Tiedätkö mitä minulle on käynyt? Olen alkanut rakastaa matkaa!

Kirjoitin muutama päivä siten elämän kontrolloimattomuudesta ja pohdin mistä tunne turvallisuudesta syntyy. Kerroin, että minulla on nyt monta jännittävää palloa ilmassa, muttei mitään tietoa mihin kukin niistä laskeutuu. Kysyin, kuinka vähän kontrollia on tarpeeksi, jotta voi selvitä järjissään epävarmuudessa.

Vastausta en kysymykseen kontrollista osaa edelleenkään kiteyttää, mutta se pisti minut pohdinnoissani jo uusille urille. Olen nimittäin monta kertaa tämän viikon aikana havahtunut miettimästä sitä, miten hauskaa on varmasti jonain päivän katsoa taaksepäin, takaisin tähän hetkeen, ja hymähtää hyväksyvästi: tuokin tarvittiin, jotta nyt ollaan tässä. Nauraa näille asioille, joita juuri nyt tapahtuu. Sillä nyt tapahtuu jos jonkinlaista.

* * *

Olisipa hauskaa, kun näkisit mitä täällä ”kulissien takana” todella on meneillään. Tietäisit millaisin resurssein ja voimavaroin synnytetään uusia ideoita ja liiketoimintaakin. Näkisit, miten ilmassa lentävät pallot kulkevat kaikki sikin sokin osa pudoten vauhdilla maahan ja osa saaden upean ilmalennon kohti uusia suuntia. Tuntisit, miten operoidaan intohimosta ja ihan puhtaasta sekopäisyydestä käsin. Aistisit hullun uskon, kun koetetaan olemattomalla budjetilla luoda näkyvää jälkeä tai marraskuun uuvuttamilla voimilla löytää ratkaisua eteen tupsahtaneeseen ongelmaan. Kuulisit miltä kuulostaa, kun saadaan yhdessä ihmeitä aikaan. Kokisit, kun omin hartiavoimin annetaan kaikki peliin, vaikka lopputulos on tuntematon.

Tällä viikolla minä olen tajunnut alkaneeni rakastaa matkaa. Olen alkanut rakastaa matkaa, sillä tiedän, että en pääse perille koskaan.

Ei ole paikkaa nimeltä ”perillä”, ei ole hetkeä nimeltä ”toteutunut unelma” ei ole tilaa nimeltä ”täydellinen lopputulos”. On vain matka; polku, tie, virta, joiden varrella syntyy elämän ihme.

Ei ole oikeita vastauksia, on vain polku parhaita mahdollisia kysymksiä. Ei ole turvan tarjoavaa täyttymystä, on vain tie, jota valinnoillamme vaellamme. Ei ole yhtä varmaa suuntaa, on vain virta, joka kuljettaa.

On vain matka, jonka varrella teemme valintoja: kokeilemme, erehdymme, opimme. On vain matka, joka mahdollistaa elämän.

* * *

Olisipa hauska, kun kuulisit sen naurun, jota päivittäin nauretaan hauskoille sattumuksille. Näkisit ne kyyneleet, joita vuodatetaan uusille mahdollisuuksille. Tuntisit sen onnen, joka löytyy äärimmäisen epätoivon hetkellä.

Toivon, että saat itse omassa elämässäsi kokea nuo hetket ja tuntea nämä tunteet.

Toivon, että sinäkin tiedät palavasi näihin hetkiin joskus myöhemmin, hymähtäväsi silloin hyväksyvästi ja toteavasi kiitollisena; onpahan tullut elettyä, tuokin tarvittiin, jotta nyt ollaan tässä.

Toivon, että sinäkin osaat rakastaa matkaa!

Appropoo hullun usko, ja nauru hetken huumassa ja kulissien takainen elämä. Tätä on sekopäinen intohimo, katso video…

/Ämmä, hiihtäen kohti uutta viikkoa