Kuopion kaverikerho on perustettu, tervetuloa mukaan! Näin sinäkin saat uusia kavereita ja tekemistä – missä ikinä asutkin

”Ehkä muutos tapahtuukin vain, kun antaa sen, mitä itse tarvitsee. Entä jos lopettaisi valittamisen ja uhriutumisen ja kokeilisi rohkeasti antaa toiselle jotain sellaista, jota itse eniten toivoo:

Rakkautta?

Armoa?

Turvaa?

Lämpöä?

Ystävyyttä?

Mitä sitten voisikaan käydä?”

Näin kirjoitin tammikuun ensimmäisenä pohtiessani omaa yksinäisyyttäni uudessa kotikaupungissani (lue tästä) minkä jälkeen esitin tämän kutsun.

”Mitä sitten voisitkaan käydä?”

Tänään, tammikuun yhdeksäntenätoista voin jo vastata tuohon kysymykseen: Ei voi käydä kuin hyvin! Kun viitsi ottaa pienen askeleen, laittaa asiat alulle, sanoa mitä mielessä on ja tarttua toimeen, voi saada aikaan ihmeitä.


KYLLÄ KULKIVAT TUNTEET laidasta laitaan eilen odottaessani iltaa. Välillä innosti, välillä jännitti, välillä hävetti ja lopulta itketti onnesta. Oli määrä kohdata 20 eri ikäistä ihmistä erilaisista taustoista tulevaa ihmistä tilanteessa, jonka kulkua en voinut ennalta suunnitella. Olin kutsunut ihmiset yhteen kahvittelemaan Kuopion Hygge Brohon, mutten vielä viime hetkilläkään ennen tapaamisen alkamista ollut varma, tulisiko lopulta kukaan paikalle saati mihin kohtaamisemme johtaisi.

Mutta jo ensi metreiltä oli selvää, että tälle tapaamiselle oli suuri tarve. Kaikki ilmestyivät paikalle ja alkujännityksen laannuttua puhe alkoi sorista innokkaana. Vaikka olimme kaikki aivan erilaisia ihmisiä, yksi oli meille yhteistä: me kaikki toivoimme uusia kavereita ja tekemistä arkeemme, ja olimme valmiita hyppäämään vähän epämukavuusalueelle ja tuntemattomaan tapaamaan uusia ihmisiä.

Kävimme innostavia keskusteluja, nautimme maistuvat kahvit ja pullat ja mietimme mitä voisimme tehdä yhdessä. Ajatuksia syntyi valtava määrä ja ihmiset olivat innoissaan mahdollisuudesta tavata toisiaan.

 

Ja nyt ilokseni voin ilmoittaa, että syntyi Kuopion kaverikerho eli KuKa?

KuKa? on tarkoitettu kaikille Kuopion ja Pohjois-Savon alueella asuville, sinne muuttaville tai muuttoa suunnitteleville, jotka haluavat tutustua uusiin ihmisiin ja löytää hauskaa tekemistä yhdessä. 

Päätimme perustaa Facebook-ryhmän ”Kuopion kaverikerho – Kuka?”, johon halukkaat voivat liittyä. Tule sinne mukaan jos haluat uusia ihmisiä ja tekemistä arkeesi!

Ryhmän löydät täältä tai etsimällä nimellä ”Kuopion kaverikerho – KuKa?”. Facebook-ryhmä on suljettu, mutta sinne pääsee mukaan jäsenyttä pyytämällä. Ryhmässä sen jäsenet voivat ehdottaa tekemistä toisilleen, aloittaa yhteisen harrastuksen, heittää kysymyksen lähteä kahville tai esitellä mielenkiintoisia tapahtumia – mitä vaan. Tärkein on tämä porukka, joka voi organisoida itselleen tekemistä omien toiveidensa mukaan. Ensimmäinen tapahtuma on jo suunnitteilla!

Tervetuloa mukaan! Mukana olo ryhmässä ei sido mihinkään, mutta voi antaa parhaimmillaan paljon!


VAIKKA TÄMÄ RYHMÄ koskee nyt Pohjois-Savoa, samalla tällä esimerkilläni haluan osoittaa, että kuka tahansa voi järjestää omalla paikkakunnallaan helposti tällaisen ”kerhon” – ja kannustaa sinut tekemään niin.

Uskalla tarttua toimeen ja järjestää! Ja uskalla osallistua, kun mahdollisuus tarjoutuu!

Tämä idea on vapaa käytettäväksi ja monistettavaksi missä tahansa. Jos olet innostunut synnyttämään ryhmän omalle paikkakunnallesi, tartuthan toimeen. Lupaan auttaa ajatuksin! Voit ottaa minuun yhteyttä.

Osa eilisestä porukasta Hygge Brossa maittavien kahvien äärellä.

Mainokset

Yksinäisyydentappokone – aika välittää ja kohdata

Kuljen kumisevassa käytävässä kohti kotiovea. Puinen luukku betonisessa laatikossa. Sen sisällä maailmani ja hiljaisuus, joka on saanut minut viime aikoina kovin surulliseksi. On tyhjä olo. Käännän avainta ja ovi raksahtaa auki saaden koko hiljaisen käytävän kaikumaan naksahdushuutoa. Jos haluaisi, tänne voisi linnoittautua näkymättömäksi. Vetää luukun kiinni ja tyytyä siihen, ettei kukaan välttämättä kyselisi perään päiviin jos ei itse kuulumisiaan huutelisi. Oudon tyhjä olo. Pimeässä kaupunkiyksiössä hiljaisuus kuulostaa harmaalta, ikkunasta hohkaa viilentyneen illan koleus. Palelee. Väsyttää. Outoa.

* * *

Pari tuntia aiemmin olen astunut keskelle värejä, naurua, riemunkiljahduksia – hehkuvaa hikeä.

Kohta tapaisin kymmenkunta tuntematonta ihmistä. Jännittää. Impulsiivinen päättelyketju on johtanut asiasta toiseen, ja pari viikkoa tätä hetkeä aiemmin olen kertonut ääneen koko maailmalle kokevani lohdutonta yksinäisyyttä. Minä, kaiken ulospäin vauhdilta ja vipinältä näyttävän elämän keskellä, olen yksinäinen. Kuulumaton. Sellainen, josta tuntuu, ettei kukaan välitä.

Yhdessä impulsiivisessä hetkessä olen oivaltanut, että voidakseen saada on osattava antaa, ja tarjonnut kenelle tahansa yksinäiselle mahdollisuuden tulla kanssani hyppimään trampoliinilla. Yksinäisyydentappokerho. Sellainenhan tästä voisi tulla. Hullu idea, mutta se näyttää kannattaneen. Sähköpostini on täyttynyt yhteydenotoista: ilmoittautumisista, henkilökohtaisista yksinäisyystarinoista ja lukuisista eri kaupungeista saapuneista pyynnöistä tulla järjestämään kohtaaminen myös niihin.

Ja nyt, kaikkien värien, naurujen ja hikisten riemunkiljahdusten keskellä minua jännittää, sillä pian ideasta tulee konkretiaa.

rush_10

Mitä tapahtuu, tuleeko kukaan, entä jos emme osaa sanoa toisillemme mitään? Epäilys valtaa mielen. Jos voisin, saattaisin juosta karkuun: rymistää turvallisesti läpi kumisevan käytävän, räjäyttää puisen oven pikanopeudella auki ja paukaista sen taas kiinni suojakseni. Sulkeutua omaan, harmaaseen maailmaani, sillä yhtäkkiä minua pelottaa kohdata; avautua ihmisille, joita en tunne.

Ajatukseni katkeavat. Sisään astuu iloisesti jutusteleva, katsekontaktia ottava mies, joka saa minut nielaisemaan ihmetyksestä: voiko hänkin olla yksinäinen? Eihän tämä ole sellainen syrjäytynyt mörökölli, jollaisten odotin lompsivan sisään varautuneesti ja pitkin seiniä viistäen.

Ihminen toisensa perään alkaa tipahdella paikalle. He ovat erilaisia jokainen: yksi toista varautuneempi, joku muita puheliaampi, toinen varmempi ja kolmas vetäytyvämpi. Mutta he kaikki ovat täällä, ja minä alan ymmärtää, että jollekin ainoastaan paikalle saapuminen on isompi rikottu raja kuin mikään aiempi. Tajuan, että tämä kohtaaminen voikin olla paljon merkityksellisempi kuin osasin kuvitella – meille kaikille omalla tavallamme.

