Kun minä olin pieni lapsi, isovanhemmillani oli konepaja. Koko lapsuuteni vierähti leikkien pihamaalla, jolla oli vaaleanvärinen puutalo, hehkuva puutarha ja suurensuuri metaliverstas. Minä rakastin tuota paikkaa. Se oli kokonainen maailma.
* * *
Lompsin tamperelaisen asuinalueen halki kännykän karttaa tuijottaen. Määränpää saavutettu! Nostan katseeni ja huokaisen ihmetyksestä. Olen astunut suoraan maailmankuulun konepajan pihaan.
Jännittää. On sunnuntai ja olen menossa ventovieraiden ihmisten kotiin. Olen tullut Tampereelle tapaamaan Anni ja Lauri Vuohensiltaa – aikeenani on haastatella heitä haasteesta, jonka tämä pari on minulle heittänyt hetki aiemmin. Olen saanut kutsun kylään heidän kotiinsa. Naurattaa vähän, sillä minä, Helsingin tyttö, olen ajatellut tapaavamme jossain trendikahvilassa. Mutta että toisten kotiin, sehän on jopa vään poikkeuksellista näinä aikoina.
Anni ja Lauri ovat silmissäni kuninkaallisia. He ovat tehneet sen, mistä moni somehahmo unelmoi – läpimurron. En ollut kuitenkaan tajunnut, että nämä hydrauliikkaprässääjät asuvat samassa pihapiirissä, jossa heidän kuuluisa työpaikkansa ja hydrauliikkaprässi sijaitsee.
Minut valtaa kotoisa olo. Muistot lapsuuden konepajasta virtaavat mieleeni. Isot ja raskaat koneet sekä hitsauskitkan haju. Minun ensimmäinen oma bisnekseni; konepajahallissa järjestetty tapahtuma ja minun grillipisteeni, jossa myin vieraille makkaraa. Pihassa serkkujen kanssa vietetyt kesät, salaiset tutkimusretket konepajahalliin. Rautaa ja järeitä metalliesineitä – sellaiselta näytti koko ihmiselämä lapsen silmiini.
”MEILLÄ ON TÄÄLLÄ LOUNAS vielä kesken, sisään vaan”, kuuluu iloinen naisääni oven takaa.
Ovella räpiköidessäni kenkiäni jalasta päivittelen hassua fiilistä tunkeutua sisään näin sunnuntaipäivänä.
”Voi, meillä on viime ajat käynyt vaikka ja ketä – tervetuloa sisään!”, Anni Vuohensilta sanoo ja viittoo minut sisään lämpimästi.
Kaksi kissaa hyökkää repulleni, jossa taitaa haista kana-takeawayn jätteet.
Niin. Tämän pariskunnan kotona on todella käynyt vaikka ja ketä. Stunt Rreaks Team, Duudsonit, jalkapalloilija Lassi Hurskainen – kaikki maailmanluokan sometähtiä.
Ja nyt minä.
Ironisesti ehkä vähän hullua.
Syy vierailuille löytyy pihapiirin konepajasta. Sen sisällä olevasta hydraulisesta prässistä on tullut varmasti maailman tunnetuin sellainen ja samalla Laurin ja Annin Hydraulic Press Channel -Youtube-kanavasta maailman nopeiten kasvava tubekanava. Sillä murskataan erilaisia esineitä hydrauliikkaprässillä mäsäksi. Ja sitten miljoonat ihmiset maailman eri kolkissa katsovat jännityksellä kuinka käy.
* * *
Pläräsin lapsena mummolassa innostuneena vanhoja valokuva-albumeita. Niissä oli kuvia työkoneista, joita ihmetteli erilaisia ihmisiä, sellaisiakin, joiden ihonväri oli toinen kuin mihin pienessä keski-suomalaisessa kylässä olin tottunut. Se oli kiehtovaa. Kuinka ikinä ne ihmiset maailman kaukaisimmistakin kolkista olivat päässeet tähän pikkukylään? Ja mitä he täällä oikein tekivät – meidän pihapiirissämme? Maailma oli käynyt meidän mummolan pihamaalla, se tuntui hurjan hienolta!
