Kutkuttavan kummallinen uni

Huomenna on muutto ja minusta tulee kuopiolainen. Rehellisesti sanottuna, en ymmärrä yhtään mitä on tapahtumassa. Kaikki on kulkenut niin kovalla vauhdilla, etten ole vielä hetkeäkään osannut pysähytä miettimään, missä mennään: Että pian olen uudessa ihanassa kodissani Kuopiossa ja aloitan maanantaina upeassa työssä.

Uskoisin, että todellisuus iskee sunnuntai-iltana, kun muuttotohinat ovat takana. Tai sitten maananantaina, kun astun työpaikkani ovesta sisään. Mutta nyt kaikki tuntuu kuin unelta; kutkuttavalta, mutta samalla kummalliselta. Mielessä on yhtä aikaa paljon ajatuksia, mutta samalla pää on aivan tyhjä. Nyt on liian paljon tekemistä, mutta kirjoitan vielä myöhemmin enemmän tämänkertaisen elämänmuutokseni aiheuttamista ajatuksista – ne ovat välillä kovin mielenkiintoisia.

Mutta nyt pitäisi saada suurimmat muuttovamistelut tehtyä, jotta huomenna saisimme vain nostettua tavarat autoon ja asunnon siivottua. Kovin hyvin en ole hommassa onnistunut, sillä viimeiset kaksi päivää jolloin minun olisi pitänyt pakata, olen käynyt akupunktiossa fysioterapeutillani, ripsihuollossa, hierojalla ja kampaajalla…

Ja koska mitäänhän minulla ei ole tapana tehdä viime tipalla, kävin tänään vihdoin palauttamassa kyynärsauvani sairaalaan, täällä kotonani kun ne ovat jo muutaman kuukauden ehtineet lojua käyttämättöminä… Kännykkäni oli tuolla hetkellä päättänyt kädessäni otta 61 kuvan kuvasarjan tästä nostalgisesta hetkestä. Että pakkohan niistä nyt on muutama kanssasi jakaa – juuri muita kuvia kun ei ole viime päivinä juuri tullut napsittua.

Oikea, vammautunut jalkani – ilman keppejä!

Sinne minut syyskuussa kärrättiin onnettomuuden jälkeen.

Pakko tunnustaa, että hetki todella oli hieman nostalginen. Monella tapaa nyt suljetaan ovia menneille ajoille, ja toivottavasti aloitan nyt uuden ja kukoistavamman jakson elämää. Jotenkin tämä kyynärsauvojen vienti ehkä oli myös symbolisessa mielessä tehtävä juuri nyt.

/Äm, jolla seuraavana vuorossa kaappien pesua, vaikka mieli tekisi nukkumaan

 

Muuttomotivaation puute

Lähtölaskenta on alkanut. Muuttopäivä on parin päivän päässä, mutta minulla on muuttomotivaation puute. En ole saanut vielä mitään aikaan muuton eteen. En tiedä onko ajatukseni itsetuhoinen, mutta tuntuu, ettei kotonani ole niin paljon tavaraa, ettenkö saisi niitä kasattua päivässä. Nyt en siis saa itseäni pakkaamaan, koska olen varma saavani kaiken kasaan vikkelästi. Pakkaamisen sijaan nyt tuijotan vain väsyneenä Netflixiä. Ehkä pieni lepo tekee ihan hyvää, kun vauhtia on viime viikkoina riittänyt.

Tänään fiilis on aika haikea. Olimme parin päivän reissulla Tallinnassa ystävieni kanssa (Elina, jonka juhlilla olin juontajana tammikuussa, järjesti meille järjestelyissä mukana olleille pienen karonkkareissun) ja nyt kun viime viikon työtohinat ja reissu on takana, kaikki alkaa vähitellen iskeä minuun. Lauantaina olen todella muuttanut Kuoioon ja maanantaina aloitan uudessa työssäni. Juuri nyt tuntuu hieman surulliselta jättää kaikki Helsingissä taakse.

Vaikka enhän minä oikeastaan mitään taakseni jätä. Juuri nyt en halua tehdä asiasta yhtään sen isompaa kuin se on: seuraavat kuukaudet asun Kuopiossa ja saan tehdä huipputyötä. Sitten jää nähtäväksi mihin elämä vie. Oikeastaan tilanne on aika jännä; nyt tiedän elämääni eteenpäin puoli vuotta, mutta sen jälkeen kaikki on mysteeriä. Ehkä viihdyn Kuopiossa niin hyvin, että haluan jäädä sinne, kenties palaan sieltä heti työkeikkani loputtua ensi vuonna takaisin Helsinkiin tai mahdollisesti matkaan sieltä seuraavaan paikkaan. Kukaan ei tiedä, ja tästä syystä minulla kai on vähän outo olo.