Yksinäisyydellä on monet kasvot ja nyt niitä on edessäni kymmenkunta. Suuret silmät tuijottavat minua hämmentyinenä. Minä toljotan takaisin aivan yhtä ihmeissäni tietämättä mitä sanoa:

”Mä en ole sitten mikään johtaja tänään”, purkautuu huulitani.

Ei. En ole johtaja, sillä tänään ei ole kyse minusta. Olen saattanut kutsua tämän porukan kokoon, sysätä homman liikkeelle, mutta nyt on meidän jokaisen käsissä millaiseksi kohtaamisemme muodostuu. Toivon mielessäni, ettei se ole kenellekään liian iso muuri murrettavaksi. Vaikka en ole johtaja, tuntuu, että olen vastuussa ja minun on pidettävä tilanne hallinnassani.

rush_7 rush_2

Trampoliinit.

Niitä minäkään en voi hallita. Ne ovat seuraava moukaroitava muurimme. Kukaan meistä ei ole tehnyt mitään tällaista. Eikä ole voinutkaan, sillä Rush trampoliinipuisto, johon olemme tulleet, on vasta toinen Pohjoismaissa, ja muut lähimmät löytyvät kaukaa maailmalta.

Kaukana maailmalla me ehkä koemme nyt vähän olevamme. Trampoliini on jännä laite. Fyysisesti rankka kapistus, mutta myös tehokas viemään epäolennaiset ajatukset muualle. On keskityttävä tutustumaan trampoliiniin heittäytyen tutkimaan sen liikettä ja oman jäykän kropan käyttäytymistä sen armoilla. On laitettava itsensä likoon.

rush_6

Yhtäkkiä koko hommassa ei olekaan enää kyse yksinäisyydestä, vaan hyppimisestä. Huomaan, miten alun jännitys ja kankeus alkavat purkautua ensin kehoistamme ja sitten kasvoistamme. Kukin tutustuu tilanteeseen omaa tahtiaan, mutta jo viidessä minuutissa jokaisen kasvoilla loistaa kaunis hymy. Nyt me jo hihkumme kuin pikkulapset.

Tiedätkö, mitä enemmän pomppii, sitä onnellisemmaksi tulee. Suora syy ja seuraus. Ja mitä enemmän pomppii, sitä syvemmät jäät sulavat. Ja kun ei ole jäätä, syntyy noste.

Trampoliini nostaa ilmaan ja hetken tuntuu, kuin olisi painoton. Hypitään, hihkutaan, kaadutaan, annetaan kaverille käsi, noustaan, hymyillään – ja hikoillaan. Kohta jo pelaamme pallopeliä yhdessä kuin olisimme tunteneet toisemme iäisyydet.

rush_4

rush_11

Ja sitten tulee Wipeout. Pyörivä härveli, jossa vuoroin hypätään vastaan tulevan palkin yli, vuoroin ali. Nimensä mukaan se pyyhkii pois. Nyt minä hypin ja muut katsovat. Nauravat, hittolaiset, näyttää kuulemma niin hauskalta kun koetan selviytyä. Hiki nousee, syke kohoaa taivaisiin ja puomit hakkaavat vuoroin päähän, vuoroin suistavat minut kokonaan mukanaan. Pois pyyhitty on olo, kun selviän laitteesta.

rush_8 rush_9

”Toihan on kuin Yksinäisyydentappokone!”, joku huutaa kehän laidalta.

Niin. Yksinäisyydentappokone, wipeout, jokaa pyyhkii pois. Minä hihkun intoa ja energiaa, sillä olen juuri kokenut yhden elämäni hauskimmista kokemuksista, tavannut mielenkiintoisia uusia ihmisiä ja oivaltanut jotain tärkeää…

* * *

Puinen luukku betonisessa laatikossa. Tuijotan sänkyäni, olohuoneessa kököttävää yksinäistä nojatuolia, yhden hengen astioita kuivauskaapissa. Paperinohuiden seinien takaa kuuluu vilkasta keskustelua. Naapurit. Ne villiintyvät aina iltaisin. Naisen kimeä kikatus ja miehen rauhallinen syvä ääni. Hassua, tuota minä aina kuuntelen. Niin, ja minulla, tyhjä olo. Tietysti, siksi niin tyhjä! Intoa puhkuen kaikesta kokemastani olisin halunnut kertoa jollekin illastani, itseni voittamisesta, hypyistä trampoliinilla. Mutta täällä minä olen. Yksin. Käytävä kumisee, naapuri kikattaa, nojatuoli natisee tyhjyydessä. Noste laimentuu, kun ei ole ketään, jonka kanssa sen jakaa.

Mutta ehkä kohta en ole enää yksinäinen, sillä minulla on nyt Yksinäisyydentappokone.

* * *

Yksinäisyydentappokone Facebookissa

Tiedätkö, ei yksinäisyystempauksessani lopulta ollutkaan kyse yksinäisyydestä, vaan välittämisestä ja kohtaamisesta. Sen minä olen nyt oivaltanut. Yksinäisyyshätä tapetaan kohtaamalla ja ilmaisemalla aito välittäminen. Ne tästä maasta välillä tuntuvat puuttuvan.

Meistä jokainen on yksinäisyydentappokone. Kaikille on annettu kyky kohdata toinen ja välittää, mutta on itsestä kiinni kuinka noita ominaisuuksia käyttää. Minä saatan keksiä hulluja ideoita, koota ihmisiä yhteen huvittelemaan ja tuottaa yksinäisyyspohdinnoista raportin televisioon*, mutta se ei ole tarpeellista jokaiselle. Joskus riittää vain, että tervehtii naapuria, halaa väsynyttä työkaveria tai pysähtyy kysymään puolisolta elämänruuhkasta huolimatta kuinka hän voi.

Avaudutaan toisillemme ja kurkotetaan kohti. Kysytään mitä kuuluu ja kuunnellaan vastaus kiinnostuneesti. Järjestetään aikaa. Miksi se on niin vaikeaa? Miten oivaltaisimme, että kyse on vain siitä, että lopettamme pelkäämästä toisen reaktioita ja katsomme rohkeasti silmiin, että yritykset satsaisivat vahvasti palveluhenkilökunnan valmiuksiin kohdata asiakkaansa ja että se, jolla on varaa tai voimia, nousisi toimimaan. Että me yksinäiset uskaltaisimme puhua ääneen.

Voisin paasata tästä loputtomiin, mutta se on oikeastaan tarpeetonta. Tästäkin voisi tulla turhaa höpöhöpöhöttöä, joka ei johda mihinkään. On helppo kirjoittaa ja huudella, mutta miten ihmeessä saan sinut arjessasi muistamaan nämä asiat?

Minulla ei ole suuria ratkaisuja tai tietoa. Voin vain toimia yhden asian johdattelemana kohti toista. Muutos lähtee minusta – siksi blogini on olemassa ja siksi järjestin trampoliinitempaukseni. Pieniä eleitä ja tekoja, joiden voin vain toivoa säteilevän sinne minne tarpeenmukaista on. En toivo muuta, kuin että joku inspiroituisi esimerkistäni, ja alkaisi omalla tavallaan tuottamaan välittämistä ja kohtaamisia Suomeen.

En suoraan sanottuna tiedä onko tässä mitään järkeä, mutta päätin perustaa Yksinäisyydentappokone-ryhmän Facebookiin. Itse tahdon ehdottomasti jatkaa kokoontumista hauskojen harrasteiden äärellä, mutta haluan rakentaa niille oman yhteisön, joka ei ole minun showni, vaan meidän jokaisen juttu.

Yksinäisyydentappokone on hassu nimi, sillä oikeastaan ryhmässä on kyse yhteisöllisyydestä. Sen lisäksi, että se on kohtaamispaikka ystäviä kaipaaville, toivon sen toimivan myös areenana keskustelulle yhteisöllisemmästä ja välittävämmästä yhteiskunnasta. Toivon että ryhmä madaltaisi kynnystä reaalielämän tapaamisille sekä tuottaisi rikastavia ratkaisuja ja toimintaa; jos ei muuta, se voi toimia kanavana viestiä uusista ”yksinäisyydentappokerhoista”, niitä toteutamme vielä varmasi. Jos vain voin, järjestän mielelläni kohtaamisia muillekin paikkakunnille, mutta SINÄKIN voit järjestää sellaisen!

