Työhommia

On ollut vauhdikas viikonaloitus töissä. Paljon tekemistä, ja hyvä niin.

Jännittävät hetket, jotka pistävät oman mukavuusalueen ulkopuolelle oppimaan uutta, ovat jatkuneet. Eilen olin tekemässä ensimmäisen suoran radiolähetyksen kentältä. Tarkoittaa siis, että ajoin (kyllä, minä itse!) lähetysautolla (joka on pelottavan iso…) studion ulkopuolella sijaitsevaan kohteeseen tekemään osaa radion suoraa iltapäivälähetystä. Oli monta opittavaa osaa yhdellä kertaa, ja se pisti pään pyörimään.

Kyllähän se etukäteen jännitti, mutta voi sitä tunnetta, kun saa jonkin itseä mietityttäneen asian tehtyä ja huomaa selviytyneensä siitä hienosti! Eilinen ilta meni kyllä sitten aika takki tyhjänä. Olo oli väsynyt, mutta tyytyväinen. Nyt tuntuu, että seuraava kerta menee jo lähes leikiten, sillä nyt osaa hahmottaa mistä suorassa kenttälähetysessä on kyse ja kuinka se hoidetaan.

Osa töistäni siis tehdään studiossa, osa juttukeikoilla nauhurin tai tv-kameroiden kanssa ja osa on sitten tällaisia suoria lähetyksiä joko radioon tai tv:hen.

Tänään on ollut vähän kevyempi päivä. Pääsin viettämään ihanaa kesäpäivää työkeikalle Kuopion eläinpuistoon. Voi mitä suloisia eläimiä siellä olikaan!

Possui!

Kissoi!

Alpakoi!

Ja villapossukoi! Niin, ei villisika, vaan villAsika.

 

Huomenna on jo viikon viimeinen työpäivä ja sitten KOLME vapaapäivää! Voin kertoa, että tarpeeseen tulee saada aivot nollattua tämän ensimmäisen kolmen viikon työpuristuksen jälkeen.

Arkistojen aarre: ”Saukko nimeltä Anu – kun ihminen kohtaa villieläimen”

Näin aamulla jutun suomalaisesta Seposta ja hänen saukkoystävästään. Tämä sai minut kaipaamaan omaa kaveriani. Muistatko sinä saukon nimeltä Anu? Kirjoitin puolitoista vuotta sitten Norjassa tämän tekstin ja kuvasin saukosta videon. Minulla oli suuri onni kohdata Norjassa tämä upea uusi ystävä, mutta myös samalla oppia luontoasiantuntijoilta tärkeitä oppeja ihmisen ja luonnon yhteydestä sekä kunnioituksesta. Näin muistutin eräältä valasasiantuntijalta oppimastani…

Mitähän Anulle mahtaa kuulua nyt?

* * *

Saukko nimeltä Anu – kun ihminen kohtaa villieläimen

(Julkaistu MaiLifessa 19.11.2014)

Eilen minä vihdoin tapasin sen. Anun! Saukon nimeltä Anu. Joo. Suomalaiset ovat nimenneet sen… Anu oli ilmestynyt koukutustuville viime kesänä. Nälkiintyneenä, huonokuntoisena ja oikeaa takajalkaansa linkuttaen se oli tullut pyytäämän kalaa. Ja koko kalastusrakennuksen väki rakastui tähän saukkovanhukseen saman tien. Nyt Anu on pysynyt piilossa pitkään, koko minun täälläoloaikani, kunnes taas toissapäivänä se vilahti ovesta sisään.

Anu on vanha. Se tulee syömään kalaa koukutustuville. Ehkä se ei pysty enää saalistamaan riittävästi ruokaa omin voimin. Ja koska me kaikki olemme siihen niin rakastuneita, me syötämme sitä. Siksi siitä on tullut niin kesy.

IMG_7406

IMG_7404

Sitten eilen! Kuin tilauksesta Anu ilmestyi pakkashuoneen ovelle samalla sekunnilla kun olin vienyt valmiin siimapöntön säilytykseen ja aloittamassa tauon. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri sillä hetkellä minulla oli aikaa kohdata se ensimmäistä kertaa.

Ja kuinka ollakaan, minulla sattui olemaan kädessä videokamera. Olimme työkaverini Teemun kanssa ottaneet sen mukaan kuvataksemme miltä kylmiössä näyttää. Ja sitten Anu oli yhtäkkiä siinä, ja saimme sen ikuistettua videolle. Tuolle tuossa tämän blogin lopussa. Kuin taikaiskusta paikalle sattui myös kalastaja Odd, ja hän heitti virvelinsä satama-altaaseen. Me ongimme Anulle kalaa.

IMG_7419 IMG_7418 IMG_7414

Minä en ole koskaan nähnyt saukkoa eläessäni. No. Sinähän tiedät minut. Sekosin kohtaamisesta. Ihan kuin pikkulapsi olisi nähnyt joulupukin ojentamassa lahjapakettia. Niinhän me ihmiset teemme, kun pääsemme näkemään tällaisen luonnon ihmeen. Sehän on selvä.

Tämä suloinen kohtaaminen Anun kanssa muistutti minua erään valasasiantuntijan kanssa käymästäni keskustelusta. Hassua, sillä juttelimme tästä aiheesta juuri päivää ennen Anun tapaamista. Siis siitä, miten ihminen usein käyttäytyy kun pääsee näkemään villieläimen lähietäisyydeltä. Ihan kuten minä, kun näin Anun. Ryntäsin heti sen luokse ja lähelle sen kummempaa ajattelematta.