Mutta kovin kauas ei kannata ajatella. Ehkä parempi on vain keskittyä huomiseen, jollon todella aion alkaa pakkaamaan. Sillä huomenna muuttomotivaation on paras löytyä. Muuten joudutaan ongelmiin… Wish me luck!

Tallinnan reissu oli naurua täynnä! Saimme nauttia kesän lämpimimmästä päivästä ihanassa seurassa. Ja ihanista ravintoloista. Tässä lounaalla Kivi, paber, käärid (suomeksi Kivi, paperi, sakset) -ravintolassa. Suosittelen!

Illalla suunnattiin seuraamaan auringon laskua Noaan, joka on yksi Tallinnan hienoimmista ravintoloista. Ruoka oli taivaallista ja maisemat mahtavat. Tässä ystäväni Eki koettaa suoristaa housujeni lahkeita kuvaa varten. Ihan vaan, jos ihmettelit 😀

Noa sijaitsee Tallinnan vieressä n. 10 kilometrin päässä olevassa Viimsin kaupungissa. Ikkunasta näkyi suoraan Tallinnnaan.

Tämä kuva ei tee oikeutta annokselle, mutta Noassa söin parhaimman alkuruoan ehkä ikinä.

Sitten siirryttiinkin jo aamiaiselle, joka nautittiin luomu- ja lähiruokaa tarjoilevassa Nop-ravintolassa. Jos olet Tallinnaan matkalla, suosittelen lämpimästi tutustumään näihin kaikkiin paikkoihin, joissa kävimme. Visiittimme emäntä asuu Tallinnassa, ja ilman häntä emme olisi näitä ikinä löytäneet.

 

 

Orientoituminen muutokseen

Täällä ollaan, vaikka hiljaista on pidellyt. Viimeiset kuusi päivää ovat vilahtaneet 14-tuntisten työpäivien merkeissä erään tv-ohjelman kuvauksissa. Ja tietysti potien samalla kamalaa flunssaa! Keho ei näköjään kestä näitä kovia työpuristuksia kuten ennen – samoinhan sairastin Lahden MM-lisojen aikaan kammottavan flunssakuumeen. Vastustuskyky on laskenut valtavasti, koska kunto on huonontunut sändgyssä maattujen kuukausien jälkeen, enkä ole hetkeen ollut tekemisissä monien ihmisten kanssa.

Työputki oli huiman hauska mahtavan työryhmän kanssa. Vaikka päivät olivat pitkiä, olo flunssan ja kovan vauhdin ryydyttämä, tekeminen oli mahtavaa ja antoisaa. On hienoa voida työskennellä huippuammattilaisten kanssa. Mutta iltaisin kotiin tullessa takki oli niin tyhjä, etten ole saanut tehdyksi mitään muuta.

Tänään olen sellaisessa välitilassa. Näitä intensiivisiä työpuristuksia seuraa aina ”masennuskrapula”; kun on touhunnut tiiviisti paljon ihmisisä ympärillään ja työ lopulta loppuu, olo on hetken kovin tyhjä. Vaikka samalla olen tyytyväinen, että työrupema on ohi, silti mieli tekisi takaisin mukavien ihmisten ja työn pariin.

Nyt tyhjyyden tunteeseen sekoittuu muutaman päivän päässä siintävä muutto Kuopioon. En oikein osaa ajatella asiaa vielä, mutta olo on silti hieman outo (kun rehellisesti tunnustan, juuri nyt en haluaisi lähteä minnekään, vaan jäädä tähän paikoilleni Helsinkiin).

Ei auta, on alettava orientoitua muutokseen. Uusi, ja käänteentekevä viikko alkakoon!

Viime viikolla en ole juuri voinut ottaa kuvia julkaistettavaksi, mutta tällaisia kameroita on viikko tullut studiolla tuijoteltua.

