Yhteiskunta syrjii yksinelävää, mutta uhriutuminen se vasta perseestä onkin – näin sinäkin otat vastuun rahastasi, sinkku

Miksi yhteiskunta kurittaa yksineläviä, kysyy Iltalehdessä viikonloppuna julkaistu artikkeli. Sinkuilla menee yhteiskunnassa muita huonommin, ja minulta pyydettiin haastattelua juttuun, sillä olen jo monta kertaa aiemmin toiminut äänenä näille aiheille.

Iltalehden jutussa on monta mielenkiintoista kulmaa, joihin voisin tarttua jatkokäsittelyn aiheena. En kuitenkaan toivo, että tämä keskustelu jää helpon harmittelun, syyttelyiden ja uhriutumisen tasolle. Siksi haluan pohtia tänään sitä, miten voimme omilla toimillamme vaikuttaa taloudelliseen pärjäämiseemme – ovatpa yhteiskunnan yleiset raamit mitkä tahansa.

Koen tärkeäksi avata tarinaani, jotta se voi toimia esimerkkinä ja muistutuksena siitä, miten kenelle tahansa saattaa yllättäen käydä huonosti. Koska sinkkuus, raha ja menetykset ovat monelle vaikea aihe, tunnen olevani myös vastuussa ja velvollinen puhumaan rohkeasti ääneen.  Jos olet nyt ajautunut ensimmäistä kertaa blogiini, voit taustaksi lukea tämän aiemmin kirjoittamani tekstin.

Tässä koko Iltalehden juttu kuvina, klikkaa niitä erilliseen ikkunaan, niin voit suurentaa ja lukea jutun helpommin.

Juttu löytyy nettiversiona täältä, mutta voidaksesi lukea sen kokonaan, on sinun ladattava Iltalehden mobiilisovellus.

 

ON TOTTA, ETTÄ yhteiskunnan rakenne syrjii yksin eläviä, ja tärkeää, että näitä rakenteellisia epäkohtia avataan. Yksin elävien (niin yksinäisten kuin yksin- tai yhteishuoltajuudessa elävien sinkkujen) tilanne on huono, kuten Iltalehden juttu ansiokkaasti konkreettisin esimerkein näyttää. Yhteiskunnan rakennetta on tältä osin ehdottomasti muutettava.

Suurimpia haasteita ovat mm. sinkkujen asumiskustannukset.  Ratkaisuja voisivat olla esimerkiksi jonkinlainen yksinelävien tukijärjestelmä tai kevennetty veroratkaisu. Erityisen tärkeitä ovat myös yksinhuoltajien tuet –  yksin elävät lasten vanhemmat kun ovat meitä lapsettomiakin vaikeammassa tilanteessa. Haaste ovat myös asenteet, joilla yksineläviin suhtaudutaan.

Mutta vaikka yhteiskunta syrjii ja rakenteet ovat haastavat, pahin virhe on se, että uhriutuu. Suomalainen perisynti tuntuu olevan, että olemme tottuneet tukeutumaan yhteiskuntaan; ajattelemme, että se kantaa kaiken vastuun. Ja kun näin ei tapahdu, on helppo jäädä vain valittamaan.

Yhteiskunnan raastavista raameista huolimatta yksilön tasolla tilanteeseen voi vaikuttaa. Sinkulla on myös vastuu omasta elämästään ja yksin eläväkin voi pärjätä taloudellisesti, ainakin yrittää sitä. Mutta  on osattava tehdä asioita oikein ja viisaita valintoja – sekä haluttava myös antaa muutokselle mahdollisuus.


MITEN SINKKU VOI tulla taloudellisesti toimeen ja mitä minun kannattaisi nyt tehdä, kysyin eilen varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmelta.

Hän kertoi minulle yksinkertaisen kaavan:

  1. pyri kasvattamaan sitä, mikä luo toisille arvoa ja mistä he ovat sinulle valmiita maksamaan,
  2. säästä,
  3. hanki vararahasto
  4. ja tämän jälkeen aloita tuottavan varallisuuden hankkiminen

Sinkku voi siis pärjätä taloudellisesti hyvin simppelein ohjein: hankkimalla ensin vararahaston ja alkamalla sitten kerryttää omaa varallisuuttaan.


