Miksi sinulla ei ole munaa sanoa, että olet hyvä tyyppi?

Joka jeesuksen kerta, kun aion painaa blogini julkaisunsppulaa ennen uuden tekstin julkaisemista, mielessäni käy sama ajatus:

”Ei tässä ole mitään järkeä, eihän kukaan tätä kuitenkaan lue, ei tykkää, eikä ketään kiinnosta ja miksipä kiinnostaisikaan”.

Tai kun laitan radiossa mikrofonini liun pois päältä, lyön käteni otsalle, rutistan naamani ja totean ääneen:

”Voi hitto mitä kuraa juuri tuli suusta, enkö minä parempaan pysty!”

Tai nyt, kun viime aikoina tämä sinkkuuteni on ollut taas niin tapetilla, huomaan aina, ihan joka kerta tavatessani mielenkiintoisen tyypin huomaan ajattelevani, että eihän tuo nyt minusta voi olla kiinnostunut, kyllähän hänelle löytyy parempikin, ja minähän olen tällainen kamala.


VIIME viikolla radiolähetyksessäni oli teemana Upeat Villit Miehet – vietettiinhän tuollaista hienoa teemapäivää menneenä lauantaina. Juttelin monen ihmisen kanssa siitä, millainen oikeastaan on Upea Villi Mies (tai aivan samalla tavoin: Upea Villi Nainen tai Muunsukupuolinen!) ja vieraanani lähetyksessä oli mies, jonka kanssa asiaa pohdittiin myös ihan kaiken kansan kuullen.

Jokainen, alleviivaan, JOKAINEN juttukumppanini sanoi:

”No, enhän minä ole mikään upea saati villi, ihan tavallinen, tylsä tyyppi olen, ei minusta kyllä ole tällaiseen asiaan sanomaan mitään.”

Joka ikinen ihminen vähätteli itse itsensä – alleviivaan: ITSE ITSENSÄ – pienimpään takanurkkaan kyyhöttämään, ja minä jäin pitkäksi aikaa miettimään:

Miksi?

Miksi nämä ihmiset vähättelevät ja aliarvioivat itseään noin rankasti, kun minun silmiini he näyttäytyvät todella mielenkiintoisilta ja hienoilta tyypeiltä, joilla on varmasti paljon annettavaa ja ammennettavaa itsestään.

Kysyin asiasta myös radiolähetykseni haastateltavalta. Hän oli ihan mahtava, upea ja mielenkiintoinen tyyppi, ja jopa uskaltaa sen antaa näkyä, mutta silti useamman kerran itsekin sortui vähättelemään omia tekemisiään tai persoonaansa. Ei hänkään osannut sanoa syytä itsensä vähättelemiseen – sanoi sen vaan jotenkin lipsahtavan suusta, kun niin vain tapana on.

En voinut päästää asiaa helpolla läpi omien sormieni. Keksisinkö itse vastauksen?


MITÄ enemmän asiaa pohdin, alkaa minusta tuntua, että itsensä vähätteleminen on vain laiskoihin ihmisiin iskostunut tapa, jonka turvin voi välttää kaivamastaan itsestään esiin sen upean villin ihmisen, joka ihan aidosti ja oikeasti on. Se on itsekunnioituksen ja arvostuksen puutetta, johon meillä kenelläkään ei tulisi olla mitään syytä. Kyse on myötätunnosta itseä kohtaan, joka tekee jokaisesta hyvän tyypin.

On niin helppo turvautua heikkoon uskomukseen itsestä, sillä silloin ei tarvitse tehdä mitään: voi vain maata sohvalla ja valittaa miten elämä kohtelee kaltoin, minua, pientä uhria. On turvallista syyttää suomalaista kulttuuria siitä, ettei se salli meidän nostaa itseämme esille, tai etteivät ulkopuoliset halua meidän olevan omanlaisiamme, innostuneita ja itsevarmoja ihmisiä. Tai, että he kokevat meidän olevan jotenkin leuhkoja – ja jos niin ajattelevatkin, heidän ongelmansahan se on!

 

Upea, villi ihminen: Miksi sinulla ei ole munaa sanoa, että olet hyvä tyyppi, vaan tapasi on valita vähättely?

 

Me kaikki haluamme sanoa olevamme hyviä tyyppejä, ajatella olevamme kelpaavia, hyväksyttäviä ihmisiä ja tuoda tämä kaikki esille, mutta samalla pelkäämme sitä, mitä toinen siitä ajattelee.

Kummallinen kierre; näetkö tässä jonkin ristiriidan?


OLEN jäänyt itselleni kiinni useamman kerran viime päivinä siitä, miten aivan omaehtoisesti, rakennan itsellen huonon itsetunnon ja valitsen aina helpoimman; itseni vähättelyn, ja ajattellen, ettei kukaan ole kiinnostunut tai että juttuni ovat kuraa. En anna itselleni arvoa, en anna itseni olla arvokas kaikella sillä, mitä minulla on. En päästä itseäni loistamaan!

Ja tuon valinnan teen tietoisesti ihan minä itse, joka päivä erikseen. Voisinko valita toisin?


ON järkyttävää ajatella, miten paljon enemmän, ja hyvää me suomalaiset saisimme aikaan, jos ei vähättelisi itseä, omia voimiaan.

Kamalaa todeta, ettemme edes arvosta itseämme niin paljon että pystyisimme sanomaan: ”Hei kato, mä oon hyvä tyyppi ja osaan näitä juttuja.” Se on lopulta aika helppoa!

Jonkun on vaan rohkeasti alettava arvostaa itseään ja antaa sen näkyä. Ehkä se sitten tarttuu toiseen, ja kolmanteenkin!

Miten sinä voisit olla tuo tyyppi? Auttaisiko, jos vain luopuisi tavastaan aliarvioida itseään.

/Äm, Upea Villi Nainen

Mainokset