Yksinäisyydentappokone ei ole ainoastaan yksinäisille. Se on kenelle tahansa; sinun on oltava vain aidosti välittävä ihminen, ehkä halukas jakamaan ideoita, ajatuksia sekä energiaa toisille. Ryhmä on sinulle, joka on kiinnostunut ja uteliaias toisia kohtaan. Kiinnostus ja uteliaisuus ovat muutosvoimamme. Niistä syntyy välittämistä ja välittämisestä toimintaa. Jo liittyminen ryhmään voi olla pieni kädenojennus, osoitus siitä, että välittää.

Jokainen meistä on yksinäisyydentappokone – välittäminen ja toisen ihmisen aito kohtaaminen ovat salaiset aseemme.

 

tramppa

Mitä nyt tapahtuu, sitä minäkään en tiedä. Saakoon Yksinäisyydentappokone nyt omat siipensä sinun käsissäsi! Välitäthän tämän kirjoitukseni sille, jostat välität. Ryhmän löydät täältä, tulethan mukaan – vaikka vain seuraamaan.

/Äm, jolla taas aika oudon tyhjä, mutta innostunut olo.

 

*Yksinäisyyden teema jäi pohdituttamaan minua paljon, ja siksi päätin tuottaa yksinäisyystempauksen innoittamana aiheesta myös videoinsertin, jossa tutkin syvemmin yksinäisyyden ydintä ja sen ilmenemistä yhteiskunnassa. Se on nähtävissäsi vähän myöhemmin, seuraa blogiani, niin kuulet pian lisää.

 

”Kutsuni yksinäiselle – tapetaan yksinäisyyshätä yhdessä”  – tästä kaikki sai alkunsa

 

 

 

 

Näin #teriniitit ja muut somelynkkaukset vältettäisiin

”Me järkevät ihmiset olemme vastuussa myös siitä millaisia asenteita netissä toisinnamme ja millä tavoin sosiaalisessa mediassa reagoimme. Sosiaalinen aika muuttaa ensisijaisesti yksilöiden ja organisaatioiden toimintalogiikkaa – kyse ei ole vain erilaisista hauskoista sosiaalisen median kanavista, joissa voimme nopeasti jakaa elämäämme ja ajatuksiamme. Kun minun, pienen ihmisen, sanani voikin olla yhtäkkiä miljoonien edessä, minulle asettuu valtava vastuu siitä, millaista ajattelua ja toimintaa heijastan maailmaan, millaisen jäljen jätän. Haluanko sen olevan äkkipikaisen tuhoavaa vai harkitun rakastavaa?

Tämä mielessä pitäen; hengitä, ystäväni, hengitä, ennen kuin ilmaiset mielesi, sillä äkkipikainen pelko tuhoaa maailman. Äkkipikainen pelko muuttuu tarpeettomaksi vihaksi ja tarpeeton viha muuttuu tuhoavaksi todellisudeksi.”

* * *

Tämä marraskuussa kirjoittamani ajatus (lue tästä kokonaan) nousi mieleeni eilen, kun luin Helsingin Sanomien kuukausilitteestä kirjoituksen nettivihasta. Jutussa kuvailtiin tammikuussa myrskyn vesilasissa nostaneen ”teriniitti-gaten” anatomia ja todettiin someyleisön olevan armoton: ”Kun some suuttuu, väkijoukko lynkkaa ihmisen muutamassa tunnissa”.

* * *

”Tällästen asioiden takia vihaan somea. Joku kohtuu nobody sanoo mielipiteensä suht pienestä asiasta ja nyt se halutaan hengiltä?”, kuului eräs jutussa esiin nostettu Twitter-kommentti kohun jälkimainingeilta.

Se kolahti, sillä juuri tällaisten asioiden takia minäkin vihaan somea. Ajattelepa: mitä on jäänyt jäljelle näiden erilaisten, yhä useammin liekkeihin leimahtavien teriniitti-kohujen jäljiltä? Valtava määrä lopulta vain muutamassa päivässä ilmaan haihtunutta loskaa, joka kuitenkin sillä hetkellä, kun se sosiaalisessa mediassa naamallemme pärskähtää, on satuttanut monta – on lietsonut asennetta, joka sallii toisen ihmisen, ihan nobodyn, julkisen nöyryyttämisen.*

youwho

Minä en pidä paasaamisesta. En halua toistaa onttoja saarnoja, vaan mieluummin antaa konkreettisia kokeiltavia keinoja, jotka olen oman kokemukseni kautta oppinut. Kohtaan päivittäin työssäni ihmisiä, joiden kanssa puhun henkilöbrändäyksestä – siitä, kuinka tulla tietoiseksi omasta viestintäkäyttäytymisestään, persoonastaan ja vaikuttamisen tavoistaan sekä muovata vahvuuksistaan käsin tietoinen toimija myös netissä ja sosiaalisessa mediassa.

Siksi tänään mieleeni nousi myös tämä ”pyhä kolmiyhteys”, kolme askelta, jotka mielelläni ihmisille annan neuvoksi siitä kuinka tarkastella toimintaansa netissä. Tänään minä haluan nuo vinkit sinun kanssasi.

* * *

Ystäväni, valitse.

Astu askel isompaan kuvaan ja pohdi miltä sinä haluat netissä näyttää ja kuulostaa, millaisia asioita itsestäsi ja mielipiteitä korostaa. Mitä haluat maailmalle sanoa? Pohdi mikä on sinulle ominaista käyttäytymistä ja kuinka se netissä ilmenee? Olisitko sellainen myös toisen ihmisen kanssa kasvotusten? Pohdi hetki omia arvojasi, asioita, joita haluat puolustaa. Ajattele, kuinka sinä voisit netissä palvella muita parhaiten; millaisia asenteita välittää ja edistää. 

Kun valitset, pysähdyt tietoisesti pohtimaan myös mielipiteittesi kääntöpuolta. Tulet ymmärtäneeksesi sen, millaiset taustavoimat toimintaasi voivat vaikuttaa ja ymmärrät mistä reaktiosi joskus äkkipikaisiinkin kommentteihisi nousevat. Käsität minkä kannattaa antaa vaikuttaa käyttäytymiseesi netissä. Ystäväni, voit aivan yhtälailla haluta olla se, joka nostaa netissä kohuja ja tulee niistä huomioiduksi, se on ihan yhtä oikein; mutta erityisesti silloin kehotan sinua huomiomaan vinkkieni seuraavat kaksi vaihetta.

Mutta ensin, ystäväni, tee valinta. Millainen sinä olet?

Ystäväni, ota omistajuus.

Kun olet tehnyt valintasi siitä kuinka haluat tulla netissä nähdyksi ja kuulluksi, on aika ottaa omistajuus arvoistasi, tekemisestäsi ja sanoistasi. On aika ottaa vastuu. Kun omistat, seisot sanojesi takana, etkä vedä mielipidettäsi pois siksi, että se saa kritiikkiä; kun myrsky kenties nousee. Samalla myös näet ja tiedostat, että näkökulmia on useita eikä sinun ole välttämättä se ainoa oikea – ainoa todellisuus – eikä maailma mustavalkoinen. Kun otat omistajuuden, ymmärrät, että vain sinä olet ohjaksissa.

Siksi, ystäväni, elämässähän oikeastaan on kyse vain omistajuuden ottamisesta tekemiinsä asioihin – vastuusta omiin tekoihin ja sanoihin.

Ystäväni, valmistaudu.

Ole valmis! Kun valitset linjasi, sinun täytyy myös koettaa nähdä kumien taa, myös niihin reaktioihin ja palautteeseen, jota et nyt osaa kuvitella. Sen voi tehdä vasta, kun olet valinnut ja ottanut omistajuuden valinoihisi. Valmistaudu siihen, että valintasi tehtyäsi sinun on toimittava johdonmukaisesti ja systemaattisesti valitsemallasi tiellä. Valmistaudu etukäteen osaaksesi toimia hetkellä, jolloin huomio kohdistuu sinuun. Tiedosta millaisia reaktioita tekemäsi valinnat voivat muissa aiheuttaa ja varmista vielä kerran, että olet valmis ottamaan niistä omistajuuden. Kun valmistaudut ja ennakoit, osaat argumentoida näkemyksiäsi. Osaat keskustella!

Sillä, ystäväni, sitten kyse on vain toiminnasta; oman persoonan ja valintojen tuomisesta eloon. Nyt sinä olet siihen valmis ja parhaimmillaan vältät turhat kolhut osaten tuoda viestisi esiin oikealla hetkellä, oikealla tavalla.

* * *

Ystäväni, valitse, ota omistajuus ja valmistaudu! Ehkä kokeilet näitä kolme askelta tänään ja katsot kuinka ne alkavat vaikuttaa?

