Toteuta unelmasi – onnistuisitko sinäkin näillä ohjeilla?

Posted on 17 huhtikuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

Vaikka yksinäisyys on teemoittanut blogiani tällä viikolla, sitäkin keskeisempi aihe elämässäni juuri nyt on uusi työura. Olen taas murroskohdan edessä. Ensi viikolla, kun minua työllistänyt ja talouttani pyörittänyt projekti päättyy, olen taas tyhjän päällä vailla tietoa seuraavasta. Sellaista on yrittäjän ja ”itsenäaisen artistin” elämä. Tyhjien pysähdysten kanssa on opittava elämään. Se on ehkä hurjien unelmien hinta…

* * *

”Sä huudat että sä oot hukas ilman mua enkä mä oo kukaan ilman sua”, on pätkä laulua, joka on pyörinyt päässäni tällä viikolla. Vieraanamme Helsinki Realissa kävi laulaja Hanna Maaria, joka on ääni tuon Cheekin hittibiisin takana.

Minua ja Hanna Maariaa yhdistää yksi asia: hurjat unelmat. Hanna Maaria haluaa nousta haastavassa musiikkibisneksessä eturivin tähdeksi ja minä mediamaailman naispuoliseksi Armaniksi. Joku saattaa välillä meille nauraa, mutta tiedättekö mitä: me olemme jo niin pitkällä unelmissamme, ettei niitä voi kukaan enää pysäyttää.

Hukassa olisimme ilman toinen toisiamme: Hanna Maarian kanssa keskustellen kiteytyi upea jakso Helsinki Realia, jossa teemme oivalluksia myös siitä kuinka tehdä unelmista totta.

Ja koska mä en oo kukaan ilman sua, jatkoin pohdintaa vielä vähän, ja kiteytin muutaman oivalluksen omasta kokemuksestani. Keskustelumme lisäksi haluan jakaa kanssasi tänään nämä ohjeet:

1.Kiteytä

Niin. Minun unelmani on olla naispuolinen Arman Alizad. Tämä viittaus oli hauska heitto joltain lukijaltani pari vuotta sitten. Hän oivallutti minut tuolloin, että tässä maassa armaneitten ja madventureseiden rinnalla on tyhjä paikka naiselle, joka itsensä likoon laittaen ja erilaisia ihmisiä tavaten voi avata teidän eteenne erilaisia maailmoja, kohtaamisia ja rajojen ylityksiä. Ensin kommentti huvitti minua suuresti, mutta sitten tajusin: juuri sitähän minä jo blogissani teen, eikä mikään saa minua syttymään enemmän. Tuosta lähtien olen kiteyttänyt unelmani tähän helposti ymmärrettävään lauseeseen. Unelma on osattava nimetä selkeästi, jotta se voi alkaa ohjata toimintaa.

2. Päätä

Yritin pitkään jopa taistella unelmaani vastaan – yritin olla kai ”järkevä”. Tällä viikolla tajusin kuitenkin päättäneeni jo kauan sitten, että tämä kortti on käännettävä perinjuurin hulluudesta viis. Unelma täytyy tunnustaa ja hyväksyä itselle, päätös on tehtävä ja sen oltava selkeä. Luulen, että tämä on kaikista tärkein vaihe. Kun päättää, voi ottaa omistajuuden unelmaansa. Ja sitten voi tapahtua.

3. Sano ääneen vähättelemättä

Kaikista eniten minua on hävettänyt sanoa ääneen tuo lause: ”Minä haluan olla naispuolinen Arman Alizad”. Mitä sinä ajattelet? Mitä ajattelet jos epäonnistun? Olen usein kertonut asiaani hieman naureskellen suojellakseni itseäni toisen mahdollisesti tyrmäävältä reaktiolta. On ollut vain pakko opetella lopettamaan vähättely ja uskaltaa sanoa unelma kaikille vastaantulijoille – vain siten se voi toteutua.

