Voiko yhteen lääkärin diagnoosiin luottaa?

Se voima, jolla polvivammani on vaikuttanut elämääni, on yllättänyt minut suuresti. Käsittämätöntä, kuinka yhden tärkeäksi yksi raaja osoittautuu hetkenä, jolloin se on käyttökelvoton. Ristisiteiden napsahtamisen jäljiltä turvotus ei edelleenkään neljän viikon jälkeen ole laskenut ja polvi kipuilee välillä kovastikin. Sen lisäksi, että liikkuminen on vaikeaa ja arjen rutiinit ovat hetkellisesti täysin ylösalaisin, jatkuva tulehdustila ja huonosti nukutut yöt uuvuttavat valtavasti.

En oikein sanoin osaa kuvalla miten voimani ovat nyt poissa. Tämä vaikuttaa myös ajattelutyön tekemiseen, kirjoittamiseenikin. On hurjaa tunnustaa itselleen, että ei pysty yhdellä kertaa kovin isoihin koetoksiin. Lepoa on oltava oltava päiväohjelmassa suuri määrä. Lisäksi suorastaan ärsyttää se, että koko pieni maailmani pyörii nyt suurelta osin yhden raajan ympärillä – kun en enää jaksaisi ihmisiä tavatessani keskustella vain polvestani ja siitä, kuinka tähän on päädytty, vaan ihan normaaleja asioita. (Ja siitä puheenollen, tässä lisää tapahtuneesta ja tässä tilanteestani nyt.)

 

OLEN JÄRJESTELLYT VIIME PÄIVINÄ erilaisia käytännön asioita, joista yksi tärkeimmistä on hoitoni jatko. Tilanteenihan on se, että viime viikolla pääsin julkisessa terveydenhuollossa pienien pompottelujen, kahden ja puolen viikon odottamisen jälkeen asiantuntevan ortopedin tutkittavaksi. Hän vakuutti minut osaamisellaan ja diagnoosillaan, vaikka olinkin tiukkana omien etujeni toteutumisessa (ja jopa kysyin suoraan vaikuttavatko julkisen sektorin säästötarpeet hänen päätökseensä).

Ortopedi määritti hoidokseni sivusiteen ja eturistisiteen kuntoutuksen marraskuun alkuun asti (tästä kirjoitushetkestä kuukauden ja tapaturmapäivästä kahden kuukauden päähän). Hän sanoi, että eturistisidettä ei voi leikata (mikäli se ylipäänsä on tarpeen) ennen sivusiteen kuntouttamista, sillä leikkaus vahingoittaisi sivusidetta vain enemmän. Siksi kuljen nyt polveani tukeva ortoosi jalassa ja minulle on kirjoitettu lähete fysioterapiaan. Sitten marraskuussa arvioitaisiin tilanne ja leikkauksen tarpeellisuus.

Tällä ajatuksella olen nyt päiväni kulkenut ja koettanut saada elämäni rytmiä siihen sopeutumaan.

 

HUOLIHAN SE TÄSSÄ pienen ihmisen maailmassa kuitenkin painaa; kun ei ole kokenut vastaavaa aiemmin eikä tiedä kuinka tässä vaiheessa vammaa asioiden pitäisi olla. Kun ei ole suoraa puhelinyhteyttä omaan nimettyyn lääkäriin, ei voi kysyä vastauksia ja huojennusta huoliinsa (vai voisinko, tätäkään en itseasiassa tiedä?). Oman terveyden ollessa kyseessä, etenkin jos tilanteeseen liittyy vielä perusturvallisuuteen ja taloudelliseen selviytymiseen liittyviä asioita, sitä nyt vaan on aika herkillä ja huolissaan. Minulla erityisesti jokainen hukkaan heitetty päivä on pois toimeentulostani; yrittäjänä kun kukaan toinen ei töitäni tee (tällaisen tarinan pienyrittäjän kuolettavasta kierteestä kerroin sinulle taannoin).

Tänään minun mieleni sitten vähän sekoittui.

Olin yhteydessä erääseen fysioterapeuttiin hakeutuakseni hänen hoitoonsa. Juttelimme hänen kanssaan lääkärin määräämän hoidon aloittamisesta (jonka luoja paratkoon voi aloittaa vasta kun turvotus joskus laskeutuu…). Asiantunteva ja kokenut fysioterapeutti ihmetteli hieman diagnoosiani, sillä muita hänen kuntoutuspotilaitaan vastaavassa tilanteessa on leikattu heti tapaturman jälkeen sivusiteen rikkoutumisesta huolimatta.

Fysioterapeutti ei tietenkään ota kantaa lääkärin päätökseen, ja tekee ilman muuta työnsä sen mukaisesti, enkä minäkään nyt lääkärini ammattitaitoa kyseenalaista, mutta huolen valtaamassa tilanteessa jäin pohtimaan: mihin ihmisen pitäisi luottaa? Tapahtuuko usein niin, että yksi lääkäri tekee yhdenlaisen päätöksen ja toinen toisenlaisen? Ja onko ylipäänsä yhtä oikeaa vastausta? Millä perustein lääkärit tekevät diagnoosinsa? Kun tiedot ovat ristiriitaisia, pitäisikö minun hakea toinen mielipide? Kannattaako diagnoosiaan kyseenalaistaa, auttaisiko se mitään?

Kaikenlaista. Kysymyksiä!

Oletko sinä ollut vastaavassa tilanteessa?

img_3893

/Äm, vähän kalpea mimmi voitonmerkkejä heilutellen