Hyvää joulua!

Hyvät ystävät! Syksy on ollut kovin uuvuttavaa aikaa kaikkien muutosten keskellä, ja siksi onkin ihanaa, että nyt muutaman päivän voin levähtää toisissa maisemissa. Saavuin Budapestiin viettämään joulua, terveiset täältä! Kaunis, jouluinen kaupunki on vastaanottanut luokseen ilolla, ja tämä matkalainen tutustuu innoissaan joulunviettoon Unkarissa.

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen hiljainen blogissani, mutta päässä kehkeytyy tällä hetkellä jos jonkilaisia uusia ajatuksia ja aiheita, joihin varmasti myöhemmin ielä palaan.

Nyt haluan vielä erikseen kiittää teitä suuresta määrästä yhteydenottoja ja viestejä, joita olette minulle viime päivinä osoittaneet liittyen haastatteluuni, jonka annoin Ilta-Sanomille. Vastaan teille kaikille varmasti, mutta se vie hetken suuren viestimäärän ja joululomani takia.

Jos et vielä juttua ole lukenut, se löytyy täältä:

 

”Radiojuontaja turhautui Tinderiin – nämä kuvat eivät tuottaneet tulosta: ”Koin sovelluksen itsetunnon kannalta lamauttavaksi”

 

Olen valtavan otettu, että tämä työni yksinäisyyden ja yksin elävien äänitorvena noteerataan, ja mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä haastattelupyynnöin. Nämä ovat pienen ihmisen näkökulmasta esitettyjä, isoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, joista olen päättänyt rohkeasti puhua – tämä tuore Ilta-Sanomien juttu erinomaisena esimerkkinä. Toivon, että luet tämän jutun ihmisten kohtaamisten puolestapuhujana ja kuvana ajastamme. Mitä sinä tästä asiasta ajattelet?

Ja oli muuten juuri näitten sinkkuhommien vuosipäiväkin tänään, tajusin just. Tasan viisi vuotta sitten oli muuten, huh, vähän rankka meininki (linkin takana lisää). Onneksi elämä on kuljettanut nyt tähän pisteeseen…

 

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille; te olette taas tänä vuonna antameet uskoa siihen, että jotain on tullut tehtyä elämässä oikeinkin!

 

Lämmöllä Äm

Mainokset

Arkistojen aarre: ”Saukko nimeltä Anu – kun ihminen kohtaa villieläimen”

Näin aamulla jutun suomalaisesta Seposta ja hänen saukkoystävästään. Tämä sai minut kaipaamaan omaa kaveriani. Muistatko sinä saukon nimeltä Anu? Kirjoitin puolitoista vuotta sitten Norjassa tämän tekstin ja kuvasin saukosta videon. Minulla oli suuri onni kohdata Norjassa tämä upea uusi ystävä, mutta myös samalla oppia luontoasiantuntijoilta tärkeitä oppeja ihmisen ja luonnon yhteydestä sekä kunnioituksesta. Näin muistutin eräältä valasasiantuntijalta oppimastani…

Mitähän Anulle mahtaa kuulua nyt?

* * *

Saukko nimeltä Anu – kun ihminen kohtaa villieläimen

(Julkaistu MaiLifessa 19.11.2014)

Eilen minä vihdoin tapasin sen. Anun! Saukon nimeltä Anu. Joo. Suomalaiset ovat nimenneet sen… Anu oli ilmestynyt koukutustuville viime kesänä. Nälkiintyneenä, huonokuntoisena ja oikeaa takajalkaansa linkuttaen se oli tullut pyytäämän kalaa. Ja koko kalastusrakennuksen väki rakastui tähän saukkovanhukseen saman tien. Nyt Anu on pysynyt piilossa pitkään, koko minun täälläoloaikani, kunnes taas toissapäivänä se vilahti ovesta sisään.

Anu on vanha. Se tulee syömään kalaa koukutustuville. Ehkä se ei pysty enää saalistamaan riittävästi ruokaa omin voimin. Ja koska me kaikki olemme siihen niin rakastuneita, me syötämme sitä. Siksi siitä on tullut niin kesy.

IMG_7406

IMG_7404

Sitten eilen! Kuin tilauksesta Anu ilmestyi pakkashuoneen ovelle samalla sekunnilla kun olin vienyt valmiin siimapöntön säilytykseen ja aloittamassa tauon. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri sillä hetkellä minulla oli aikaa kohdata se ensimmäistä kertaa.

