Ilon kyyneleet

Vaikka fysioterapeuttini hehkutti eilen kovasti suurinta edistystaskeltani tähän mennessä, en ollut itse vielä ihan varma asiasta. Ei oikein kuitenkaan tuntunut siltä, että niin valtava kehitys olisi tapahtunut.

Mutta sitten tänään jotain tapahtui. Tämä on nyt niitä asioita, joita en osaa selittää sinulle, sillä koko tämä vammautumis- ja kuntoutusprosessini on ollut niin henkilökohtainen ja primitiivinen prosessi.

Mutta jokin loksahti paikalleen käytyäni ulkona kävelemässä ja tehtyäni päivän toisen 25 minuutin kuntopyöräilyn sekä kuntoutusharjoitukset. Koko tämän viisi kuukautta (kyllä, huomenna on se kuun kymmenes päivä, josta olen sinulle kirjoittanut, ja joka nyt on ollut elämäni etenemisen mittari jo viisi kertaa) kehoni on ollut aivan kierossa. Polvi kun on rikki ja oikea jalka käyttökelvoton, olen koko ajan tukenut kehoani enemmän vasemmalle puolelle ja vasemmalle lonkalle. Siitä johtuen koko perusoleminen ja elämä on ollut koko ajan hyvin vaikeaa ja väsyttävää.

Ja sitten tänään kuin salaman iskusta, kuntoiluni tehtyäni, yhtäkkiä jokin vaan loksahti kropassa, ja kun lähdin kävelemään, tuntui ensimmäistä kertaa koko tän helvetillisen matkan aikana, että kehoni oli täysin tasapainossa.

Ja minä…

img_5269

itken, mutta ensimmäistä kertaa yli viiteen kuukauteen ILOSTA! Ehkä myös jokin henkinen lasti purkautui samalla, kun koin ensimmäistä kertaa kehoni aivan normaalina. Vaikka oloni menisikin vielä takapakkia, niin ensimmäistä kertaa koko prosessissani sain nyt vähän uskoa siihen, että joskus tämä kammottava vaihe elämää todella voi loppua.

/Äm, joka jatkaa vielä hetken itkemistä

Tältä tuntuu nyt

kyynel2

Lähtöpäivä. Väsymystilan on infernaalinen. Olen nukkunut viimeisen viikon ajan yhteensä varmaan 15 tuntia. Viimeisten öiden unet lasketaan minuuteissa. Tavarat on pakattu. Kämppä huutaa tyhjyyttään. Koira on seonnut, se ei voi käsittää mitä tapahtuu.

Minäkään en voi käsittää mitä tapahtuu. Menen vain eteenpäin jossain usvaisessa putkessa. En jännitä. Mutta nyt iski suru. Sekavuus. En tiedä mitä suren, väsymys kai värittää kaiken. En oikeastaan tiedä mitä ajatella. Toivon vain supernaisen voimia seuraaviksi tunneiksi, jotta selviän junamatkan Tampereelle painavan rikan kahden kassin ja stressaavan koiran.

Jos selviän tästä, selviän mistä vain.

 

kyynel

/Ämmä, jolla on nyt 15 minuuttia aikaa tirauttaa pienet itkut

Voivatko kyyneleet loppua?

Viikonloppu on sujunut koiraa hoitaessa. Onneksi Herra Hermanni osoittaa vahvat kyntensä ja on jo paranemaan päin. Tänään käveltiinkin vähän pidempi matka.

Onneksi on sunnuntai ja voi vihdoin taputella tämän viikon pakettiin. Tein tänään jännän huomion. Sen, että minusta tuntuu kuin minun kyyneleeni olisivat lakanneet. Olenko itkenyt kyynelvarastoni loppuun? Tekisi mieli itkeä (se auttaa aina), mutta kyyneleitä ei tule.

Voiko käydä niin, että kyyneleet vain loppuvat jossain vaiheessa kun on itkenyt riittävästi? Voiko kyynelvarasto ehtyä? Mitä sitten käy jos ei enää voikaan itkeä? Sellaista minä pohdin tänään.

kyynel

Tässä eläinsairaanhoitajana toimiessani luen muuten tosi hyvää, Jonas Gardellin ”Torka aldrig tårar utan handskar” -kirjaa (siis ”Älä koskaan kuivaa kyyneleitä ilman hanskoja”, miten sattuikaan tähän kyynelteemaan). Se kertoo 80-luvun Tukholmasta ja ensimmäisista HIV-potilaista. On Ruotsissa hyvin suosittu kolmiosainen kirjasarja. Jos luet ruotsia, suosittelen! En tiedä onko tätä käännetty suomeksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille rakkaat kullannuppuseni!

/Ämmä, kuivasilmä

Pesunkestävä stressinpurkumenetelmä

Nyt kun on tää joulustressikin tulossa ja mitä kaikkee ahdistusta tässä meillä itse jos kullakin on, niin ajattelinpa esittää teille pari tuntia sitten testaamani stressinpurkumenetelmän. Tässä alla se vaiheittain:
1. Aloita sillä, että otat kännykän. Ihan sellaisen tavallisen matkapuhelimen, itse kokeilin iPhonea. Ja sitten ihan randomtilanteessa, kun stressihuippu jotenkin siinä räjähtää käsiin jostain hyvin tärkeästä syystä, niin lyöt itseäsi mahdollisimman kovaa päähän kännykälläsi.
2. Tämän jälkeen huudat sellaista Tarzan-tyylista suoraa huutoa (ei kivusta, vaan ihan tästä maailman paskuudesta johtuen) niin kovaa kuin pystyt puolesta minuutista minuuttiin, vähän omien äänihuulien keston mukaan. Tärkeintä on kuitenkin varmistaa ettet sitten huudon jälkeen hetkeen pysty puhumaan mitään.
3. Sitten otat pikaspurtin makuuhuoneeseen ja heittäydyt sängylle mahallesi, pää koristetyynyjen väliin mahdollisimman syvälle. Itket siinä sitten viisi minuuttia lohdutonta itkua varmistaen, että olet niin syvällä tyynyissä, että joudut välillä kääntämään päätä saadaksesi happea.
4. Tässä vaiheessa sitten mies ja koira (tai ketä kullakin siinä lähellä on) säikähtävät niin armottomasti purkaustasi, että hyppäävät hädissään päällesi sänkyyn lohduttamaan. Yrität sinä siinä vaiheessa potkia niitä siitä pois vaikerrellen marttyyrimaisesti, että menkää pois, en tarvii teitä. Tai koiraa et potki pois, koska se on niin suloinen.
5. Nyyhkytät siinä vielä rauhassa hitaasti siihen asti kunnes itku loppuu etkä pysty hengittämään koska päälläsi makaa yksi mies ja yksi koira (jonka korva on suussasi).
6. Ja sitten vaan nouset sängystä ylös ja avot; on muuten järjettömän kevyt olla. Paitsi, että otsaasi jomottaa ja pakottaa, sillä siihen on kännykkäkäsittelyn tuloksena nousemassa komea patti.
Suosittelen kuitenkin! Saatan itse joutua kokeilemaan toistekin. Mietin, että mitenkähän tää menee tolla Jalkapallovaimolla, onkohan se kokeillu?

20131214-120008.jpg

/Maija, joka ei ehkä muistanut kertoa, että suoritti MBA-tutkinnon viime perjantain illallisella Klaus K:ssa

Ei ole mitään menetettävää!

Olen itkenyt nyt kolme päivää putkeen. Epävarmuus syö mieltä ja kaikki pelottaa, vaikka paljon innostavaia asioita on ilmassa. Työnhaku, ammatilliset tavoitteeni, asuminen Ruotsissa, parisuhteen tulevaisuus vaivaavat kuitenkin ajatuksia ja väsymys sekoittaa päätä. On vaan niin paljon isoja kysymyksiä ilmassa.

Söin äsken lounasta ja itkin (tavallaan hieno suoritus tehdä näitä yhtäaikaisesti..). Pää oli tyhjää täynnä; niitä pysähtyneitä hetkiä, jolloin ei ajattele mitään, vaan on niin kiinni omissa tunteissaan että mikään ei saa niistä irti. Sitten kuulin äänen, joka sanoi: ”Ei ole mitään menetettävää, anna palaa täysillä. Pidä hauskaa itsesi kanssa, niin selviät!”

20131124-143015.jpg

/Maija, joko sekoamassa lopullisesti, tai sitten juuri jostain todella tärkeän viestin saaneena…