 

Salainen päiväkirjamerkintä vuosien takaa

Huh, näkisitpä kotini juuri nyt. Kaaos. Kaikenlaista sälää joka puolella, osa pakattavaksi mukaan, osa heittettäväksi pois tai annettavaksi eteenpäin. Luojankiitos olen tehnyt tätä perkaustyötä niin monta kertaa elämässäni, että nyt on aika vähän tavaroita muutettavana. Viimeiset kaksi vuotta asuttuani tässä nykyisessä kodissa olen hankkinut hyvin vähän mitään uutta. Mutta silti tässä muuttorumba yhteydessä kaikkiea roinaa jostain vain paljastuu ja tarpeettomasta saa taas luopua. En halua mitään turhaa mukaani.

Mutta onneksi arkistojen kätköstä löytyy myös kaikkea jännää; kuten nyt esimerkiksi yksi irrallinen sivu vanhaa päiväkirjaani. Pysähdyin lukemaan sitä, ja sepä sattuikin olemaan kovin mielenkiintoinen. Haluan jakaa tuolle sivulle kuusitoista vuotta sitten kirjoittamani ajatuksen sinun kanssasi tänään. Miksi, katso tästä uusimmasta Youtube-videostani lisää, kun luen sinulle palan päiväkirjastani…

Ps. Video on kuvattu juuri ostamallani uudella hienolla kameralla, mutta en vielä saanut tilaamaani mikrofonia. Siksi äänen laatu ei ole nyt ihan priimaa. Mutta odotapa vaan, kun saan mikrofoninkin käsiini – sitten alkaa syntyä muuten hienoa materiaalia!

Kysymykset kaikkien hyppyjen äärellä: suojakupla

Tämän ajatuksen olisin oikeasti halunnut kirjoittaa auki jo viime viikolla. Nyt tunne on ehtinyt jo laantuntua ja asian mittakaava pienentynyt, kun on ollut enemmän aikaa sulatella muuttoa Kuopioon.

Mutta hyvin todellinen minulle oli tämä yksi ensimmäisistä ajatuksista, joka mieleeni nousi, kun tein päätöksen työpaikan vastaanottamisesta. En tiedä mikä se lopulta on, ehkä jokin tutusta irtipäästämiseen liittyvä pelko, mutta muutaman päivän minä mietin kuinka ikinä voisin lähteä Kuopioon, paikkaan, jossa en ole aiemmin asunut ja jota en kovin hyvin tunne; että kuinka voisin jättää Helsingin ja ympyrät täällä.

Tämä oli erityisen kummallinen ajatus minulle itselleni monesta syystä. Olen muuttanut elämässäni monta kertaa ja ainoastaan viime vuosien aikana Ruotsiin ja Norjaan, enkä kummassakaan muutossa ulkomaille jäänyt hetkeksikään pohtimaan sitä, että muutto pois Helsingistä olisi lähtöä estävä asia. Eihän tässä lähdössä ole mitään erilaista! Toiseksi ajatukseni kummastutti siksi, että vaikka olenkin suurimman osan elämääni ja aikuiselämääni asunut Helsingissä, olen ollut täältä pois ulkomaan reissujen vuoksi vuosia ja nyt takaisin vain kaksi vuotta – eihän minulla oikeastaan ole täällä juuria! Ja kaiken tämän lisäksi viimeiset kuukaudet olen onnettomuuten vuoksi ollut rajattuna vain kotiini neljän seinän sisälle, enkä ole päässyt olemaan osa kaupunkia tai nauttimaan sen anneista. Eihän minulla ole täällä mitään kiinnekohtia!

Miksi siis Helsingissä asuminen olisi minulle niin merkityksellistä? Miksi tuntuu, että tämä maailma on ainoa oikea? Miksi epäilyttää voiko tämän kuplan ulkopuolella olla minulle mitään?

Vaikka juuri siellähän on! Minun uusi elämäni. Uudet mahdollisuudet. Kovin helposti sitä näyttää itselleen rakentavan sellaisen suojakuplan, jonka seinämien auki repiminen saattaakin sattua kummallisin tavoin. Ajattele, että minä, kaikista maailman ihmisistä, mietin tällaista. Mutta tällaisia ne kysymykset kaikkien hyppyjen äärellä näemmä ovat. Pelot pistävät päähän erilaisia ihmetyksiä.

Tämän kuvan otin eilen tämänhetkisellä työpaikallani kahvitauolla. Sattuipa se sopimaan tähän ajatukseeni! Helsinki on varmasti 100 % ihana, mutta niin on Kuopiokin. Kovin moni on onnitellut minua siitä, että pääsen asumaan Kuopioon, että se on upea kaupunki. Ja minä olen ihan valtavan innoissani, että pääsen sinne pian.