4. Usko ensin itse, ja muut uskovat kyllä sinuun

Sinä olet tällä matkalla mukanani ja joka päivä todennan polkuani edessäsi. Vielä nytkin häveliäisyyttäni koettelee tämän asian kirjoittaminen selkeiksi sanoiksi, sillä jännitän reaktiotasi. Mutta olen päätökseni tehnyt. Olen päättänyt uskoa. On itse uskottava ja uskallettava, muiden usko (ja kenties jopa apu) kyllä seuraavat perässä.

5. Kulje askel kerrallaan

Haparoivia, pieniä askeleita, ja usein yhden eteenpäin otettuaan joutuu heti kaksi taaksepäin. Mutta mihinkään ei voi päästä, jos ei aloita jostain; yksi polku johtaa aina seuraavaan. Blogini lisäksi Helsinki Real -keskusteluohjelmamme on konkreettinen esimerkkini siitä, mitä omien unelmien tavoittelu vaatii. Aloitimme ohjelman kaksi vuotta sitten innostuksestamme mielenkiintoisiin ihmisiin ja keskusteluihin. Päätimme lähteä tuumasta toimeen ja katsoa mihin idea kantaa. Me teimme vain, emmekä välittäneet tavoitammeko ohjelmallamme vain omat vanhempamme. Tärkeintä oli oppia tekemällä ja kehittyä, jotta voisi taas saavuttaa uuden tason tekemisessä.

6. Tiedä, että työsi kantaa hedelmää

Hyvin nopeasti ohjelman tekeminen osoitti minulle missä olen parhaimmillani ja oivallutti, että minulla on kyky tehdä samanlaisia töitä isommaltikin. Toivon, että jonain päivänä tällaisesta työstä minulle maksetaan myös palkkaa, nyt monta asiaa teen korvauksetta. Mutta se on unelmien hinta: toimeen tarttuminen, kova työ ja usko siihen, että tekemällä, keräämällä kokemuksia ja osoittamalla osaamisensa tehty työ kannattaa. Pienestä on aloitettava, kellon viisareita välillä venytettävä ja karvaitakin tappioita koettava.

7. Näe saavutuksesi

Tänään minä olen erityisesti kiitollinen. Yksi tärkeimmistä tekemistäni oivalluksista on ollut se, miten tärkeää on osata nähdä se minkä jo on saavuttanut ja ymmärtää olevansa jo pitkällä. Minulla on menestyksekäs blogi, joka tarjoaa erinomaisen harjoittelukentän. Minulla on upea keskusteluohjelma, jolla voin totetuttaa unelmaani jo nyt. Ei unelmani ole ”tuolla jossain”, etäisyyden päässä, vaan se tapahtuu juuri nyt, tässä. Olen tehnyt valtavan työn, ja siitä voin nauttia täysillä. Tämä on kenties koko hommassa toisiksi tärkein asia!

8. Huuda, että sä oot hukas ilman mua enkä mä oo kukaan ilman sua

Apua saa kun sitä pyytää. Unelmat vaativat toteutuakseen toisia ihmisiä. Tänään erityisesti olen kiitollinen kollegastani Juhasta, jota ilman en voisi tuottaa sinulle tätäkään jaksoa Helsinki Realia.

* * *

Hanna Maarian lahja on laulu, ja Helsinki Real yksi minun lahjoistani sinulle. Toivon, että sen kautta pääset kuulemaan ja näkemään sellaisia keskusteluja, joihin et välttämättä arjessasi aina pääse. Toivon, että nautit tästäkin jaksosta!

Kaunista sunnuntai-iltaa sinulle! Minkä unelman sinä voisit näillä ohjeilla toteuttaa?

/Äm

Miten tässä maassa pitää olla ettei saa päälleen tarpeetonta somevihaa?

