Kelkkamiesten kyydissä liftaten: luovuus ja uusi energia syntyvät vain jos uskaltaa antaa aivojen nytkähtää sijoiltaan

Pakkanen natisee puiden liitoksissa ja aurinko sojottaa jossain tammikuun aamun puolitangossa. Työkaveri on nakannut minut tien varteen ja toivottanut onnea.

Olen lähdossä liftaamaan. On tarkoitus testata miten peukalokyyti nykyaikana onnistuu.

Aiemmin viikolla olen ollut ahdistunut: Minun on ollut määrä mennä tapaamaan hihtokeskukseen business-seminaariin saapuvia ystäviäni etelästä. Mutta kuljetusalan tylnseisaus ja bussilakko pistääkin yllättäen autottoman suunnitelmat sekaisin. Ehdin jo mielessäni heittää hyvästit mahdollisuudelle päästä paikalle ja mieltä harmittaa valtavasti. Takana kun on viikko, jolloin kaikki on tuntunut vähän tökkivän.

On tenkkapoo – sellainen taitekohta, jossa elämän isot päätökset tehdään. Se paikka, jossa voi lyödä hanskat tiskiin.

Tai sitten voi keksiä uuden idean. Ja sellainen on nyt syntynyt yhdessä työkaverini kanssa: jos bussit eivät kulje, etsitään jokin toinen keino. Eihän yksi bussilakko voi koko maailmaa romauttaa. Ja niin olemme keksineet, että minut nakataan tien poskeen katsomaan pääsenkö peukalokyydillä perille – tässähän saattaa piillä mahdollisuus seikkailuun. Liftimatkani olemme päättäneet raportoida suorana radioon aamulähetykseemme*, tälle seikkailulle voisi ottaa muutkin mukaan.

Aamulla, ennen liftaamaan lähtöä, väkerrän toimituksessamme kyltin, joka kertoo matkani määränpään.

 

JA NYT SEISON pakkasessa kylmyydestä hytisten, ihmeissäni ja hämmentyneenä. En ole ikinä aiemmin, yhtä kalarekkakyytia Norjasta Suomeen lukuunottamatta liftannut (lue tuo tarina tästä, se on yksi blogini parhaimmista). Mitä pitää tehdä ja miksi hitossa nyt juuri on talven kylmin aamu?

Ajatus liftaamisesta on pelottanut etukäteen. Entä jos kyydin minulle tarjoaakin joku, jolla ei ole puhtaat jauhto pussissa? Entä jos en pääsekään kyytiin, ja joudun palaamaan takaisin? Ja jos saisinkin kyydin, millainen ihminen hän on? Osaanko puhua hänelle mitään, entä jos edessä on elämäni vaivaannuttavin matka.

Ja nyt, täällä minä seison vailla tietoa siitä mitä tulee käymään. Oma veikkaukseni on, että kaksi tuntia seisottuani tien varressa olen niin jäässä, että on pakko luovuttaa.

 

AUTOJA LIPUU OHI, eikä kukaan pysähdy, vaikka kuinka hymyilen ja heilutan peukaloa. Sormenpäät alkavat muuttua tunnottomiksi. Annan raporttini studioon ja kuvailen alkutunnelmia liikenteestä. Vielä ei tämä homma suju kovin hienosti.

On kulunut n. 30 minuuttia siitä, kun olen astunut liftausasemiin. Olen juuri aikeissa lisätä villasukat jalkoihini, varpaatkin muuttuvat tunnottomiksi. Mietin uutta strategiaa. Mutta nyt! Viereeni pysähtyykin pakettiauto! En voi uskoa, että joku todella pysähtyy ja vielä näin nopeasti.

Autossa istuu kaksi miestä, joista toinen avaa oven huudahtaen:

–Hyppää kyytiin, kyllähän savolainen auttaa aina.

Hän on Kake. Tarjoutuu ottamaan reppuni ja avaa pakettiauton perän. Siellä tönöttää kaksi moottorikelkkaa. Ratissa on Jami, ja hänkin huikkaa minulle tervehdyksensä.

Ja siihen minä änkeän itseni, näiden kahden tuntemattoman miehen väliin, pienelle pakettiauton etupenkille.