Turha viha ja kohut vältetään, kun me jokainen tulemme tietoiseksi omasta toiminnastamme, sen seurauksista ja otamme omistajuuden omasta elämästämme – teemme kaiken tuon ennen kuin tungemme sorkkamme kommentoimaan toisten touhuja.

 

*(Toim huom: Teri Niitin tapauksessa tämä koskee jutun molempia osapuolia: imettävää äitiä, kuvan kohdetta ja teriniittiä, kuvan ottajaa.)

OMG, am I the awful Tinder-Bitch – man, this is how you win a woman’s heart on Tinder

Even the most courageous adventurer has their week spot, a boundary one just can’t break. To me, who will do a ski jump, no problem, one limit is the highest: starting a relationship. I just can’t easily throw myself into dating and all that jazz finding the love of your life requires. Instead of actually doing something I wait for the prince to come. You know, the white horse and riding to the sunset etcetera… But let’s face the facts: I’ve been single for two years now, and no princes have appeared to offer me a ride.

It took a journey thousands of miles away to Las Vegas, a challenge from my friend and… well, the quite tempting possibility to find a rich american millionaire.

It was the last hours of 2015 and I could hear the words of my friend in my ears:

”It’s time for you to take your destiny into your own hands. Go on Tinder. Now.”…

* * *

iphone. That’s what I’ve got in my hands right now. Would this thing define my destiny? I’m uploading an application with a little flame sign on the phone. I feel sick. Never in my life did I think I would have to fall this deep. In my mind I see the white horse trotting beyond the horizon and falling down dead. Bye, bye, my princess dreams!

ulkoistettu

It’s just too much for me. Up comes a picture of a man and I’m supposed to choose whether to reject him pressing a red cross or to choose the green heart that tells my interest. If the person in the picture would give his heart to me, we would become a match and’d be able to start getting acquainted.

No. Yuck! I hand the phone over to my friend and for the next day’s he’ll be the one (plus his wife and his two young daughters) taking care of the business. I’m lurking from a sweet distance. I’m afraid.

But then something happens. My first match!

profiili

The surgeon’s profile text… Guess how excited me, a girl, whose mother is Finnish, is to write this blog in English. Lol.

 

Some surgeon from Vegas wants me! I’m in heaven! He must have money! And there I go: now I’m ready to take the destiny into my own hands, and the first days of 2016 swipe by sweetly on Tinder.

And at this point, this is me…

IMG_8362

They say Tinder’s a market for the women. One thing is bothering me. I’m giving red crosses to 97 percent of the faces and I’m getting a little afraid: Have I become the awful Tinder Bitch, the picky and bitter chick they, back in the day, used to call spinster?

My profile pictures are the posed kind, some of them taken by a good photographer, and I find myself looking for the same effect in the pictures of the men I see. No beer cans (OHMYGODTHEREAREPLENTYOFTHEM), no wedding rings on pictures (YES, OHMYGODTHEREARETHOSE), not this, not that, not a guy with pretty blondes with big boobs (OHMYGODTHEYPOSTTHOSETOO!) or men with dogs (OHMYGODTHEREARETOOMUCHOFTHOSE) or a koala bear on their shoulders (OHMYGODWHATISUPWITHTHATRISINGTREND)!

No, no, no.

But what’s wrong with me; why am I, who actually just wants to find a real, genuine man, looking for some weird hunks on Tinder? What’s the right strategy here? How can one adduce themselves for what they really are and not just how they look on Tinder? Because that’s the thing that should matter.

The white horse is risen from the death and riding in my mind again.

Why don’t I give a chance? What could men do different? What could I do different?

* * *

The surgeon is long kissed goodbye. Now there’s someone else. I give my phone number to him. He’s amazing. OMG! Probably not a millionaire, but that criterion is not on the top of my list anymore. There’s just something to this man that attracts me. He’s handsome, oh yes, but something in the way he presents himself is very appealing to me. He tells straight-forward who he is. We’re talking on Whatsapp now. He tells a little more of himself. I know his name, where he lives… My heart is bouncing. OMG!

And every time I get a text from him, this is me…

IMG_8353

We’re planning to meet before I leave.

White horse!!!

With my little Tinder assistants beside me, this is me now…

IMG_8367

One limit crossed. This is not that serious. I’m back to Finland to swipe. Yes, surprised myself, too. I was supposed to go off Tinder because I don’t want to get caught doing this in Finland, someone might recognize me. But it’s the six-hour layover in Norway that brakes the camel’s back. I’ll just look real fast, I mean, I don’t have anything else to do.

Same thing continues in Finland. I’ll just look. Only if someone interesting…

Tinder is interesting. No question about it. Addictive, I’d say. A game? Quiet night home alone and phone too close for the hand to reach. I’m watching TV and swiping heads to left and right.

I don’t have any kind of aim in this. I’m just swiping. Still a Tinder Bitch? Now I’m at 95 percent with the reds. What do I really want out of this, I stop to think. What do these men want, what are they looking for? A goal. Should there be one on Tinder? I examine the profiles on my Tinder feed and realize not many of the men tell who they are and what they want. Me, I don’t even have a written description of myself. Instead, I’ve chosen to show my Instagram feed to everyone on Tinder. That’ll tell a lot more about me.

If I could give an advice to a man, what could it be, I ponder. Maybe I’d say:

Think what you want and let that come out.

* * *

But what do I want?

Even though I still don’t have a specific goal and am swiping most of the men off, I do find men I like. I even get matches. One thin is bothering me. I guess in America I got used to men starting the conversation, I’d say roughly in 90 % of my matches this happened. But in Finland! Out of all my matches, only ONE guy starts talking to me!

”Hi”, he goes and leaves the rest up to me (OHMYGODHOWAREYOUSUPPOSEDTOREPLYTOHIORHELLO AND THEREAREALOTOFTHOSEWHOONLYSAYHI).

But despite the information-lacking and not very conversation-motivating opening line, I’m jumping up and down.

”Oh, you so will get my eternal love for this”, I babble to him excitedly and marvel why ”no other man has taken the action and STARTED THE CONVERSATION, and that this probably tells a lot about the equality in the Finnish relationships and of the fact that it means WOMEN are always supposed to take control of everything, also it comes to being the initiator an that bothers me because I’m a traditional girl who thinks man should be in control.”

D’oh. Wrong answer.

This is exactly what I’ve been afraid of. I wait for the man to start the conversation because I’m too afraid. And I’m afraid because I have gotten a book from the friend of mine who made me go trough this madness in the first place. The book’s called ”Tinder Nightmares” and it tells the most terrible stories of the humankind of the opening lines gone bad on Tinder. And if I was to start the conversation I would probably begin with some feministic-ish line that would totally go wrong. Like I just did…

No, I won’t start the conversation. Instead, I’m googling for hours if there would be some kind of an application that could match a face to a name just based on a picture. And when I can’t find such, I spend more hours trying to find a person on Facebook just based on his very common Finnish first name. I want to know who he is.

But no. I won’t start the conversation and ask him. Like, what’s your name and who are you?

No. Not.

kirjat

Got all these books from my friend. He sure seems to be on a mission…

 

So, if I could give a man some advice it would probably be something like:

Be active. Be bold and start the conversation. Ask questions, but don’t forget to tell about yourself. You don’t have to try to be interesting. You are interesting. You being active and straight-forward is the most fascinating thing about you. The form of your muscles or the adventures you can tell me about don’t make you any more interesting to me.

Your every-day life interests me because I might be sharing it with you some day.

There are no wrong questions nor right answers. If you’re interested, be it bravely and let me know of your interest. Because, even though they say us women are complicated and that there are many twists and turns in our brain, we can’t see inside your head.

* * *

But inside our own heads we sure can come up with all kinds of things. Inside my head, I’m convinced that everybody hates me. I’m sitting in my living room, my phone in my hand. My favorite thing nowadays. TV’s playing a show called ”Too ugly for love?”, how convinient.  There are no more matches. Nobody wants me. The one, THE ONLY ONE, whose been messaging me, is not doing that anymore. He hates me. That’s for sure! I’m ugly! That’s for sure! NOW I’ll go off Tinder.

That’s for sure!

Like. NOOOT! I’m kidding. Ain’t gonna happen because I’m addicted.

* * *

The prince riding a white horse and all that crap, no such picture in my head anymore. But on Tinder, then again, there are all kinds of pictures. The best ones are those of men with dogs who mention in their description:

”Ps. Note, the dog in the picture is not mine.”