Posted on 22 maaliskuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

”Mitä Äitiammaa sä oikein yrität yrität esittää, kun toitotat vaan, mitä kaikkea keksit ”auttaaksesi muita”? Etkö sä tajua, että toi on läpinäkyvää! Sä haluat vaan nostaa itseäs esiin ja kiillottaa julkisuuskuvaasi muitten kustannuksella. V**tu mitä pa**aa! Sano suoraan, että sulla k*see hommat, sä tarttisit jonkun auttamaan ja sun on päästävä keinolla millä hyvänsä esiin.”

Jotakuinkin tällaista viime päivinä.

Olen viime aikoina kirjoittanut (liikaa?) asioista, joissa olen tarjonnut apuani muille, muiden muassa tämän. Sanomattakin lienee selvää, että lukiessani yllä kuvattua minulle suunnattua palautetta olen päässyt tutkimaan rajaa provosoimisen ja provosoitumisen välillä. Että mistä kannattaa välittää silloin, kun ajattelee itse olevansa oikealla asialla.

Olen tässä blogissani päästänyt sinut matkalle romahduksesta kohti tuntematonta. En kutsu matkani suuntaa ”uudeksi nousuksi” tai ”kukoistukseksi”, sillä en tiedä mihin polkuni on menossa. Olen tehnyt sen, minkä perään olen itsekin kuuluttanut; pyrkinyt kertomaan matkasta, en perinteiseksi mielletystä ”sankaritarinasta” pohjalta huipulle – enhän nyt edes tiedä tuleeko tarinassani huippua. Olen kuvannut elämää inhimillisenä ja haavoittuvaisena ihmisenä, joka elää hyvää elämää niillä resurssein, jotka hänelle on juuri kyseisellä hetkellä annettu.

”Entäpä jos sankaritarina olisikin se, kuinka ihminen hädässä hakeutuu apuun? Tai se rohkeus, kun tukeudumme toinen toisiimme?”, näin kirjoitin sinulle taannoin tekstissäni ”Joskus se, mikä tappaa, yksinkertaisesti tappaa”.

Olen matkalla. Nyt tarinani on vaiheessa, jossa muotoudun ammatillisesti uudelleen. Se on vaikeaa ja vaatii paljon työtä. Oma tavoitteeni on tulla ”Suomen naispuoliseksi Arman Alizadiksi”, siis naiseksi joka elää sillä, että kertoo mediassa tarinoita inhimillisimmästä ihmisyydestä ja henkisten ja fyysisten rajojen ylityksistä. Sen minä osaan ja sitä minä rakastan – nämä asiat olen sinulle jo todentanut esimerkiksi blogissani. Suurin unelmani on oma seikkailu- ja luonto-ohjelma. Tässä prosessissa olen pohtinut paljon sitä missä menee nöyryyden ja toisten auttaisen sekä itsensä itsevarman esiintuomisen ja omiin tavoitteisiin pyrkimisen raja. Siis, sitä, miten menestys oikeastaan syntyy; onko se työntö- vai vetoliikettä.

Kun on tällaisella matkalla, jossain kohtaa tulee hetki, jossa tajuaa, ettei kyse ole minusta – ei sinustakaan. Tajuaa, että kyse on meistä: siitä miten voimme tukea toinen toisiamme kulkiessamme kohti kunkin omia tavoitteitamme ja unelmiamme. Olen itse kaivannut (ja kaipaan edelleen) paljon apua. Mutta vaiheessa, jossa omat voimat ovat kasvaneet riittävän suuriksi, ymmärtää, että on aika auttaa muita. Jos tämä on oman julkisuuskuvan kiillottamista, niin kai se sitten on.

* * *

Suomessa nöyryys on hyve. Usein erityisesti omaa uraansa systemaattisesti ja aktiivisesti edistämään pyrkivät ihmiset koetaan pyrkyreiksi, itserakkaiksi, räksyttäviksi akoiksi ja ukoiksi. Nyt saamieni kommenttien jälkeen olen kovin ihmeissäni, ettei sekään ole ”hyväksyttävää”, jos pyrkii jakamaan itse saamastaan ja haluaa aidosti auttaa.

Miten täällä sitten pitäisi olla, ettei saa päällee tarpeetonta somevihaa?

