KuKa keilaa

Tiäkkö mikä on siisteintä.

No vastaan itse ja heti:

Siisteintä on se, että toisilleen tuntemattomat ihmiset uskaltavat lähteä liikkeelle yksin, viitsivät astua ehkä yhden ekstrakynnyksen yli ja heittäytyvät yhdessä!

Eipä tarvinnut tältä 12-henkiseltä porukalta paljon kysellä mikä fiilis jäi kun Kuopion Kaverikerho kokoontui ensimmäiseen ”action”-iltaan keilaamaan – hymyt kasvoilla kertoivat kaiken.

Näin tänään Kuopion keilahallissa

Miten ikinä osainkaan kuvailla sen, millainen tunne tulee, kun näkee, että hiljaisinkin ja varautunein syttyy porukan voimasta, saa onnistumisen kokemuksia, vahvistuksen sille, että kannatti lähteä.

Miten ikinä osaisinkaan kertoa sen, kuinka ylpeä olen jokaisesta näistä ihmisestä, jotka viitsivät, vaivautuivat ja rohkeasti lähtivät liikkeelle kohtaamaan muita.

Miten voisinkaan kannustaa sinua tarttumaan toimeen asiassa, jota olet mielessäsi pyöritellyt, aloitttamaan, pistämään rohkeasti liikkeelle jotain pientä – se saattaa viedä vaikka minne.

Paras kruunaus tälle päivälle!

/Äm

Mainokset

Kuopion kaverikerho on perustettu, tervetuloa mukaan! Näin sinäkin saat uusia kavereita ja tekemistä – missä ikinä asutkin

”Ehkä muutos tapahtuukin vain, kun antaa sen, mitä itse tarvitsee. Entä jos lopettaisi valittamisen ja uhriutumisen ja kokeilisi rohkeasti antaa toiselle jotain sellaista, jota itse eniten toivoo:

Rakkautta?

Armoa?

Turvaa?

Lämpöä?

Ystävyyttä?

Mitä sitten voisikaan käydä?”

Näin kirjoitin tammikuun ensimmäisenä pohtiessani omaa yksinäisyyttäni uudessa kotikaupungissani (lue tästä) minkä jälkeen esitin tämän kutsun.

”Mitä sitten voisitkaan käydä?”

Tänään, tammikuun yhdeksäntenätoista voin jo vastata tuohon kysymykseen: Ei voi käydä kuin hyvin! Kun viitsi ottaa pienen askeleen, laittaa asiat alulle, sanoa mitä mielessä on ja tarttua toimeen, voi saada aikaan ihmeitä.


KYLLÄ KULKIVAT TUNTEET laidasta laitaan eilen odottaessani iltaa. Välillä innosti, välillä jännitti, välillä hävetti ja lopulta itketti onnesta. Oli määrä kohdata 20 eri ikäistä ihmistä erilaisista taustoista tulevaa ihmistä tilanteessa, jonka kulkua en voinut ennalta suunnitella. Olin kutsunut ihmiset yhteen kahvittelemaan Kuopion Hygge Brohon, mutten vielä viime hetkilläkään ennen tapaamisen alkamista ollut varma, tulisiko lopulta kukaan paikalle saati mihin kohtaamisemme johtaisi.

Mutta jo ensi metreiltä oli selvää, että tälle tapaamiselle oli suuri tarve. Kaikki ilmestyivät paikalle ja alkujännityksen laannuttua puhe alkoi sorista innokkaana. Vaikka olimme kaikki aivan erilaisia ihmisiä, yksi oli meille yhteistä: me kaikki toivoimme uusia kavereita ja tekemistä arkeemme, ja olimme valmiita hyppäämään vähän epämukavuusalueelle ja tuntemattomaan tapaamaan uusia ihmisiä.

Kävimme innostavia keskusteluja, nautimme maistuvat kahvit ja pullat ja mietimme mitä voisimme tehdä yhdessä. Ajatuksia syntyi valtava määrä ja ihmiset olivat innoissaan mahdollisuudesta tavata toisiaan.

 

Ja nyt ilokseni voin ilmoittaa, että syntyi Kuopion kaverikerho eli KuKa?

KuKa? on tarkoitettu kaikille Kuopion ja Pohjois-Savon alueella asuville, sinne muuttaville tai muuttoa suunnitteleville, jotka haluavat tutustua uusiin ihmisiin ja löytää hauskaa tekemistä yhdessä. 

Päätimme perustaa Facebook-ryhmän ”Kuopion kaverikerho – Kuka?”, johon halukkaat voivat liittyä. Tule sinne mukaan jos haluat uusia ihmisiä ja tekemistä arkeesi!

Ryhmän löydät täältä tai etsimällä nimellä ”Kuopion kaverikerho – KuKa?”. Facebook-ryhmä on suljettu, mutta sinne pääsee mukaan jäsenyttä pyytämällä. Ryhmässä sen jäsenet voivat ehdottaa tekemistä toisilleen, aloittaa yhteisen harrastuksen, heittää kysymyksen lähteä kahville tai esitellä mielenkiintoisia tapahtumia – mitä vaan. Tärkein on tämä porukka, joka voi organisoida itselleen tekemistä omien toiveidensa mukaan. Ensimmäinen tapahtuma on jo suunnitteilla!

