Epäkätevän emännän keittiössä: Motivaatiota alkoholista ja italialainen proseccorisotto

Hän on täällä taas: Epäkätevä emäntä, epäkätevämpänä kuin koskaan aiemmin!

Tänään tehdään italialainen risotto. Menetelmä on kopioitu miehiltä, sillä niinhän se menee, että jos miehen haluaa saada laittamaan ruokaa, sille pitää vaan sanoa, että ota siinä samalla vähän viiniä tai olutta, niin se mieshän juoksee heti kirkuen keittiöön.

Epäkätevä emäntä tarvitsee saman motivaattorin – siis alkoholin… Siksi ruokalaji ja resepti valittiin puhtaasti sen mukaan, että ruoan valmistuksessa voi käyttää viiniä. Toisin sanoen; juoda sitä.

Risottoa tehdessä tunteet pyörivät laidasta laitaan, eikä yllätyksittä säilytä tälläkään kertaa Epäkätevän emännän keittiössä. Tämän risoton valmistusohje löytyy tämän blogin lopusta. Kokeilepa jos uskallat!

”Uusavuttomat nouskaa! ”Epäkätevän emännän keittiössä” on yritys opetella laittamaan ruokaa; olemassa kun on (luoja paratkoon) aikuisia naisia, jotka haparoivat keittiöhommissa.

Tämä sarja on kaikille meille, jotka koetamme tehdä parannuksen – ihan missä tahansa asiassa. Motivoikoon tämä sinua tielläsi! Muutos on aina mahdollinen.

Vai onko?”

Tervetuloa Epäkätevän emännän keittiöön – matkalle pilke silmäkulmassa kohti kätevää emännyyttä.

Italialaisen proseccorisoton valmistusohje

Ainekset:
1 kpl salottisipulia
4 dl carnaoli-, arborio- tai vialoneriisiä (joo, noi on vaikeita sanoja, mutta ihan perusmarketin hyllystä löytyy)
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl proseccoa (voi laittaa enemmänkin, mutta muista perusohje: viini on parempaa juotuna)
1 l liha- tai kasvislientä
1 dl parmesaania raastettuna ja riistettynä, ihan kuten ihmiselämä
3 rkl voita
musta- tai valkopippuria

Valmistusohje:

  1. Ota lasi viiniä ja juo se. Mieluusti vaikka heti yhdellä kertaa kaikki.
  2. Kuori sipuli ja pistä se sellasiksi pikkuruisiksi palasiksi. Kuullota sipulia muutama minuutti pannulla öljyssä. Lisää riisi, kerta lörinällä kaikki vaan kehiin. Kuullota koko ajan vatkaten, vispäten ja vätkäten ja pätkäten.
  3. Kaada pannulle viini ja sekoittele, kunnes viini imeytyy. Muista juoda viiniä samalla, sillä viini on kuitenkin aina parasta juotuna. Täytä tarvittaessa lasi.
  4. Laita joukkoon kuumaa liha- tai kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Seuraavan kauhallisen saa lisätä vasta, kun kaikki neste edellisestä on imeytynyt riisiin. Kypsennä 17–25 minuuttia. Hillitse hermosi, tää on rankkaa. Tekis mieli vaan kaataa koko kulho yhdellä kertaa, mutta koeta vältellä sitä. Se on virhe.
  5. Maista risottoa kypsennyksen loppuvaiheessa. Riisi saa jäädä vähän sillai natkuvaksi hampaissa.
  6. Lisää  voi ja parmesaani kypsään risottoon. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Epäkätevien emäntien ja isäntien kannattaa muistaa, että lihaliemi on suolaista jo noin niinku lähtöjään, että suolaa ehken ei tartte lisätä.
  7. Joku kiva rehu kannattaa lisätä vielä koristeeksi. Esim. persilja, jota minä kutsuin pienenä perselihaksi (kyllä!), toimii tässä hyvin. On sillai nätti. Ja vihreä. Voit myös heittää sekaan jotain sieniä tai kanaa jos kiinnostelee.