Ja kuinka ollakaan, minulla sattui olemaan kädessä videokamera. Olimme työkaverini Teemun kanssa ottaneet sen mukaan kuvataksemme miltä kylmiössä näyttää. Ja sitten Anu oli yhtäkkiä siinä, ja saimme sen ikuistettua videolle. Tuolle tuossa tämän blogin lopussa. Kuin taikaiskusta paikalle sattui myös kalastaja Odd, ja hän heitti virvelinsä satama-altaaseen. Me ongimme Anulle kalaa.

IMG_7419 IMG_7418 IMG_7414

Minä en ole koskaan nähnyt saukkoa eläessäni. No. Sinähän tiedät minut. Sekosin kohtaamisesta. Ihan kuin pikkulapsi olisi nähnyt joulupukin ojentamassa lahjapakettia. Niinhän me ihmiset teemme, kun pääsemme näkemään tällaisen luonnon ihmeen. Sehän on selvä.

Tämä suloinen kohtaaminen Anun kanssa muistutti minua erään valasasiantuntijan kanssa käymästäni keskustelusta. Hassua, sillä juttelimme tästä aiheesta juuri päivää ennen Anun tapaamista. Siis siitä, miten ihminen usein käyttäytyy kun pääsee näkemään villieläimen lähietäisyydeltä. Ihan kuten minä, kun näin Anun. Ryntäsin heti sen luokse ja lähelle sen kummempaa ajattelematta.

Anu on kesy ja päästää lähelleen, mutta senkin kanssa on tärkeää olla hyvin tarkkana. Ihmisestä villieläimen läheisyys on mahtavaa, mutta eläimestä välttämättä ei, ja siksi meidän on muistettava kunnioittaa sen reviiriä. Kohtaaminen villin luontokappaleen kanssa on aina tapahduttava eläintä ja sen elintottumuksia kunnioittaen. Aivan kuten Anu – se tulee meidän tuvillemme syömään. Ei moikkaamaan meitä, vaikka me tärkeät ja innokkaat ihmiset niin ajattelemme. Ja meidän on annettava sen tehdä omat juttunsa. Villi eläin ei ole objekti. Anua kunnioittaen me myös kuvasimme nämä kuvat ja videot.

IMG_7410

Ajattelepa esimerkiksi näitä valaita, joita täällä Støssä liikkuu. Täällä järjestettävillä valassafareilla ollaan todella tarkkoja valaiden tarkkailuista; elämys ei saa koskaan olla tärkein juttu, vaan eläimen kunnioitus. Sääntönä Norjassa on, että 50 metriä lähemmäs valaita ei saa mennä edes uimalla. Kalastusaluksetkin pyrkivät välttämään lähikontaktia valaiden kanssa.

Utelias, liian lähelle tuleva ihminen saattaa häiritä valaiden ruokailua jopa tuhoisalla tavalla. Valaat saalistavat siten, että pari valasta kerrallaan hyökkää parveen ja ottaa sillit yksitellen. Sillä välin muut valaat vahtivat ja pitävät silliparven kasassa. Kun ihminen on liian lähellä, valaat varovat, eivätkä saa kunnolla muodostettua saalistusryhmää. Jos sattuu paikalle saalistushetkellä, on tärkeää, ettei saalistusryhmitystä hajoiteta menemällä sekaan. Ymmärtämättömyyksissään ihminen saattaa aiheuttaa suuret tuhot. Esimerkiksi jos valaat stressaantuvat ja joutuvat menemään kauemmaksi pois ruokapaikalta, voi käydä huonosti.

Siksi on tärkeää, että me innokkaat, vilpittömässä ihastuspuuskassa villin eläimen luokse säntäävät ihmiset muistamme tämän: On ihan ookoo ihailla ja innostua, mutta aina eläimen ehdoilla! Tällä videolla näet millainen innostus repesi, kun kohtasimme Anun…

Jos koitettais vaihtaa näkökulmaa?

Olen miettinyt tällä viikolla paljon näkökulman merkitystä mediassa. Tämä päättelyketju lähti liikkeelle muutama päivä sitten kun näin bussin ikkunasta tämän lööpin. Siinä se R-kioskin ikkunassa törötti, ja minua rupesi ärsyttämään ihan hirveästi.

lisasounio

 

Lisa Sounio on siis ottanut käyttöön Ahtisaari-nimen juuri ennen EU-vaaleja. Ensimmäinen ajatus minulla oli: ”Miten se kehtaa ja onpa kylmän laskelmoiva muija!”