TÄSSÄ PIHAPIIRISSÄ on töröttänyt vuosikymmeniä Konepaja Vuohensilta. Lauri seuraa isänsä jalanjälkiä ja jatkaa mukana konepajan toiminnassa. Mutta viime aikoina huomiota on alkanut viedä muuan toinenkin työtehtävä.
”Mä olen aina katsonut huuli pyöreänä kaikkia Youtube-videoita, enkä ole ymmärtänyt yhtään miten ihmeessä kukaan niitä jaksaa katsoa. Mutta jossain vaiheessa uteliaisuus alkoi kasvaa: jos itse tekisi videoita, mistä ne oikein tekisi ja miten voisi rakentaa niistä niin kiinnostavia, että niitä joku katsoisikin”, kertoo myös omaa Rahkamuija-nimistä blogia kirjoittava Anni.
Niinpä Lauri ja Anni päättivät kokeilla. He perustivat Youtube-kanavan lokakuussa 2015 ja keksivät alkaa kokeilla mitä erilaisille esineille tapahtuu, kun ne puristaa hydraulisella prässillä murskaksi – ja näyttää tämän sitten koko maailmalle, kun se kerran nykyaikana mahdollista on. On ollut golf- ja keilapalloa, Barbie-nukkea, ananasta. Jos olet noin kolmekymmenvuotias mies, tiedät kyllä mistä nyt puhutaan, sillä sinun kaltaisesi ovat erityisen viehkoutuneita kanavasta.
LAURI AVAA OLOHUONEEN pöydällä olevan pienen purkin.
”Hei, Anni, tää lima on jotenkin ihan outoa nykyään, se ei enää sillai jousta niinku ennen”, hän huikkaa aidosti ihmeissään keittiöön Annille.
Katson miestä kysyvästi.
”Niin siis tää on tällasta magneettista limaa”, hän vastaa näyttäen siltä kuin olisi antanut minulle täydentävimmän vastauksen maailman luontevimmalle asialle.
Nii just, ajattelen ja katson häntä takaisin kulmaani kohottaen.
Tuotahan se vaatii. Asennetta. Sitä, että magneettinen lima on maailman luonnollisin juttu. Kun osaa nähdä asioita toisin silmin ja uteliaana, voi saada ihmeitä aikaan.
Magneettisia limoja ja muita ihmeellisyyksiä alkoi kerääntyä Vuohensiltojen ovelle erään kummallisen päivän jälkeen. Videoita oli tehty jonkin aikaa, mutta niiden tuottaminen oli vähän vähentynyt loppuvuoden melskeessä. Keväällä Anni kuitenkin haastoi Lauria taas kokeilemaan jotain esinettä prässiin, jotta voitaisiin ladata video Youtubeen.
Hommat tehtiin ihan normaalisti, kuten aina ennenkin. Mutta jokin ei mennytkään ihan samoi kuin aina ennenkin. Tapahtui ihme.
* * *
Minun silmissäni kaikki mummolani pihamaalla tapahtunutta oli ihmeellistä. Talo oli täynnä kiinnostavia huoneita ja konepajan halleissa, joihin aina karkasin salaa, tuoksui seikkailu. Vanhat kuvat maailmalta tulleista kauppavieraista ja kaukaisista maailmoista innostivat mielikuvistustani. Minun ikioma pieni ihmemaailmani se oli.
* * *
”LAURI SOITTI MINULLE töihin intoa puhkuen. Videomme oli saanut 5 000 katsojaa. Se oli hurjaa.”, Anni kertoo.
Vain hetkeä myöhemmin tuli tekstari. Nyt videota oli katsottu jo 40 000 kertaa.