HAAVEILEN TALOUDELLISESTA RIIPPUMATTOMUUDESTA. Tämän toiveen toteuttaminen on ollut näihin päiviin asti mahdotonta, sillä elämäni on muutamien vuosien ajan ollut sitkuttelua nihkeästi kädestä suuhun.

Olen käynyt myös sossun luukulla, ja omasta kokemuksestani käsin tiedostan tarkkaan, että jollekin tekstini näkökulma on mahdoton: aina ei voi edes pientä penniä laittaa säästöön. Mutta KUN ylimääräistä on, kannattaa se laittaa poikimaan.

Nyt olen vihdoin uudessa tilanteessa. Palkastani jää hieman ylimääräistä, ja on mahdollista alkaa laittaa rahaa sivuun säästöön.


KUN JUTTELIN VARALLISUUSVALMENTAJAN kanssa, tajusin yhtäkkiä, että vaikka yhtään fyysistä rahalappusta minulla ei ole vielä ollut varallisuutta kartuttamassa, vaurastumiseni polulla olen kuitenkin tehnyt jo ison työn. Se kulminoituu tuohon ohjeiden ensimmäiseen kohtaan: olen kasvattanut omaa, niin kutsuttua ansaintakykyäni.

Iltalehden jutussa sanotaan, että olen nyt saanut töitä ”vain” seitsemäksi kuukaudeksi ja vieläpä ”satojen kilometrien päästä kotoa”. Olen siis muuttanut työn perässä Helsingistä Kuopioon ja uhrannut paljon muusta elämästäni (jos et tiedä mistä on kyse, lue tämä ja tämä). Olen kuitenkin tehnyt valintani hyvin tietoisesti ja tarkoituksella, eikä tämä ei ole minulle mikään ”vain seitsemän kuukautta”, vaan tavoittellista osaamiseni kartuttamista ja markkina-arvoni nostamista – siis keskeinen osa vaurastumisstrategiaani.

Ajattele! Jo se, että kehittää itseään ja vahvistaa osaamistaan on varallisuuden kartuttamista; kun on enemmän kannuksia, voi esimerkiksi nostaa palkkatoivettaan tai yrittäjänä hinnoitteluaan.

Ja tämä puolestaan kasvattaa varahastoa, siis noin kuuden kuukauden kiinteitä kuluja vastaava määrää rahaa, joka laitetaan sivuun. Kun tällainen vararahasto on kasassa, on hyvä hetki alkaa sijoittaa ja kerryttää varallisuutta.


KAIKKI ALKAA PIENISTÄ palasista, ja vaatii myös vähän viitseliäisyyttä. On aloitettava, jotta voi päästä liikkeelle.

On puhuttava, jotta asioista tulisi arkipäivää mahdollisimman monille. On pohdittava, että voi hahmottaa mikä sopii itselle. On kerrottava, jotta ymmärrettäisiin uhriutumisen ja toimeen tarttumisen ero. Minäkin olen nyt tarpeeksi jakanut päiviteltävää ja pysäyttävää tarinaani. On aika keskittää ”avoin rohkeuteni” omaan toimintaan ja siihen muiden kannustamiseen. Esimerkiksi itselleni nämä eivät ole olleet ollenkaan helppoja, vaikka ehkä jollekin toiselle ihan arkipäivää.  Ehkä tämä motivoi jotain kaltaistani pohtimaan mitä voisi oman taloudellisen hyvinvointinsa eteen tehdä.

Kannattaisi, sillä tämä on yksi keino ottaa elämä omiin käsiinsä, ja varmistaa, että yhteiskunnan raaka raami ei runtele. Kukapa meistä haluaa olla yhteiskunnasta riippuvainen.

/Äm

Mainokset

Arkistojen aarre: Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi kun elin miehen rahoilla

Iltalehteen on tulossa juttu, johon minua haastateltiin. Se kertoo yksin elävien ihmisten taloudesta ja sen loukuista. Linkkaan jutun blogiini vielä myöhemmin, kun saan sen printtiversiona käsiini tai kun se julkaistaan netissä.