Adorable. Like I’ve read my book of the worst Tinder nightmares, I think there has to be a DIY-book for men that teaches:

”Woman likes dogs. You get a woman if you have a dog picture. Use a dog.”

There are also fish, koala bears, cows, horses (not white, though!), cats… There must be also a book that says: It’s very funny when you say you’ve studied in the ”hard school of life”. And even though it will make me stop for a slit second, I’d say the book that advices to replace your picture with that of Brad Pitt’s or Justin Bieber’s needs to be burned. And what it comes to naked upper body (OR THE LOWER, OHMYGODTHEREARETHOSETOO), the is answer is no.

One can seek attention in many ways.

kaunis3

This is me on Tinder.

If I would to be giving an advice, I’d probably say:

Don’t bother copying others. Have your goal in your mind. Become aware of what your picture and written description will tell me, how do they look in MY eyes. If the most important things in your life are gym, selfies taken through a mirror and the well-trained abs, go ahead, fire on with those pictures, but also think if there’s something else that’s interesting to you. Because, even though I will stop to imagine how it would feel to wake up in the morning next to your muscle when I see a picture of it, I will swipe you to the left because I can’t see YOU behind your abs. I’m looking for a man to date with, not a muscle, a beer can or a yacht – even if you want to protect your face, please, consider giving me one picture that tells me who you are. Tell one thing about you, might be a good idea to do it in your own words, not those of someone else – especially if you’re about to say: Carpe diem.

I don’t want to seize the moment. I want to seize you. If you only give me something to seize to.   

Remember, every choice you make is a message to me. Make sure, the message is something you wish me to understand. I mean, you want me to give my heart to you, right.

And you’ll have my hear if you just let your story come alive. 

* * *

I’m not a Tinder-Bitch. I’ve been on Tinder for a month now and I’ve cleared my own goal. I’ve chosen not to stress out. I’ve chosen to give it a go and not take it as seriously as I would have before. The dream of the prince and the white horse and the sunset and the riding still comes alive in my head at times. I mean, that’s still possible but I don’t think Tinder’ll do any harm. I’ve decided to there’s nothing to be ashamed of and write about my experience of my first month on Tinder.

I’ve decided this is the place for me to give that one advice.

You, yes you, man, are wonderful. Just that way, the way you are, you’re the most interesting to me. Don’t care about the guides and advice, just be aware and active, give me something to grab onto and let your story come alive to me. Be just the way you are at your best: bold and confident, the kind who will most definitely find the love your life. On Tinder or somewhere else. 

Because it’s you I’m giving my heart to.

* * *

If you’ve run into me on Tinder, maybe even liked but not gotten my response, don’t you worry, that’s happened to most of the others too. I guess I just haven’t believed the thing I just tried to tell to you myself yet…

Yours,
Maija

Ps. Note, the kids in the pictures are not mine.

herkku4

And Pps. Tinder doesen’t pay for me for writing this post. This is something I want to share with you out of my pure heart.

This blog in Finnish here.

Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä

Rohkeimmallakin seikkailijalla on heikko kohtansa, raja, jota hänkään ei millään pysty ylittämään. Ja minulle, joka hyppään kyllä mäkihypyn, no problem, yksi raja on korkein: Parisuhteen muodostus. En vain pysty heittäytymään deittailuun ja juttuihin, joita rakkauden löyäminen kenties vaatisi. Sen sijaan, että asettaisin itseni alttiiksi ja tekisin asialle jotain, minä odotan, että prinssi tulee vastaan. Sä tiedät, se valkoinen ratsu ja auringonlasku janiinedelleen. Mutta faktat kehiin: kaksi vuotta sinkkuna, eikä tieni varrelle ole miehiä asettunut.

Vaadittiin matka tuhansien kilometrien taakse Las Vegasiin, ystävän heittämä haaste ja… noh, rikkaan amerikkalaisen miljonäärin kiilto silmissä. Käsillä olivat vuoden 2015 viimeiset tunnit ja korvissa ystävän sanat:

”Nyt sun on aika ottaa kohtalo omiin käsiisi” Mene Tinderiin. Nyt.”

* * *

Kännykkä. Se minulla on nyt kädessäni. Määrittäisikö minun kohtaloni tämä kapula? Lataan sille liekin muotoisella logolla varustetun aplikaation. Yököttää. Ikinä en ole elämässäni ajatellut sortuvani tähän. Mielikuvissani valkoinen hevonen ravaa horisontin taakse ja kaatuu kuolleena maahan. Bye, bye prinsessaunelmat!

 

ulkoistettu

Tältä näyttävät ulkoistetut Tinder-joukot.

 

Koko juttu on minulle liikaa. Eteeni välähtää ihmisen kuva ja minun pitää valita hylkäänkö hänet painamalla punaista rastia vai valitsenko vihreän sydämen, joka ilmoittaa kiinnostukseni. Jos kuvan henkilö antaa minullekin vihreän sydämen, meistä tulee match ja voimme aloittaa tutustumisen.

Ei. Yök. Työnnän kännykän ystäväni käteen ja seuraavat päivät hän (ja hänen vaimonsa ja kaksi pientä tytärtään) hoitavat hommat. Minä kurkin suloisen etäisyyden takaa. Pelkään.

Mutta sitten jotain tapahtuu. Tulee ensimmäinen match!

 

profiili

Kirurgin profiiliteksti…

 

Joku kirurgi Las Vegasissa haluaa minut! Olen taivaissa. Sillä on varmasti rahaa! Ja niin siinä käy: otan kohtalon omiin käsiini ja vuoden 2016 ensimmäiset päivät viuhuvat suloisesti Tinderissä.

Ja nyt minä olen näin…

 

IMG_8362

 

Sanotaan, että Tinder on naisten markkinat. Yksi asia minua vaivaa. 97 prosenttia naamoista vilahtaa minulla punaiseen ja alan pelätä: Onko minusta tullut se kamala Tinder-Bitch, nirso muija, jota ennenvanhaan kutsuttiin katkeraksi vanhaksipiiaksi?

Omat profiilikuvani ovat suurelta osin poseerattuja, jopa valokuvaajan ottamia, ja huomaan etsiväni samaa efektiä miesten kuvissa. Ei kaljatölkkejä (VOIHERRANJUMALANIITÄRIITTÄÄ), ei sormuksia kuvissa (JOO VOIHERRANJUMALANIITÄON), ei sitä ei tätä, ei kainalossa roikkuvia isotissisiä blondeja (VOIHERRANJUMALANIITÄKINON!) tai miehiä koiran kanssa (VOIHERRANJUMALANIITÄON IHAN LIIKAA) tai koala olkapäällä (HERRANJUMALAMIKÄVILLITYSSEOIKEINON).

Ei, ei, ei.

Mutta minua häiritsee; miksi minä, joka haluan kuitenkin ihan aidon, oikean miehen, kyttään Tinderissä adoniksia? Mikä tänne on oikea strategia? Miten täällä voi tuoda esiin sen mitä oikeasti on eikä vain sen miltä näyttää? Koska senhän pitäisi oikeasti ratkaista.

Valkoinen hevonen nousee kuolleista ja ratsastaa silmäkulmassani taas.

Miksi en anna mahdollisuutta? Mitä miehet voisivat tehdä toisin? Mitä minä voisin tehdä toisin?

 

* * *

Kirurgi on jo unohdettu. Nyt on eräs toinen. Annan puhelinnumeroni hänelle! Hän on ihana. Iik! Ei taida olla ihan miljonääri, mutta se ei ole enää kriteeristöni kärjessä. Jokin tässä tyypissä viehättää minua suuresti. Komea, kyllä, mutta myös hänen kuvauksensa profiilissa puhuttelee. Hän kertoo siinä suoraan kuka on. Viestittelemme nyt Whatsupissa. Hän kertoo vähän enemmän. Minä tiedän hänen koko nimensä, sen missä hän asuu. Sydämentykytyksiä. Iik.

Ja joka kerta kun häneltä tulee viesti, minä olen näin…

 

IMG_8353

 

Me suunnittelemme, että tapaisimme ennen lähtöäni.

Valkoinen ratsu!!

Nyt minä olen näin… Tinderassistenttini turvallisesti rinnallani.

 

IMG_8367

Tätä tarinaa kirjoittaessani ja Tinderiin mennessäni olin juuri ollut ystäväperheeni ”au pairina” Las Vegasissa ja tässä heidän tyttärensä. Lisää Amerikan seikkailustani esim. tässä.

