Tag Archives: aamujuontaja

Miksi jokaisen suomalaisen pitää nauraa?

Posted on by

1

”Ei Suomea kikattamalla rakennettu”, sanoi eräs minulle studioon soittanut henkilö, kun lähetyksessämme aiheena oli nauru ja juttukaverinani koomikko Teemu Vesterinen.

Saako Suomessa nauraa, vai pitäisikö meidän vain jurottaa vakavaina, jotteivat muut häiriinny? Mitä naurusta ja sen positiivisesta voimasta ajattelee mies, joka työkseen päivittäin pohtii naurua ja iloa?

Tämän jutun pohjalta kuulijoillamme heräsi iso keskustelu siitä, onko kovaääninen nauru vain itsekkäiden ihmisten tapa viedä muiden tila vai voisiko naurulla sittenkin olla positiivinen voima – myös Suomessa?

Kuuntele tästä linkistä suorastaan naurattava keskustelumme ja syyt siihen miksi jokaisen suomalaisen pitää nauraa.

Mitä mieltä sinä olet? Mikä on parasta naurussa?

Miksi jokaisen suomalaisen pitää nauraa? Juttutuokiomme koomikko Teemu Vesterisen kanssa löytyy nyt Yle Areenasta täältä.

Nollasta kohti 42 kilometrin hiihtokisaa: Polvivammaisesta kilpahiihtäjäksi vain reilussa kuukaudessa?

Posted on by

0

I’m back – vai olenko, se selviää pian! Lähes puolentoista vuoden polvipiina on takana: Tough Viking -haasteeseen se matka katkesi, mutta VIHDOIN urheilukielto on kumottu ja voin ottaa vastaan ensimmäisen urheiluhaasteeni. On tätä odotettu!

Maaliskuussa minua odottaa 42 KILOMETRIN hiihtokilpailu.

Olen jo pitkään haaveillut, että voisin aloittaa hiihdon kunnolla, ja nyt päätin pyytää avukseni hiihtovalmentajan. Viattomana aioin vain opetella hiihtämään sunnuntailenkkkiä, mutta kun valmentajaksi ottaa Leppävirran Virin Reetta Nenosen, tavoitteet asetetaan oikealle tasolle. Siksi seison (aivan liian) pian, maaliskuun kolmantena päivänä, lähtöviivalla Riikinvoimahiihdossa Varkaudessa.

TÄMÄN HAASTEEN TUORE valmentajani minulle asetti yhteiseen projetiimme tietäen, että taustallani on hyvä kunto ja monta jo aiemmin suoritettua haastetta, vaikka nyt lähtötilanteeni onkin erityislaatuinen.

Edellisestä hiihtokerrastani on reilusti yli kaksikymmentä vuotta ja nyt on vain 1,5 kuukautta aikaa ottaa tämä laji haltuun. Kun yhtälöön lisää sen tosiasian, että polveni on vielä heikko ja ennen niin hyvä kuntoni on ehtinyt vammani aikana romahtaa täysin, en oikein tiedä mitä odottaa.

Polveani olen kuntouttanut systemaattisesti ja tarkasti, eikä mikään fyysisesti estä minua ottamasta tätä haastetta vastaan. Mutta varmaa on, että helppoa kunnon kohottaminen ja uuden lajin haltuunottaminen ei ole. Ja silti samalla juuri tämä haaste motivoi minua uudelle tasolle kuntoutukseni kanssa. Olen innoissani, että vihdoin saan uusia säveliä elämään myös liikunnassa.

Yhtään varmuutta siitä opinko hiihtämään ja selviänkö suksilla 42 kilometriä näin nopealla aikataululla, ei siis vielä ole. Tavoite on selvä, mutta se, miten sen käy, ei voi vielä ennustaa… Mutta sehän tästä mielenkiintoisen juuri tekeekin, kuten jo tiedätkin: Muistatko esimerkiksi nämä edelliset hullut haasteeni ”Kyläboheemien kokoontumisajot” -24 tunnin pyöräilyhaasteeni  tai ”Kun nössöstä tehdään mäkihyppääjä” -mäkihyppyhaasteeni tai ”Somekuningattaren tulikoe ja muita tarinoita supersankareista” 350 kilometrin pyöräilyhaasteeni (sinisten linkkien takaa pääset lukemaan nuo jutut)?