Tiedän, että tämä aihe kiinnostaa monia, ja etenkin kun omalla nimellään tällaisessa jutussa esiintyy, moni saattaa ajautua bloginikin ääreen. Tervetuloa! Lehtijutut ovat aina näkökulmaltaan rajattuja, ja siitä syystä haluan vielä avata tarinaa vähän enemmän täällä, sillä se lienee kiinnostava monelle. Edelleenkään ei tunnu helpolta lukea nimensä yhteydessä esimerkiksi sanoja ”sossun luukku”, mutta kun tämä teema elämääni tupsahti ja huomasin miten vaikea siitä on monelle puhua ja miten vähän siitä puhutaan, tiesin, että minun tärkeä tehtäväni on toimia kasvona aiheelle.

En taida olla yksin?

Tämän blogitekstin ”Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi kun elin miehen rahoilla” kirjoitin jo vuosi sitten, kun Kodin Kuvalehdessä ilmestyi edellinen haastatteluni tästä aiheesta otsikolla ”Naisella täytyy olla omat rahat”.

Lue alta millainen minun tarinani on…

 


RAHA, NAINEN JA PARISUHDE – NÄIN MINULLE KÄVI KUN ELIN MIEHEN RAHOILLA
(Teksti julkaistu MaiLifessa 20.10.2016)

 

”Kuinka tyhmä voi ihminen olla, että päästää tilanteensa tuollaiseksi?”

Palaute.

Kodin Kuvalehden haastattelun jälkeen ajatuksia on sadellut. Minulta pyydettiin näkemystä naiseen ja rahaan ja juttu tuli ulos eilen.

Koska se kuitenkin kertoo ajatukseni lyhyessä muodossa, ajattelin, että tähän kysymykseen tyhmyydestä minä vastaan kertomalla sen, kuinka ihminen päästi tilanteensa tällaiseksi. Selitysvelvollinen en ole elämästäni kenellekään, mutta koska minulle on annettu riittävä rokeus rehellisyyteen ja kyky kiteyttää kokemuksia toisia koskettavalla tavalla, haluan antaa kokemastani tämän opin sinulle.

* * *

VIISI VUOTTA SITTEN, aika lailla juuri näihin aikoihin, voimani alkoivat hiipua. Oli ollut jo pitkään sairastelua, kaikenlaista kummallista, juoksua sairaaloissa ja haasteita viestintäyritykseni kanssa. Oli suuri ylpeys ja tahto näyttää; tästä firmasta tulee kova juttu ja minusta tiukka bisnesmimmi. Jokin oli kuitenkin vialla ja se vaivasi päätäni. Pitkään aikaan en osannut sanoittaa ongelmaani, mutta jossain vaiheessa aloin lopulta ymmärtää: suurin lastini oli yritys, jota yritin raahata rinnallani. Kovin kipuni olikin yhtäkkiä se, joka kerran oli ollut suurin unelmani.

Seurasi nopeaa toimintaa, pohdintoja ja järjestelyjä. Pari kuukautta myöhemmin päädyin ratkaisuun, jossa siirsin osakkeeni yhtiökumppanille nimellisellä kauppahinnalla – firmalla kun ei suurta arvoa katsottu siinä kohtaa olevan. Toisin kuin usein ajatellaan, aina yrittäjä ei tule rikkaaksi yritysmyynnillä. Olin painanut monta vuotta kohti unelmaani, vähin korvauksin silloinkin, joten säästöjä ei ollut.

Mutta muitakaan vaihtoehtoja en enää nähnyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni hyppäsin tyhjään vailla tietoa mitä seuraavaksi tekisin; ehkä onnellisenkin tietämättömänä, että tällaisia tilanteita tulisi vielä tarinassani riittämään.

Jatkoin töitä itsenäisenä yrittäjänä ja aloin saada hyvin työkeikkaa. Sain rahaa ihan ok ja pärjäsin.

 

YRITYKSEN TAAKSEJÄTTÄMISEN JOHDOSTA minussa vapautui erilaisia energioita: yksi niistä suuntautui yllättävään rakkauteen. Niinhän siinä kävi, että ratkastua pätkähdin mieheen, joka oli muuttamassa Ruotsiin oman työnsä takia. Olimme aikeissa kaukosuhteeseen, kunnes hän eräänä kesäpäivänä pudotti pommin ja kysyi minua muuttamaan mukaansa. Viikon verran pohdin töitäni, tulevaisuuttani, rahojani, kaikkea mahdollista, ja päätin lopulta antaa yllättävälle tilanteelle mahdollisuuden.