Positiiviset käänteet

No nytpä sitten tiedät mitä on meneillään. Toivottavasti myös ymmärrät asian paremmin kuin minä – jostain syystä minulle on hyvin hankalaa käsittää mitä juuri nyt tapahtuu.

Olen kirjoittanut usein sinulle äärilaidoista, niistä erilaisista, toisistaan vastakkaisista olosuhteista, joissa minun on jostain syystä elämäni varrella annettu elää (lue esimerkiksi tämä, yksi hienoimmista kirjoituksistani). Kokea erilaisia tunteita ja asetelmia elämässä, jotka sitten vaihtuvat kertarysäyskellä ja nopeasti äärilaidasta toiseen.

Kuten nyt: takana on täysi hiljaisuus ja pysähtyneisyys, joka viime viikkoina on äkillisesti muuttunut ääniin ja vauhtiin. Olen maannut sängyssä kuukausia toimettomana ja nyt yhtäkkiä rytisee kovaa vauhtia. Olen aivan liian muutosten hämmentämä, jotta osaisin nyt asiaa tarkemmin kuvata. Mutta ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan. Vähän ärsyttääkin kirjoittaa, kun tuntuu, ettei nyt oikein kykene.

Kevään tulon myötä polvikin paranee. Kävin tänään kävelyllä ja nautin jo hyvin kulkevista askeleista.

 

Vaikka tulevat muutokset suuntaavat ajatukseni nyt tulevaisuuteen ja menneiden aikojen haasteet eivät enää ole huomioni keskipisteenä, on pakko nostaa esiin se, mikä elämääni on viime kuukaudet määrittänyt.

Polvi.

Sillä sillekin kuuluu nyt parempaa. Olin taas tänään fysioterapiassa. Jalkaa on hoidettu akupunktiolla ja se näyttää tuottaneen tulosta. Pitkä paikallaan junnaava vaihe on vihdoin ottanut pieniä edistysaskeleita, ja minä olen nyt oppinut kävelemään jo aivan oikein. Hetkellisesti saatan kävellä jo aivan normaalein askelein. Tällekään ei riitä pään kapasiteetissa sanoja ja kykyä kuvailla tunnetta, mutta usko, kun sanon että kehityskulku on iso. Pitkään olen kulkenut virheasennossa, vasempaan jalkaani enemmän tukien ja se on ollut keholle rankkaa. Nyt tasapaino tuntuu löytyneen ja saatan kävellä jo monta minuuttia normaalisti kunnes jalat väsyvät ja polvi jäykistyy, ja on pakko tukeutua toiselle puolelle. Tämä on hurja tunne. Keho tuntuu normaalilta. Ja kahdeksan kuukauden virheasennossa olemisen jälkeen se on mahtava juttu!

Nyt kun elämäni käänteet ovat positiivisia, on erittäin mielenkiintoista seurata, miten mielen suuntautuminen positiiviseen tulevaisuuteen vaikuttaa paranemiseen – uskon, että tällä on suuri merkitys.

Positiiviset käänteet värittävät nyt siis elämääni. Minä kuitenkin suhtaudun tähän kaikkeen hyvin rauhallisesti. Olen onnellinen ja iloinen, mutten tunne tarvetta suurelle suitsutukselle. Tämä on tavallaan aika jännää.

 

 

Minusta tulee radiojuontaja ja muutan Kuopioon

”Kaikki seikkailut alkavat hurjalla hämmennyksellä.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan. Tiedät, miltä minusta tuntuu juuri nyt.

Kun olo on sanalla sanottuna hämmentynyt.

Ja pöllähtänyt.

Ja sekava.

Hurjan hämmentynyt, pöllähtänyt ja sekava on olo juuri sillä hetkellä, kun on repäissyt itsensä irti normaalista arjesta ja uomastaan. Sillä hetkellä, kun on astunut sisään tuntemattomasta ovesta tietämättä mitä sen sisäpuolella on.”


JOS ELÄMÄSTÄNI KIRJOITETTAISIIN kirja, luulen, että tuo yllä esitetty, jo niin monta kertaa aiemmin kirjoittamani ajatus seikkailun syvimmästä olemuksesta olisi sen aloituskappale.

Et liene ihmeisessäsi, kun voin nyt kertoa tuoreesta käänteestä elämässäni; taas uudesta seikkailusta, joka totisesti on hämmentänyt, pölläyttänyt ja sekoittanut minun maailmaani viime päivinä. 