He eivät tiedä, että olen toimittaja, eivätkä ole kuulleet radiosta liftaushaasteestani, joten heillekin on yllätys kuka kyytiin astuu. Ei kai sitä ihan joka aamu jokainen meistä pääse omasta autostaan käsin puhumaan suoraan radiolähetyksen, meitä naurattaa.

 


HETI KÄY ILMI, ettei näiden miesten kanssa matkustamisessa ole mitään huolta. Tutustuminen sujuu vaivatta, ja oitis käy selväksi, että kanssani kulkee nyt kaksi kovaa kelkkamiestä.

Selviää myös, että Kake asuu melkein entisen Helsingin kotini naapurissa – olemme siis saattaneet vaikka törmätä toisiimme aiemmin. Hän asuu viikot Helsingissä, mutta talviaikaan jokainen viikonloppu palaa näihin maisemiin; kelkkailemaan näihin kotimaisemiin kun on niin kova polte.

Jami puolestaan asuu Savossa, mutta tänään matkan on tarkoitus kulkea Helsinkiin töihin rakennusalan hommiin illaksi. Pitkästä ajomatkasta huolimatta tämä reilun sadan kilometrin kelkka-ajo, jota miehet nyt tälle aamupäivälle suunnittelevat, on päästävä tekemään. Mikään ei saa tulla miesten ja kelkkailun väliin. Sää on tänään upea, kiperässä pakkasessaankin otollinen kelkkaretkelle.

 


HILJAISTA HETKEÄ TÄSSÄ pakettiautossa ei tunneta. Miehet vievät minut tarinoissaan mukaan kelkka-ajolle, niin upeasti he piirtävät eteeni tämän rakkaan harrastuksensa sielunmaiseman. Kaken ja Jamin silmissä hehkuu aito innostus, kun he kuvailevat tekemiään reissuja ja sitä upeinta hämärän hetkeä, jolloin reitin varrella kohtaa hirviä sekä sen huumaavan hiljaisuuden, kun on pysähdytty keskelle kiehtovaa metsää.

Puhumme intohimosta, elämästä ja siitä mitä on kun saa tehdä asioita, jotka sytyttävät eniten. Nyt tiedän, mikä on paras sää lähteä kelkkaretkelle ja kuinka hurjan fyysinen urheilumuoto tämä harrastus on.

Ja nyt itsekin haluan kelkan kyytiin! Sovimme, että jos vielä koskaan tapaisimme, kelkkailemaan lähdetään yhdessä.

Tämä oli liftausreissuni näkymä. Matkalla miehet pysähtyvät tankkaamaan ja hakemaan aamupalaa reissulle; opin, että kelkkailu on niin rankka fyysinen laji, että muutaman tunnin ajo kuluttaa valtavat määrät energiaa. Ja antaa sitä monta kertaa enemmän!

 

ANNAN VIIMEISTÄ RAPORTTIANI radioon ja tajuan, että tunti on vilahtanut silmissä. En oikeastaan haluaisi, että olemme vielä perillä, niin monta asiaa jää vielä jakamatta ja kuulematta.

Mutta niin on hetki hyvästien. Toivotamme toisillemme hyvää jatkoa ja miehet suuntaavat kelkkareitin varteen. Sinne vapauteen, jonne heidän sielunsa kaipaavat keskellä kiireistä arkea.

Perille saavuttuani on hassu olo. Tuntuu kuin aivot olisivät pyörähtäneet ympäri tässä odottamattomassa tilanteessa, yllättävässä heittäytymisessä, hypättyäni hetkeksi näiden kahden kelkkamiehen maailmaan. Ihan kuin matka olisi kestänyt monta tuntia pidempään ja olisin siirtynyt jonnekin uudelle ulottuvuudelle.

Tuntuu, kuin olisin saanut valtavan annoksen ihan uutta energiaa ja voimaa. Olen päässyt hetkeksi sellaiseen maailmaan, johon minulla ei ole aiemmin mitään kosketusta. Olen saanut jakaa hetken näiden tuntemattomien miesten kanssa kuunnellen tarinoita heidän elämästään. Hassun pöllähtänyt olo, kun oma arki katkeaa, ja tilalle tulee aivan erilainen kokemus.