Anu on kesy ja päästää lähelleen, mutta senkin kanssa on tärkeää olla hyvin tarkkana. Ihmisestä villieläimen läheisyys on mahtavaa, mutta eläimestä välttämättä ei, ja siksi meidän on muistettava kunnioittaa sen reviiriä. Kohtaaminen villin luontokappaleen kanssa on aina tapahduttava eläintä ja sen elintottumuksia kunnioittaen. Aivan kuten Anu – se tulee meidän tuvillemme syömään. Ei moikkaamaan meitä, vaikka me tärkeät ja innokkaat ihmiset niin ajattelemme. Ja meidän on annettava sen tehdä omat juttunsa. Villi eläin ei ole objekti. Anua kunnioittaen me myös kuvasimme nämä kuvat ja videot.

IMG_7410

Ajattelepa esimerkiksi näitä valaita, joita täällä Støssä liikkuu. Täällä järjestettävillä valassafareilla ollaan todella tarkkoja valaiden tarkkailuista; elämys ei saa koskaan olla tärkein juttu, vaan eläimen kunnioitus. Sääntönä Norjassa on, että 50 metriä lähemmäs valaita ei saa mennä edes uimalla. Kalastusaluksetkin pyrkivät välttämään lähikontaktia valaiden kanssa.

Utelias, liian lähelle tuleva ihminen saattaa häiritä valaiden ruokailua jopa tuhoisalla tavalla. Valaat saalistavat siten, että pari valasta kerrallaan hyökkää parveen ja ottaa sillit yksitellen. Sillä välin muut valaat vahtivat ja pitävät silliparven kasassa. Kun ihminen on liian lähellä, valaat varovat, eivätkä saa kunnolla muodostettua saalistusryhmää. Jos sattuu paikalle saalistushetkellä, on tärkeää, ettei saalistusryhmitystä hajoiteta menemällä sekaan. Ymmärtämättömyyksissään ihminen saattaa aiheuttaa suuret tuhot. Esimerkiksi jos valaat stressaantuvat ja joutuvat menemään kauemmaksi pois ruokapaikalta, voi käydä huonosti.

Siksi on tärkeää, että me innokkaat, vilpittömässä ihastuspuuskassa villin eläimen luokse säntäävät ihmiset muistamme tämän: On ihan ookoo ihailla ja innostua, mutta aina eläimen ehdoilla! Tällä videolla näet millainen innostus repesi, kun kohtasimme Anun…

Kaikki on hyvin

No arvaapa olinko päästä tänään aamulla töihin ollenkaan (olihan kuitenkin ensimmäinen virallinen työpäiväni), kun aamulenkilläni Rakkauden Saarella näin tämän 

No en.

Orava! Rakkauden Saaren Orava! Silmästä silmään! Tuijottelua monta minuuttia. Jotain papanaa se siinä mutusteli enkä minä voinut lakata seuraamasta sen menoa. Ennen sitä olin jo tuijotellut pitkään merellä aamupuuhissaan touhunnutta joutsenta.  

Kevät. Hiirenkorvat. Eläimet vaihtamassa talviturkkejaan kesäkarvaan. 

Pakahdun. 

Koti Rakkauden Saarella. Työ ja mielenkiintoiset haasteet uralla. Aurinko. Lämpö.

Kaikki on hyvin.

Kotkapariskunnan raukea rauha

Huomenta! Siis HUOMENTA!!!!!

Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit tänään kun heräsit?

Minä näin tämän!

IMG_6906

Kotkapariskunta istumassa rauhassa omalla kalliollaan. Siinä ne ovat mietiskelleet koko aamun. Paikallaan. Vierekkäin. Yleensä niitä on vain yksi. Mutta nyt, kun myrsky on laantunut, ne ovat molemmat kotona. Ehkä isäkotka on ollut myrskyhommissa viime päivät.

IMG_6922

 

kotkapari

Täällä näyttää tänään tältä ja minä meinaan seota. Taas.

IMG_6889

IMG_6919

Joka hemmetin päivä olen onnellisempi. Varmempi. Että maailma antaa, kun uskaltaa ottaa vastaan.

IMG_6914

Støssä on edelleen lunta. Illalla oli ihan jouluolo. Raukea rauha. Rauhallinen onni. Onnellinen kiitos. Kiitollinen mieli.

Kaikkea kaunista päivääsi! Minä olen lähdössä (mikä säät vaan sallivat) tänään vähän vaeltelemaan ja yöksi erämökille.

 

 

Tuholaiseläin

Ohhhohhoh. Herra Hermanni tuottaa hankaluuksia. Sillä on nyt joku eroahdistuskausi meneillään, eikä koskaan tiedä mitä töistä tullessa kotoa löytää. Herra osoittaa mieltään!

Tässä on nyt jo muutama päivä suojattu sängyn kulmaa jätesäkillä, kun piski on keksinyt pissata mielenosoitukseksi siihen jo useita kertoja.

Ja tänään mellakka oli yritetty synnyttää säilytyskorin kanssa.

20140317-164041.jpg

20140317-164050.jpg
Nyt se raukka parka ei uskalla tulla pois tuolta sängyn alta. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä nuo eläimet on paljon fiksumpia kuin mitä me uskotaankaan – Herra tietää tasan tarkkaan mitä väärää on tullut tehtyä!