Voisiko minusta tulla kaupunginjohtaja?

Se on tämä tyttö nyt hakenut Kuopion uudeksi kaupunginjohtajaksi. Kävin Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelän työhaastattelusssa. Kivelä arvioi cv:ni ja antoi tuomionsa.

Aukesiko paikka Savon suurnaisena selviää tästä…

 

Onhan se jo uusia duuneja alettava haarukoida, kun tämän nykyisen komennuksen loppu häämöttää vuoden vaihteessa.

Sellainen show tänään.

Iloa iltaan!

/Äm

Mainokset

Savolainen, tuo eliölajeista omaleimaisin – luontodokumenttini savolaisista

Olen tänne Savoon tullessani tutustunut työssäni savolaisuuteen. Projektina oli kesän aikana pohtia, voiko tällainen ”junan tuoma” etelän vetelä muuntua savolaiseksi.

Pääsin tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä ja heidän kanssaan leikkimielisesti tutustumaan savolaisuuteen, ja täällä blogissanikin olen noista jutuista jakanut sinulle.

Tänään oli vihdoin aika koota yhteen oppini. Syntyi tällainen luontodokumentti (nämähän ovat jo tuttuja aiemminkin, teinhän esimerkiksi tämän Hiihtäjä-videon Lahden MM-kisojen aikaan)…

 

Pidempi, radiossa tänään esitetty versio on kuultavissa nyt myös Yle Areenassa, kas tässä

https://areena.yle.fi/1-4233485

 

Naurua tiistai-iltaasi!

/Äm