Provosoitumatta, sanoisin, pohdittuani omaa keissiäni ja viime aikoina nousseita someviha- ja provokaatiotapauksia. Ja näin minä haluaisin tämän asian kiteyttää:

Voi kun me muistaisimme sen, että on niin kovin turhaa provosoida ja provosoitua – huudella turhia ja tuhoavia pelkoja turvallisen tietokoneen näytön takaa. Voi, kun oppisimme ottamaan asiat asioina, emmekä ottaisi kaikkea kiinni itseemme. Ettemme olisi liian vakavissaan, kiihkoilisi turhaan ja osaisimme olla antamatta väärien impulssien iskeä syvimpään. Loukata. Ja loukkaantuessamme hyökätä puolustamaan. Iskeä takaisin. Antaa egon taistella vastaan toista.

Kaiken tuon energian voisimme käyttää yhdessä toimimiseen, yhteisen hyvän luomiseen.

Toisten auttaminen on suurin oppi, jonka olen viime aikoina sisäistänyt. Huolimatta ulkopuolisesta höpötyksestä olen päättänyt päästä omiin tavoitteisiini ja unelmiini tällä tavoin: Auttamalla ja pyytämällä itse apua.

Minua voi auttaa vaikka tarjoamalla minulle kesätöitä, jotka veisivät minua kohti unelmaani.

Rakkaudella,
Maija

Voiko Nobodysta tulla Somekuningatar?

Posted on 21 huhtikuun, 2015 by Maija Ilmoniemi

Lähes kaksi kuukautta siitä nyt jo on kun matkustin Norjasta Suomeen kalarekassa, muistatko? Harmitti. Tarkoitus oli viettää kokonainen vuosi Norjassa kalastajan apulaisena, mutta nyt seikkailuni oli kutistunut neljännesvuoden mittaiseksi.

Ei kannattanut olla.

Ei tullut kalaa.

Ei tullut rahaa.

Ilman kalaa ei pärjää.

Ilman rahaa ei pärjää.

Jos meillä kaikilla on jokin ominainen, elämäämme määrittävä tapa toimia, minun se on varmasti hassut humpsahdukset ja hurjat hypyt. Niistä olen tässä blogissani sinulle kirjoittanut ja ne ovat rakentaneet sen pohjan elämääni, jolla tänään seison. Avoin, rehellinen ja epäonnistumisia pelkäämätön otteeni elämään on se, joka on tuonut minut tähän pisteeseen.

Ground zero. Siitä on kyse. Taas. Hassu humpsahdus. Siitä oli kyse kun päädyin takaisin Suomeen. Vaikkei siinä ollut mitään hassua. Se ei ollut hauskaa aikaa. Viimeisen kuukauden Norjassa ja ensimmäisen kuukauden Suomessa olin hyvin ahdistunut: mitä hittoa on taas tapahtumassa? Tunsin olevani turhan pantti. Asuin toisten nurkissa, ei ollut mitään tekemistä enkä tiennyt mikä olisi seuraava siirtoni. Kukaan ei tarvinnut, kukaan ei soittanut. Mistä työ, mistä koti, mistä rahaa? Ground Zero, jossa seisoin, tuntui mustalta aukolta, johon olin taas kerran pudonnut ja josta minun olisi rämmittävä tieni ylös.

Elämä muuttuu sekunnin miljoonasosassa. Yhdessä sanassa.

”Työharjoittelu.”

Eräässä keskustelussa, pitkän turhanpanttikauden uuvuttamana se tuli. Aivan yllättäen. Miksi en tarjoaisi itseäni työharjoitteluun, kun ei ole muutakaan. Paitsi järjetön määrä intoa ja osaamista sekä Norjassa kerättyjä henkisiä muskeleita! Näkökulman muutos.

Olet seurannut blogiani ja tiedät, että minun toimintamallini on tarttua impulssiin turhia jahkailematta katsoen mitä syntyy. Kirjoitin saman tien tarjoavani palveluksiani free of charge, muistatko?