Minä muuttaisin Ruotsiin!

Ihanaa alkuhuumaa uudessa rakkaudessa ja kotikaupungissa. Rahat riittivät ja tein vielä työkeikkaa Suomeenkin. Onneksi sain nopeasti ensimäisen työpaikkani Ruotsissa. Työ oli osa-aikaista, koulutustani vastaamatonta ja kotoa käsin tehtävää, mutta parempi kuin ei mitään. Olin onnellinen, sillä tämä oli alkuni ruotsalaiseen yhteiskuntaan sulautumisessa.

Siitä se kierre kai kuitenkin sitten vähitellen alkoi. Arjessamme tapahtui joitakin yllättäviä asioita, joissa tein valinnan auttaa miestäni ja viivyttää oman työn etsimistä. Oli minulla muutama oma raha silloin tällöin, mutta muuten elettiin paljon toisen pussilla. Raha oli päivittäinen puristuksen aihe päässäni ja se alkoi myös vaikuttaa suhteeseen.

Minulle tilanne loi valtavan altavastaajan aseman vieläpä kun elettiin maailmassa, jossa perheen toinen osapuoli oli kaikessa tärkein työnsä takia. Minä en ollut meidän kaksikosta niin merkityksellinen ja hyväksyin sen, sillä ajattelin asian olevan väliaikaista ja uskoin suhteemme mahdollisuuksiin. Aloin ajatella myös lastenteon mahdollisuutta, olisihan ollut siihen oivallinen aika, mutta… noh, siihen ei lopulta ollutkaan niin oivallinen monesta eri syystä.

Mestoilla kotikaupungissani Ruotsissa kesällä 2013 😀

 

PAINUIN PÄIVITTÄIN PIENEMMÄKSI ja pienemmäksi. Elintilani kapeni, sillä en voinut esimerkiksi harrastaa omin rahoin. Uusi maailma, jossa elimme, ei ollut minun. Minulla ei ollut omia ystäviä, ei kannustavia tai ylösnostavia voimia, tukea, koulutustani ja kokemustanivastaamaton osa-aikainen ja vieläpä kotoa tehty. Aloin itsekin taantua, vaikka yritin kaikkeni (olen täälläki jakanut kanssasi esim. kokemuksiani työnhausta Ruotsissa). En kertonut tilanteestani kenellekään. Miehen ollessa usein työmatkoilla minä istuin kotona ja pläräsin Ruotsin työvoimaviranomaisen työtarjouksia. Pohdin Suomeen paluutakin ja vaihtoehtoja järjestää elämämme uudella tavalla. Totesimme kuitenkin haluavamme asua samassa paikassa.

Sitten kävi kuten kävi. Tuli yllättävä ero, monelta osin varmasti tästäkin tilanteesta johtuen, joka romutti kaiken. Tulin takaisin Suomeen nopeasti rahattomana, kodittomana ja työttömänä. Aloin kursia elämää kasaan pienin paloin vanhempieni tukemana.

Paljon tapahtumia ja elettyä elämää, joita päätin rohkeasti jakaa kanssasi tässä blogissakin.

Lisebergin huvipuistossa Göteborgissa lokakuussa 2013

 

KAIKEN ON TÄYTYNYT TAPAHTUA, jotta voin istua nyt tässä ja kirjoittaa sinulle tänään näin, vastausta kysymykseen siitä kuinka tyhmä ihminen on, kun päästää tilanteensa tällaiseksi.

En minä siihen osaa vastata, sillä en ajattele olevani tai olleeni tyhmä. Ehkä olennaisempi kysymys on se, kuinka viisas ihmisestä tulee, kun antaa itsensä oppia kokemastaan ja kuinka hän voi kokemuksiaan muille esimerkkinä jakaa?

Ehkä joitakin asioita olisin voinut harkita tarkemmin, ehkä en. Jokainen valintani on omani, ei kenekään muun. Uskon, että kussakin elämämme vaiheessa teemme päätökset tilanteen mukaisin resurssein ja kyvyin, tiedoilla ja näkemyksillä, jotka meillä siinä hetkessä on. Ei voi kuin oppia ja yrittää taas olla niiden oppien avulla paras mahdollinen versio itsestään.