 

Yksi raja ylitetty. Huomaan ettei tämä olekaan niin vakavaa. Nyt minä olen siirtynyt Suomeen pyyhkimään naamoja. Kyllä, olen yllättänyt itsenikin. Piti poistaa Tinder kännykästä, sillä Suomessa en tästä puuhasta haluaisi jäädä kiinni, jokuhan saattaa minut tunnistaa. Mutta kuuden tunnin mittainen lentokoneen vaihto Oslon kentällä murtaa kamelin selän. Jos mä nyt vaan ihan vähän kurkkaisin, kun ei tässä muutakaan…

Suomessa sama ralli jatkuu. Katsotaan nyt vaan. Että jos joku mielenkiintoinen.

Tinder on mielenkiintoinen. Ei siitä mihinkään pääse. Koukuttava, sanoisin. Peli? Hiljainen ilta yksin kotona ja kännykkä liian helposti käden ulottuvilla. Entinen loputon Instagramin rullailu televisiota katsoessa on nyt vaihtunut kasvojen pyyhkimiseen vasemmalle tai oikealle.

Minulla ei ole mitään tavoitetta. Selaan naamoja päämäärättömästi. Tinder-Bitch, edelleen? Nyt mennään ehkä 95 prosentissa punaista. Mitä minä tältä touhulta oikeastaan haluan, pysähdyn miettimään. Mitä nämä miehet tästä etsivät, kiinnostun? Tavoite. Olisiko täälläkin oltava sellainen? Tutkin eteeni nousevien profiileja, ja totean, että aika harva kertoo kertoo kuka on ja mitä haluaa. Itselläni ei edes ole kirjoitettua kuvausta. Sen sijaan annan henkilölle mahdollisuuden nähdä Instagram-kuvani. Uskon, että ne kertovat minusta aika paljon.

Jos voisin antaa miehelle jonkin ohjeen, mitä hänelle sanoisin, pohdin? Ehkä toteaisin:

Mieti mitä haluat ja anna sen tulla selvästi esiin.

* * *

 

Mutta mitä minä haluan?

Vaikka edelleen vailla tarkkaa tavoitetta pyyhin suuren osan kuvista pois, minullekin tykkäyksiä kertyy. Matchejäkin! Yksi minua häiritsee. Olen kai jo ehtinyt tottua Amerikassa siihen, että mies aloittaa keskustelun; sanoisinpa, että näin kävi siellä 90 % matcheistäni. Mutta Suomessa! Kaikista matcheistani VAIN YKSI tyyppi tekee aloitteen keskusteluun!

”Moi”, hän avaa, ja jättää lopun kommunikaation hoidettavaksi minulle (VOIHERRANJUMALAMITÄPITÄÄSANOAIHMISELLEJOKASANOOVAINMOIEIKÄMITÄÄNMUUTA JANÄITÄTYYPPEJÄTÄÄLLÄRIITTÄÄ).

Tästä epäinformatiivisesta ja keskusteluun innostamattomasta aloituksesta huolimatta minä hypin tasajalkaa.

”Sä niin saat nyt mun ikuiset suosiopisteet”, höyryän hänelle takaisin innostuksissani ja kummastelen miksi kukaan muu mies ei tartu toimeen ja ALOITA KESKUSTELUA ja ehkä tämä kertoo suomalaisen parisuhteen tasa-arvoisuudesta eli siitä, että NAISEN on täällä totuttu aina vastaavan kaikesta, myös aloitteenteosta ja se jotekin tässä touhussa mättää kun mä oon kuitenkin ihan perinteinen nainen, joka odottaa miehen ottavan ohjat käsiin.

Trööt. Väärä vastaus.

Näitä minä olen pelännyt. Odotan, että toinen osapuoli aloittaa keskustelun myös siksi, että en itse uskalla. En uskalla siksi, että olen saanu koko Tinder-touhuun minut usuttaneelta ystävältä kirjan ”Tinder Nightmares”, jossa kuvataan ihmiskunnan historian järkyttävimmät keskustelunavaukset Tinderissä. Ja jos minä aloittaisin keskustelun, saattaisin juuri tehdä jokin tuollaisen tuhoontuomitun feministishenkisen avauksen. Jonka olen juuri tehnyt…

Ei. Minä en aloita keskustelua. Sen sijaan googlaan nyt netissä tunteja onko olemassa jotain ohjelmaa, jolla voi kuvasta tunnistaa ihmisen kasvojen perusteella hänen nimensä. Kun en löydä vastausta, käytän lisää tunteja ihmisen etsimiseen Facebookista hänen hyvin perinteisen suomalaisen etunimensä perusteella. Minä haluan tietää kuka hän on.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.

 

kirjat

Nämä kirjat sain motivaattori-ystävältäni… Varsinainen Amerikan reissu.

 

Jos siis saisin jossain ohjeita miehelle antaa, sanoisin varmaan hänelle, että:

Ole aktiivinen. Aloita keskustelu rohkeasti. Kysy kysymyksiä, mutta älä unohda kertoa itsestäsi. Sinun ei tarvitse yrittää olla mielenkiintoinen. Sinä olet mielenkiintoinen. Aktiivisuutesi ja suoraselkäisyytesi on kaikista kiehtovinta. Muskeleittesi määrä tai seikkailut, joista voit minulle kertoa, eivät tee sinusta minulle houkuttelevampaa.

Sinun arkesi minua kiinnostaa, sillä sen voisin ehkä kanssasi jakaa.

Ei ole vääriä kysymyksiä tai oikeita vastauksia. Jos olet minusta kiinnostunut, niin ole sitä rohkeasti ja anna sen näkyä. Sillä vaikka meitä naisia kutsutaan monimutkaisiksi ja aivoissamme arvellaan olevan miljoona kierrettä, emme me kuitenkaan näe sinun pääsi sisälle.

* * *

Mutta oman päämme sisään me naiset kyllä osaamme kehitellä kaikenlaista. Minä olen nyt pääni sisälläni aivan varma, että kaikki vihaavat minua. Istun kännykkä kädessä olohuoneessani. Lempipuuhani nykyään. Toisella silmällä katson televisio-ohjelmaan, jonka nimi kysyy ”Liian ruma rakkauteen?” Matcheja ei enää tule. Laajennan hakua maantieteellisesti laajemmalle alueelle. Ei auta. Kukaan ei halua minua. Se ainoa keskustelun aloittanutkaan ei enää lähetä viestejä. Hän vihaa minua. Varmasti! Minä olen ruma. Varmasti! Nyt poistan Tinderin kännykästäni.

Varmasti!

No niinku EEEEEN. Vitsi. Enhän minä sitä tee, minä olen koukussa.

 

* * *

Valkoinen hevonen kruunupäineen on kauan sitten kadonnut mielikuvistani. Mutta Tinderissä pyörii varsinainen kuvakavalkadi. Eniten rakastan niitä miehiä, jotka ovat laittaneet kuvan itsestään koiran kanssa mutta profiilitekstissään muistavat erikseen mainita:

”Ps. Koira kuvassa ei ole minun.”

Hellyyttävän ihanaa; aivan kuten minä olen lukennut Tinderpainajais-kirjani, jossain taitaa olla Teeseitse-opaskirja miehelle, jossa sanotaan:

”Nainen tykkää koirista. Naisen saa, kun on koirakuva. Käytä koiraa.”

On myös kaloja, koala-karhuja, lehmiä, hevosia (ei valkoisia!), kissoja. Jossain lienee myös kirja, jossa opastetaan: On vitsikästä kirjata opiskelupaikakseen ”Elämän kova korkeakoulu”… Ja vaikka minut pysäyttääkin yllätyksestä vastaan tuleva Brad Pittin tai Justin Bieberin pärstä, sen kirjan, jossa kehotetaan laittamaan julkkiskomistus oman kuvan tilalle, SEN saisi polttaa. Mitä sitten tulee vaatteettomaan yläkroppaan (TAI ALAKROPPAAN VOIHERRANJUMALANIITÄKINON) vastaus on niinku ei.

Huomiota voi hakea monella tapaa.