Sinullakin? Tuota kateellista hapatustahan jutussa meille syötetään ja siihen minäkin lankesin.

Bussi oli juuri sopivasti liikennevaloissa ja minulle jäi hyvin aikaa tuijottaa tuota lööppiä. Jäin taas itselleni kiinni omista rajoittuneista ennakkoluuloista ja taas sain muistuttaa itselleni: kukas minä olen tuomitsemaan. Aloin miettiä, että entäs jos me oltaisiinkin ylpeitä Lisan puolesta. Pystyttäisiiknkö siihen? Oltaisiin onnellisia Lisan puolesta, että hänellä on upea aviomies ja hän kuuluu hienoon sukuun. Hänellä on hemmetti oikeus ottaa käyttöön hänelle kuuluva sukunimi juuri silloin kun hän haluaa. Ja vaikka lopettaa nimen käyttäminen heti vaalien jälkeen, niin mitä se minulle kuuluu. Jos tämä antaa hänelle jonkun edun EU-vaaleissa, niin so what? Jos sinun sukunimesi olisi Ahtisaari tai Gates tai mikä tahansa, etkö ottaisi siitä hyödyn irti jos sinulla siihen täysi oikeus on ja siitä jotain hyötyä olisi? Minä ainakin!

Mikä on tämä valtava kateus, joka meissä kytee? Ja tavallaan, miksi ihmeessa tällainen juttu on edes uutinen? Juuri siksikö, että saisimme taas ruokkia tätä kansallista sairauttamme, kateutta.

* * *

Toinen mediassa silmiini pistänyt asia oli sitten tämä Hesarin juttu suunnistaja Minna Kaupista.

 

minnak

 

”Vartalossani HÄPEÄN voimakkaita reisiäni. Ne eivät ole mikään kauneusihanne.”, Minna julistaa. Niin. Upean kaunis urheilijanainen (ja muuten mielipiteiltään todella rajoja murtava) kertoo meille valtamediassa, että täydellisessä urheilijankropassaan hän häpeää reisiään. Niitä lihaksikkaita, muodokkaita ja kauniita reisiä, joita miehet kuolaavat unelmissaan ja me naiset kahdehdimme koettaen hinnalla millä hyvänsä saada itse sellaiset.

Entäs jos Hesari olisikin kysynyt Minnalta mitä hän RAKASTAA eniten vartalossaan. Ja Minna olisi vastannut: ”Vartalossani RAKASTAN reisiäni. Ne eivät ole mikään kauneusihanne.” Aika pieni muutos kysymykseen, mutta valtava näkulman ero. Että itseään voisikin rakastaa vaikka ei olekaan kauneusihanteen mukainen! Kuinka moni nuori tyttö (ja vanhempikin) tämä luettuaan katsoo reisiään peilistä ja menee vessaan oksentamaan?

* * *

Nämä kaksi toisistaan erillistä juttua olivat minulle herätys siihen mitä tapahtuisi jos sitä vaikka koittaisi vaihtaisi näkökulmaa joskus. Aika helposti juuri tällaisilla valinnoilla voi joko vahvistaa tai tuhota jotain hyvää. Eikö Iltasanomat olisi saanut aivan yhtä myyvän ja raflaavan otsikon Iltasanomat julistamalla: ”Lisa Sounio otti käyttöön Ahtisaari-nimen juuri ennen EU-vaaleja – kansa onnittelee hyvästä vaalistrategiasta!”? Tai Hesari välttänyt parin ihmisen syömishäiriön kysymällä MInnan rakkaudesta omaan kehoonsa, ja todistamalla yhden urheiludolin suulla, että omia reisiään voi rakastaa vaikka ne eivät olekaan ”kauneusihanteen” mukaisia.

/Maija, toistaen taas itseään ja huutaen: Mediakasvatus pakolliseksi kaikille!

Tyhmä, tyhmempi, MINÄ!

Anna Perho on kirjoittanut tänään Iltasanomissa erinomaisen kolumnin ”Tyhmä, tyhmempi, missi”. Minäkin katsoin Miss Suomi -kisoja sunnuntaina ja heräsin yhtäkkiä siihen, että tunsin myötähäpeää näitä neitoja kehotaan kun he latelivat hassuja vastauksiaan juontajien kysymyksiin ja esittelivat pikkubikinejään Turkin aurinkorannalla. Pyörittelin päätäni ja huokailin ääneen; miten nämä tyttöset altistavat itsensä tällaiseen ja puhuvat noin hemmetin tyhmiä ja siis nuohan on ihan tavallisen naapurintytön näköisiä?