Tekemäni päätökset vaikuttavat elämääni edelleen valtavasti. Matkan varrella olen tehnyt uusia tietoisia uraani liittyviä valintoja, jotka ovat tarkoittaneet, että taloudellista kestokykyäni koetellaan varmasti vielä hetken. Mutta, kuten kerroin pari viikkoa sitten, uusimpaan yllätykseen, onnettomuuteen, joka taas haastaa tilanteeni, en ollut osannut varautua. Suurimmalta osin tämäkin hetkellinen kriisini konkretisoituu taloudessa.

 

OLEN HÄVENNYT TILANNETTANI JA ELÄMÄÄNI varmasti tuhansia tunteja oppien lopulta sen, ettei tässä olekaan mitään hävettävää. Hävettävää olisi se, ettei itse kaikesta huolimatta uskoisi mahdollisuuteen nousta ja mennä eteenpäin. Minulle valintani ovat maksaneet paljon ja tulevat vielä maksamaan. Mutta silti uskon, että hienot ajat ovat edessä.

Kokemukseni on muuttanut suhtautumisen rahaan täysin. Ennen raha oli suurin pelkoni, nyt opettelen päivittäin kohtaamaan rahan pelinappulana, asiana, jota kyllä maailmassa on, ja joka kyllä minunkin laariini vielä napsahtaa kunhan teen oikeita asioita. Oikeat asiat ovat itseensä uskominen, mutta myös suunnittelu. Minä olen hakenut neuvoja mm. talosvalmentajalta. Muutos on tapahtunut myös arvoissani: enää raha ei ole minulle jumala, vaan se on tarpeellinen ja hyvä kaveri, kunhan siihen osaa suhtautua oikein ja puhua siitä oikeilla sanoin.

Sitä meidän pitäisi tehdä, naistenkin, että puhuisimme rahasta ja jakaisimme kokemuksiamme.

Tämä kuva on eräästä aiemmasta tekstistäni, sopi jotenkin tähän kirjoitukseen.

 

PARISUHTEESTA MINÄ OPIN sen, että suhteen on (kun meillä länsimaissa on mahdollista) perustuttava aina tasapainoon. En puhu tasa-arvostakaan, vaan tasaPAINOSTA monessa eri osa-alueessa. Ja jos rahassa on suuri epätasapaino, että toinen on toisen alla, kontrollissakin (sillä sitäkin toisen rahoilla eläminen voi tarkoittaa), syö tämä aina toisen vapautta. Ja koska elämä on arvaamaton, kun nämä asiat on yhdessä ääneen todettu ja sunniteltu, voi luottaa, että minkä tahansa käänteen tapahtuessa selviää aina omille jaloilleen. Elämässä on toki aina vaiheita, joissa joskus luonnollisesti ollaan enemmän toisen varassa, sehän on luonnollista. Mutta se ei saa olla pysyvä tila.

Enkä ikinä enää anna itseni kenenkään toisen rahojen varaan. Oltuani sinkku kohta kolme vuotta, uuden parisuhteen syntymisen mahdollisuuteen tilanteeni ja kokemukseni vaikuttaa suuresti. En koe olevani vielä valmis, sillä en ole riittävällä tavalla omilla jaloillani. Oma ajatushan tämä vain on, mutta minulle kovin todellinen. En halua, uskalla (mikä ikinä se oikea motiivi onkaan) avautua uudelle, ennen kuin tunnen itseni vahvemmaksi taloudellisesti.

 

EN OLE SELVINNYT ihan vielä. Olen etsinyt omia jalkojani pitkään, juuri nyt aivan kirjaimellisestikin, oi elämän ihanaa ironiaa.

Suurin oppini kaikesta on se, että elämä on arvaamaton, ja siksi meistä jokaisen on varauduttava selviämään aivan yksin. Apua saa pyytää ja sitä tulee ottaa vastaan sekä antaa muille, mutta lopulta me nousemme vain omin voimin.

 

Oletko kokenut jotain vastaavaa kuin minä?  Miten sinä ajattelet rahasta ja parisuhteesta? Mies! Mitä sinä ajattelet?