 

kaunis3

Minä olen näin Tinderissä

 

Jos minä nyt neuvoisin, sanoisin, että:

Älä matki muita, vaan palauta mieleen tavoitteesi. Tule tietoiseksi miltä kuvasi ja kirjoittamasi teksti minulle kertovat, miltä ne MINUN silmissäni näyttävät. Jos elämäsi tärkeimmät asiat ovat kuntosali, selfien ottaminen peilin kautta ja vatsalihasten pullistelu, anna palaa näiden kuvien kanssa, mutta mieti olisiko sinussa kenties jotain muutakin kiinnostavaa. Sillä vaikka minä vatsasi nähdessäni pysähdynkin hetkeksi miettimään millaista lihaksesi vierestä olisi aamulla herätä, swaippaan sinut punaiselle, sillä en näe SINUA vatsalihastesi takaa. Minä etsin seurustelukumppanikseni miestä, en lihasta, kaljatölkkiä tai huvipurtta, ja vaikka muuten haluaisit kasvojasi suojella, anna minulle yksi kuva, joka kertoo sinusta. Kerro myös joku asia itsestäsi omin sanoin, äläkä käytä lainausta – varsinkaan jos se on ”Carpe diem”.

En minä halua tarttua hetkeen, minä haluan tarttua sinuun. Jos vain annat minulle tarttumapintaa.

Muista, että jokainen tekemäsi valinta on minulle viesti. Varmista, että se on haluamasi kaltainen. Sinähän haluat, että minä annan sinulle sydämeni.

Ja minun sydämeni sinä saat, kun annat oman tarinasi tulla esiin.

* * *

En minä ole Tinder-Bitch. Minä olen ollut nyt kuukauden Tinderissä, ja oma tavoitteeni on kirkastunut. Minä en stressaa. En ota tätäkään hommaa sen liian vakavasti. Minä katson. Valkoinen hevonen prinsseineen vilahtaa aika ajoin mielikuvissani. Onhan sekin mahdollista, mutta ei Tinder varmasti asiaa pahenna. Olen päättänyt ettei tätä asiaa tarvitse hävetä, kaikkihan sitä tekee ja että kirjoitan blogiini ensimmäisen Tinder-kuukauteni kokemuksista.

Päätän, että siinä annan sinulle yhden ohjeen:

Sinä mies; sinä olet aivan ihana, juuri tuollaisena sinä olet kiinnostava! Viis välitä oppaista ja ohjeista, ole vain tietoinen ja anna minulle tarttumapintaa, ole aktiivinen ja anna oman tarinasi tulla esiin. Ole oma itsesi: se rohkea ja luottavainen mies, joka parhaimmillasi olet. Sellainen, joka varmasti löytää elämänsä rakkauden Tinderistä tai jostain muualta.

Koska sinulle minä annan sydämeni.

* * *

 

Jos olet minuun Tinderissä törmännyt, ehkä jopa tykännyt, muttet saanut vastinettani ja minusta matchia, älä huoli, niin on käynyt suurimmalle osalle muistakin. En ole tainnut vielä itse uskoa tuota juuri sinulle vakuuttamaani…

Rakkaudella,
Maija

Ps. Lapset kuvissa eivät ole minun.

 

herkku4

 

Ja Pps. Ei, Tinder ei maksa tästä kirjoituksesta minulle. Tämä on vain jotain minkä haluan jakaa kanssasi ihan vain puhtaasta sydämestäni.

 

Tämä blogi englanniksi täällä.

Sydämen laulu

Voi te ihanat, rakkaat ihmiset! Kiitos viesteistänne ja kommenteistanne sunnuntaiseen pohdintaani kuunelemisesta, keskustelemisesta ja palvelemisesta. Odotan edelleen ajatuksianne, sillä olen tosissani; haluan olla täällä teitä varten ja teidän kanssanne. Siksi katson suurella uteliaisuudella, mitä seuraavien viikkojen kuluessa tapahtuu.

Sain eräältä teistä tänään upean viestin. Ja linkin erääseen yksinkertaisesti järisyttävään videoon, jonka haluan jakaa kanssanne. Se on tämä

 

Katso se, ja halutessasi, kerro minulle mitä ajatuksia se herätti. Minä olen sanaton, sillä tuo upea Tiger Singleton kosketti minua syvältä aitoudellaan ja olemuksellaan. Videolla hän lausuu runon, jonka poimin tähän myös luettavaksesi.

The Heart’s Song

What could be said about following the heart?
As I sit quietly, I’m tempted to say nothing
For when I speak to your soul, the mind only hears words
Just waiting for the chance to interrupt me
So many thoughts you have
Believes
Opinions
Silly expectations
Sitting in your mind like an empty brick

All wait but with no real sustenance

When might you be done?

Finished with this mental game?
Asking questions without listening
Seeking thoughts of a different color
Trying to avoid the end of your egoic flame
The eternity you long for will never be found in the jungle of your mind

Such a tool was not meant to discover the infinite

So get off the mental wheel of searching for what it cannot find

This expedition is for the heart
A journey of a thousand souls
To reach that, which is everywhere, one must stop looking for gold
To hear the whispers of life, one must move with a new way of listening

To heart the heart and to follow it’s movement, one just has to be willing to give up everything

Sydämen laulua keskiviikkoiltaasi! Ja kiitos sinulle, ihana, joka lähetit tämän linkin minulle!

/Äm

Tarpeeton twisti alkumetreillä

 

Näin tänään aamulla.

Tällainen twisti tähän tarinaan. Olen aivan kammottavan sairaana. Sen lisäksi, että olo on kuin maastopyörän alle jääneellä, koko päivä on ollut varsinaista mielen kanssa kamppailua. Fillarointihaaste pelottaa, ja päässä nakuttaa ajatus, että treenattava olisi. On se jännä miten älytön ihmismieli on. Vaikka keho huutaa stoppia, ja itsekin tajuaa, että ei täältä sängyn pohjalta edes pääse nousemaan ylös, silti velvollisuus jyskyttää.

Onhan tämä aika tarpeeton twisti nyt tähän kohttan. En voi ymmärtää miksi juuri nyt tämän piti iskeä päälle, enhän ole päässyt vielä aloittamaankaan fillaritreeniä. Eri juttu olisi, jos minulla olisi ollut aikaa harjoitella jo pidempään, mutta nyt tämä kaikki täytyy kursia kasaan parissa viikossa.

Onneksi minulla on oma rakas personal trainer, joka valaa minuun uskoa. Vain pari minuuttia sen jälkeen kun olin ladannut tämän videoni Facebookiin, Tiia jo laittoi viestissään minulle tsemppiä ja ohjeitaan. Käsky on totaalilepo ja valtava määrä c-vitaamiinia.

IMG_2796 IMG_2797

 

Täällä sitä nyt on koko päivä maattu aloillaan, vedetty hedelmiä, marjoja, vihanneksia, juotu tyrnimarjamehua ja inkivääriteetä sekä rukoiltu ihmettä. Toivottavasti huomenna olen jo kunnossa!

Tein tänään viimeisillä voimillani muuten tällaisen

FB-ämmänpolkasu-banneri

Ämmän Polkasu -tapahtuman Facebookiin! Tervetuloa seuraamaan matkaa Hullun Polkasuun valmistautumisesta itse suoritukseen! Saako Somekuningatar sponsorit ja matkakassan kasaan? Mistä löytyy fillari? Miten treenataan ultimaattiseen haasteeseen? Kestääkö pää? Ja mikä tärkeintä: kestääkö tarakka? Senhän sä haluat tietää.

Reissun kovimmat palat itseoikeutetusti tietysti täällä, blogissani ja MaiLifen Facebook-ryhmässä sekä Instagramissa @maijailmoniemi (tule tykkäämään/seuraamaan)!

Tuo tapahtuma on luotu toiveestanne päästä seuraamaan reissuani ja haastettani yhdestä paikasta. Klikkaamaalla tapahtuman osallistumisnappulaa et suinkaan joudu polkemaan kanssani ja osallistumaan Hullun Polksuun / Ämmän Polkasuun, vaan pääset mukaan tähän tapahtumavirtaan blogini ja MaiLifen Facebook-ryhmän lisäksi.

Mennäänpä sitten näillä tänään.

/Äm, painuen takaisin sängyn pohjalle

Hashtagoutfitoftheday

Huomenta höpönässuseni! Voin nyt julkisesti ilmoittaa, että minua ei kannata haastaa mihinkään sosiaalisen median kiertohaastehässäköihin. Olen ihan ruokottoman huono näissä! Minut on haastettu jo miljoona kertaa jotenkin nyt niin hipiin ja poppiin arkikuvahaasteeseen, ja kun paine kävi mahdottomaksi, päätin osallistua. Sinällään helppo nakki, pitää laittaa viisi kuvaa arjesta Facebookiin ja haastaa joku jokaisena päivänä mukaan. Mutta ei siitäkään tullut mitään. Neljä kuvaa viidestä meni ihan hyvin, mutta sitten viides unohtui päiviksi enkä muistanut haastaa ketään.

