Viimeinen koetos ennen kisaa

Täällä on nyt pari päivää vietetty kotona ketarat ojossa. Olihan se arvattavissa, että jokin koetos tässä vastaan astelisi juuri ennen tulevan lauantain hiihtokisaa.

Tuntuu kuin flunssa olisi iskemässä päälle ja olen sitä yrittänyt pari päivää kaikin keinoin taltuttaa. C-vitamiiniä, sinkkiä, valkosipulia, hunajaa ja paljon lämmintä juomaa on kulunut. Lauantaina kävin vajaan parinkymmenen kilometrin hiihtolenkillä ja sunnuntaina herätessäni olo alkoi tuntua vähän kummalliselta. Ei auta nyt muu kuin ottaa todella rauhassa, ja jättää ainakin pariksi päiväksi kaikki treenit pois. Onneksi kuumetta ei ole ollut ja töihin pääsin normaalisti.

Eiköhän tämä pikkupöpö nyt taputella hellästi sivuun, ja päästä kunnolla kisaan lauantaina. Mutta tyhmä ei tietenkään saa olla ja nyt oloa on seurattava tarkasti.

Tällä viikolla ohjelmassa ei muutenkaan saisi olla kovaa treenaamista, vaan kehon täytyy antaa palautua ja valmistautua kunnolla itse hiihtosuoritukseen. Valmentajani Reetta on antanut hyvät ohjeet viimeiselle viikolle niin viimeistelytreenin kuin tankkauksen suhteen. Pari pientä hiihtoa saa tälle viikolle asettaa, mutta muutoin on maltettava palauttaa kehoa rauhassa. Minulla erityisesti nyt viime aikoina treeniä on ollut aika paljon ja huomaan, että tämän päälle lisättynä poikkeuksellinen työrytmini aamu neljän herätyksineen keho on käynyt ehkä vähän ylikierroksilla viime aikoina ja ollut poikkeuksellisen uupunut.

Perjantaina kävimme Reetan kanssa treenaamassa vielä mäen laskua. Video tästä on luvassa huomenna.

 

 

Mainokset

Stressaantuneen hiihtotreeni

Myönnettävä se on: olen ollut viime aikoina välillä ihan valtavan stressaantunut. Syksy on ollut kiireinen. Töitä, töitä, töitä ja… töitä. Ei muuta. Paitsi kolotusta selässä ja niskassa. Ja oikeastaan ihan joka puolella kehossa. Huono työasento ja tietokoneen äärellä vietetyt lukemattomat tunnit vaivaavat koko kroppaa.

Töitä ja kipua.

Töitä ja kipua ja väliin jääneitä hiihtokoulukertoja. Muistat varmasti Letskin, sen häiriintyneen projektin, jossa minun pitäisi kaiken muun itseni likoon pistämisen lisäksi opetella hiihtamään? Murtomaata! No, enpä tätä mallia kyllä ehdi päästä edes sormellani sipaisemaan havuja, perkele, katsos kun viime aikoina on täytynyt siirtää muu elämä työn alta pois. Ja mitä urheiluun tulee, energiaa ei tunnu näinä sysimustina marraskuun päivinä riittävän kovaan treeniin, vaikka sitten taas toisaalta juuri se kai synnyttäisi uutta ja nyt hyvin tarpeellista energiaa. Kun vaan lähtisi. Mutta kun siitäkin tulee stressi. Lähtemisestä. Vaikka ostin kävelysauvatkin. Minä, ensimmäistä kertaa elämässäni! Nyt vain pitäisi ehtiä tutustua niihin paremmin. Mutta kun…

Harmittelin tilannettani Hiihtokoutsi-Hannalle. Hanna totesi, että ei minun edes kannata stressata itseäni vielä enemmän ajatuksella, etten jaksa tiukkojen työpäivien jälkeen enää repiä itseäni kovaan treeniin. Sen sijaan hän ehdotti minulle treeniä, jolla voisin koettaa samalla ratkoa niin energiavajettani kuin päätäni.