 

 

 

Kun kukaan ei halua

Niin meni kesä ja tuli syksy. Kuukauden päästä minulla on syntymäpäivä, ja lokakuun ensimmäinen on aina tarkoittanut tosi syksyä. Vuoden kymmenes kuukausi. Sitten taas yksi vuosi syntymästäni on vierähtänyt. 30 päivää aikaa ja minä täytän 33. Joku sanoo, että luku 33 symboloi korkeinta hengellistä tietoisuutta, jonka ihminen voi saavuttaa. Onnea? Minä lasken erilaisia numeroita ja ajanjaksoja, jotta pysyisin kärryillä edes jossain. Viiden kuukauden päästä alkaa uusi vuosi. Olisiko se vihdoin vuosi, jolloin minun onneni kääntyy? Elämän sanotaan kulkevan seitsemän vuoden sykleissä. Seitsemän vuotta sitten perustin yritykseni. Siitä alkoivat rankat, mutta opettavaiset vuodet. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet täyttä myllerrystä. Tarkoittaisiko luku 2015 minulle seitsemän vuoden onnentäyteistä putkea?

Yhdeksän kuukautta on kulunut siitä kun palasin Suomeen. Neljä kuukautta ylämäkeä ja viisi alamäkeä – noin karkeasti. Nyt on taas kova vauhti alas. Sata kilometriä tunnissa. Yksinoleminen, mitääntekemättömyys ja tarpeettomuus: kolme asiaa, joihin voisi kompastua.

222 kirjaa kirjahyllyssäni. Nekin minulla on ollut aikaa laskea. Hieno kakkosista koostuva luku. Jännä sattuma että niitä on juuri tuollaisen samasta numerosta koostuvan luvun verran! 33 vuotta ja 222 kirjaa. Joku sanoo, että enkelit jättävät meille viestejä näyttämällä sarjan samoja numeroita. Uskoo ken uskoo; ehkä enkelit ovat vihdoin lähellä.

* *

Sattumaa? Enkeleitä? Tämä oli minun kahdessadaskahdeskymmenestoinen kirja. Sain sen perjantaina postissa yllätyksenä. Kyllin hyvä. Lempeämmän elämän käsikirja.

aistillisuus

Silti 24 tuntia vuorokaudessa mielessä pyörii tarpeettomuus. Oletko sinä ollut sellaisessa tilanteessa, että kukaan ei tarvitse? Että kukaan ei halua? Tiedätkö miltä tuntuu, kun jää kaiken ulkopuolelle? Yksin.

* * *

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä ajatustani jo parin viikon ajan. Siis sitä oivallusta, jonka olen tehnyt tässä kuluneiden kuukausien aikana. Että minä todella ymmärrän miksi joku ihminen menettää elämänhalunsa. Alkoholisoituu tai syrjäytyy – muuttuu itsetuhoiseksi. Niin. Olen ollut siellä itsekin. Niissä tunteissa ja tunnelmissa, joissa olisi hirveän helppo vain hypätä pois kelkasta ja antaa väärin päin pyörivän maailman mennä omia menojaan. Paeta vaikeita elämäntapahtumia, yksinäisyttä ja tarpeettomuutta; kuinka ihanaa olisi kun joku vain tulisi ja ottaisi pahat ajatukset pois! Kun epäonnistuminen seuraa toistaan eikä saa positiivista palautetta mistään. Kun tuntuu, ettei riitä tai kelpaa. Sinäkin ehkä olet joskus koenut niin?

Olisi niin paljon helpompi välillä turruttaa mielensä liian isojen kysymysten alla. Kääntää off-asentoon aivot, jotka surraavat ihan liikaa, kokea hyvän olon nousevan kehossa ja päästä vapaaksi. Edes hetkeksi. Tai vain vetää turvaketju kerrostalonoven suojaksi ja linnoittautua yksin kotiin – siihen viimeiseen paikkaan, johon ihan jokainen maailman murhe ei yletä?

Me katsomme niin ylen heitä, jotka pyörivät kaduilla likaisina, pää sekaisin tai jätämme oman onnensa nojaan ne, jotka huutavat yksinäisyyttään. Monet heistä ovat vain tavallisia, onnettoman elämän runtelemia ihmisiä, voimattomia taistelemaan yksin itseään pinnalle. Se meiltä unohtuu.

* * *

Miksi toiset ihmiset ovat alttiita itsetuhoisuudelle tai henkiselle lannistumiselle vaikeissa tilanteisissa ja toiset taas eivät? Minä kuulun niihin, jotka eivät näe mielen turruttamista tai yksin jäämistä oikeana vaihtoehtona. Mutta ymmärrän täysin miten joku toinen näihin ratkaisuihin päätyy.

Olen päättänyt valita omaksi strategiakseni selviämisen: tunteiden tuntemisen ja niiden käsittelemisen. Toimimisen, vaikka siihen ei aina olisi halua, kun tuntuu, ettei siitä ole mitään hyötyä. Selviäminen on jatkuvaa työtä, mielen asettamista päivittäin oikeaan asentoon. Mutta yksi kerrallaan möröt katoavat.