Ja heti tämän jälkeen uusi viesti: puoli miljoonaa kertaa!
Sitten miljoona.
Ja kohta toinen.
Joku jossain maailmalla oli laittanut videon paljon seuratulle Reddit-sivustolle, jossa käyttäjät voivat jakaa linkkejä kiinnostaviin verkkosivustoihin.
”Oli aika jännä seurata työpäivän aikana kanavan kävijämittaria, joka vain pyöri ympyrää”, Anni naurahtaa muistoilleen vain muutamaa kuukautta tätä hetkeä aiemmin.
Yhdessä yössä Laurin ja Annin Hydraulic Press Channelista Youtubessa oli tullut huippumenestys, jota ihmiset palaavat katsomaan satoja tuhasia kertoja per video. Siitä tuli hetkessä maailman nopimmin kasvava Youtube-kanava.
Ja yhtäkkiä Vuohensiltojen pihapiiri oli tuttu koko maailmalle.
Palaan mielessäni mummolan konepajaan: jos nyt soittaisin ajassa takaisin tuohon aikaan, olisiko silloin osattu kuvitellakaan tällaisen olevan mahdollista? Että yhdessä yössä yksi konepaja kiitää tähtiin ja kaikkien huulille tällä tavoin? Olisivatkohan mummo ja pappa alkaneet tehdä videoita?
”NO. ONHAN TÄSSÄ tekemistä ainakin tullut vähän lisää”, vastaa Lauri, kun kysyn miten Youtube-tähteys on muuttanut pariskunnan elämää.
Minua hymyilyttää. Vastaus kuvaa hyvin tunnelmaa tamperelaisparitalon olohuoneessa: tämä pariskunta magneettilimoineen on maailman jalat maassa olevimpia, sydämellisimpiä ja nöyrimpiä ihmisiä, joita olen tavannut. Ei viittaustakaan maailmantähteyteen tai diivailuun.
Toki toinenkin asia muuttui silmänräpäyksessä.
”Ei tällaista kokonaisuutta voi itse hallita. Siksi oli hienoa saada tiimi avuksi. Kansainvälinen osaaminen on tullut tarpeeseen suhteidenhoidossa, mutta myös hankalissa tilanteissa, kun joku on lupaa kysymättä käyttänyt kanavan materiaalia”, kiittelee Lauri Splay-Youtubeverkostoa, jonka kanssa Hydraulic Press Channel teki nopeasti yhteistyösopimuksen.
Sopimus ja työn ammattimaistaminen ovat poikinut myös erilaisia kontakteja; yhteistyösopimuksia ja magneettilmoja. Sellaisilla elävät nykyajan median tähdet.
Ja yhtäkkiä tässä olohuoneessa magneettilima tuntuu minustakin maailman luonnollisimmalta asialta.
VUOHENSILLAT SUUNNITTELEVAT pyörälenkille lähtöä. Sen lisäksi, että he prässäävät esineitä, harrastavat he pyöräilyä ja voimannostoa. Ovat kumpainenkin voimannostovalmentajia ja heillä on oma pyöräilytapahtuma Ratareisi Alastaron moottoriradalla – sehän meidät yhteen on tähän tuonut.
Lauri on kuullut minusta ja esitellyt minut Annin sanojen mukaan ”ihan sekohulluna ihmisenä”, joka on pakko haastaa mukkaan 24 tunnin pyöräilyhaasteeseen.
Palaan mielessäni magneettilimaan ja tavaroiden murskaamiseen hydrauliikkaprässillä.
Noh. Hulluus on kai katsojan silmissä.