Käypä katsomassa tästä millaista treeniä hän minulle suositteli.

Ja katso vielä kaupan päälle, mitä on luvassa joulukuussa…

/Ämmä, jolle Letski antaa kuitenkin ehkä kohta siivet, kun onhan tää nyt vaan ihan liian sekopäistä

Minä sanoin TAHDON, sanoisitko sinäkin?

Muistatko Letski-projektin, jossa olen mukana? Sen, jossa kaiken muun mahtavan lisäksi minun olisi tarkoitus oppia taas hiihtämään lähes kahden vuosikymmenen tauon jälkeen? Kerroin siitä joitakin aikoja sitten sinulle esimerkiksi näin: ”Hiihtourpo but still a Queen”.

Tänään kirjoitin Letskin blogiini näin. Haluan jakaa blogini kanssasi siksi, että minulla on sinulle kutsu hiihtotreeniryhmään kanssani!

Nyt meillä olisi mahdollisuus saada aikaan vaikka ihan ikioma MaiLifen hiihtotreeniryhmä! Mitäs oisit mieltä?

* * *

Minä olen nainen, joka on kokeillut elämänsä aikana jos jonkilaisia urheilu- ja liikuntalajeja. Kuntonyrkkeilystä tennikseen, polkujuoksusta body pumpiin – kaikki on jossain vaiheessa elämää testattu ja hyväksi koettu. En ole koskaan varsinaisesti sitoutunut yhteen lajiin tai treeniin, vaan hakenut monipuolisia muotoja liikkua. Jossain vaiheessa liikuntakeskuksen ryhmäliikuntatunnit alkoivat käydä liian tutuiksi, enkä enää innostunut siitä, että minun pitäisi sitoa itseäni johonkin tiettyyn aikaan tai paikkaan. Vaihdoin kuntosalin puolelle ja juoksemaan metsään, sillä sisäliikunnan lisäksi minulle heräsi kova tarve päästä ulos urheilemaan.

Nykyisin haluan liikkua niin pajon ja juurin silloin kuin itse voin ja haluan. Janoan monipuolisia ja kokonaisvaltaisesti kehoa liikuttavia lajeja. Rakastan luontoa, ja haluan olla ulkona mahdollisimman paljon. Treenissä haluan haastaa itseäni ja pistää omat kyvyt ja kestävyyden välillä äärirajoille. Toisaalta taas haluan nauttia rennosta liikunnasta ja raittiista ilmasta ulkona. Haen erinomaista kuntoa ja hyvää mieltä; haluan jaksaa, olla energinen ja voida hyvin. Tarvitsen myös haasteita, mahdollisuutta heittäytyä uusiin kokeiluihin. Siksi jatkuvasti tutkin mikä olisi minulle parhain tapa urheilla ja pitää itseni liikkeessä.

Ja ajattele, kaikki nämä vuodet! Kaikki nämä lajit, joita olen kokeillut! Yhtä en ole sitten kouluvuosien kohdannut silmästä silmään – hiihtoa. Vaikka juuri se olisi vastaus kaikkiin liikunnalle asettamiini tavoitteisiin.

Tästä syystä, kun Toppatakkinainen Heidi ja Hiihtomutsi Hanna keväällä kysyivät haluaisinko lähteä mukaan Letski-projektiin ja oppia taas hiihtämään, en voinut muuta kuin huutaa ääneen: ”TAHDON!!” Ja monta huutomerkkiä perään!

* * *

Mitäpä jos sinäkin sanoisit “tahdon”? Nyt tulevana tiistaina 6.10. klo 19.15-20.15 Helsingin Paloheinässä starttaamme nimittäin Hiihtokoutsi-Hannan kanssa uuden Letskin hiihtokoulun treeniryhmän. Se on 2-tason ryhmä, joka on tarkoitettu jo vähän treenitaustaa ja pohjakuntoa omaaville liikkujille. Sellaisille henkilöille (siis niin naisille kuin miehille) kuten minä, jotka kaipaavat haastetta ja monipuolisuutta treeniinsä ja haluavat ensi talvena päästä hiihtämään varmistaen, että tekniikka on kunnon lisäksi kohdillaan.