Kaiken kaikkiaan nämä kaikenlaiset kiertojutut ovat aika jänniä. Mikä niiden sosiaalinen merkitys on? Olen nähnyt muutaman ihmisen valittaneen Facebookissa, ettei kukaan ole haastanut heitä, ja että he tuntevat itsensä ihan loosereiksi siitä syystä. Minä tulin ajatelleeksi sitä, miten tärkeää minulle jossain vaiheessa oli esimerkiksi se, kuinka monta kaveria minulla oli Facebookissa. Mitä enemmän kaveripyyntöjä sain, sitä halutummaksi ja paremmaksi ihmiseksi itseni tunsin. Ja mitä enemmän joku postaukseni tai kuvani sai, sitä coolimpi olo minulla oli. Tunsin olevani elossa. Ja edelleen! Kyllähän se edelleenkin lämmittää, mitä tässä nyt jeesustella.

Kerro minulle miten Facebook, Instagram ja Twitter (ja mitä näitä nyt muita onkaan) vaikuttavat sinun elämääsi? miten niitä käytät? Onko niillä sosiaalista mahtia sinuun? Onko sinut jo haastettu arkikuvahaasteeseen? Tai postaatko trendikkäitä hashtagoutfitoftheday-kuvia itsestäsi pusuhuulilla?

Tässä minun viisi arkikuvaani.

arki1

 

arki2 arki3 arki4 arki5

/Maija, joka menetti juuri hashtagoutfitoftheday-neitsyytensä postaamalla Instagramiin, Twitteriin ja Facebookiin kuvan #outfitoftheday

Tykkää MaiLifen Fb:stä ja voita Mestarien salaisuus – tiedostava ilmaisutaito -valmennus

Nyt kun on joulu ihan kohta ovella, niin tehdäänpäs tällainen pieni jouluyllätys: jokainen nyt maanantain ja keskiviikon välillä Facebookin MaiLife-ryhmästä tykkäävä osallistuu arvontaan. Arvon uusien tykkääjien kesken yhden Mestarien salaisuus – tiedostava ilmaisutaito -valmennuspaketin. Saat siis ainutlaatuisen tilaisuuden saada tämän parin sadan euron arvoinen vuorovaikutus- ja esiintymisvalmennuksen verkossa itsellesi testattavaksi – valmennus sisältää valtavan joukon työkaluja ja ajatuksia oman ilmaisutaitosi kehittämiseen arjen ja työn erilaisissa tilanteissa. Valmennus on tarkoitettu erityisesti asiakaspalvelun, myynnin ja johtamisen työtehtävissä toimiville – kaikille, joiden täytyy osata vakuuttaa ihmisiä ja vaikuttaa toisiin; sada oma viesti perille. Kirjoitin valmennuksesta esimerkiksi tällaisen blogin; siinä vähän ajatuksia kurssin sisällöstä.

Siispä: tule tykkääjäksi MaiLife-ryhmään ja voit voittaa tämän verkkovalmennuspaketin itsellesi. Ja koska ryhmässä on jo niin upea joukko tykkääjiä, ja hövelillä tuulella kun olen, arvon keskiviikkona myös yhden paketin ryhmässä jo olevien kesken! Nyt kannattaa tykätä!

maijamestariTässä lyhyesti Mestarien salaisuus – tiedostava ilmaisutaito -valmennuksesta:
On olemassa salaisuus, jonka tietävät vain parhaat viestijät. He, jotka hallitsevat tätä maailmaa. He, jotka tulevat kuulluksi ja ymmärretyksi. He jotka ovat tietoisia. Vain parhaat tietävät tuon salaisuuden; kuinka toisiin ihmisiin vaikutetaan, kuinka tullaan kuulluksi ja ymmärretyksi.

Saat yli viisi tuntia oppimateriaalia ja valtavan joukon työkaluja käyttöösi, joita voit heti hyödyntää erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Pääpaino valmennuksessa on tehtävissä ja helposti päivittäin hyödynnettävissä työkaluissa.

Valmennus on jaettu viiteen moduuliin, jossa lähestymme vuorovaikutusta eri aistikanavien kautta.
1. MINÄ VIESTIJÄNÄ Moduulin käytyäsi hahmotat omat tietoiset ja tiedostamattomat tapasi viestiä sekä löydät omat roolisi ja vahvuutesi erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Käsittelemme uskomuksia, tunteita, läsnäoloa ja energian merkitystä vuorovaikutuksessa.
2. VUOROVAIKUTUKSEN TEORIA Moduulin käytyäsi tunnistat hyvän vuorovaikutuksen peruselementit sekä eri aistikanavat ja niiden merkityksen vuorovaikutuksessa. Puhumme dialogista sekä aisteista kommunikaatiossa.
3. ”MIELLYTÄ SILMÄÄ” Tässä moduulissa hahmotat kuinka sinut nähdään ja kuinka sinä näet muut. Tulet tietoiseksi siitä, miten voit viestiä vakuuttavammin ihmisten silmissä. Tarkastelemm mm. kehonkieltä, ilmeitä, silmiä ja pukeutumista.
4. ”HIVELE KORVAA” Tässä moduulissa keskitymme kuuloaistiin, siihen kuinka hivelet kuulijasi korvaa. Tulet tietoiseksi siitä kuinka sinut kuullaan ja miten voit viestiä vakuuttavammin ihmisten korvissa. Keskitymme ääneen ja äänenkäyttöön, hengittämiseen ja itse puheeseen; kuinka vaikutat kuulijat puheellasi muun muassa retoriikan ja tarinankerronnan oppien mukaan.
5. ”KOSKETA TUNTEILLA”Tässä moduulissa keskitymme tunneaistiin; siihen millaisen tunneyhteyden muodostat ja millaisen tunteen jätät jälkeesi. Moduulin käytyäsi tulet tietoiseksi siitä kuinka saat tunnetilasta haluamasi kaltaisen. Puhumme tunnetilan rakentamisesta, tunnetilasta käsin viestimisestä sekä oman energian välittämisestä ja jakamisesta.

Mahdollisuudet seurata minua ja MaiLifea

Huomenta ystäväiseni! Nukuin vielä melkein puolitoista tuntia kellonsoiton jälkeen, en vaan päässyt ylös… Uni tuli varmasti tarpeeseen, tänään on jo päässä vähän kirkkaampi päivä, migreeni alkaa väistyä. Hyvä, sillä vielä riittää viilattavaa huomisen Suomen reissun valmistelujen kanssa.

Ajattelin näin aamutuimaan listata sinulle mahdollisuudet seurata MaiLife-blogia ja minua sosiaalisessa mediassa, niitä kun tässä on jo kertynyt matkan varrella joitakin. Näistä mahdollisuuksista voit valita itsellesi parhaiten sopivat!

Linkit Blogilistaan ja Blogloviniin löytyvät tuolta MaiLifen yläpalkista. Niistä suoraan klikkaamalla (tai edellä olevia linkkejä painamalla) voit alkaa seurata blogiani. Facebookista löytyy MaiLife-ryhmä, ja siihen olet kovin tervetullut mukaan. Vinkkaa ryhmästä myös tuttavillesi, joiden uskoisit saavan ajatuksia blogistani! Kehittelen tässä Facebook-ryhmää eteenpäin, jotta sieltäkin löytyisi jotain lisäjuttuja blogipostauksieni lisäksi. Tykätä voit helposti suoraan tuosta MaiLifen sivupalkissa olevasta tykkäysnappulasta. Facebookissa voit myös ryhtyä minun seuraajakseni; etsi vain profiilini Maija Ilmoniemi ja paina Follow-nappulaa.

MaiLifen sivupalkista löytyy myös mahdollisuudet seurata minua Twitterissa ja tilata MaiLifen RSS-syöte. Voit myös sieltä tilata blogini suoraan sähköpostiisi, niin saat aina tiedon uusista postauksistani suoraan mailiisi. Lisäksi minut löytää Instagramista käyttäjänimellä @maijailmoniemi.

Unohdinkohan jotain? No, klikkaa nyt ensin nuo kaikki seurantamahdollisuudet käyttöösi, niin mietitään sitten uusia 🙂 Missä muissa medioissa mielestäsi minun kannattaisi olla mukana? Heitä ideoita ja ehdotuksia, niin otan ne käyttöön!

web-reso-2630