Uusi maailma, tuossa vain edessäni noin vain. Sain valtavan määrän yhteydenottoja, joista monessa minulle tarjottiin ihan palkallisiakin töitä. Yhtäkkiä ovet aukenivat erilaisiin yrityksiin ja organisaatioihin, joilla kaikilla oli sama kysymys: mitä ihmettä pitää tehdä muuttuneessa maailmassa, jossa vanhat viestinnän lainalaisuudet eivät enää päde? Sain tietää, että minä olen kovin haluttua kamaa työmarkkinoilla, sillä osaan tuottaa kirkkaita ideoita, tehdä timanttista sisältöä ja myydä ajatukseni ja ideani. Minulle niin itsestään selvät asiat pääsivätkin yhtäkkiä aivan uuteen valoon.

Sitten tuli Ping Helsinki. Muistatko sen? Tapahtuman jälkeen kirjoitin siitä, miten sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin ja että nyt olisi aika puhua rahasta.

Silloin minä tajusin. Näkökulman muutos. Seison nyt hyvin mielenkiintoisessa paikassa. Entisenä yrittäjänä, markkinointiviestinnän ammattilaisena ja kovana bloggarina tönötän sopivasti bisneksen ja tarinankerronnan välimaastossa, puhuen molempia kieliä. Nollapisteeni ei olekaan huono juttu, vaan siitä voisi tulla minun menestykseni. Minulla on blogi, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä ja joka on valmis nousemaan uudelle tasolle. Minulla on halu seikkailla. Minulla on napakat aivot, jotka tuottavat välillä aika älykkäitä ajatuksia. Minulla on halu tutkia ja selvittää. Minulla on kyky olla rehellinen. Ja mikä tärkeintä ympärilläni huudettiin:

”Tarvitaan esimerkki; joku joka laittaa itsensä likoon, avaa yrityksen, erheen, kokemukset, mallit ja luvut!”

Ja niin minä päätin. Olisi aika katsoa voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Tutkia voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa tuottaen yleisölle merkityksellisiä kertomuksia. Yritykset ja sisällöntuottajat yhdessä.

Kuva puhuu puolestaan. Kauhuleffojen kiintiöblondi kalatehtaalla kalan suolet käsissään.

Blogini on ollut minulle uskomaton seikkailu. Se on rakkainta, mitä minulla on. Se on kamalinta mitä minulla on. Se on vienyt minut paikkoihin, joista en ole osannut unelmoidakaan ja pistänyt minut kokemaan asioita, joita en aina olisi edes halunnut kokea. Kaikesta olen kertonut sinulle. Vienyt sinut kanssani kalastamaan Norjanmerelle, kertonut miltä tuntuu kun Samppanjapissiksestä tulee köyhä tai miten joskus on pelättävä kuolevansa, jotta voi uskaltaa elää. Olet käynyt kanssani maalaamassa graffitteja, mäkihyppytornissa ja hiihtoareenoilla sekä töissä kalatehtaalla kauhuleffojen syntymaisemissa.

Kun tulin Norjasta, päätin, että seikkailun on jatkuttava. Mietin, olisiko mitään mahdollisuutta tehdä blogistani työtä. Miten se tapahtuisi?

Yhdistin osaamiseni. Tarinankerronta ja bisnes, markkinointiviestinnän laaja näkemys. Yhdistin intohimoni. Seikkailu. Ihmisten inspiroiminen. Äärirajat. Hauskuus. Yhdistin asenteeni. Rehellisyys. Heittäytyminen. Yhdistin tavoitteeni. Suomen naispuolinen Arman Alizad. Somen kuningatar.

Yhdistin sinut. Ja sinut. Ja sinut! Yleisöni. Syyni kirjoittaa blogiani. Sinun inspiroimisesi ja innostamisesi.

Ai niin! Muistatko kun kerroin tavallisesta maanantaista meidän ”toimistollamme” Norjassa? Inspiraatiota ja innostusta ehkä sekin?