Haluaisin, että sinä tulisit mukaani! Hanna valmentaa ja me treenaamme – hiki- ja hurmostakuulla! Erityisen innostunut olen siitä, että hiihtoa voi treenata myös ilman lunta ja peruskunnon hiihtoladulle voi hakea jo ennen suksien laittamista jalkaan. Tällä me myös aloitamme tiistaina. Hanna lupaa tehotreeniä esimerkiksi intervallitreenein ja sauvajuoksuin, mutta hauskalla otteella. Treenaamme toki hiki hatussa, mutta emme tiukalla pipolla. Minä toivon, että saisimme mukavan treeniryhmän kasaan, jonka kanssa voisimme vaikka yhdessä lähteä talvella hiihtoretkelle! Ja me kaikki saamme myös harjoitusohjelmat hiihtokoulun ohella tehtäväksi omatoimiseksi treeniksi, joten luvassa on upean aktiivinen treenisyksy.

* * *

On tosi helppoa sanoa tahdon, sillä sinä pääset ensimmäiselle treenikerralle täysin veloituksetta. Sen jälkeen voit päättää liitytkö mukaan treeniryhmäämme, joka jatkaa treenaamista läpi koko syksyn ja kevään. Tutustumiskerran jälkeen voit ostaa 10 kerran treenikortin hintaan 150 euroa.

Hanna ja minä odotamme ilmoittautumistasi! Laita meiliä Hannalle osoitteeseen hanna@letski.fi ja tule mukaan! Jos et pääse Paloheinään, voimme aloittaa hiihtokouluja myös muissa paikoissa 2-tasonkin treenareille. Kerro meille, mihin haluaisit treeniryhmän ja kerää pari kaveria mukaan, ja meidän valmentajamme tulee paikalle!

12053106_10153392729194457_1196716994_n

Hiihto-Urpon on brassailtava sillä mitä on. Ja kun ei ole muuta, on joka kerta brassailutarpeen syntyessä palattava 80-luvulle. Aina kun hyppään suksille, on media perässä. Tämä muisto on Petäjävesi lehdestä joskus 80-luvun alusta… Tämän kuvan taustalla on pieni tragedia. Nääs tuo nainen, jota lehti tituleeraa äidikseni, ei suinkaan ole äitini, vaan Anitta-tätini. Ja joka kerta kun minun äitini näkee tämän kuvan, jaksaa hän muistuttaa tästä traagisesta virheestä. Edelleen, 30-vuoden jälkeen. Muistoja, oi muistoja!

Kohta luodaan uusia hiihtomuistoja! Kenties yhdessä sinun kanssasi?

// Hiihto-Ämmä, niin innoissaan!

PS. Voit siis toki kysyä myös minulta lisää hiihtokoulusta!

Perässähiihtäjä syntyy uudelleen

”Lähettää köristelemmää”, sanoi bussikiuski kolmisen tuntia sitten, kun starttasimme matkan Kajaanista. Pikapyrähdys Vuokattiin on takana ja istun nyt bussissa matkalla Helsinkiin.

Johan oli mukava ja antoisa reissu. Olen yrittänyt miettiä koko alkumatkan mitä kertoisin sinulle siitä miksi ylipäänsä olin Vuokatissa. En oikein osaa enkä ehkä haluakaan vielä kuvata tarkasti reissuni tarkoitusta. Mutta kerroin sinulle jo, että tämä visiitti koski niin työtä kuin vapaa-aikaakin.

Aika Norjasta pois tuloni jälkeen on ollut erittäin mielenkiintoista. Olen ajautunut erilaisiin tilanteisiin ja ihmisten seuraan, jotka ovat avanneet aivan uudenlaisia ympyröitä elämässäni. Tämä kuulostaa nyt vähän pahaenteiseltä… Eikös noin sanota aina kun on ajautunut jollan tavoin huonoile teille? Ei, siitä ei ole nyt kysymys. Oikeastaan aivan päinvastoin.