MINULLE ON TARJOTTU työ Yle Radio Suomen radiojuontajana ja muutan nyt Kuopioon. Työkeikka siellä alkaa heti kesäkuussa ja näillä näkymin kestää vuoden loppuun. Toimin siis jatkossa Kuopiossa Ylen radiojuontajana ja toimittajana.

Nopea käänne ja iso muutos monella tapaa. En tässä vaiheessa halua hehkua suuria opetuksia siitä, miten elämä voi muuttua pienessä hetkessä ja kuinka se kantaa aina oikeaan paikkaan. Tämä on vain toteamus tapahtumien kulusta; näin vain yksinkertaisesti tapahtuu nyt, ja näin on hyvä.

Onhan tietysti totta, että iso tehty työ ja raudanluja usko itseeni palkitaan nyt näin, ja tämä tekee minusta kovin kiitollisen. Tämä työtarjous on iso arvostuksen ja luottamuksen osoitus minulle. Henkilökohtaisesti se tarkoittaa hienoa mahdollisuutta päästä tekemään rakastamaani työtä ja vahvistaa omaa ammatillista olemustani. Muutos tarjoaa paljon odotetun käänteen elämään myös kuukausia kestäneen sairauslomani jälkeen.


KUTEN KAIKKI KÄÄNTEENI aikaisemminkin, tässäkään tilanteessa ei jäädä pähkäilemään ja pohtimaan, vaan tartutaan heti täysillä toimeen. Päätöstä ottaa työ vastaan ei juuri tarvinnut arpoa. Olen tiennyt tästä muutoksesta ja uudesta työstäni vasta tasan viikon, ja jo kesäkuun alussa asun Kuopiossa. Onnekseni viikon aikana sain järjestetty itselleni jo uuden kodin.

Hämmennykseni alla olo on varmasti helpottunut ja huojentunut, mutta juuri nyt minut täyttää apinanraivoinen suorittamismentaliteetti. Elämä Helsingissä on mäiskittävä pinoon seuraavien päiven aikana ja pakattava maailmani laatikoihin mukaan otettavaksi. Muutan Kuopioon nyt kokonaan, eikä Helsinkiin jää kotia tai tavaroita. Seuraavat päivät elämääni tulevat olemaan kovin kiireisiä; ensi viikon kun täyttää vielä 12-tuntiset työpäivät erään televisiotuotannon kuvauksissa, jossa vielä toukokuun olen töissä. Hetkellisesti mielessä pyörii, että missäköhän välissä sitä ehtii pakkaamaan ja muuttamaan.

Vielä tiedän itsekin kovin vähän käytännön järjestelyistä, mutta asiat ratkeavat ja vastaukset saapuvat pala kerrallaan. Kirjoitan sinulle varmasti seuraavien päivien aikana lisää (hyvin mielenkiintoisia tuntoja on koettu jo yhden viikon aikana!), kun tämä tieto todella alkaa pudota systeemiini – vielä on vähän perässä pysymistä itselläkin (pakko tunnustaa, että välillä nipistelen itseäni ja mietin, onko tällainen tapahtumasarja todella meneillään, ja vaikka tieto jo julkista tänään onkin, olen monta kertaa miettinyt uskallanko tästä kertoa).


”Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan.

Sanoinkuvaamaton.

Kiitollinen.

Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain ennalta tuntematonta sekä oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei osaisi ehkä kuvitellakaan.”


Jos elämästäni kirjoitettaisiin kirja, luulen, että tuo yllä esitetty, jo niin monta kertaa aiemmin kirjoittamani ajatus seikkailun syvimmästä olemuksesta olisi sen lopetuskappale. 

Tämän mielessä pitäen minäkin hyppään taas kohti uutta jännittävää tuntematonta sekä jätän taas pari vuotta kotipaikkanani olleen Helsingin – ja otan sinut siinä siivellä mukaan seikkailuun, sillä sellainenhan tästä nyt takuulla aukeaa.

Tämä kuva on tammikuulta, vuoden ensimmäiseltä juontokeikaltani ja vielä keskellä polvileikkausta seurannutta sairauslomaani. Silloin kirjoitin tämän kuvan alle kuvatekstiin: ”Tässä minä olen parhaimmillani. Jos jotain tänään voin toivoa, tuovat tulevat kuukaudet lisää rakkaita työmahdollisuuksia minulle.” Olisinpa tuolloin tiennyt, mitä tulisin saamaan. Kuva: Antti Nyman.