Tervetuloa mukaan! Mukana olo ryhmässä ei sido mihinkään, mutta voi antaa parhaimmillaan paljon!


VAIKKA TÄMÄ RYHMÄ koskee nyt Pohjois-Savoa, samalla tällä esimerkilläni haluan osoittaa, että kuka tahansa voi järjestää omalla paikkakunnallaan helposti tällaisen ”kerhon” – ja kannustaa sinut tekemään niin.

Uskalla tarttua toimeen ja järjestää! Ja uskalla osallistua, kun mahdollisuus tarjoutuu!

Tämä idea on vapaa käytettäväksi ja monistettavaksi missä tahansa. Jos olet innostunut synnyttämään ryhmän omalle paikkakunnallesi, tartuthan toimeen. Lupaan auttaa ajatuksin! Voit ottaa minuun yhteyttä.

Osa eilisestä porukasta Hygge Brossa maittavien kahvien äärellä.

Oletko yksinäinen? Saisinko olla ystäväsi? – Ehkä muutos tapahtuukin vain, kun antaa sen, mitä itse tarvitsee

MENIN EILEN KATSOMAAN iltaseitsemän ilotuksia Kuopion satamaan. Täällä on upea tapa tarjota ensin ilotulitus lapsille ja vielä myöhemmin keskiyöllä niille, jotka jaksavat valvoa.

Kadut täyttyivät iloisista ihmisistä: perheet, pariskunnat ja ystäväporukat.

Sitten olin minä. Yksin. Tunnustan: en ollenkaan onnellinen.

Niin, tämä oli ensimmäinen uusi vuosi, jonka olen koskaan viettänyt yksin.


OLEN MUUTTANUT KUOPIOON työn perässä. Nyt minun pitäisi oikeastaan olla jo takaisin kotona Helsingissä. Työni piti kestää vain seitsemän kuukautta, mutta päätinkin jäädä vielä hetkeksi, kun minulle tarjottiin vähän jatkoa. Saan tehdä niin upeaa työtä, etten sitä hevillä jättäisi ennen kuin voin löytää jotain vastaavaa kotoani.

Kuka tahansa kestää muutaman kuukauden poissa kotoa! Keskittyen työhöni ja siinä yhä paremmaksi tulemiseen täyttäisin päiväni täällä; niin minä aluksi ajattelin. Mutta sitten tein päätöksen jäädä, ja koti-ikäväni ja yksinäisyyteni tunne kasvoivat vain suuremmiksi.

Ja jostain syystä juuri eilen, viettäessäni uuden vuoden aattoa yksin, pysähdyin; ei kenkenkään kuulu jaksaa näin, vailla ystäviä, elämässään vain työ vieraalla paikkakunnalla.


”MENET VAAN KAIKKIALLE ja juttuihin mukaan”, näin minulle on sanottu.

Mutta ennen kuin kokee tämän kaiken, muuton yksin vieraalle paikkakunnalle iässä, jossa muut tekevät lapsia ja keskittyvät perhe-elämään, ei voi ymmärtää, ettei sitä niin vain ”mennä vaan kaikkialle ja juttuihin mukaan”

Minne menisin? Hyppäisinkö vain kadulla jonkun random-ihmisen kimppuun ja pakottaisin kaverikseni? Menisinkö vain aikaa tappaakseni kansalaisopiston virkkuukerhoon, vaikka se ei kiinnostaisi pätkän vertaa?

Ja niinpä eilen, yksin uuden vuoden aattona, tirautin pienen kyyneleen ja lausuin ääneen:

”Jos en saa edes yhtä ystävää, jotain muutakin tekemistä kuin työn, on minun lähdettävä pian takaisin kotiin.”


”EI TÄSTÄ MITÄÄN tule”, voisin nyt ajatella onnettomana. Voisin päättää, että on mahdotonta saada täältä ystäviä tai tekemistä, tuntea oloani edes vähän kotoisaksi.

Mutta entä jos miettisinkin miten voisin saada muutosta tilanteeseeni? Entä, jos en jäisikään kiinni omiin ajatuksiini, tarpeisiini vellomaan, vaan koettaisin löytää mahdollisuuksien joukosta ratkaisun?

Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Voin joko valittaa ja uhriutua siitä mitä minulla ei ole tai kääntää koko homman päälaelleen: tarjota muille sitä mitä itse olen eniten vailla.

Ehkä jossain on joku tai joitakin, jotka ovat nyt samanlaisessa elämäntilanteessa ja ovat vailla sitä mitä minäkin. Ehkä muutos tapahtuukin vain, kun antaa sen, mitä itse tarvetsee?


PALJON KEINOJA TUNTEMATTOMASSA kaupungissa minulla ei ole. Mutta minulla on blogini, joka tavoittaa, tajusin tänään. Ja niin päätin kokeilla; entä jos tarjoaisinkin nyt muille sitä, mitä itse eniten kaipaan? Ystävyyttä ja yhteistä tekemistä.