 


KIITOS KAKEN JA RAMIN, olen paikalla päämäärässäni reilusti aiemmin kuin alunperin tarkoitus oli. Pääsenkin kuulemaan osan ystävieni seminaarin puheenvuoroista.

Teemana on luovuus. Täällä jumpataan aivobiciä ja pohditaan miten luovuus syntyy. Puhutaan siitä, miten elämän luomisvoima, se uusi, tarpeellinen energia syntyy, kun uskaltaa katsoa asioita erilaisesta näkökulmasta ja tehdä asioita toisin tavoin.

Ja minä, liftausmatkani jälkeen aivot ympäri myllähtäneenä tajuan, että tuo kokemukseni on kuin oppikirjan kuvaus siitä miten ihminen uudistuu ja kykenee tuottamaan jotain uutta.

Jos tuijottaa aina vain ilmeiseen, rullaa elämää päivästä toiseen samalla radalla, ei luovuudelle löydy sijaa. On uskallettava kohdata ihmisiä omien ympyröiden ulkopuolelta, kuulla, mitä heillä on kerrottavaa ja kuinka he maailman näkevät. On rohjettava muuttaa näkymää, annettava arjen rutiinien rikkoutua ja haastettava itsensä yllättävään hetkeen. On tutustuttava tuntemattomaan ja mentävä siihen täysillä mukaan. On uskallettava antaa aivojen nytkähtää sekaisin sijoiltaan, eikä ikinä antaa haasteiden ottaa valtaa. Jos olosuhteet muuttuvat, luovat keinot auttavat löytämään ratkaisun.

 


BUSSILAKKO ON BUSSILAKKO, mutta se ei ole koko totuus, vaan tarjolla voikin olla muita mahdollisuuksia.

Tämä pieni, yhden ihmisen liftausreissu on esimerkki siitä, että aina löytyy uusia ratkaisuja; ja kun niihin heittäytyy mukaan, uskaltaa toimia, palkkiona on kokemus sekä oivallukset, jotka saattavat johtaa mihin vaan. Jos esimerkiksi työpaikoilla halutaan kehittää luovuutta, ihmisille on annettava paikkoja ja vapautta heittäytyä – tehdä jotain kummallista ja erilaista. Tuloksena on takuuvarma läpimurto!

Ennen liftaamaan lähtöäni en ikimaailmassa voinut tietää kuka minut mahdollisesti poimii kyytiinsä ja millaisia ihmisiä tällä reissulla kohtaan. Mikä mahdollisuus tuntemattomasta voi tarjoutua!

Miten sinä voisit ensi viikolla nytkäyttää aivosi uuteen asentoon? Mitä voisit tehdä tai kokea toisin? Millaisen uuden energian se voisi elämääsi tarjota?

 

 

* Maija Ilmoniemi on Ylen Radio Suomen aamulähetyksen juontaja Kuopiossa

Mainokset

Syksy pukee mua – ainaki jos ei kato kuvia

Olin aikeissa kirjoittaa siitä kuinka syksy pukee minua. Siis siitä, miten jotenkin kummallisen elinvoimaiseksi nämä syksyn raikkaat päivät minut saavat.

Mutta sitten vilkaisin materiaalia, jota olen tänään Snapchatiini tuottanut, ja saatan nyt vetää sanani takaisin.

  
Sieltähän sitä löytyy. Todistusaineistoa tämänpäiväisestä elinvoimaisuudestani… Täytyy tunnustaa, että Snapchat on saanut minut vähän pauloihinsa. Mutta mikä hienoa, se on Somekuningattarelle sallittua – jo ihan empiirisen tutkimuksen kannalta. 

Suosittelen tutustumaan. Alun ihmettelyn jälkeen sen ideologiaan kyllä pääsee kiinni. Ota vaikka minut seurattavaksesi, niin näet mitä siellä voi tehdä. Tai ehkä ennemminkin mitä siellä ei kannata tehdä… Minulle siitä on tullu sellainen hauska peli, johon on hauska kokeilla erilaisia juttuja. 