Sitten iski syyllisyyden tunne. Muistin tämän; minähän sain hyvin aiheellista palautetta aiemmin tästä aiheesta kirjoittaessani blogin ”Miehen näkökulma treenattuihin kroppiin ja pumpattuihin tisseihin”. Itse ajattelemattomuuttani kun sukelsin tuolloin tähän samaan nettikiusaamisen suohon ja nyt missikriitikkona sama rulla alkoi pyöriä…

palaute

 

Sitten haastoin itseni; vaihdoin näkökulmaa ja totesin, että itse asiassahan nuo missit ovat suloisia nuoria tyttöjä! Minä itsekin olen ollut joskus nuori ja mielipiteeni ovat olleet varmasti vielä hassumpia jonkun silloin minua vanhemman ja kokeneemman näkökulmasta. Kuinka monta kertaa minulle onkaan pyöritelty silmiä tai ajateltu, että ”voivoi, oppii sitten kun vähän kasvaa”. En ole osallistunut ulkonäöllisten rajoitteideni takia missikisoihin, mutta keskittänyt oman mielenkiintoini toisiin asioihin ja tehnyt omia juttujani. Ja olen ollut varmasti yhtä suloisen tietämätön monesta asiasta. Miksi siis tuntisin myötähäpeää tai parjaisin näitä nättejä tyttöjä! Maailma tarvitsee myös missejä!

Ehkä tuon Annan otsikon kuuluisikin olla: ”Tyhmä, tyhmempi, MINÄ!” Koska se on niin oivallinen, nappaan sen itse…

 

missit

Anna twiittasi jo sunnuntaina missikisojen jälkeen tästä asiasta, ja minä kommentoin tämän oivalluksen hänen hänen twiittiinsä. Siksi olin iloinen myös huomatessani, että Anna oli tarttunut aiheeseen syvemmin.

Olen usein miettinyt mikä tekee missien ja erilaisten tukiaisten kiusaamisesta yleisesti hyväksyttyä, kun minkä tahansa muun ihmisryhmän kohdalla me tuomitsemme sellaisen käytöksen kuten kuuluukin… Poikkeuksellisen kaunista ihmistä saa lyödä kuin vierasta sikaa. Miksi?”, hän kirjoittaa. 

Tätä samaa asiaa, ihmisten syrjimistä heidän ulkonäkönsä perusteella, pohdittiin myös tiistaisessa Älä laihduta -päivän paneelissa. Keskusteluussa siitä, kuinka paino- ja laihduttamiskeskustelussa ja näissä länsimaisissa kauneusihanteissa ihannoidaan langanlaihuutta, Demi-lehden päätoimittaja Anni Lintula totesi, että aivan yhtä syrjivää tämä keskustelu on luontiasesti hoikille. Heitä syyllistetään anorektikoiksi, vaikka he hiki hatussa söisivät itsensä ähkyyn suklaalla ja roskaruoalla. Kun he eivät vaan lihoa! Ja sitten saavat niskaansa syömishäiriöisen polttomerkin.

Tutkija Monica Ålgars kysyi tilaisuudessa osuvasti: ”Voisiko fokus tyttöyden tai naiseuden määrittelemisessä olla joskus joku muu kuin ulkonäkö: voisivatko tytöt olla joskus vaikka rohkeita, hauskoja tai fiksuja?”

Anna Perho kysyy kolumnissaan: Mitä misseiltä näyttävien naisten sitä paitsi pitäisi itselleen tehdä jos klassinen kauneus julistetaan pannaan? Pistää pussi päähän tai hankkia helvetillinen akne?

Ja minä kysyn: Voisimmeko me lopettaa toistemme kahdehtimisen ja olla iloisia siitä miten monenlaisia, eri taustaisia ja eri intressisiä  ihmisiä maailmaan mahtuu! Meille kaikille on täällä oma hyvä paikka!

mitäootmieltä

Vai mitä oot mieltä?

/Ämmä, joka, ugh, on nyt puhunut.