Joten:

Oletko yksinäinen? Kaltaisessani tilanteessa tai muuten vailla ystäviä? Täällä Pohjois-Savossa, ehkä Kuopiossa? Minkä ikäinen hyvänsä ja mitä sukupuolta tahansa! Voisinko olla ystäväsi? Tavataan, tehdään jotain yhdessä! En ole vielä suunnitellut mitään sen suurempaa, mutta katsotaan kuinka monta yksinäistä tämä kutsuni saattaisi yhdistää. Ja jos joku tai joitakin ilmenee, lupaan järjestää meille yhteisen kohtaamisen pian.

Laita minulle sähköpostia osoitteeseen maija@ilmoniemi.com tai viesti Facebookissa.

Huomaathan kuitenkin, ettei tämä ole mikään Tinder-viesti, ja vaikka julkista työtä teenkin, toivon, että saan vain vilpittömiä, tähän kutsuun liittyviä yhteydenottoja yksityishenkilönä.


TÄMÄ ON PIENI mikrotason tarina ja teko, ja pienimmillään tässä ehkä kaksi ihmistä kohtaavat ja käyvät pari kertaa kahvilla – saaden näin iloa arkeensa ja uskoa elämään.

Mutta ehkä se voisi vaikuttaa laajemminkin, isommassa kuvassa? Ehkä ajatus olisi kokeilemisen arvoinen myös muillekin: jos haluaa muutosta johonkin itseään vaivaavaan tilanteeseen, entä jos useampi meistä lopettaisi valittamisen ja uhriutumisen ja kokeilisi rohkeasti antaa toiselle jotain sellaista, jota itse eniten toivoo.

Rakkautta?

Armoa?

Turvaa?

Lämpöä?

Ystävyyttä?

Mitä sitten voisikaan käydä?

Ehkä se olisi toiveeni tälle vuodelle meille kaikille.

Kaipaatko sinä muutosta johonkin tilanteeseen? Mitä tämä ajatukseni voisi sinulle tarkoittaa?


Nämä alla olevat kuvat ovat huhtikuulta 2016. Silloin päätin järjestää Helsingissä itsensä yksinäiseksi tunteville yhteisen iloisen hetken trampoliinikeskuksessa (lue tästä, ”Kutsuni yksinäiselle: tapetaan yksinäisyyhätä yhdessä” lisää), ja se oli huippujuttu.

Tässä video, joka syntyi tapahtumasta ja ajatuksistani yksinäisyydestä.

Tällä kertaa en voi ehkä luvata ihan vastaavaa, mutta sen takaan, että jos porukka löytyy täältä Pohjois-Savosta, ihan varmasti jotain hienoa järjestän.

/Äm

 

 

 

 

Rabalderin ekat harjoitukset

Ooooo, olen niin onnellinen. Olin eilen Rabalder-kuoron ensimmäisissä harjoituksissa. Viiden päivän sairastelu ja syömättömyys tuntui joka lihaksessa ja päänupissa, mutta silti ooooooo, olen niin onnellinen. En oikeastaan tiedä mikä tekee kaikista onnellisimmaksi; se, että minulla on nyt ihan oma juttu Ruotsissa (ja näitähän tulee lisää), vai se, että vihdoin pääsen kunnolla puhumaan ruotsia ja oppimaan kielen paremmin, vai se, että olen monen, monen, monen vuoden jälkeen päässyt taas lauluharrastukseni pariin ja minulla on kuntosaliliikunnan ja tenniksen lisäksi ihan oikea harrastus, joka ei ole suoraan työasioihini liittyvä (no, eihän minulla tietenkään edes tällä hetkellä ole mitään työasioita, joihin mikään harrastus voisi liittyä..) Se ja sama, tärkeintä on, että fiilis on nyt positiivinen, ja tuntuu että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Jotenkin tämän pitkän ja yksinäisen vuoden jälkeen sitä on todella kiitollinen näistä pienistä askeleista kohti uutta elämää.

rabalder260813

Olin vielä vähän ujo, en uskaltanu nappailla ryhmästä muita kuvia kuin tämän salaotoksen. Mutta ihmiset olivat mukavia, ottivat minut hyvin vastaan ja tuntui, että ei vie aikaakaan kun olen jo porukassa mukana täysin. Teimme paljon alkuun minulle teatteriopinnoista tuttuja improvisaatioharjoituksia, ja se auttoi ihmisten lähelle pääsemisessä. Eikä kieli tuntunut ollenkaan vaikealta! Tuli mieleen hauska mielikuva menneisyydestä, kun menin 16-vuotiaana vaihto-oppilaaksi USA:n (Las Vegasiin…!!), ja kuuntelin koulussa ensimmäisenä päivänä ihmisten puhetta. Tuli aivan samanlainen tunne kuin silloin. Tästä tämä syksy lähtee liikkeelle!

20130826-181712.jpg

/Maija, ooooooooooo niin onnellinen ja kiitollinen (vaikka edelleen heikottaa…)