitaidostani käsin; matkan varrella syntyviä ajatuksia sekä oivalluksia. Somekuningatar-sivulla tutustut vähän toisenlaiseen Maijaan ammatillisesta roolistani käsin. 

SomeQueen-logo2-kuningatar-instagram

Tästä tää kuulkaa lähtee. On fiilis, että syyskuusta tulee aika huima kuukausi! Toivottavasti myös sinulla!

/Ämmä

Uudestisyntynyt yrittäjä

  
Tältä näyttää uudestisyntynyt yrittäjä. Yli kolmen vuoden tauon jälkeen huomenna palataan rakkaan lajin (ja harrastuksen) pariin – jotkut sitä elämäntavaksikin kutsuvat. 

Haikea kiitos mennelle mutta nyt; jaiks ja rokkenroll! Somekuningatar on valmiina. 

Jos tarviit mua, nyt on hyvä aika soittaa! 

/Ämmä, jännän äärellä

Tässähän taitaa syntyä firma…

firma2

Loppuvuodesta kävin tällaisen Facebook-keskustelun. ”Ei mua Helsinki nyt kiinnosta”, julistin tuolloin Timolle. Norjan komennus tuntui silloin olevan vielä kovin kesken. Ja sitten tänään, muutama kuukausi tuosta keskustelusta, istun saman tyypin kanssa helsinkiläisessä kahvilassa ja huomaan perustavani hänen coachauksessaan omaa yritystä. Mitä opimme tästä? Nopeat ovat ihmisen mielenliikkeet. Tai jotain…

Mutta nyt sitä mennään, ihan pian syntyy jotain uutta ja hurjaa ja minä taidan kohta tituleerata itseäni taas yrittäjäksi. Somekuningattaren lisäksi, tietysti 🙂 Aijjaij, kun on niin kutkuttavan kamalaa tehdä tällaisia mystisiä päivityksiä blogiini. Mutta onneksi sinä jaksat vielä hetken odottaa. Tuossa on muuten Timo. Ja tuossa muuten taisi syntyä yksi firma.

firma

Onhan tämä nyt vaan kerrassaan ihan hurjan jännää mahdollisuuksien aikaa minulle. Päiväni koostuvat erilaisista juonitteluista eri ihmisten ja organisaatioiden kanssa. Juonimme, pistämme toteutukseen ja katsomme mitä syntyy. Kirjoitan sinulle pian aivan tarkkaan mitä kaikkea on tapahtunut ja tulee tästedes tapahtumaan. Mutta se on sanottava, että tästä oikeasti alkaa aika jännittävä matka, jonka lopputulemasta minulla ei ole nyt mitään tietoa.  Jotenkin tuntuu ihan siltä, kuin nämä sanat olisin kirjoittanut jo joskus aiemmin… Varmaa on vain se, että itsensä likoon pistämistä ja heittäytymistä sekä toisin tekemistä vaaditaan tästä(kin) eteenpäin ja paljon. On kaksi suuntaa, joihin voi mennä: menestys tai floppi.

Mutta näin voi toimia se, jolla ei ole mitään menetettävää. Minä olen sen verran onnekas, että kuulun tuohon joukkoon ihmisiä, joka voi tehdä ihan mitä vaan. Mites sä, onko sulla jotain menetettävää?

Pusipusi!

/Ämmä

Akateeminen yrittäjä, millaista apua kaipaat?

Kävin tänään aamukahvilla Viola Strandbergin ja Anna Martelan luona Kenno Helsingissä. Nämä naiset ovat vuoden päivät pyörittäneet yhdessä Elina-yhtiökumppaninsa kanssa etnografista tutkimustoimistoa, joka tuottaa asiakasdataa yrityksille ja organisaatioille. 



Puhuimme paljon heidän toiminnastaan, mutta yksi aihe erityisesti jäi minun mieleeni pyörimään: akateeminen yrittäjyys ja asiantuntijuuden brändääminen. 

Teidänkin joukossanne on varmasti asiantuntijayrityäjiä akateemisella koulutustaustalla.

Nyt minua kiinnostaa. Jos olet akateeminen yrittäjä, millaista apua ja tukea tarvitsisit yrittäjyyteen? Mitkä ovat mieltäsi askarruttavia kysymyksiä joihin et ole saanut vastauksia yrittäjyyskursseilta?



Millaista apua hankkisit toimintasi kehittämiseen jos ei tarvitsisi huolehtia rahasta?

/Äm, jolla päässä tänään tällaista

Örise öisin ötököille – elämänohjeeni

Olen nyt koko päivän Kun koulu loppuu -lukiokiertueella nuoria tavatessani miettinyt kysymystä, jonka itselleni aamulla esitin: Jos voisin soittaa ajassa taaksepäin omiin lukion jälkeisiin aikoihin, mitä sanoisin tuolloiselle itselleni?

Jotenkin näin se kiteytyi nyt kotiin palatessani.

Ole onnellisesti oma itsesi. Elä elämä erityisen ennakkoluulottomasti. Kokeile kääntää kaikki kiinnostavat kivet. Tahdo tehdä taikoja toisille. Muista mennä matkalle mielikuvitukseen. Nouse notkoista nauraen. Säilytä syvä suhde sieluun. Lähde leikkiin lapsekkaasti liekeissä. Juo janoon jaffaa. Anna aina apua alituiseen. Voita vastustajat viekkaan viehkeästi. Yllätä yksinäiset ystävät ymmärryksellä. Älä ärsyynny ähisijöistä. Inspiroidu innokkaasti ihmeistä. Hymyile hellästi hyville hetkille. Rakasta rohkean rajusti. Örise öisin ötököille. Paina pääsi päivittäin pyyntöön. Usko uljaasti uskaliaisiin unelmiin.