 

TÄNÄÄN OLI ENSIMMÄINEN hiihtotreeni Reetan kanssa – talven kovimmassa pakkaskelissä ja tuulessa tietysti! Projekti on armoton, mutta ah niin innostava ja mielenkiintoinen. Ja arvaathan jo sen, että pääset mukaan matkalleni kohti tätä kisaa.

Valmentajani Reetta Nenonen on muun muassa entinen hiihdon SM-mitalisti.

Tänään ei juuri porkkanaa nähty; vain keppiä 😀 Olen haasteellinen valmennettava ja tarvitsen vähän kovemmat otteet…

Kuvat: Toni Pitkänen / Yle

Tervetuloa mukaan matkalle! Teen tätä projektia työssäni, mutta se jalkautuu myös tänne blogiini.
/Äm

Savon seikkailu jatkuu myös vuonna 2018

Posted on by

0

Viime viikot ovat olleet vaikeita. Olen ollut blogissanikin ihan hiljaa, sillä syksyn pimeyden ja rankkojen aamutöiden ohella on täytynyt tehdä isoja päätöksiä. Saapuessani Kuopioon kesäkuussa matkani täällä piti olla vain seitsemän kuukauden mittainen. Mutta yhtäkkiä viime viikoina minulle tarjottiinkin mahdollisuutta jatkaa työssäni Ylen aamujuontajana.

Koti-ikävä Helsinkiin on painanut päätöstä, on valtava kaipuu läheisten luo ja kotikaupunkiin – uusi elämä kun ei ihan niin helposti ole auennut täällä Savossa. On täytynyt punnita työn ja muun elämän tasapainoa ja arvoa; onko valmis asettamaan työn vielä hetkeksi kotia suurempaan arvoon, sillä sitähän elämä täällä minulle nyt tarkoittaa.

Ja sitten toisaalta päätös oli aivan selvä. Missä muualla pääsisin tekemään työtä tällä tavoin? On valtavan suuri kunnia voida olla töissä paikassa, joka uskoo tähän luovaan hulluuteeni ja antaa luovuuteni päästä ääneen ja näkyviin tällä tavoin, tukee sen kehittymistä ja taitaa vähän jopa tykätäkin. Parempaa työpaikkaa ja työkavereita saa etsiä.

Siksi olen päättänyt jatkaa seikkailuani Savossa toistaiseksi. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa tänne jään, mutta nyt onkin yhtäkkiä näin. Hassua, miten yhdessä hetkessä voi olla niin innoissaan ja heti kohta kovin kaihoissaan. Sitä kai se elämä on, tasapainottelua eri valintojen ja tunteiden välissä.

Mutta ehkä tähän kohtaan kannattaa pistää silmään vähän uutta vaihdetta ja sanoa: Bring it on, Savo! Näytä, mitä sinulla on vielä minulle piilossa, sillä emme tainneetkaan päästä toisistamme ihan niin helpolla!

Ei kai sitä nyt voi muuta kuin jäädä työpaikkaan, joka sallii jopa tällaisen maailman rumimman tonttuoven askartelemisen ja tuotostensa jakamisen julkisuuteen 😀 Kuva: Antti Karhunen

/Äm

Rakkaus työhön – tässä Nenäpäivän esimerkki

Posted on by

0

Perjantai. Huh, takana on taas hurjan vauhdikas työviikko, ja nyt kyllä väsyttää toden teolla aikaiset aamuheräämiset, pimeä syksy ja se, että antaa itsestään viimeisenkin pisaran joka aamu. Mutta tiedätkö, taas tänään pysähdyin pohtimaan yhtä hyvin tärkeää asiaa: kertaakaan en ole ajatellut, etten halua mennä töihin aamulla. Joka aamu saan kokea niin upeita ilon ja onnistumisen tunteita, etten vaihtaisi niitä mihinkään. Minä rakastan sitä mitä saan tehdä. Yksinkertaisesti.

Tänään oli Nenäpäivä, ja se tarkoitti minullekin erityisen hauskoja juttuja työpäivässäni. Lähdimme yllättämään ihmisiä. Soitimme vähän musiikkiakin. Laulaminen oli erityisesti ihanaa. Olipa kiva nähdä miten ihmisten ilmeet valaistuivat, kun esitimme musiikkia.

Aamuvarhaisella valloitimme Kuopion rautatieaseman virallisen Nenäpäivän hanuristimme kanssa. Anssi K. Laitinen on muuten haitarinsoitin ME-mies; hän pitää jo 7. vuotta peräkkäin hallussaan Guinnesin ennätysten kirjoissa olevaa ennätystä; mies on siis soittanut 31 tunnin ja 25 minuuttia putekeen haitarilla, ja vieläpä niin, ettei kappaleiden joukossa ollut yhtään samaa kappaletta kahdesti.

Sitten suuntasimme yllätysvisiitille vanhusten palvelutaloon.

Hupimaisteri Juha Jylhäsalmen kanssa yllätimme yhden tämän palvelutalon työntekijäistä ja palkitsimme hänet hyvästä työstä. Juha kuvassa oikealla.

 

Tämän linkin takaa löydät puolestaan Ylen uutisjutun Nenäpäivän aamustamme  Sieltä pääset myös kuulemaan miten laulut asemalla raikuivat.

Hyvää, iloista ja naurun täyteistä viikonloppua, ystävät!

/Äm

 

Ps. Niin, ja ai niin; onhan täällä vielä tämä somevideokin vanhustentyöntekijän yllätyksestä. Tätä kuvattaessa tein siis samalla suoraa radiolähetystä, siksi kuljen Juhan perässä hölmön näköisenä mikrofonin ja kuulokkeiden kanssa 😀

 

Studiosta rengittäreksi syyshommiin

Posted on by

0

Jotkut päivät töissä ovat toisia vähän merkityksellisempiä. Tänään oli sellainen. Parhaat jutut radiossa syntyvät usein hieman yllätyksenä, lähtevät laajenemaan jostain pienesta ajatuksesta ja keskustelusta. Ja aikaan saatetaankin saada jotain, joka jää mieleen.

Viime viikolla vitsailimme studiossa: olenhan tunnetusti vähän epäkätevämpi emäntä, enkä mikään haka kotitöissäkään. Kerroin asuvani kerrostalossa parvekkeetomassa asunnossa ihan tarkoituksella – sitten minun ei varmasti tarvitse tehdä pihatöitä eikä edes lakaista parveketta syksyn lehdistä tai talven lumesta. Mutta sitten kuitenkin käyn usein lenkkeilemässä omakotitaloasuinalueilla ja haaveilen, että pääsisin puutarhahommiin. Ristiriita! Olisiko sisälläni sittenkin jonkin sortin ehtoinen emäntä?

Tajusimme tuon keskustelun yhteydesä juontoparini Juhanin kanssa, että minunhan olisi päästävä tekemään syystöitä jonnekin pihalle. Heitimme tarjouksen, että voisin lähteä jonkun kuulijamme luokse syyshommiin. Että kuka tahansa sai heittää minulle pyynnön tulla syyshommiin.

Tarjouksia tulikin yllättäen useita, ja tietysti niistä yhteen tartuin.

Ja tänään olin aamulla Irma-mummin kotitilalla haravointihommissa syysrengittärenä. Meillä oli valtavan mukava haravointihetki yhdessä – taisimme kumpikin saada valtavan määrän virtaa toisistamme ja yhdessä tekemisestä. Irma on aivan upea nainen ja oli mukava tutustua tähän kuulijaan ensimmäistä kertaa.

Hyvää syntyy, kun hyvää tekee. Ja upeita kokemuksia tulee, kun heittäytyy hauskoihin ideoihin ja antaa niiden viedä eteenpäin. Se olkoon tämän päivän oppi!

Siinä on syysrengitär haravointihommissa Leppävirran Paukarlahdessa, joka sijaitsee 30 kilometriä Kuopiosta etelään.

Ahkerat haravoijat: Irma-mummi ja minä

Aamutyöläisen rytmi

Posted on by

0

Keskiviikko on aamutyöläisen työpäivistä rankin: kaksi aamua takana ja vielä kaksi edessä. Tänään väsymys painaa ja näin illasta tuntuu, etteivät aivot taivu enää mihinkään.

Työpäivieni rytmi on aika selkeä ja samanlainen; rutiinit ovat hyvin tärkeitä siinä, että tällaisen työn jaksaa. Herään aamuisin klo 4. Keitän kupin kahvia ja syön yhden ruisleivän palasen leikkeleellä ja vihanneksilla. Mitään muuta en voi syödä, sillä muutoin tulee etovan huono olo. Monet sanovat, että aamutyö on keholle rankkaa – minulla tämä tuntuu eniten juuri vatsassa, aika mielenkiintoista sinällään.

Töihin suuntaan kello viideksi. Nyt syksyllä lähetys alkaa kuudelta, joten minulla on tunti aikaa startata radiostudio ja perehtyä. Siitä lähetys sitten lähtee liikkeelle päättyen kello 1o.

Lähetyksen jälkeen on tyhjä olo. Silloin ei enää päässä pyöri juuri mitään, vain kamala nälkä ja heti päivittäisen toimituksen aamupalaverin jälkeen säntään syömään eväitäni. Aamuherätys painaa, mutta sitäkin enemmän läsnäolo, jota lähetys vaatii. Koko ajan on annettava itsestään, keksittävä aiheita puheille ja reagoitava tapahtumiin.

Parin tunnin ajan sitten suunnittelen seuraavaa päivää ja tulevia lähetyksiä. Puolen päivän aikaan mieli alkaa jo suunnata päiväunille. Ja niille painun ensimmäisenä, kun kello 13 maissa astun kotiovesta sisään.

Sitten noin tunnin verran unta ja herätys iltapäivään. Ihaninta aamutyössä on tietysti se, että päivää jää vielä paljon jäljelle töistä pääsyn jälkeen. On tosin vähän romanttinen ajatus, että loppupäivästä ehtisi tekemään vaikka mitä. Kyllä sitä päiväunien jälkeen tokenemiseen soljahtaa aikaa ja minä, joka useimmiten suuntaan kuntoutus- ja treenihommiin saan iltapäiväni kulutettua aika näppärästi. Ja treenin jälkeen olo on niin raukea, ettei oikein mitään muuta jaksaa kuin maata sohvalla, katsoa televisiota ja selata nettilehtiä saaden jo kuvaa maailman menosta jo vähän seuraavaa aamua ajatellen.

Iltauutisten ja urheiluruudun katsottuani ja iltapalaa syötyäni olen valmis nukkumaan. Yritän saada nukuttua seitsemän tunnin yöunet, mutta aina se ei onnistu. Unesta on pidettävä tarkkaa huolta, sillä se on liikunnan ja hyvän ravinnon lisäksi avain jaksamiseen tässä hommassa.

Luitko jo kesällä muuten jutun, jonka työstäni kirjoitin? Sitä suosittelen, kun kiinnostaa se, mitä radiolähetyksen aikana tapahtuu. ”Radiojuontajan (päänsisäinen) aamushow – työn arki radiostudiossa” löytyy täältä.

Tänään oli ekstraspesiaali aamu, kun lähetyslaitteistossa oli vähän teknisiä ongelmia –mutta hyvin selvittiin. Ja kuten tämä kuvakaappaus tänään, välillä pääset kurkistamaan työhöni livenä myös Instagramini My storyssä – tule seuraamaan tiliäni @maijailmoniemi!

 

 

Jotta näkisit notkot, kuulisit kaaren, tajuaisit tarkoituksen

Posted on by

2

Tasan vuosi sitten joku kummallinen voima sysäsi minut hurjaan henkilökohtaiseen kiirastuleen – juuri, kun edellisestä oli alettu selvitä ja olin työurallani orastavan onnen äärellä. Onnettomuus syyskuussa 2016 oli kirsikka koettelemusteni kakun päällä. Tänään en voi malttaa olla leikkimättä ajatuksella: mitä, jos olisin vuosi sitten syvimmässä laaksossani nähnyt tähän päivään? Millaisen voiman olisin saanut, jos olisin tiennyt mitä nyt tapahtuu?