Nyt palaset ovat kasassa, ja on aika toimia. Nyt kerron sinulle, että tästä päivästä alkaa prosessi, jossa minusta aletaan tehdä Somekuningatarta.

Tästä eteenpäin minä siis tutkin julkisesti, voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa ja minusta tulla Somekuningatar. Altistan itseni ja mediani. Avaan prosessin, rahan ja luvut. Onnistumiset ja epäonnistumiset. Innostumiset ja ahdistukset. Mallit ja mittarit. Löydökset ja ymmärryksen.

Haluan, että pääset mukaan tästä nollapisteestä. Siksi minulla ei ole vielä mitään valmiina tai suunniteltuna. Maailma tällaisenaan juuri tänään, tämä piste, jossa olen nyt, on lähtökohta. Tästä pisteestä eteenpäin katsotaan yhdessä mitä tapahtuu.

Katson mitä tästä syntyy ja syntyykö. Käytän omaa blogiani alustana ja esimerkkinä tässä tutkimuksessa. Suuntia on kaksi: voi tulla tai ei voi tulla. Siis Nobodystä Somekuningatar. Vastauksia on kaksi: voi tehdä ja ei voi tehdä. Siis sisällöntuottaja ja yritys tai brändi sisältömarkkinoinnilla rahaa ja tuottaa yleisölle aidosti merkityksellisiä ja innostavia tarinoita.

Somekuningattaruus tarkoittaa toiselta puolelta myös sitä, että esimerkkini, tutkimukseni ja haastattelujeni kautta tuotan tietoa, ymmärrystä ja malleja koko sisältömarkkinoinnin kentälle. Toivon, että esimerkkejäni hyödynnetään, testataan omassa toiminnassa, kyseenalaistetaan ja kehitetään. Toivon, että voin tuottaa näkemystä ja ymmärrystä maailmaan.

Tämä on minun mukaantuloni maailmaan, jossa on jo tapahtunut paljon. Tehdään yhteistöitä, kokeillaan malleja, onnistutaan ja epäonnistutaan. Paljon on jo tehty, mutta minun ensisijainen tehtäväni on nyt omalla ainutlaatuisella esimerkilläni kulkea tätä matkaa julkisesti: kertoa mitä suuntia kokeilen, kenen kanssa teen yhteistyötä, millaisia malleja testaamme, millä onnistumme ja miten minun talouteni kehittyy. Haluan auttaa sisällöntuottajia hahmottamaan kuinka omaa osaamistaan tuotteistaa ja myydä sekä yrityksiä ja brändejä näkemään millaisia mahdollisuuksia sisältömarkkinointi voi tarkoittaa, miten sen tuloksia voi mitata ja kuinka parhaiten hyödyntää. Ja mikä tärkeintä: kysyä yleisöltä, lukijoilta ja katsojilta millaisia sisältöjä te haluatte sosiaalisessa mediassa kuluttaa. Teillehän tätä tehdään, ainakin minun mielestäni. Minä teen tätä sinulle.

Minun ensisijainen pointtini on tietysti se, että saan pitää hauskaa. Tehdä työksenikin juttuja, jotka sytyttävät minut. Seikkailla ja ottaa sinut mukaan seikkailuihini. Rikkoa rajojani ja haastaa itseäni sekä samalla houkutella sinua seikkailemaan omassa elämässäsi isosti tai pienemmin. Tästä Somekuningatar-prosessista tulee yksi blogini kantava linja, mutta edelleen minun keskeisin juttuni on seikkailla. Painopiste pysyy edelleen naisessa, luonnossa ja seikkailussa, mutta jatkossa tuon yhtenä linjana mukana tämän minua kiehtovan ammatillisen näkökulman. Omalla esimerkilläni haluan tuottaa ymmärrystä, malleja ja mittareita markkinointiviestinnän kentälle. Oman totuuteni kautta yritän löytää yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa ajatellen jotain yleistä totuutta.