Nyt kyse on hiihdosta ja hiihtämisestä. Urheilusta niin huippu- kuin harrasteljatasolla. Suomalaisesta kansallisurheilulajista.

Muistatko kun olin keväällä Lahdessa Salpausselän kisoissa? Sain silloin jalkaani sukset ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen. Jotenkin tuon Lahden visiitin jälkeen kaikenlaisia hiihtoon liittyviä asioita on alkanut tupsahdella eteeni. Täysin pyytämättä ja yllätyksenä, on tunnustettava. Sain vain kutsun tuolloin lähteä Lahteen ja sitten yksi asia kerrallaan huomaan ajautuvani hiihdon pariin syvemmälle ja syvemmälle.

Yksi konkreettinen ilmentymä tästä on se, että ensi talvena minun on tarkoitus aloittaa hiihtoharrastus uudelleen ja varmasti aivan alusta. Mielikuvani hiihtämisestä on ollut se sama, joka varmasti monella muullakin hiihtoon liittyy. Se yhdistyy mielikuvaan kouluaikojen väkisinhiihtämisesä – pakosta mennä ladulle lipsumaan huonoilla suksilla koulun liikuntatunnilla. Mielessäni on ällöttävä kuva räkä poskella hiihtävästä, liian paksussa toppatakissa ja kuolettavassa hiessä rämmityistä Hippohiihdoista tai Etelä-Suomen räntäsateesta, joka ei millään muotoa hukuttele ladulle (jos niitä latuja ylipäänsä on). On ollut tunne, että en minä osaa, että hiihto on vaikea laji, jossa pitää olla parhaimmat ja kalleimmat varusteet voidakseen edes päästä alkuun. On ollut ajatus, että hiihtäminen on vakavaa ja tylsää puurtamista.

salpuri10

Tuolta näytti meno Lahdessa maaliskuussa

Mutta Lahdessa hiihtostadionin maalisuoraa eestaas painaessani tajusin, että hiihdossahan voisi olla jotain jujua. Jalat taipuivatkin luistelutyyliin ja oli hauska lykkiä tasatyöntä, kun tunsi sykkeen todella kohoavan. Hiihtämisen keveys ja hauskuus yllättivät. Aloin ajatella, että minusta voisikin olla tähän – että ehkä tämä ikuinen perässähiihtäjä voisikin syntyä uudelleen!

Ja nyt tulevana talvena minä olen päättänyt antaa hiihdolle mahdollisuude. Aion kokeilla lähestyä hiihtoharrastusta aivan uudesta näkökulmasta: voisiko se ollakin hauskaa yhdessä tekemistä, mukavia hiihtoreissuja, kokonaisvaltaisesti kehoa haastava liikuntamuoto ja laji, jota voi treenata myös ennen lumien tuloa? Nyt jo Vuokatissa treenasimme peruskuntoa hiihtoladuille, ja se oli yksi reissun syistä.
Ja sitten ne muut asiat… Niistä kerron sitten kun on tarkempaa kerrottavaa. Mutta esimerkiksi tällaista tapahtui Vuokatin urheiluopistolla

  
Nyt jatkan tätä bussissa istumista. Edessä on vielä viisi tuntia tätä lajia. Ehkä tämä motivoi minut hiihtämään. Onneksi mukanani on Mika Myllylän elämänkerta, johon olen jäänyt aivan täysin koukkuun, enkä voi laskea sitä käsistäni. Kerrassaan mielenkiintoinen opus, joka valottaa hienolla tavalla huippu-urheilun ja hiihdon ydintä. Vedetään nyt tämä hiihtoreissu loppuun saakka oikein tyylillä ja perehtyen hiihtoon kaikilla mahdollisilla tavoilla! 

    

/Äm