Tilanteessa, jossa usko elämään on vähissä, olisi todella tärkeää saada onnistumisen kokemuksia. Liikkuessani nykyisin Helsingin kaupungissa katson hyvin tarkkaan ihmisiä, joista syrjäytyminen ja elämän rankat käänteet paistavat läpi. Kunpa voisin auttaa heitä. Ei minulla ole sellaista koulutusta, joka auttaisi toimimaan heidän kanssaan. Mutta silti minä haluaisin tehdä jotain – kertoa, että vielä on mahdollisuus ottaa elämä omaan haltuun ja auttaa jotain ihmistä askel kerrallaan jättää turvaa antava alkoholi pois tai metri kerrallaan harjoitella omalta ovelta poistumista.

keksi2

Minä etsin nyt töitä sekä omaa paikkaani maailmassa ja mieltäni vaivaa alituiseen iso kysymys: miksi kukaan ei tarvitse minua? Onko minusta mitään hyötyä kenellekään? Saanko töitä? Saanko tehdä niitä asioita, joita rakastan? Kääntyisikö onneni jo monen vaikean vuoden jälkeen? Miksi epäonni seuraa toistaan?

Olen lukenut nyt useaan otteeseen toissa viikolla ilmestyneen Hesarin mielipidekirjoituksen, jossa kaltaiseni, korkeasti koulutettu nainen kertoo työnhakuhelvetistään. Siitä, kuinka vastentahtoinen työttömyys on hänet syrjäyttänyt: hän on päättänyt jäädä kotiin odottamaan ihmettä, koska kukaan ei ole häntä halunnut palkkatöihin pitkän yrittämisen ja satojen hakemusten lähettämisen jälkeen. Kun töitä ei ole, hän on valinnut jäädä pois yhteiskunnan kelkasta. Voimattomuuden tunteen alla hän on päättänyt alistua ja ryhtyä passiiviseksi odottajaksi.

”Ehkä on parempi, että pysyn hiljaa omassa kodissani odottamassa sitä hetkeä, että puhelin soisi ja pääsisin työhaastatteluun. Että minut valittaisiin. Sitä tunnetta ei varmasti voita mikään”, hän sanoo, ja minä tiedän tarkalleen mitä hän ajattelee. Se on se viimeinen keino suojella itseä, ettei mene kokonaan rikki.

Me jokainen haluamme kokea, että joku tarvitsee. Että meillä on joku paikka ja tehtävä maailmassa ja että kuulumme johonkin. Että voisimme tehdä jotain merkityksellistä jonkun kanssa ja jollekin. Että olemme haluttuja. Kun näin ei ole, näkee aika toisen perspektiivin elämään; yksinäisyyden, jatkuvat pettymykset ja tarpeettomuuden. Ja jos mieli ei näitä tunteita kestä, se alistuu – hyvin helposti. Sitten sitä menee ja tarttuu pulloon tai vetäytyy yksin kotiinsa.

wecangetnew

Elämä on valintoja. Loppujen lopuksi kaikki on kiinni siitä, mitä itse päättää. Sitä voi turruttaa tunteensa niiden pelossa tai mennä täysillä niitä kohti. Voi jäädä kotiin kun tuntuu, ettei maailma tarvitse. Tai sitten voi tehdä jotain pitääkseen mielensä virkeänä ja vastaanottavaisena, sillä kuten viime viikolla kirjoitin: Me voimme saada uutta! Siihen on uskottava.

Minä olen ajatellut näin: sillä välin kun odotan ja etsin sitä jotain, miksi en käyttäisi energiaani johonkin toimintaan. Sellaiseen tekemiseen, josta voisi olla jollekin hyötyä. Ajattelen, että kun antaa ja toimii, voi myös saada.

Ja siksi kysyn sinulta: missä minua voitaisiin tarvita juuri nyt? Missä on kiire, mutta ei mahdollisuutta maksaa apulaisille palkkaa? Auttamaan A-klinikkasäätiön neuvontapisteessä? Käymään vanhusten kanssa ulkoilemassa? Leikittämässä lapsia leikkipuistossa? Tunnetko sinä jonkun, joka kaipaa nyt apua?

Mä olisin tässä.

/Ämmä, joka on tänään 32 vuotta, 11 kuukautta ja 0 päivää, siis 12023 päivää tai 32,92 vuotta tai 395,00 kuukautta tai 1 717,57 viikkoa tai 288552 tuntia tai 1038787200 sekuntia vanha – ihan miten sen haluaa laskea