Tällä prosessilla on kolme tavoitetta:

Sinä: sinulle haluan tuottaa mielenkiintoisia seikkailuja, kiinnostavia tarinoita ja mahdollisuuksia tehdä oivalluksia ja uusia löytöjä itsestäsi ja ympärilläsi olevasta maailmasta.
Markkinointiviestinnän ala, sisällöntuottajat ja yritykset: ymmärrystä, casen, tutkimuksen ja malleja ja mittareita tilanteessa jossa kaikki haluavat ymmärtää.
Minä itse: tehdä blogistani työtä, saada talouteni kuntoon, kehittyä ammatillisesti ja pitää hauskaa!

Sinä pääset kanssani jännittämään voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Yhtään en tiedä mitä tapahtuu. Mutta eikös se juuri ole se hienoin asia elämässä! Kun nurkan takaa voikin löytää jotain aivan muuta kuin juuri nyt osaa odottaa.

Kun haluat olla mukana tässä prosessissa enemmänkin kuin seuraajana, kerro minulle ja lyödään viisaat päät yhteen! Yksin tätä ei tehdä, vaan yhdessä huippujen kanssa. Jokainen matkassani kulkeva tulee tutuksi myös blogissani ja tästä hankkeesta toivon mukaan rakentuvassa kirjassa.

TAPAHTUMAT TÄHÄN MENNESSÄ: Lukuisia tapaamisia, idean kiteytymistä lenkeillä luonnossa ja coachguru Timo Hyvärin sparraamana, paljon puhetta rahasta ja taloudesta Suomen Vauraan Naisen Terhi Majasalmen johdolla sekä hemmetin henkeviä Aki Linnanahteen kanssa.

RAHATILANNE TÄNÄÄN: 0 €. Blogilla tai minulla.

Iloa, inspiraatiota ja innostusta sekä mielenkiintoista yhteistä seikkailua, toivoo

/Ämmä

Ps. Tekstissä olevien linkkien kautta pääset syvemmälle blogissani ja lukemaan taustaa asioihin, joista kussakin kohdassa mainitsen.

Mitä sanoisit, jos minusta tulisi naispuolinen Arman Alizad?

Posted on 6 toukokuun, 2014 by Maija Ilmoniemi

Tämä on ehkä vähän hassua ja pelottavaa ja outoa, mutta aion nyt kertoa teille isoista suunnitelmistani. Ja kysyä teiltä apua. Minähän siis viime viikonloppuna kerroin, että päätin uskaltaa toteuttaa ison unelman, suunnan muutoksen urallani.

Asiaa pyörii päässäni, enkä yksinkertaisesti pääse eteenpäin. Halusin pitää kaiken salassa, kunnes on grande finalen aika, mutta screw that, näinhän minä aina teen! Toimin kun on tarve.

Minusta tulee toimittaja – sellainen maijamainen, johon olet ehkä tutustunut nyt MaiLifessa. Kirjoittava ja puhuva sekä tutkiva – siis lehteen, radioon tai televisioon, tai vaikka kaikkiin. Kriittinen ja itseeni uskomaton minä on koko viikonlopun paukuttanut minulle: ”ei sinusta ole siihen, isot on tytön kuvitelmat ja onks tää nyt vaan uusi päähänpisto?” Nyt minä vedän kriitikkoa turpaan kirjoittamalla tästä teille, jotta siitä tulee julkinen ja minun ajatukseni ohjautuvat oikeaan suuntaan.

Vierailin tänään Älä laihduta -tapahtumassa Lasipalatsissa. Tällaisista aiheista tekisin mielelläni juttuja.

Suunnittelen isompaa ”naisen elämän peruskysymyksiin” liittyvää projektia – tavoitteenani on olla naispuolinen Arman Alizad omantyyliselläni mausteella. Kerron tästä asioiden edetessä vielä myöhemmin lisää… Ehkä tämän blogini jälkeen asiat kulkevat vielä ripeämmin, juuri nyt kerron tästä mielelläni lisää erityisesti tv-tuotannon parissa toimiville!