 

 

Uutisissa tänään

Huomenta kultapossuseni! Kuinka te voitte tänään? Minä voin extrahyvin ja aloitan aamuni normaaliin tapaan: kahvilla, smoothiella ja lukemalla netistä sanomalehtiä. Pääsääntöisesti luen aina Iltalehteä ja Iltasanomia, koska Hesari on rajannut ilmaisen lukemisen vain viiteen juttuun viikossa, ja minulla ne tulevat kerralla luetuksi. Tänä aamuna jäin miettimään sitä, kannattaisikohan Hesarin antaa ihmisten lukea enemmän juttujaan, jos se houkuttelisi meitä enemmän laatujournalismin ja -sisältöjen pariin…

Tänään minulle nimittäin kerrotaan iltapäivälehdissä muun muassa tällaisia tärkeitä asioita

viidakontähtöset_il

viidakontähtöset_leikkaukset_is vt_leikkaus_il

Viidakon tähtösten kauneusoperaatiot ovat nyt tarkasti minunkin tiedossani. Jännä muuten, että eilen alkaneesta ohjelmasta puheenaiheeksi nostettiin nämä leikkaukset eikä esimerkiksi se sisältö – ehkä se kertoo jotain ohjelmasta. Kaikillahan on oikeus tehdä keholleen mitä lystää, mutta sanon vaan, että mesolangat kasvoissa, vaginoplastia (APUA, kyllä alapään leikkely!!), mikroneulaus kasvoissa, hyaluronihappo, joka on rustoittunut huuliin ja PRP plasmahoidot kuulostavat minusta aika hurjilta asiolta.

janni_il

Sitten sain tietää, että laihaakin laihempi parikymppinen bikinifitness-urheilija on laihduttanut 11 kiloa. Voi miten upealta hän näyttää nyt, lihaksikkaana ja rasvattomana! Tätä fitnessurheilutrendiä olen pohtinut paljon. Vaikka itsekin kuntoilen paljon, ja korostan sen tärkeyttä – ja kuvaan itseäni kuntosalilla! – mietin, missä menee raja. Kaikki eivät voi olla fitnesstähtiä. Tämä tyttönen edustaa pientä prosenttia naisista, me muut painimme rasvamakkaroitten ja liikakilojen kanssa – olemme normaaleja naisia! Mutta jos tuo Jannikin, niin… Miten voi ollakin, että minuakin alkaa tällaisten juttujen pohjalta mietityttää, voisiko kehoni olla vähän vielä lihaksikkaampi… I ain’t no angel!

missit_treenaa

Varsinkin, kun näiden puhtoisten missienkin kerrotaan innostuneen treenitrendistä ja ovat tiukkaakin tiukemmassa kunnossa. Eli kauniita? Katsoessani tuota missirivistöä, en voinut taannoisen testini (kun minusta tehtiin kansikuvamalli) pohjalta olla miettimättä: kuinkakohan paljon tuota kuvaa on photoshopattu?

Tätä kuvaa ei ole photaroitu. Tämä on todellisuus, joka peilistä tänä aamuna tuijotti.

räjähtänyt

/Maija, alkaen vaan enemmän ja enemmän tykätä omasta räjähtäneestä itsestään

Kuvakaappaukset: iltalehti ja Ilta sanomat

Rakastanko itseäni?

Törmäsin eilen nettiartikkeliin, jossa parisuhdekouluttaja Marianne Stolbow puhuu ehjän parisuhteen tärkeimmästä edellytyksestä; siitä kuinka toista ei voi rakastaa, jos ei ensin rakasta itseään. ”Itseään rakastava ihminen ei äyski tai öykkäröi muille. Hänen ei tarvitse osoittaa muille mitään, koska hän pitää itsestään sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse korostaa egoaan, tehdä itseään näkyväksi tai alistaa muita. Hänessä on rakkautta, joka hehkuu ulospäin ja tekee muidenkin olon ympärillä tyytyväiseksi. – – Itseään rakastava ihminen ei tarvitse toista rakastamaan itseään ehjäksi. Hän ei vaadi ketään täyttämään tyhjyyksiään tai säti toista epävarmuuttaan.”, Stolbow sanoo ja harmittelee, että suomalaisessa kulttuurissa terve itsensä rakastaminen sotketaan liian usein omahyväisyyteen tai jopa narsismiin.

osho

Tämä juttu palautti mieleeni juuri lukemani kirjan Rakkaus, Vapaus ja yksinolo, jossa Osho käsittelee itsensä rakastamista ihmissuhteiden yhtenä ulottuvuutena. Lienee Stolbowkin tämän kirjan lukenut, niin tutuilta hänen ajatuksensa kuulostivat. Oshon kirjassa oli paljon asioita, joista en ehkä ollut aivan samaa mieltä, mutta hänen perusajatuksensa ihmissuhteiden kolmesta ulottuvuudesta (rakkaus, vapaus ja yksinolo) kolahtivat minuun kovasti. Tein valtavia ivalluksia ja löytöjä itsestäni lukiessani kirjaa.

Itsensä rakastamisesta Osho sanoo näin: ”Itseään rakastava ihminen huomaa, ettei hänellä ole egoa. Vain silloin, kun yrität rakastaa muita rakastamatta itseäsi, egosi nousee esiin. – – Käännä valosi ensi itseäsi kohti, tule ensin valoksi itsellesi. Anna valon karkoittaa sisäinen pimeytesi ja voimattomuutesi. Anna rakkauden muovata itseäsi niin, että olet täynnä sisäistä voimaa, henkistä vahvuutta.”

oshorakkaus

Minä työstän tällä hetkellä näitä kaikkia ihmissuhteiden perusulottuvuuksia, ja erityisesti itseni rakastaminen on oman elämänmuutokseni myötä noussut minulle todella isoksi kysymykseksi. Nyt kun olen joutunut luopumaan kaikesta, joka ennen määritti minut (työ, yrittäjyys, elämä Suomessa, tietty oma vapaus, sosiaaliset ympyrät), olen huomannut, että minulla on aivan valtava tarve pönkittää egoani ja tehdä itseni nähdyksi ja kuulluksi (varsinkin puolisolleni), koska en koe saavani riittävästi huomiota; olenhan vain pääsääntöisesti tekemisissä yhden ihmisen kanssa, kun ennen olin tottunut siihen, että ympärilläni on valtavasti ihmisiä, joilta saan huomiota. Olen kiinnittänyt oman arvoni huomioon, jonka muilta saan. Sätin toista, koska en koe saavani häneltä riittävästi huomiota ja olen marttyyri, koska ”minä olen joutunut luopumaan omasta elämästäni”. Välillä on uskomatonta ajatella, miten siitä vapaasta naisesta, joka ennen Ruotsiin muuttoa olin, on nyt tullutkin näin riippuvainen. Tai sitten riippuvuuteni on vain muuttanut muotoaan; tuntuu, että ennen täytin tyhjyyteni, rakkaudettomuuteni ja yksinolon pelkoni työllä ja sosiaalisilla ympyröillä ja nykyisessä elämän tilanteessani haen täytyymystä toisesta ihmisestä.

20130828-144630.jpg

Oshon mukaan itsensä rakastamiseen liittyy vahvasti yksinolo ja uskallus kohdata itsensä (kolmantena elementtinä vapaus, jota käsittelen myöhemmin erikseen, se on iso juttu!). ”Kuka haluaisi nähdä oman rumuutensa? Kuka tahtoisi kaivautua syvälle oman pimeytensä syövereihin? – – Tämän vuoksi ihmiset etsivät jatkuvasti seuraa. He eivät pysty olemaan itsensä kanssa.”Ihmisen tulisi olla juurtunut itseensä, sillä vain oman itsen kautta tavoittaa olemassaolon syvimmät ulottuvuudet. – – Kun olet onnellinen, voit jakaa onnestasi; kun et ole onnellinen, miten voisit jakaa? Jakaaksesi sinulla tätyy olla jotain, mistä antaa.

Minä joutunut entisestä irti pääsetettyäni ja Ruotsiin muutettuani kohtaamaan itseni aivan uudella tavalla. Tämä on ollut elämäni vaikein vuosi, ja on ollut kamala kohdata nämä omat rumat puolet. Mutta tiedän, että tämä on ollut minulle tarpeen, että elämä on juuri tämän koettelemuksen ja yksinolon minulle antanut, jotta oppisin rakastamaan itseäni. Vaikka en ehkä ihan tällaisessa laajuudessa sitä muille toivokaan tapahtuvaksi, toivon kuitenkin, että myös moni muu pysähtyisi tämän asian äärelle – minulla ainakin oli ennen aivan liian kiire, jotta olisin voinut näin pysähtyä.

rakkauspatsas

Kursivoidut lainaukset: http://www.iltasanomat.fi ja Osho: Rakkaus, vapaus ja yksinolo