Mutta kuvista viis, vaikka ne eivät ehkä elinvoimaani täysin todenna, tänään ovat kyllä liekit leiskuneet. Ihan oikeasti syksy on jollain kummallisella tavalla minun vuodenaikani ja eritysesti tänään on tuntunut, kuin heräisin vihdoin henkiin nuuduttavan kesän jälkeen. Osasyynsä energisyyteeni lienee kyllä myös tällä puhdistuskuurillani, joka alun helvetillisten päivien jälkeen alkaa nyt tuntua tuottavan tulosta. 

Tämä fiilis jatkukoon! Elinvoimaisen energistä viikkoa teilleki, durasellpupuseni!

/Ämmä

Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen

Tänään minä näin sen. Itse ja omin silmin! Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen! Seisoin ja tuijotin. Vedin kaiken sen voiman itseeni.

Viime päivät ovat olleet turbulenttisia. Vaikeimpia sitten Norjaan tuloni. Onneksi aurinko tuo mukanaan valoa ja energiaa. Niitä tarvitaan nyt.

2015/01/img_9591.jpg

Mun fiilis exactly.

Maanantaihuomenta rakkaat ystävät! Istun lattialla psykedeliakalsareissani (joo, kutsun näitä lempitrikoitani psykedeliakalsareiksi…) läppäri sylissä ja aamun kolmas kahvikuppi kädessä. Yleensä olen aamusin pärjännyt puolellatoista kupilla, mutta nyt jo parin viikon ajan olen joutunut juomaan kolme saavillista kahvia, jotta heräisin.

Vaikka elän varmaan elämäni hienointa ja kutkuttavinta aikaa, tämä vaihe on minulle jotenkin ihan hemmetin energiaa syövä ja väsyttävä. Kun pitää tehdä niin isoja juttuja ja päätöksiä ja pää on koko ajan vähän pyörällä. Siis sä tiedät – kun on sellanen olo, että on ihan just nousemassa seuraavalle rappuselle, joka on tosi jyrkkä ja korkealla. Hemmetin iso askel edessä ja sitä koittaa koko ajan miettiä että miten tuonne parhaiten nyt pääsee punnertamaan. Kokeilee erilaisia vaihtoehtoja ja välillä toivoo, että joku tulisi vähän selästä työntämään, niin olisi helpompi tavoittaa tuo rappunen.

Niin, tää on nyt niinku mun fiilis exactly. Tasan tarkalleen toi. Ja tää on niinku mun näkymä exactly.

lattia

/Ämmä, exactly.

 

 

Ihmiset!

Ihana päivä! Ihania ihmisiä! Upea kuvaussessio aamutuimaan ex-ammattilaislumilautailija Jussi Tarvaisen kanssa

20140411-145601.jpg
Sitten vähän lisää vauvaenergiaa lounaalla vanhojen tuttujen kanssa

20140411-145804.jpg
Ja vielä vähän vielä toimistohommia ja palaveri päivän päätteeksi.
Kohtaamiset eri ihmisten kanssa ovat hienoin asia elämässäni!
/Maija, täynnä energiaa

Paholaisesta polveutuva eläin ja muita tarinoita jaksamisesta

Voin kertoa, että kaikista mahdollisista päivistä juuri tämä on huonoin mahdollinen aloittaa treenit personal trainerini Tiian kanssa. Energiataso on alinta pohjasakkaa, hormoonit sekoittavat pään ja väsyttää niin, ettei pystyssä pysy. Lisäksi tämä paholaisesta polveutuva eläin on saada minut hulluksi

paholainen

paholainen1

Se repii jostain laatikosta koko ajan eri sukkia, hakee eteisestä kenkiä ja kaivaa käsilaukkuani – tekee ihan kaikkensa, että minä varmasti räjähtäisin. Hermot on niin kireällä, että nyt ei enää kenenkään muun kannata alkaa pelleillä mun kanssa…!

Mutta; no mercy, mentävä on, kun on itsensä likoon laittanut. Sitä paitsi luulen kyllä, että tähän oloon treeni juuri onkin paikallaan. Ja eikös se ole niin että pohjalta ei ole kuin suunta ylös päin. Elämäni teema viime kuukausina. Katsotaan mikä on fiilis muutaman tunnin päästä.

