Älä luovuta viittä minuuttia ennen ihmettä

Huomenta. Pari tuntia jaksoin olla istuma-asennossa. Villeissä kuvitelmissani olin suunnitellut lähteväni käymään asioilla, mutta vedettyäni housut jalkaan ja pakattuani laukun tuli niin heikottava ja huono olo, että oli pakko painua makuuasentoon uudelleen.

Tables have turned: nyt on tämän karvapallon vuoro toimia minun sairaanhoitajanani.

sairaanhoitaja

Onneksi nyt on aikaa sairastaa, vaikka kyllähän sitä toivoisi, että juuri tällä hetkellä olisi voimia hoitaa asiota, jotta hommat etenisivät. Mutta tämä on nyt paikka, jossa mieltä koetellaan. On pakko antaa hetkeksi periksi ja kehon levätä, jotta tämä joskus menee ohikin. Se on kaikista vaikeinta; kun päässä tykyttää, että pitäisi sitä, pitäisi tätä ja vieläpä tuotakin, mutta ei vaan pysty.

Jäin kiinni tuohon kahteensataankahteenkymmeneenkahteen kirjaan, jotka minulla on kirjahyllyssäni. Kirjani ovat minulle hirvittävän tärkeä asia. Kun nyt oikeasti olen tullut ne laskeneeksi, ja pysähdyin niiden ihmeellisen tasaluvun äärelle, oli pakko tarkistaa.

Googlasin ”toistuvat numerosarjat” ja löysin tämän:

”Numerosarja 222: Vastaistutetut ajatuksemme alkavat versoa todellisuuteen. Jatka niiden kastelua ja hoivaamista, ja pian ne puhkeavat maan pinnalle jolloin näet todisteen ajatuksiesi toteutumisesta. Toisin sanoen, älä luovuta viittä minuuttia ennen ihmettä. Ajatustesi toteutuminen on sinulle pian päivänselvää, joten jatka hyvää työtä! Ajattele positiivisia ajatuksia, jatka vahvistavia ajatuksia ja mielikuva-ajattelua.”

Osuvaa? Totta tai ei, niin aika hyvä viesti minulle. Ei luovuteta viittä minuuttia ennen ihmettä!

/Ämmä, joka ei luovuta, mutta ottaa nyt pienen paranemisen mittaisen luovuustauon

Mainokset

Valepukuiset enkelit ja elämän tarkoitus

Mitä ovat valepukuiset enkelit ja miten ne tulivat Suomen upeimman tangokuningattaren elämään? Mitä Kirsi Rannolle tapahtui, kun hän yhtäkkiä huomasi sydämensä olevan aivan musta? Tällä viikolla HelsinkiRealissa puhutaan enkeleistä ja elämän tarkoituksesta Valon kuningatar Kirsi Rannon kanssa.

Haastattelumme on nyt julkaistu kokonaisuudessaan ja sinäkin pääset vihdoin kuulemaan millaisen keskustelun kävimme ihanan Kirsi kanssa! Ihanaa sunnuntai-iltaa HelsinkiRealin parissa!

Ps. Meillä on muuten uusi, hieno logo. Mitäs tykkäät? Tuossa ruudun alalaidassa!

Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä

Tiedättekö milloin minä aloin uskoa enkeleihin?

Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä kello 15.34.


Se oli elämäni romahtamisen toinen päivä
. Olin edellisenä iltana matkustanut junalla Helsingistä Jyväskylään vanhempieni luokse pitkän kärsimysmatkan. Olin shokissa kaikesta päivän aikana tapahtuneesta. En pystynyt kuin itkemään ja hokemaan ”Anna hyvä jumala minulle toinen mahdollisuus.”. Myöhään illalla vanhempani raahasivat minut Jyväskylän keskussairaalaan; ei ollut muuta keinoa kuin mennä pyytämään sieltä rauhoittavaa lääkettä. Vaikka itse olen kovin lääkevastainen, oli pakko suostua, sillä en uskaltanut mennä nukkumaan eikä mieleni rauhoittunut.Saavuimme ensiapuun kello 22.30 ja istuimme odotushuoneessa aamu kolmeen. Oli perjantai-ilta, ja kaikki pikkujouluissa päänsä auki kolhineet juopuneet juhlijat lipuivat ohitsemme lääkärin vastaanotolle. Itkin hysteerisesti koko tuon ajan. Lopulta sain lääkkeen ja tainnutin itseni kotona uneen.
* * *
Seuraava päivä tuntui yhtä kamalalta. Itku ei ollut loppunut, mieli ei rauhoittunut. Äitini keskusteli puhelimessa sairaanhoitajan kanssa ja he koettivat saada minulle vielä yhden lääkkeen illaksi. En voinut kuvitella meneväni taas juopuneiden keskelle jonottamaan ja koetimme saada reseptin ilman lääkärintarkastusta. Lääkäri kuitenkin vetosi vahvaan etiikkaansa ja sanoi ettei muuta vaihtoehtoa ole. Niinpä suuntasimme uudellen ensiapuun.
* * *
Saavuimme paikalle kello 15 ja minut kutsuttiin sisään jo puolen tunnin päästä. En voinut uskoa sitä todeksi, luulimme, että joudumme odottamaan ikuisuuden. Astuin sisään huoneeseen ja kättelin lääkäriä purskahtaen itkuun. Lääkärillä ei ollut päällään valkoista takkia, vaan hän näytti aivan sairaanhoitajalta. Katosin hänen rintakylttiään ja siinä luki lääkäri.Kerroin tilanteeni ja hän hiljeni hetkeksi. Sitten hän tarttui käteeni sanoen: ”Nyt minä siirrän hetkeksi tämän lääkärintittelini syrjään ja puhun sinulle kuin ihminen ihmisenä.