Elämäsi aakkoset ovat käsissäsi – kirjoita niistä oma kertomuksesi.

vuosaari2

vuosaari3

vuosaari1

vuosaari4

Ilman tätä ihmeellisen innostavaa, inspiroivaa ja itkuisen iloista (koko päivä oli yhtä naurua vedet silmissä) päivää en olisi koskaan ehkä tullut tehneeksi moista elämänohjetta parikymppiselle itselleni. Kiitos Aicha, Joonas, Matti, Pena ja Vuosensaaren lukiolaiset!

/Ämmä, lapsellisen leikkisästi liekeissä!

 

Vuosaari

Huomenta! Joku muu rokkaa tänään Stadionin, mutta me rokataan tänään Vuosaari Kun koulu loppuu -kiertueella.

IMG_6604.JPG
Enpä ole aikoihin Vuosaaressa käynyt, mutta nyt metrolla sinne matkaan. Ihan kuten, huh, 13 vuotta sitten. Tällä Helsingin kaupunginosalla on minulle kuitenkin erityinen merkitys: ensimmäinen Helsingin kotini oli Vuosaaressa. Vuonna 2001 huhtikuussa muutin Helsinkiin ja sain ensimmäiseksi majapaikakseni kesäksi huoneen Kauppakorkeakoulun opiskelijatalosta.

Voi niitä muistoja! Jyväskylän tytölle oli iso juttu muuttaa Helsinkiin. Muistan ikuisesti ensimmäisen kerran kun menin Alepaan ruokaostoksille. Jyväskylässä ei ollut Alepoja, ja tuntui kuin olisin muuttanut ulkomaille.

Jos nyt voisin soittaa ajassa taaksepäin tuolle tytölle, mitähän sanoisin?

Tätä on mietittävä hetki. Ehkä vastaus selviää tämän päivän aikana, kun juttelen suloisten lukiolaisten kanssa heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan.

IMG_6607.JPG
Vuosaares ollaa ja tos on Ruo Kala.

 

Kun koulu loppuu

Tässä on työpaikkani tänään

IMG_6575.JPG

IMG_6578.JPG
Olen mukana Kun koulu loppuu -kiertueella puhumassa lukiolaisille yrittäjyydestä. Tämä rekka kiertää ympäri Suomen joulukuun puoliväliin asti etsimässä lukiolaisten kanssa heidän intohimojaan ja unelmiaan – tulevaisuutta.

Mahtavia nuoria, mielenkiintoisia keskusteluja. Näistä tyypeistä on Suomen tulevaisuus tehty. Siistiä olla mukana!

IMG_6570.JPG

IMG_6569-2.JPG
Ihana ystäväni, Supersankari Joonas Pesonen juontaa kiertueen ja MINÄ pääsin hänen kainaloonsa!

/Ämmä, iloisena kun saa auttaa ihmisiä (etenkin nuoria) kohti unelmiaan

Mites tää suomalainen myyntikulttuuri?!

wtf

Mä oon nyt vähän niinku että wtf. SIIS WTF!? Keissi on tää: otin yhteyttä sähköpostitse erääseen suomalaiseen nimeltämainitsemattomaan pk-sektorin btob-palveluntarjoajafirmaan. Pyysin yhteydenottoa ja tapaamista, koska olemme kiinnostuneet, ja nyt seuraa tärkeä sana, OSTAMAAN heidän palveluitaan. Ni, arvaatteks mitä. Tää nimeltämanitsematon pk-sektorin btob-firma ei ole ikinä vastannut! Olen tässä nyt istunut rahakirstuni päällä pari viikkoa ihmetellen mikä meininki.

wtf2

Tämä jotenkin kirvoitti muistelemaan omia pk-sektorin btob-palveluja tarjoavan yrityksen yrittäjäaikoja ja miettimään tätä suomalaista myynikulttuuria. Onko meillä varaa olla vastaamatta asiakkaillemme? Muistan yhden ainoan kerran omalta pienyrittäjäajaltani, kun en vastannut erääseen yhteydenottoon riittävän nopeasti ja sain päälleni sellaisen pyhän vihan, että oksat pois. Ja tietysti menetin asiakkaan. Sen jälkeen en ikinä jättänyt vastaamatta yhteydenottoihin (eli soittanut puhelimella suoraan yhteydenoton perään!), vaikka minun olisikin täytynyt tarjota eioota.

Ymmärrän kyllä, jos ketään ei kiinnosta auttaa minua typerissä jutuissani ilmaiseksi, mutta jos olen valmis maksamaan rahaa siitä, niin jää kyllä kovasti ihmetyttämään. Vaikka en olisikaan tälle yritykselle mielenkiintoinen asiakas, niin ihan kiva olis kuulla sekin, että ”hei kuule, ei meillä oikein ole sulle mitään tarjota”.

Kyse on ihan älyttömän pienistä teoista, rakkaat kanssapalvelijani!

wtf3

Ni, nyt tärkeä kehotus, rakas yrittäjä ja myyjä: mene ja tsekkaa postilooras just nyt, koska siellä saattaa odottaa MAKSAVA asiakas!

/Maija, ja semmonen meno