/Maija, joka vois taas pitkästä aikaa olla vaan näin:

näin

Tapaaminen personal trainerin kanssa – uusi projekti alkaa

Nyt on kuulkaa sellainen tilanne, että lähtölaukaus projektille työnimellä ”Kick My Ass” on pamahtanut (lupaan miettiä sille uuden ja paremman nimen…). Tapasin juurin uuden personal trainerini Tiian, jonka kanssa aloitamme nyt yhteistyön. Minä haluan saada itseni hyvään kuntoon terveellisesti.

Olen treenannut jos jonkinlaista ohjattua jumppaa ja kuntosalia elämäni aikana, mutta nyt vuoden vaihtuessa ja elämän muuttuessa tuli sellainen olo, että haluan terveyttä, jaksamista, hyvää fyysistä sekä henkistä kuntoa ja elämäniloa aivan uudella tavalla; haluan että kehoni on vahva ja mieli kirkas koko ajan. Ja kaiken tämän haluan tehdä ammattilaisen avuin, jotta osaan mennä oikeaan suuntaan luonnollisella ja terveellä tavalla. En tavoittele painonpudotusta enkä liiemmin edes lihaksikasta kroppaa, vaan haluan tutkia, miten saisin liikunnan ja oikean ruokavalion tukemaan arkeani ja hyvinvointiani. Olen käynyt kuntosalilla, mutta en oikein ole osannut innostua siitä, koska en tiedä mitä siellä pitäisi tehdä ja miten. Haluan pitää yllä terveyttäni sekä saada liikunnasta ja salitreenistä energiaa ja virtaa. Haluan tutkia kuinka säännöllinen, oikein suunniteltu liikunta vaikuttaa hyvinvointiini ja mieleeni. En halua hurahtaa mihinkään tai kärsiä, vaan tehdä asioita hyvällä fiiliksellä.

Tämän projektin tavoite on saattaa minut uudelle polulle huolehtimaan itsestäni siten, että voin hyvin koko ajan niin fyysisesti kuin henkisesti. Haluan hypätä uuteen ihmiskokeeseen ja etsiä oikean tavan vahvistaa ja arvostaa omaa kehoani. Minä nimittäin haluan nauttia omasta kehostani ja elämästäni. Terveellä tavalla!

Siksi otin yhteyttä Tiian PinkFitnessistä ja pyysin, että voisimme aloittaa tämän projektin yhdessä. Tästä se alkaa. Stay tuned!

Tiia

/Maija, joka kohta pamahtaa jännityksestä ja onnesta!

Kevätkevätkevätkevätkevätkevät!

Kevät helmikuussa! Mikä ihana ilma ulkona! Huhtikuu helmikuussa! Talitintti laulaa! Aurinko kurkistaa pilven takaa! Lumi poissa! Loska poissa! Koiran kakat pitkin tien pientareita! Helsinki! Huutomerkki!

Nukuin melkein 12 tuntia. Koko eilisen päivän tuntui, että se ihmeellinen pari vuotta sitten tyhjästä alkanut migreeni kolkuttelee taas ohimoitani ja päätin antaa itseni nukkua sen pois. Olin myös vähän alakuloinen eilen saamistani ikävistä uutisista ja voimat valahtivat hetkeksi pois kokonaan. Mutta nyt on niin kirkas mieli ja virkeä olo, että voisin valloittaa koko maailman. Maailma pitääkin ehkä valloittaa tietyiltä osin tällä viikolla, sillä viikon päästä lomani loppuu ja aloitan uudet mielenkiintoiset työprojektit.

Virtaa ja hyviä rasvoja saan myös tästä; ihanasta sydämen muotoisesta avocadosta, jonka sekoitin aamusmoothieeni!

sydänavocado

Bring it on, uusi viikko!

Päivän eka kahvikuppi, ja elämä näyttää kovin kirkkaalta. Kutkuttaa, että tästä tulee hyvä viikko. Pitkästä aikaa tuntuu, että olen täynnä virtaa ja energiaa (ihan niin paljon, että tuntui taas ihan hyvältä pitkän tauon jälkeen laittaa blogiin kuva itsestä…). Että bring it on vaan, uusi viikko!

kahvi100214