Suuni loksahti auki. Hän kertoi, että tasan kuusi vuotta sitten hän harhaili Helsingissä Töölönlahdella samassa tilassa kuin minä. Hän oli asunut Saksassa miehensä työn perässä ja tullut juuri eronneena naisena takaisin kotiin. Hän kertoi minulle elämäntarinansa. Hän kertoi, että nyt hän oli naimisissa ja neljän upean lapsen äiti.

”Sinä selviät tästä. Me selviämme tästä. Minä selvisin tästä! Ja elämä muuttuu paremmaksi!”, hän huusi minulle uskoa valaen. Itkin. Mukanani ollut äitini itki. En voinut uskoa mitään todeksi.

* * *
Hän oli minun enkelini! Hän oli se sama lääkäri, joka puhelimessa kieltäytyi uusimasta respetin. Minun oli tarkoitus tavata hänet!

”En tiedä onko tämä sallittua käytöstä potilaalta”, sanoin, ”mutta voinko minä halata sinua?”. Ja sitten me halasimme; lääkäri ja potilas, kaksi elämän kohimaa naista. Ja nyt toukokuun yhdeksäntenä kello 9.06 julkaistessani tämän kirjoituksen minä tiedän että hän oli oikeassa. Minä selvisin tästä!

* * *
Jaan tämän minulle todella vaikean tarinan kanssasi vain siksi, että haluan toivoa sinulle jotain tänään, toukokuun yhdeksäntenä. Jos minä voin sinulle jotain tänään toivoa, se olisi tämä: Usko siihen, edes tämä yksi päivä, että elämällä on tarkka suunnitelma meitä jokaisten varten. Elä täysillä ja usko, että nurkan takana sinuakin vartioi pieni enkeli ja se tulee luoksesi kun on sen aika!

uitenkeli

Kuvitusta tähän juttuun oli aika vaikea keksiä. Mutta sitten löysin tämän: Mirkku Merimaan UIT:ssa keskiviikkona minusta ottaman kuvan… Enkeli? (tässä samalla pieni sneak preview keskiviikkoiseen haasteeseeni, kerron siitä myöhemin lisää)

Rakkaudella, Maija

Minun jumalani on joko ruotsinkielinen tai tarjoaa mulle vodkaa…

Tämä on nyt taas näitä juttuja, mutta en voi sille mitään, että tällaisia ”merkkejä” tulee minua vastaan joka puolella – ja minä jotenkin vaan oikeasti uskon niihin! Että kun heittää ajatuksen universumiin, se vastaa. Kuten eilen illalla.

Olin iltapissattamassa Hermannia ja mietin näitä elämän pienä ja isoja ongelmia ja pelkoja. Pää pyöritti jos jonkinlaista kummajaista ja tokaisin vain ääneen (nykyään en enää edes jaksa varmistaa, onko ketään lähellä kuulemassa): ”Voisitko antaa minulle oikeat vastaukset?”

Kävelin rappusia suoraan erään autosillan alle ja näin tämän:

absolut

”Absolut”, Siis ”ehdottomasti” ruotsiksi. Se oli merkki! Että saan vastaukset ”ehdottomasti”! Tai ainakin toivon, että se tarkoitti sitä. Joko minun jumalani tai enkelini on ruotsinkielinen tai sitten se vinkkaa minulle vastaukseksi vodka-merkkiä…