Jonkinlainen hulluus lienee tarpeellista sille, että ihmeitä voi tapahtua. Ja onhan se nyt vaan tunnustettava: on uskomattoman kiinnostavaa seurata silmä kiinni ruudussa, kun prässi murskaa esineitä kappaleiksi. On kutkuttavaa jännittää mukana, kun ei tiedä miten esineelle lopulta käy. Uteliaisuuden herättäminen ja lisänäkemisen tarpeen synnyttäminen, siinä he ovat tekemäni pikaanalyysin mukaan onnistuneet täydellisesti. Luomaan jatkumon tarinalle, jota kaikki haluavat seurata. Sen päälle vielä uskaliasta kokeilua, vaihtoehtoisia ideoita ja nöyrää asennetta. Ja se x-factor, joka kääntää pakan ympäri. Sillä tavoin syntyvät somehitit. Sattumalla on suuri rooli tässä pelissä. Mutta jos ei kokeile, ei voi saada aikaankaan.
Se, kuinka pitkään tämä tarina kantaa, ei ole merkityksellistä nyt. Merkityksellisempää on tehdä tätä hauskaa asiaa niin pikään kuin se innostaa ja ottaa ylpeänä vastaan kaikki sen tuoma hyöty.
Minun mummolani konepihan ja kodin yhdistävällä pihamaalla oli kesäteatteri. Siellä esitimme serkkujeni kanssa näytelmiä. Minä olin aina joko paha äitipuoli tai susi. Ja kerran kivi. Siinä vanhan konepajan vieressä me leikimme ja teimme mielikuvitusretkiä. Ne olivat tulevan elämäni kannalta merkityksellisiä asioita. Isovanhemmiltani imin innon yrittäjyyteen sekä yhteisissä musiikkihetkissämme ja kesäteatteriesityksissämme vankat viivat omalle tulevaisuuden työlleni. Tuolloin koko maailma tuli minun luokseni. Konepajamme pihamaalla.
* * *
Annin ja Laurin pihamaalla on oma uusi kuntosalirakennus. Sitä he intoutuvat minulle näyttämään pois lähtiessäni. Sielläkin on rautaa. Anni kertoo innoissaan, että nyt ihan kaikki elämässä tarvittava löytyy omasta pihapiiristä. Silloin tällöin hän käy Prismassa, mutta paljon aikaa tulee vietettyä kotosalla vain rakennusta vaihtaen; välillä kuvataan konepajalla, välillä pumpataan rautaa kuntosalilla, välillä nautitaan ansaituista vapaapäivistä kotisohvalla kissojen kanssa.
Mutta nyt voisi lähteä pyörälenkille.
Taivaalta sataa muutama vesipisara.
”Äh, ei mennäkään pyöräilemään, ei tossa kelissä oo kivaa. Mennään päiväunille”, Lauri huikkaa hellästi Annille.
Eipä täältä tarvitse mihinkään lähteä. Maailma tulee tänne, Vuohensillan pihamaalle. Sillä täällä on jotain nähtävää. Eikä se ole vain hydrauliikkaprässi; se on nämä ihmiset, joilla on mahtavat unelmat, tarina ja roppa kaupalla uusia ideoita takataskussa.
* * *
Me kohtaamme Annin ja Laurin kanssa seuraavan kerran juhannuksena Alastaron moottoriradalla Ratareisi-tapahtumassa. Silloin minun on määrä pyöräillä muiden hullujen itsensähaastajien kanssa 24 tunnin pyöräily.
Oletko sinä valmistautumassa 24 tunnin pyöräilyyn tavoitteenasi polkea vuorokaudessa niin pitkälle kuin ehdit? Kenties edessä häämöttää jokin muu pyöräilylihasten kestävyyttä haastava koetos? Tässä vinkit optimaaliseen suoritukseen Ratareisi-tapahtuman isäntäparilta Annilta ja Laurilta. Kuinka ison tavoitteen he minulle asettavat ja kumpi hajoaa ensimmäisenä; ylä- vai alapää? Kaikki tämä ja aika paljon lisää tältä videolta…
Innostavaa viikkoa sinullekin, ystäväni!
/Äm, jolle tuli yllättävä ikävä mummolaan
MaiLife 