Tämän projektin lisäksi haluan kertoa nyt maailmalle että minun elämäntehtäväni on todella kertoa tarinoita – ja että olen vapaasti käytettävissänne elokuusta eteenpäin! Koko työurani olen painunut sen kanssa, että mikään tekemäni ei ole lähtenyt ihan satasella lentoon. Elämä ei ole lähtenyt satasella lentoon. Koska en ole ollut oikeassa paikassa. Nyt ensimmäistä kertaa uskallan luottaa sydämeni ääneen, en siihen mikä olisi sosiaalisesti hyväksyttävää tai järkevää. Tehdä vielä aika villejä juttuja.

Paikalla oli ihana Tiia, jonka kuntovalmennus minulle on yksi iso syy tähän voimaan uskoa itseeni. Mieli on kirkas kun treenaa!

Alan hakea toimittajan töitä. Työnhakuani varten olen rakentamassa nettisivua, johon kokoan kaiken osaamiseni “netti-cv:ksi”. Ja tässä kohtaa te tulette kysymykseen: uskonpuutteeni onnistumisessani tulee siitä, että työ toimittajana on minulle osaltaan aivan uusi aluevaltaus. Enkä tiedä uskooko minun kykyihini kukaan muu kuin minä itse. Mutta sitten tajusin; kaikki se palaute jota olette minulle viimeisten parin vuoden aikana antaneet! Te uskotte minuun! Ja siksi haluaisin saada teidän äänenne kuulumaan.

MaiLife on ehdottomasti yksi vahvimmista käyntikorteistani ja toimittajan työhön, ja pyydän teiltä pieniä kommentteja ja suosituksia nettisivulleni. Ajatuksia siitä, mitä mieltä olette tavastani kirjoittaa, asioista joita kirjoitan, minusta ihmisenä – mitä ikinä! Sillä te olette oikeastaan minun työnantajiani, lukijoitani ja kuulijoitani.

MaiLifen lisäksi HelsinkiReal, Naisena olemisen taito -vlogi ja Sarastus-blogini Hidasta elämää –sivustolla ovat minulle tärkeämpiä kuin osaatte ajatellakaan. Niitä tehdessäni olen löytänyt ja ymmärtänyt omat todelliset vahvuuteni sekä sen, mitä minun kuuluu tehdä – kertoa tarinoita elämästä ja ihmisistä. Samalla kun rinnalla ovat kulkeneet näyttelijäntyön opinnot, olen tutustunut itseeni ihan uudella tasolla. Ne kaikki ovat minulle käyntikortteja unelmieni työhön.

Etelän SYLI ry:n hallituksen puheenjohtaja Laura Ala juonsi tapahtuman. Ja kappas, taustalla näkyy minun photoshoppaustestini!

Jos olet pitänyt tavastani puhua ja kirjoittaa, kerro miten. Jos vihaat minua ja tyyliäni, kerro siitäkin! Laita Facebook-viestiä, sähköpostia tai kommentoi suoraan blogiini. Haluan poimia teidän, rakkaiden lukijoitteni suosituksia tulevalle nettisivulleni – tehän minut parhaiten tunnette! Ja jo nyt saat toki olla minuun yhteydessä myös työmielessä!

Upea Ihana Nainen -näyttely, kuvassa ehkä joku tuttukin.

/Maija, tuntien olevansa todella alaston edessänne juuri nyt

PS. Jos tämä kirjoitukseni ajautuu nyt jollekin aiemmin MaiLifeen tai minuun tutustumattomalle, suosittelen lukemaan esimerkiksi nuo Maija Ilmoniemi -sivulle linkkaamani blogipostaukset. Ja tämän kaikkien aikojen suosituimman blogini, jolla oli yhtensä n. 7 000 lukijaa… Ja jos itse Herra Alizad tämän lukee, odota hetki, olen sinuun pian yhteydessä!

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä: