Myös sosiaalinen voi olla yksinäinen – heikkouden äärellä ihmiset yhdistyvät

”Heikkouden äärellä ihmiset yhdistyvät”, olen joskus sanonut. Se on niin totta! Kuopion kaupunkilehti haastatteli minua ja luettuani tuon jutun yksinäisyydestä, ymmärsin vasta ensimmäistä kertaa todella, millaisen liikkeen oma esimerkki voi saada aikaan toisissa.

 

Jos et näe lukea juttua tästä kuvasta, lue se nettiversiona tästä.

 

Minulla on ollut jo tähän mennessä aivan uskomaton elämä; vain siksi, että peloista viis olen aina uskaltanut sanoa ääneen ja toimia. Tämän tajuaa usein vasta sitten, kun näkee jonkun toisen tekemän kiteytyksen tarinastaan, ja niin kävi nyt minulle.

Kuopion seikkailuni on kaikessa hetkittäisessä karuudessaan yksi jännittävä vaihe polullani. Mitä se tuokaan vielä eteen, kun on jo antanut tähän mennessä näin paljon! Mahtava työ, mutta kaikista ylpein olen tästä: parissa kuukaudessa jo lähes 600-päiseksi kasvaneesta joukosta ihmisiä, jotka toi yhteen pieni oivallukseni yksinäisyydestä. Vain yhdessä yössä, tämän jutun ansiosta jäseniä on tullu n. 100 lisää ja siellä parhaillaankin uudet kaverit kohtaavat toisiaan tuossa Facebook-ryhmässä. Ei voi kuin olla kiitollinen.

Toivon, että tarinani voi inspiroida sinua; saada ajattelemaan tai toimimaan. Sillä ei minulla ole merkitystä ilman muita – ilman sitä, että saan toiset liikahtamaan.


Niin: Heikkouden keskellä ihmiset yhdistyvät. Näin taisin todeta tällä viedeolla neljä vuotta (HUHHUH!) sitten. En taida voida sitä enää itse katsoa, sillä juuri tuolla hetkellä olen ollut heikoimmillani kuin ikinä, mutta katso sinä. Siinä on paljon ajateltavaa.

Lämpöä alkavaan viikkoon!

/Äm

Mainokset

Salainen päiväkirjamerkintä vuosien takaa

Huh, näkisitpä kotini juuri nyt. Kaaos. Kaikenlaista sälää joka puolella, osa pakattavaksi mukaan, osa heittettäväksi pois tai annettavaksi eteenpäin. Luojankiitos olen tehnyt tätä perkaustyötä niin monta kertaa elämässäni, että nyt on aika vähän tavaroita muutettavana. Viimeiset kaksi vuotta asuttuani tässä nykyisessä kodissa olen hankkinut hyvin vähän mitään uutta. Mutta silti tässä muuttorumba yhteydessä kaikkiea roinaa jostain vain paljastuu ja tarpeettomasta saa taas luopua. En halua mitään turhaa mukaani.

Mutta onneksi arkistojen kätköstä löytyy myös kaikkea jännää; kuten nyt esimerkiksi yksi irrallinen sivu vanhaa päiväkirjaani. Pysähdyin lukemaan sitä, ja sepä sattuikin olemaan kovin mielenkiintoinen. Haluan jakaa tuolle sivulle kuusitoista vuotta sitten kirjoittamani ajatuksen sinun kanssasi tänään. Miksi, katso tästä uusimmasta Youtube-videostani lisää, kun luen sinulle palan päiväkirjastani…

Ps. Video on kuvattu juuri ostamallani uudella hienolla kameralla, mutta en vielä saanut tilaamaani mikrofonia. Siksi äänen laatu ei ole nyt ihan priimaa. Mutta odotapa vaan, kun saan mikrofoninkin käsiini – sitten alkaa syntyä muuten hienoa materiaalia!

Häpeätkö?

Näin minulta on kysytty muutamaan otteeseen viime aikoina. Että häpeänkö elämääni viimeisten vuosien aikana, hävettävätkö tekemäni valinnat ja epäonnistumiset minua? Häpeänkö sitä että minä, ennen niin itsenäinen nainen, jätin kaiken, muutin miehen perässä Ruotsiin ja tulin ”maitojunalla” takaisin. Tällä videolla vastaan tähän kysymykseen. Ja kerron sen, mikä viimeisinä kuukausina on vetänyt minut nöyrimmäksi. Häpeilemättä.