Olen ollut vähän himmennetyllä liekillä viime viikot. Kun en ole vielä voinut kertoa, millainen muutos tai tarkennus työssäni tapahtuu, ja se kuitenkin on päällimmäisenä omassa mielessäni pyörinyt, en ole oikein osannut kirjoittaa mitään. Mutta tänään voin kertoa ääneen, mikä minua on pitänyt mietteliäänä viimeiset pari viikkoa. Tietyllä tapaa eräänlainen identiteetin tarkennus, josta voin nyt puhua. Työroolini on nyt täsmentynyt ja viimeiset viikot tehtyäni vähän kaikenlaisia hommia toimituksessamme, olen onnellinen voidessani kertoa, että nyt minulle on loppukomennukseni ajaksi ihan selkeä, oma paikka.

Kesän tuurausjakson jälkeen olen saanut hienoimman kunnian työnantajaltani ja vastuulleni radiotyön kuninkuuslajin: pääaamujuontajan paikan. Kollegani Juhanin kanssa tartumme työhön huomenna. Aiemmin sovitun työkomennukseni mukaisesti vuoden loppuun asti ollaan näin, ja sitten taas katsotaan mihin tieni vie.

Tämä ei ole päätepiste, vaan vaihe elämää – yksi niistä tarinoista, joita olen halunnut sinun kanssasi jakaa. Käänteistäni en kerro näiden hehkun hetkien tai peukkusi vuoksi. Teen sen siksi, että näkisit notkot, kuulisit kaaren, tajuaisit tarkoituksen.

Tulevaan ei voi nähdä, en minäkään kyennyt siihen vuosi sitten, vaikka kuinka toivoin. Mutta, kun siellä vihdoin on, on hyvä pysähtyä.

Tänään haluan summata sanomani sinulle:

Ystävä, möyri välillä mudassa, mutta usko aina itseesi ja elämään. Tee töitä tosissaan ja anna parhaasi asiassa joka eniten itseäsi liikuttaa. Etene pala kerrallaan; tiedä, että vain otettu askel kantaa eteenpäin. Etsiydy paikkoihin joissa sinuun uskotaan ja annetaan parhaassasi loistaa. Haparoi ja harhaile, sillä vain eksyneen voi elämä yllättää. Viitsi ja vaivaudu, heittäydy, ei ole muuta tietä. Äläkä ikinä anna epäluuloisten lannistaa.

Hiljenny kuulemaan mitä alamäki haluaa sinulle opettaa. Ja kun menet ylöspäin, nauti hetkestä, ota siitä irti kaikki minkä saat ymmärtäen, ettei mikään ole ikuista. Jaa omastasi ja kokemastasi, vain sillä on merkitystä. Muista, ettei kaikki välttämättä tapahdu tarjoituksella, mutta voit itse löytää tapahtumista tarkoituksen.

Kiitä elämästä, koska vain sillä tavoin se voi olla jokaisen kokemuksen arvoinen. Luota, äläkä koskaan menetä toivoa. Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää.

* * *

Huomisesta eteenpäin klo 6.05-10.00 Savossa 98.1 ja koko maailmassa yle.fi/kuopio. Saatta olla, ettei tänä yönä oikein nukuta… Vähän on outo olo ja aamulla (ihan liian) aikainen herätys.

Tältä näyttää minun työpöytäni, jonka äärelle pääset kanssani huomisaamusta alkaen.

/Äm, joka muisti tämän, muutama vuosi sitten kirjoitetun tekstin tässä samalla. Lue sekin, jos tarvitset uskon sanoja vaikeaan tilanteeseesi. Tällaisen hienon tekstin olen kirjoittanut aikoinaan ”Rakkaani, kahden vuoden päästä kaikki on kauniimmin”