 

Näin tänään. Vaikka ei suuria sanoja ja vain toteamus tapahtumien kulusta, ehkä sinäkin nyt pysähdyt miettimään: Sillai se elämä voi muuttua ihan pienessä hetkessä.

/Äm

Loistava viikko takana

Tämä viikko on ollut yhdellä sanalla sanottuna

Olin tiistaina henkilöbrändäys-aiheisessa seminaarissa ja tapahtumapaikan seinällä oli tämä loistava valotaulu.

 

Loistava viikko, ja samalla hyvin hämmentävä. Ja kaikessa loistavassa hämmennyksessään varsin väsyttävä. Hengittelen vielä muutaman päivän ja sitten kerron sinullekin tarkemmin missä mennään.

Helsinki City Run -puolimaratontapahtuma oli myös loistava. Eilen viihdytettiin juoksijoita ennen puolimaratonille lähtöä erilaisten vieraiden ja mielenkiintoisten aiheiden kanssa. Keikka oli hieno ja minullekin kovin opettavainen. Tämän loistavampaa työtä ei voisi ollakaan, saa itse tutustua niin monenlaisiin erilaisiin aiheisiin ja asioihin.

Suomalaisten juoksuvaikuttajien Joonas Laurilan ja Simo Syrjäläisen kanssa keskusteltiin muun muassa sosiaalisesta juoksusta ja juoksuteknologiasta.

Martina Aitolehti on kokenut juoksija, mutta paremmin uimarina ja hengenpelastajana tunnetulle Anne Hiltuselle HCR oli ensimmäinen pitkä juoksu. Aiemmin Anne valmensi Martinan uimariksi ja hengenpelastajaksi ja nyt asetelmat kääntyivät, sillä kevään Martina on opastanut Annea juoksemiseen.

 

 

Äsken kävin kuntosalilla polven kuntoutushommissa. Koska töiden takia aikatauluni ovat menneet uusiksi, kiire meinaa haastaa nyt vähän kuntoutusta – mutta silloin käydään kun voidaan. Nyt koetamme fysioterapiassa hoitaa polvea myös akupunktion avulla, kivut kun ovat vaivanneet viime aikoina paljon. Suhteellisen hyvin selvisin kuitenkin tunteja kestäneestä työsetistä seisten HCR:lla.

Iloista alkavaa viikkoa sinulle!

/Äm

Töitä urheilun parissa

Vaikka minun elämässäni lähes kaikki urheilua muistuttavakin on vielä kielletty, on suuri onni, että saan kuitenkin tehdä töitä urheilun parissa. Tämä iltapäivä ja huominen vilahtavat Helsinki City Runilla juontotöissä; todella mielenkiintoisia asiantuntijoita ja lajin harrastajia sain tänään jututtaa, kun lämmittelimme kohti huomista juoksupäivää.

Jos olet juoksemassa huomenna puolimaratonin, onnea reitille – ehkä törmäämme kisa-alueella!

Tässä haastattelussani eräs juoksija. Kuva: Helsinki City Run

Ajatuksia ajasta – kahdeksan kuukautta

Kuun kymmenes! En ole unohtanut. Polvionnettomuuden muistopäivä ja ajanlaskuni mitta. 

Kahdeksan kuukautta.

Tänään olen pohtinut moneen otteeseen sitä, millainen ajanjakso kahdeksan kuukautta todella on. Mitä sen aikana voi tapahtua, kuinka pitkä tuo aika on? Juuri tänään kuukausien laskeminen ja niiden mittakaavan ymmärtäminen on kovin merkityksellinen asia. Mutta, kenties yllätyt, tähän ajan hahmottamistyöhöni tänään polveni ei liity millään tapaa.

Kahdeksan kuukautta onnettomuudesta ja minä mietin ajatuksia ajasta, jotka ei liity polveeni millään tapaa.

Se on iso juttu.

Ja iso juttu minulla pian onkin kertoa sinullekin.


Tähän mietteeseen törmäsin tänään työmatkallani. Voin kertoa, että juuri tänään minä vähintäänkin triplasin omat kykyni. 

Kahdeksan kuukautta, ja kovalla koetuksella ollut luottamus itseeni palkittiin hurjalla tavalla.

Palaan. Pian.

/Äm