Näitä rantoja minä rakastin ja kaipaan kovasti edelleen. Tähän pieneen lounas-ruotsalaiseen kaupunkiin sydämeni jäi ja pidin siellä asumisesta, vaikka harmillisesti elämä siellä ei lopulta onnistuntukaan. Kuva elokuulta 2013.

 

Kirjoituksiani rahasta ja rahattomuudesta löydät täältä lisää.

Rikasta viikonloppua sinulle, ystäväni! Muistathan, että elämä on suurinta rikkautta. Rahaa tarvitaan, ja sen puute tekee onnettomaksi. Mutta mitään ongelmia se ei lopulta ratkaise.

/Äm, joka muistuttaa vielä, että tämäkin kertomus koskettaa vain minua, omia kokemuksiani ja elämääni, ei tarinan muita osapuolia.

 

Ps. sinisten linkkien takana tarinoita tässä lyhyesti nostamieni tapahtumien takaa

Uutisissa tänään

Huomenta kultapossuseni! Kuinka te voitte tänään? Minä voin extrahyvin ja aloitan aamuni normaaliin tapaan: kahvilla, smoothiella ja lukemalla netistä sanomalehtiä. Pääsääntöisesti luen aina Iltalehteä ja Iltasanomia, koska Hesari on rajannut ilmaisen lukemisen vain viiteen juttuun viikossa, ja minulla ne tulevat kerralla luetuksi. Tänä aamuna jäin miettimään sitä, kannattaisikohan Hesarin antaa ihmisten lukea enemmän juttujaan, jos se houkuttelisi meitä enemmän laatujournalismin ja -sisältöjen pariin…

Tänään minulle nimittäin kerrotaan iltapäivälehdissä muun muassa tällaisia tärkeitä asioita

viidakontähtöset_il

viidakontähtöset_leikkaukset_is vt_leikkaus_il

Viidakon tähtösten kauneusoperaatiot ovat nyt tarkasti minunkin tiedossani. Jännä muuten, että eilen alkaneesta ohjelmasta puheenaiheeksi nostettiin nämä leikkaukset eikä esimerkiksi se sisältö – ehkä se kertoo jotain ohjelmasta. Kaikillahan on oikeus tehdä keholleen mitä lystää, mutta sanon vaan, että mesolangat kasvoissa, vaginoplastia (APUA, kyllä alapään leikkely!!), mikroneulaus kasvoissa, hyaluronihappo, joka on rustoittunut huuliin ja PRP plasmahoidot kuulostavat minusta aika hurjilta asiolta.

janni_il

Sitten sain tietää, että laihaakin laihempi parikymppinen bikinifitness-urheilija on laihduttanut 11 kiloa. Voi miten upealta hän näyttää nyt, lihaksikkaana ja rasvattomana! Tätä fitnessurheilutrendiä olen pohtinut paljon. Vaikka itsekin kuntoilen paljon, ja korostan sen tärkeyttä – ja kuvaan itseäni kuntosalilla! – mietin, missä menee raja. Kaikki eivät voi olla fitnesstähtiä. Tämä tyttönen edustaa pientä prosenttia naisista, me muut painimme rasvamakkaroitten ja liikakilojen kanssa – olemme normaaleja naisia! Mutta jos tuo Jannikin, niin… Miten voi ollakin, että minuakin alkaa tällaisten juttujen pohjalta mietityttää, voisiko kehoni olla vähän vielä lihaksikkaampi… I ain’t no angel!

missit_treenaa

Varsinkin, kun näiden puhtoisten missienkin kerrotaan innostuneen treenitrendistä ja ovat tiukkaakin tiukemmassa kunnossa. Eli kauniita? Katsoessani tuota missirivistöä, en voinut taannoisen testini (kun minusta tehtiin kansikuvamalli) pohjalta olla miettimättä: kuinkakohan paljon tuota kuvaa on photoshopattu?

Tätä kuvaa ei ole photaroitu. Tämä on todellisuus, joka peilistä tänä aamuna tuijotti.

räjähtänyt

/Maija, alkaen vaan enemmän ja enemmän tykätä omasta räjähtäneestä itsestään

Kuvakaappaukset: iltalehti ja Ilta sanomat